Kasviksia kotimaasta – suomalaiset kesärullat

DSC_5839.jpg

*Yhteistyössä: puhtaastikotimainen

 

Avauduin teille taannoin Suomi on best -postauksessa kyllästymisestäni Suomen väheksymiseen. Eletään lama-aikaa, valtion velka on suurempi kuin koskaan ja kaikesta leikataan. Ja mitä me teemme? Levitämme kamalaa suomikuvaa maailmalla. Mollaamme rakasta kotimaatamme siellä missä ikinä liikummekaan. Keskitymme loskaan, kylmyyteen, pimeyteen, alkoholin suurkuluttajiin ja juroihin yksilöihin, kun voisimme ylistää luontoa, järvimaisemaa, rauhallisuutta, värikästä syksyä, valoisia kesiä, kirpeitä kevätpakkasia ja rehtejä suomalaisia.

Sen lisäksi, että voimme levittää hyvää suomikuvaa maailmalla, meillä on myös jokapäiväisillä valinnoillamme mahdollisuus vaikuttaa maamme talouteen. Tiesitkö, että satsaamalla joka kuukausi kymmenen lisäeuroa suomalaisiin tuotteisiin, voimme luoda Suomeen 10 000 uutta työpaikkaa? Kymmenen lisäeuroa kuukaudessa, puhtaasti valitsemalla toinen tuote, kuvitelkaa kuinka vähän se on!! Teoillamme siis todellakin on merkitystä.

Rehellisesti sanottuna vuosi kaksi takaperin en juuri ajatellut näitä asioita. Ostin kaupasta lähinnä sitä mikä oli halpaa ja sopivasti käden ulottuvilla. Tuoteselosteesta tsekkasin korkeintaan energiamäärät. Nykyään kotimaisuus on asia, johon kiinnitän erityishuomiota. Minulle kotimaiset valinnat ovat näkyneet suurimmaksi osin tavallisilla ruokaostoksilla. Esimerkiksi hedelmä-ja vihannesosastolla bongailen sirkkalehtimerkkejä ja tarkkailen kilohintoja.

Ympärivuotista kasvihuoneviljelyä arvostellaan usein energiantuhlauksesta. On kuitenkin hyvä muistaa, että kotimaisten kasvisten matka kuluttajille on huomattavasti lyhyempi kuin tuontivihannesten taival. Myös puhtaus ja työllistämisvaikutus ovat merkittäviä syitä suosia kotimaisia kasviksia.

 

DSC_5752.jpg

DSC_5785-2.jpg

 

Vietnamilaiset kesärullat – kotimaisella sisällöllä

1 kurkku

1 paprika

2-3 porkkanaa

1-2 sellerinvartta

ruukku basilikaa

ruukku korianteria

cashew-pähkinöitä

1 chili haluttaessa

riisinuudeleita

1 pkt riisipaperia

 

Valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko kasvikset, hienonna chili ja valmistele työtila. Täytä paistinpannu kuumalla vedellä ja upota yksi riisipaperi sinne. Pidä vedessä, kunnes paperi muuttuu pehmeäksi. Nosta sitten lautasen päälle ja lisää täytteet riisipaperin alanurkkaan. Rullaa puoleen väliin, taittele oikea ja vasen sivu täytteiden päälle (kuva alla) ja rullaa loppuun.

 

DSC_5798.jpg

taittele sivut, kun olet rullannut puoleen väliin

 

Soijadippi

1/2-1 tuoretta chiliä

1-2 valkosipulinkynttä 

1/2 limen mehu 

3 rkl soijakastiketta

1 rkl sokeria

1 tl riisiviinietikkaa

1 dl vettä

 

DSC_5837.jpg

 

xx Sara

6 Comments
  • taiken
    Posted at 15:13h, 03 September

    Kotimaisten kasvisten syöminen onkin joka tavalla fiksu valinta ja näihinkin voi oikeestaan tunkea ihan mitä vaan! Aina tulee huippuhyviä, ihan sama mitä siellä on 😀 Ihan pakko kyllä korjata sen verran, että nämä on siis kesärullia 🙂 kevätkääryleet uppopaistetaan öljyssä!

    • saratickle
      Posted at 21:14h, 03 September

      Oon ihan samaa mieltä! Se on niin helppoa, tsekkailee vaan vähän sesonkituotteiden mukaan niin rahaakaan ei kulu sen enempää 🙂

      hahaha ihan hyvä korjaus! Oonko mä oikeesti kirjottanut kevätrullat, ja mä vielä vihaan niitä!! 😀

  • SM-EK
    Posted at 15:51h, 04 September

    Juuri äsken mainostit Instagramissa ulkomaisia Sisutuotteita, vähän aiemmin uunilohen kanssa ulkomaisia kasviksia ja nyt kotimaisia tuotteita. Aika huvittaa etten sanoisi. 😀 Mutta joo, ymmärrän kyllä, että sitä mainostetaan mistä maksetaan, mutta antaahan se bloggaajasta vähän epätoivoisen kuvan.

    • saratickle
      Posted at 10:48h, 05 September

      Nyt en ihan ymmärrä miten nämä taas liittyvät tähän. Jos luit postaukset pääsit varmasti kärryille. Tässä postauksessa puhutaan kasviksista ja kerron, että silloin kun ostan tuoreita kasviksia, pyrin ostamaan suomalaisia. Kuten postauksessa totesinkin, en tosiaankaan osta aina suomalaista tuotetta, mutta olen tietoisesti lisännyt niiden kulutusta. En myöskään aina osta kasviksiani tuoreena.

      Mun mielestä kohtuus on tässäkin se avainjuttu. On syytä muistaa miettiä kotimaisuutta kasvisostoksilla, muttei ole järkeä myöskään ostaa kaikkea kotimaisena ympäri vuoden. 

  • myskihärkä
    Posted at 07:11h, 05 September

    Mielenkiintoinen valinta suomalaisista aineksista tehdyksi ruoaksi. En tiennytkään, että Suomessa kasvaa nykyään limetti, soija, riisi ja cashewpähkinät. Aina oppii uutta! Ihana omavarainen tulevaisuutemme <3

    • saratickle
      Posted at 10:39h, 05 September

      Kasviksista puhutaan, kuten varmasti oikein hyvin tiedät 🙂 Parempaa päivän jatkoa sinulle!