KEHONHUOLLON TÄRKEYS 23 October, Oct 2014 - 21:09
Kun itse treeni alkaa luistaa, unohtuvat ne helposti. Kehonhuolto ja lepo.
Voihan venyttely. Tässä lajissa en ole koskaan ollut erityisen aktiivinen, mutta, muistattkeko kun lupasin tässä jokunen aika sitten alkaa lisäämään sitä? Ja kuulkaahan, näin on käynyt! Pölyttynyt foam rollerkin on kaivettu kaapista ja on nykyään osa olohuoneen sisustusta. Esteettisyys ehkä kärsii, mutta keho kiittää. En nimittäin muista sen olemassaoloa, ellen nää sitä jatkuvasti.
Pitkän päivän jälkeen lukujärjestyksessäni luki voimatreeni, mutta kroppa ei ollut asiasta yhtämieltä. Vaikka mieli olisi halunnut lähteä, oli nyt fiksumpaa kuunnella kroppaa. Itsensä ja oman kropan kuuntelu. Tää on asia, jossa oon kehittynyt ihan viime vuosien aikana. Ehkä keissillä Tukholman maraton on ollut asian kanssa jotain tekemistä, ken tietää, mutta oman kropan kuuntelussa olen kehittynyt valtavasti.
Toinen juttu! Itseäni kauhistuttaa painonpudotus tv-ohjelmissa kun dieettiä vetävät kertovat nukkuneensa edellisenä yönä kolme tuntia, mutta aamusalille on lähdettävä. Väsymykseen ja aivan liian vähäisiin yöuniin on omasta mielestäni vain yksi parannuskeino: uni. Kevyt aamulenkki (mikäli unta nyt on saanut vähintään 5h) voi olla toinen asia, mutta parin tunnin yöunet yhdistettynä treeniin on katastrofi.
clothes and shoes Nike (gifted)
Rullailin ja venyttelin jäykkiä hartioita, väsyneitä käsiä ja niitäkin väsyneempiä jalkoja jopa tunnin. Jatkoin venyttelyä vielä yksikseni saunassakin, koska se tuntui niin tavattoman hyvältä. Nyt kasvonaamio, teetä, ehkä iltapala-smoothie ja viimeistään kympiltä sänkyyn. Kehonhuolto ja pitkät yöunet tekevät ihmeitä.
T. Sara
memmi
Posted at 04:34h, 24 OctoberHeheh tunnistan itteni tuosta kolmen tunnin unien jälkeen treenaajasta.. 😀 Joo yritän kyllä välttää tota, ja tiiän miten typerää ja turhaakin se on. Mut välil oon vaan niin itsepäinen, et jos oon ennempää päättäny, et tänää on salipäivä, nii sieltäpä vaa löydän itteni. Enkä näköjää virheistäni opi, sillä mm. selän onnistuin kerran saamaan aika heikkoon happeen, kun se ei äärettömän väsyneen kropan takia jaksanukaa kyykkäillessä vaan petti alta.
Ja kehonhuollossa ois kyllä kans parannettavan varaa. En ymmärrä miten se voikaan tuntuu niin ylivoimaselta! 😀 Hierojalle ois niiin ihanaa päästä tällä hetkellä. Toisaalta vois myös jossain kohtaa koittaa hankkii foam rollerin kotiin, tulis varmaa käytettyy vähän tehokkaammin ja useemmin kun pelkästään salilla käydessä. Tekee nii ihanan kamalaa rullailla sen kanssa, etenkin noi reidet edestä ja ulkosyrjältä!
Tickle Your Fancy
Posted at 07:47h, 24 OctoberSoosoo!! Kolmen tunnin yöunilla ei pitäis kyllä treenata. Tai ei siitä oo juurikaan hyötyä.
Tommonen kannattaa ehdottomasti hommata kotiin 🙂 Joo viharakkaus suhde indeed. Mut viikon rullailun jälkeen ei enää vihaakkaan niin paljoa!
Jenni
Posted at 06:04h, 24 OctoberHei! Seuraava tavoitteeni on puoli maratoni, mutta en tiedä miten treenata siihen. Pystyn juoksemaan suunnilleen 7km lenkkejä, ja juoksen noin kerran viikossa. Sinähän juokset hyvin pitkiä lenkkejä, miten treenasit niihin? Eivätkö ne tunnu raskailta? Halit!
Tickle Your Fancy
Posted at 07:59h, 24 OctoberEi muuta kun alkuun lenkkimäärän kasvattavista n.2-3x viikossa. Pituuden kasvatuksen suhteen suosittelen seuraavaa: kun kunto loppuu eikä juoksu vaan enää luonnistu, kävele. Kokeile kävelyn jälkeen taas juoksua. Jatka näin ja kuukauden päästä ihan varmasti huomaat, että juoksumatka onkin kasvanut 7 kilometristä 🙂
Ota juoksun tueksi viikottainen kestävyyttä lisäävä lihaskuntoharjoitus.
Saatan välillä juosta pitempiä lenkkejä kyllä. Ja toisinaan ne tuntuvat, toisinaan menevät lentäen. Tähän vaikuttaa kunnon ja harjoittelun lisäksi lepo ja ruoka.
Haleja ja tsemppiä tavoitteeseen!
lili
Posted at 07:47h, 24 OctoberOlis kiva jos tekisit postauksen ton foam rollerin käytöstä 🙂 Mullakin ollut se hankintalistalla jo kauan, mutta jostain syystä en oo saanu aikaseks ostaa sitä, eikä mulla ihan hirveesti oo hajua miten esimerkiksi hartioita ja käsiä saa sen kanssa huollettua, joten kuvallinen opastus ois aivan mahtava 😀
PS. Sulla on ihan mahtava blogi, siitä on viime aikoina tullu yks mun lemppariblogeista!
Tickle Your Fancy
Posted at 08:00h, 24 OctoberVoi kiitos valtavasti! <3
Hei hyvä idea. Mä en itseasiassa käsiä tällä kyllä tee mutta niistä alaspäin käytännössä kaikkea 🙂
mermeri
Posted at 08:44h, 24 OctoberNyt on pakko kommentoida nimittäin oon kelannu ihan samaa, tota laihdutusohjelmien ihmisten heräilyä aamukolmen hölkälle jne.. miksi?! Okei ehkä siinä halutaan opettaa liikuntaan tottumattomille että tekosyitä ei ole, sinänsä ihan hyvä juttu,mutta silti… uni on ykkönen! mulle itselleni väsymys/3h yöunet ei ole tekosyy jättää treeniä väliin,vaan ihan oikea syy,koska silloin keho tarvii lepoa. Tosin kunnon väsymyksen ja vetämättömän olon erottaminen toisistaan voi olla joskus vaikeeta 😀
Jenna
Posted at 12:14h, 24 OctoberMä oon niiiin laiska venyttelemään ja ihan liian usein se vaan “unohtuu”. Salilla mietin, että venyttelen sitten kotona ja yllättäen kotona ei enää jaksakaan. Pitäisi tosiaan ottaa itseään niskasta kiinni ja mahduttaa se venyttelykin aikatauluihin.. Siitä tulee kuitenkin aina ihan mahtava olo 🙂
Tuuli
Posted at 08:34h, 25 OctoberMoi,
Mitä oot tykännyt noista sun Niken kengistä? Oon miettinyt samoja kenkiä salikäyttöön 🙂
sanna
Posted at 11:07h, 25 OctoberVoi, ihan täydelliset trikoot! Satutko tietämään, että ovatko vanhempaa mallistoa vai voisikohan noita vielä löytää jostain? 🙂