Ravintolapäivä Joensuussa 16.2

Oon aina halunnut osallistua Ravintolapäivään. Tää koko Ravintolapäivän idea on niin maailman söpöin, että ihan pelkästään jo sen takia! Mutta samalla oon pohtinu, että millaistahan olisi pitää ravintolaa kotona yhden päivän ajan? Tulisiko sinne ketään? Mitä tarjoaisin? Siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: maksaisiko joku oikeesti yhtään mitään mun väsäämistä sapuskoista? Ehkä säälistä? Noh, sen takia me tehdäänkin tää yhdessä ja sen takia mä en ole safkavastuussa.
Päätettiin osallistua Ravintolapäivään ja pystyttää Joensuuhun 16.2 oma ravintola nimeltä Iloinen Mörkö. Tai päätettiin ja päätettiin. Rehellisestihän mä valuin tähän puolivahingossa ja melko myöhään, mutta messissä ollaan! Ja tällä hetkellä varsin innoissaan edessä häämöttävästä ravintolasunnuntaista!

 Iloinen mörkö järjestetään nyt toista kertaa. Se avasi ovensa ensimmäisen kerran viime keväänä, jolloin itse en siis ollut mukana. Tässä kuitenkin tunnelmia viime kevään Ravintolapäivältä

Mistä nimi Ilonen Mörkö?
Nimihän tulee tietysti legendaarisesta Möröstä eli piiraasta, jota itse henkilökohtaisesti olen maistanut vain kaksi kertaa (molemmista maistamiskerroista kuvat alla). Aivan liian hyvää! Rapean taikinakuoren välistä löytyy kaikkea aina kasviksista jauhelihaan. Sopivan tulinen mörkö tarjoillaan turkkilaisen jogurtin kera.

Ja nyt asiaan, eli tässä tulevan sunnuntain menu


 
Osoite on siis Rauhankatu 37 b. Istumapaikkoja ja pöytiä löytyy sisätiloista 25 hengelle ja pikaisimmat saavat pöperöt vaikka mukaan. Ruokaa riittää n. 100 hengelle!
Eventtiin voi osallistua TÄÄLLÄ. Nähdään sunnuntaina! Tervetuloa! 🙂
 
T. Sara & muut iloiset möröt

5 Comments
  • Minna
    Posted at 11:16h, 14 February

    Siis Rauhankatu, ei Rauhalankatu. 🙂

  • Minttu
    Posted at 02:41h, 15 February

    Ravintolapäivä Joensuussa! Mä niinku niiin haluan olla siellä!!

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 11:13h, 15 February

      😀 mäki haluisin että olisit!!!

  • JussiP
    Posted at 12:08h, 16 February

    Tulossa ollaan! Käytiin äsken testaamassa Kalevankadulla Aasian makuja ravintolapäivämesta ja se oli aivan huikee!! Otin sen kanacurryn ja voin suositella kaikille! Miks tällästa safkaa ei saa joensuusta normaalisti? Vajutellaan annosta hetki ja kohta mörköpiirakalle…