rv 38 – loppuraskauden kuulumisia (lue turnausväsymystä)

 

Todellinen odotusaika on täällä. Jestas, että voi aika mennä hitaaaaaasti. Viimeinen viikko on tuntunut kuukaudelta (tai kahdelta). Joka ikinen ilta nukkumaan mennessä mietin, että hihii synnytys voi alkaa vaikka tänä yönä (ei ikinä ala). Ja joka aamu mietin et onkohan tänään the päivä (ei ole). En normaalisti ole kontrollifriikki, mutta sellainen musta on tässä kovaa vauhtia kuoriutumassa 😀 Tää epätietoisuus on harvinaisen turhauttavaa. Kertokaa joku nyt pliis, että syntyykö hän huomenna, vai kuukauden päästä? Olispa päivämäärä tiedossa.

38 viikkoa täynnä ja tasan kaksi viikkoa jäljellä laskettuun aikaan. Vatsa on kasvanut viime viikkoina selvästi, mikä on ihan loistava juttu. Ollaan koko syksy ravattu pienen sf-mitan (vatsasta kohdun kohdalta, ulkopuolelta otettu mitta) ja vauvan pienen painoarvion vuoksi kontrolliultrissa. En ole näistä ihan hirveästi ottanut stressiä, sillä uskon vahvasti siihen et geneettisillä tekijöillä on iso vaikutus. Ollaan molemmat miehen kanssa melko pienikokoisia ja oon itse syntynyt viikko lasketun ajan jälkeen 2,8 kiloisena. Eli käytännössä ollut näillä viikoilla about samankokoinen kuin meidän vauva nyt on. Mutta tietty hyvä kun tietoa on saatavilla ja tilannetta seurataan tarkasti. Oikeastaan ainoa mikä mua vähän stressaa on se, että napanuora olisi solmussa. Istukka nimittäin toimii erinomaisen hyvin ja virtaukset on napanuorassa kunnossa, mutta vauvan kasvu vaan jostain syystä droppailee. Huomenna taas kontrolli, kuvataan napanuorta tarkemmin ja tehdään uusi painoarvio. Tällä kertaa uskon sen olevan käyrillä, mutta jos yhtään vaikuttaa siltä, että vauvan on parempi kasvaa vatsan ulkopuolella niin sitten savustetaan ulos käynnistyksellä!

 

 

Mä oon voinut viime aikoina tosi hyvin. Väsymystä, kolotuksia ja paineen tunnetta joo, mutta nää on melko pientä. Hidas ja vaappuva kävelytyyli on uusi normaali. Eilen mietin, että osaankohan koskaan enää kävellä normaalisti vai onkohan tää jäänyt jo lihasmuistiin, heh. Vauva on ollut kiinnittyneenä syyskuusta alkaen ja matalalla roikkuvaan päähän on tottunut. Käpy-vauva on edelleen sairaan aktiivinen. Vauvan loppuraskauden massakausi ja lihasmassan kehitys ovat tehneet yöllisistä bileistä hieman kivuliaampia. Oon alkanut paketoimaan itseni iltaisin useampaan tukityynyyn ja saanut tällä konstilla tuettua vatsaa ja kylkiä äkkiliikkeiltä. Yöt sujuvat vaihtelevasti, välillä nukun läpi yön, välillä herään 8 kertaa. Toisinaan on vaikea nukahtaa ja tyypillisesti heräilen aamuyöstä vauvan kanssa samaan aikaan. Öisiä univelkoja oon kuronut kiinni päiväunilla ja nukkumalla pidempään aamulla. Ihanaa kun tähän on mahdollisuus!

Loppuraskauden harrastukset: hieronnat ja vesijuoksu 😀 Ja raskausjooga (lue erilaisissa lepoasennoissa hengittelyä), sitä oon tehnyt myös säännöllisesti. Vedessä lilluminen ja sen aikaansaama keveys kehossa tuntuu ihan sairaan ihanalta. Kaikki paine ja liitoskivut katoaa aina vedessä. Olis täydellistä päästä veteen myös avautumisvaiheessa, mikäli sellainen mahdollisuus aukeaa! Löytyykö sieltä kokemuksia tästä?

Oon yrittänyt parhaani mukaan nauttia loppuajasta. Sopinut viikoille lounastreffejä, kävelylenkkejä ja kaikenlaista tekemistä niin et aika kuluisi nopeammin, heh. Ja muutenkin kiva nähdä kaikkia ennen kun sit kuplaudutaan joulukuuksi kotiin! Tää loppuraskauden joutilaisuus on ollut samaan aikaan aivan ihanaa ja jotenkin hankalaa. Pystyn tämmöseen rentoiluun kun lähden lomalle tai oon kesällä mökillä mut marraskuussa kotona tää on ihan erilaista. Oon nauttinut keskellä päivää varatuista hieronnoista ja päiväunista, mut samaan aikaan kalvaa semmonen pieni syyllisyys siitä et jotain hyödyllistä vois tehdä. Et pitäiskö sittenkin ottaa töitä vastaan, vielä kerkeäisi. Samaan aikaan tiedän et lepo tekee keholle hyvää ja nyt jos koskaan kannattaa nauttia tästä kun ollaan vielä kotona kahdestaan ja päivät voi täyttää omilla jutuilla, itseen keskittyen. Kai tää vaan kertoo siitä, että oma arki on normaalisti aika suorituskeskeistä. To do -listojen suorittamisesta tulee hyvä ja aikaansaava olo, mikä on tosi ok, mut sit kun olis levon vuoro niin onkin vaikeampaa. Tuntuu et lepo pitäisi jotenkin “ansaita” ja vapaapäivien eteen pitäisi sykkiä hommia. Ja jotenkin ajattelen et tämmönen vapaa kuukausi ennen vauvan tuloa olisi hyväksyttävää jos olisi oikeasti vaikea tai raskas olla. Ihan typerä ajatus.

Yksi teistä ehdotti sellaisen lempeän to do -listan kasaamista loppuraskauden hitaasti mateleville päiville. Semmonen missä on kaikkia kivoja nautinnollisia juttuja, ei ollenkaan mitään hyödyllistä tai tehokkuuteen tähtäävää. Pelkästään asioita, joista nautin. Kävin heti listan kimppuun!

 

 

Loppuajan oireina on ollut jatkuva jano. Oon palannut myös alkuraskauden ruokavalioon eli pieniä annoksia tiheämmin. Alaselkä on kipeä jos päivään on kuulunut ulkoilua/kävelyä. Tukivyöllä ja hyvillä kengillä jaksan yhtä soittoa Töölönlahden ympäri, mutta se alkaa olla aika maksimi. En edelleenkään ole varma onko mulla ollut harjoitussupistuksia. Joko ne on niitä, tai sitten menkkamaisia ja säteileviä liitoskipuja yhdistettynä liikkuvaan ja paljon potkivaan vauvaan. Mahdotonta sanoa. Vatsa on kaiken aikaan pinkeä ja kovettuu välillä kahta kauheammin. En ole varma et johtuuko tämä vauvan liikkumisesta vai supistuksista.

Sairaalakassi pakattu, eväät hankittu ja toiveet synnytystä varten rustattu lapulle. Täällä alkaa olla valmista. Niin, että saa tulla jo! Tai tuu sit just kun on sopiva, kyllä täällä vielä hetki maltetaan odotella <3

Psst. Löytyykö siltä puolelta ruutua samassa jamassa olevia? Millaisia fiiliksiä?

 

kuvat: Johanna Rontu

 

xx Sara

Tags:
10 Comments
  • Thelma
    Posted at 18:07h, 17 November Reply

    Vaikka on noi tapahtumat kauempana, keho muistaa kyllä paljon; kävelyn hitauden, mahan ihmeelliset “muodonmuutokset” kun vauva vaihtelee asentoa, potkut kylkiin jne. Valitettavasti itsellä on myös kahdesti ollut hellittämätön unettomuus ja anemia (joitain vuosia sitten asenne neuvoloissa oli, että “anemia on ihan normaali fysiologinen muutos odottajalle”).
    Ja yhtymäkohta on tuohon vauvan maltilliseen kasvuun (kuopus syntyi rv 41+1 ja painoi 2,8kg). Tuttavapiirissä monet puhui silloin, että heti jää pieneksi koon 50/56 bodyt, turha edes ostaa. No- oli se kuitenkin silti niin sööttiä pukea alkuun niitä aivan pikkuriikkisiä asuja 😊 Myöhemmin löytäneet osa tiensä nukkeleikkeihin.

    Jälkikäteen oon ihaillut noita toivelistoja synnärille- optimaalisessa tilanteessa kaikkia luonnollisia juttuja ehtii hyödyntää, rauhoittua, hakea asentoja, syödä eväitä ja keskustella asioista. Luulen, että puoliso/ tukihenkilökin ehtii paremmin silloin mukaan prosessiin. Sitten on meitä, jotka ilmottaa siitä synnärin ovelta, että “otan nyt mieluiten heti sen spinaalin tai epiduraalin” (jo ensimmäinen synnytys eteni niin rivakkaan, että ratkaisut piti tehdä viivytyksettä).

    Hienoa, että jaksoit vielä kirjoitella ajatuksia meille lukijoille, vaikka mieli on varmasti jo ihan muualla.

    Voikaa hyvin! ❣

    • Sara
      Posted at 09:28h, 22 November Reply

      Kiitos kun jaoit sun tarinan! 🙂 Ja just näin, optimaalisessa tilanteessa ehtii hyödyntämään juttuja tai sit voi hyvin olla et kaikki tulee menemään ihan valonnopeudella. Mua itseäni helpottaa et oon varautunut kaikkeen. Ja eväitä voi syödä sit synnytyksen jälkeenkin 🙂

      Kiitos tsempeistä!

  • Lotta
    Posted at 18:22h, 17 November Reply

    Taisin sanoa kätilölle avautumisvaiheessa, että amme on taivaan lahja synnyttäjille 😅😂 tykkäsin siis kovasti! Pari tuntia taisin olla, sitten kylmä ajoi ylös ja muiden kivunlievitysten pariin.

    • Sara
      Posted at 09:28h, 22 November Reply

      Hei ihanaa! Tää olis unelma!

  • Tiia H
    Posted at 18:45h, 17 November Reply

    Täällä odotellaan kaksostyttöjä täydentämään meidän perhettä 🥰 Esikoiset ovat meille. Raskausviikkoja kasassa 36+1 ja juuri tänään kontrollissa varattiin käynnistysaika ensi maanantaille 😱 Jännittävää!
    Samaistun todella hyvin tämän hetkisiin ajatuksiisi. Meilläkin on ollut huolena A-vauvan koko, joka on B:tä n. 20% pienempi. Virtaukset sun muut olleet koko ajan normaalit ja molemmat vauvat kasvaneet hienosti omilla käyrillään.
    Olo on täysi, liitoskivut vaivaavat ja myös täällä vauva A:n pää on ollut jo viikkoja niin alhaalla, että melkein vois jo kurkistaa ulos 😅 Mammalla olo sen mukainen. 1,5km kävelyt on ihan max tällä hetkellä, mikä on ennen 6krt/vk kovalla sykkeellä urheilevalle jotain todella erilaista. Vauvojen ehdoilla mennään vielä muutama päivä.
    Tsemppiä hurjasti viimeisiin päiviin ja viikkoihin ❤️ Uskon, että Käpy syntyy täydellisenä pienenä ihmeenä valmiina suuren seikkailuun ☺️

    • Sara
      Posted at 09:30h, 22 November Reply

      Voi miten jännää!! Valtavasti tsemppiä sinne! <3

      Ja hei ihanasti sanottu <3

  • Kristiina H
    Posted at 20:05h, 17 November Reply

    Hep! Täällä ollaan 5 päivää yli lasketunajan ja odottavan aika on todella pitkä! Esikosta odotetaan 💙 Kaikki keinot ja poppaskonsit on koitettu ja testattu mut kaveri viihtyy mahassa. Toivotaan että pian saadaan tyyppi tuomaan valoa pimeään marraskuuhun. ✨
    Vesi kiinnostaa muakin, sairaalaan meillä jonkun aikaa matkaa et voi avautumisvaihe mennä kotona turvallisessa, rauhallisessa ympäristössä, suihkuun ja saunaan täällä sit. ☺️

    Tsemppiä sinne loppuodotukseen! ❤️

    • Sara
      Posted at 09:30h, 22 November Reply

      ääks kuin jännittävää! TSEMPPIÄ! <3

  • Ann-Mari
    Posted at 12:32h, 18 November Reply

    Ihana et osaat ottaa rennosti <3 Ajatteles vaikka niin, että "tienaat" tän vapaan sitten myöhemmin vauvaa hoitaessa 😅
    Toivoin kovasti ammetta, mutta synnärille päästyä rutiinilla tehty streptokokki-testi oli positiivinen, eikä meidän synnärillä päässyt siinä tapauksessa ammeeseen, kun piti laittaa ab-tippa menemään… Suihkuunkaan en päässyt, kun vauvan sykkeet alkoivat aina nousta lämpimässä vedessä. Vauvan päähän laitettiin sellainen "pinni", joka mittasi hänen sykettään tarkemmin – no Tens-laite häiritsi tätä monitoria, eli en saanut käyttää 😁 Tässä vaiheessa tajusin, että olin valmistautunut kapeanäköisellä "totta kai otan vaan niitä luonnollisia kivunlievityksiä, ne on mun juttu" -ajattelulla… Synnytys päättyi kolmantena päivänä sektioon, jonne mentiin juosten. Terve vauva tuli, ei jäänyt traumoja kaikesta huolimatta 😊 Kätilöt osaa hommansa!

    • Sara
      Posted at 09:32h, 22 November Reply

      kiitos kun jaoit sun kokemuksia <3 Tää on hyvä muistutus siitä et kaikkea voi käydä, ja sillä asenteella ehdottomasti naikkarille! Onneksi ollaan asiantuntijoiden hoidettavana! <3

Post A Comment
Your comment will be visible after approval