DSC_9706.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

 

Viime kesänä hurahdin BookBeatin äänikirjoihin. Kärsin melko vahvasta matkapahoinvoinnista, joten puhelimen näpyttely autossa tai bussissa ei tule kuuloonkaan. Ensin aloin kuuntelemaan kirjoja julkisilla liikkuessani. Sitten äänikirjat levisivät kävely- ja juoksulenkeille. Lopulta kuuntelin niitä siivotessani, kuvia muokatessani ja silloin kun matkustin bussilla vanhempieni luokse Kotkaan. Välillä pistin äänikirjan päälle 15 minuutin kahvitauollakin ja välillä illalla venytellessäni. Äänikirjasta (+ nerokkaasta uniajastimesta) tuli meille jopa yhteinen iltasatu nukkumaan mennessämme! 

BookBeatista löytyy laaja kattaus audio- ja e-kirjoja aina uunituoreista julkaisuista vanhoihin klassikkoihin. Itselleen sopivan kirjan etsiminen on tehty helpoksi: teokset on jaettu teemoihin. Myös mm. suosituimpien- ja uusien julkaisujen listat löytyvät! Kirjoja ilmestyy mukavan tiuhaan tahtiin ja niitä on mahdollista ladata myös offline-tilaan. Tällöin kuuntelu onnistuu vaikkapa lentokoneessa tai hiekkarannalla, pallon toisella puolen.

 

DSC_0032-4.jpg

DSC_9696.jpg

 

Oskari Saari – Aki Hintsa, Voittamisen anatomiaEdesmennyt Hintsa toimi F1-varikkolääkärinä ja valmentajana. Hän on osasyynä Häkkisen, Hamiltonin, Räikkösen ja Vettelin menestymiseen – sittemmin Hintsan oppeja ovat hyödyntäneet myös kansainväliset huippujohtajat. Nyt Hintsan kokonaisvaltainen toimintamalli paljastetaan meille tavallisille tallaajillekin. Tämä minulla vielä kesken oleva inspiroiva kirja kertoo matkasta kohti menestymistä. 

Sami Minkkinen – Havaintoja ParisuhteestaMiten käy kun mies lähtee yksin tamponiostoksille? Lukulistan kärkipäässä killuva teos, joka koomisuudellaan, herkkyydellään ja aitoudellaan on vakuuttanut monia lähipiirissäni. Jossain kohtaa itkettää ja jossain naurattaa. Ja jostain tämän kirjan sivuilta on kuulemma pakko löytää itsensä!

Lars Kepler – KaniininmetsästäjätEn ole käynyt käsiksi uusimpaan Kepleriin, vaan olen säästänyt sen matkustuspäiville, joita on luvassa lähiaikoina useampiakin. Ulkoministerin murha, terroriepäilyjä, piinaavaa jahtia ja Joona Linna!! Kirja on kuulemma niin hyytävän pelottava, että hermoromahdus ei ole kaukana. Apua, tuskin maltan odottaa!!!

Kimmo Takanen – Tunne LukkosiMiten menneisyys vaikuttaa nykyhetkeemme ja millaisia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja voimme hyödyntää elämämme haasteissa? Kirja, joka auttaa sinua tiedostamaan tunne-elämän lukkosi ja niiden vaikutukset elämässäsi, havainnollistavien esimerkkien avulla. 

 

DSC_9726.jpg

DSC_0044.jpg

 

Paulo Coelho – AlkemistiMatka, jonka tarkoituksena on löytää maailman hienoimmat aarteet, muuttuukin sisimpien aarteiden etsinnäksi. Kirja on on kaikessa yksinkertaisuudessaan voimaannuttava ja viisas. Sen voi lukea sata kertaa ja löytää aina uusia kulmia. Täydellistä lomalukemista itsetutkiskelusta kiinnostuneelle!

Pauliina Vanhatalo – Keskivaikea vuosiEntinen yhdeksän laudaturin ylioppilas ei koe täyttäneensä muiden odotuksia. Usko omien unelmien toteutumiseen horjuu ja äitiys on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi. Ja joka vuosi koittaa kaamos, tuo kamppailu elämänhalun ja -haluttomuuden välillä. Kirja seuraa masennusdiagnoosin jälkeistä elämää vuoden ajan. Avoin ja kaunis masennuskirja, joka ei masenna.

Maaret Kallio – Lujasti LempeäElämänajatteluopas vastapainoksi nykypäivän elämäntaito-oppaiden tulvalle. Ei vinkkejä täydelliseen elämään, vaan kehyksiä omien pohdintojen ja totuuksien löytämiseksi. Kirjassa alleviivataan armollisuutta ja viisasta vaativuutta.

Meik Wiking – The Little Book of HyggeHygge, tuo maailman onnellisimmaksi lukeutuvan kansan, Tanskan, salaisuus. Kaakaota kynttilänvalossa, loikoilua sohvalla rakkaan kainalossa ja aamun ensimmäiset auringonsäteet sälekaihtimien läpi… Kirja opettaa sinut nauttimaan arjestasi entistä vahvemmin, olemaan enemmän hygge.

 

DSC_9717.jpg

DSC_0049-2.jpg

Nike pants // Peak Performance jacket // Björn Borg shirt // New Balance sneakers

 

Mikäli innostuitte, pääsette suoraan tästä linkistä  kokeilemaan BookBeatia 1kk:n ajan maksutta. Kuukauden kokeilun jälkeen kuukausimaksu on kaikille sama 16,90e/kk, mutta mikäli et halua jatkaa, on t
ilaus helppo irtisanoa. Huom! Kokeilujakso on voimassa 31.9 ja se koskee vain uusia käyttäjiä.

Mahtavia kuuntelu- ja lukuelämyksiä pääsiäisviikonlopulle! 🙂

 

Pictures: Annika Ollila

xx Sara

170330_ROHNISCH_11.jpg

 

Oli nimittäin ihan ookoo mukavat puitteet viime viikolla Röhnischin juoksutreeneissä Löylyssä. Näin kuvista katsottuna näyttää kun oltaisiin hölkkäilty rappusia kesäkuussa! Raikkaan kesäiset treeniasutkin puhuvat sen puolesta! Todellisuudessa aamu oli maaliskuiseen tapaan viileä, mutta Nanna Karalahden vetämät treenit sen verran kovatehoiset, että kylmä ei ehtinyt tulla 🙂

Lupasin rappuja juostessa itselleni, että näinä aurinkoisina kevätpäivinä on ihan pakko alkaa ulkoilemaan enemmän. Mikäli reissuilla lenkkeilyä ei lasketa on meikäläisen juoksulenkit talven osalta laskettavissa yhden käden sormilla. Lyhytkin lenkki tällaisessa säässä saa ihan mielettömän energisen fiiliksen. 

Treeni, rauhallinen aamiainen, ystävät, avanto ja savusauna. Ja se aurinko. Sanotaanko, että tuli ihan kesäfiilis siinä lasin läpi paistavan auringon alla aamukahvia hörppiessä! Iso, iso kiitos järjestäjille <3

 

DSC_8089-2.jpg

170330_ROHNISCH_9.jpg

DSC_8112.jpg

DSC_8133.jpg

DSC_8140.jpg

DSC_8155.jpg

DSC_8099.jpg

DSC_8130.jpg

DSC_8182.jpg

DSC_8175.jpg

DSC_8115.jpg

170330_ROHNISCH_18.jpg

Pictures of me: Elisa Lepistö // Group running photos: Laura Karppanen

 

Ihanaa päivää kaikille!

 

xx Sara

DSC_8619-3.jpg

 

Yllätin pikkusiskoni viime kuussa ilmoittamalla hänet kahdeksan viikon Warrior Challenge -haasteeseen. Kävin vastaavan haasteen TFW:llä pari vuotta takaperin ja se muutti omia käsityksiäni treenaamisesta ja hyvinvoinnista niin paljon parempaan suuntaan, että halusin antaa siskolleni mahdollisuuden samaan.

Nyt kun ollaan käyty yhdessä salilla ja olen nähnyt millä palolla hän hommaan suhtautuu, sain idean, josko tekisinkin Johannan haasteesta pienen juttusarjan blogiin – ennen ja jälkeen fiiliksien muodossa!

Ps. postaukset omasta haasteestani ja sen tuloksista löytyy täältä (ennen ja jälkeen -kuvat) ja täältä (fiiliksiä matkalta ja treenitavotteistani).

 

DSC_8419.jpg

DSC_8564-2.jpg

 

Kuka?

Johanna, 24. Asuu Etu-Töölössä ja opiskelee kolmatta vuotta oikeustieteellisessä. Harrastaa epäsäännöllistä lenkkeilyä ja kuntosaliharjoittelua. Kuvailee itseään mukavuusrajoilla liikkuvaksi tyypiksi, joka ei ole koskaan asettanut tarkkoja tavoitteita treenaamiseen. Omien sanojensa mukaan syö perusterveellistä ruokaa, mutta ruokailurytmi on ollut kadoksissa jo pitkään.

 

DSC_8393-2.jpg

DSC_8500.jpg

 

Haaste käynnistyi InBody-mittauksella ja kuntotesteillä. InBody eli kehonkoostumusmittaus on mainio tapa selvittää kehossa tapahtuvia muutoksia, mittaus onkin tarkoitus toistaa heti haasteen jälkeen. Kehonkoostumismittaus diagnosoi mm. kehon lihas- ja rasvamääriä sekä lihastasapainoa. InBody-mittauksen painokontrolli kertoo myös henkilökohtaisen “ideaalitilanteen”. Johannalla se oli seuraava:

 

InBody-mittaus – painokontrolli (ideaali)

paino – 1,5 kg 

rasva – 4,3 kg 

lihas + 2,8 kg

 

Kuntotestit – lähtötilanne

Puhdas leuka: 0  // Leuka punaisella kuminauhalla: 2 

Ojentajapunnerrus, polvet ilmassa: 0 // Ojentajapunnerrus, polvet maassa: 3 

 

DSC_8477.jpg

DSC_8529-4.jpg

 

Haasteeseen kuuluu neljä treeniä viikkoon: kaksi circuit-tyyppistä ja kaksi voimatreeniä. Treenien lisäksi kahdeksaan viikkoon sisältyy hyvinvointiluentoja ja ruokavaliohaasteita. Haasteryhmä on hyvin yhteisöllinen. Fiiliksiä haasteelta ja kuvia ruoka-annoksista jaetaan yhteisessä ryhmässä päivittäin.

 

Johannan tavoitteet kahdeksalle viikolle

Innostua treenaamisesta ja aidosti haastaa itseään. Saada energiaa ja jaksamista arjen haasteisiin. Säännöllinen liikunta ja ruokailu osaksi elämää.

2 puhdasta leukaa 

6 ojentajapunnerrusta, polvet ilmassa

 

DSC_8544.jpg

kuvat otettu kun haastetta 3 vk takana

 

Haastetta on kolme viikkoa takana ja Johannan mukaan konkreettista kehitystä on huomattavissa jo nyt. Punnerrukset kulkevat selvästi paremmin ja treeneissä jaksaa ihan eri tavalla. Mikä tärkeintä, treenaamiseen on syttynyt mieletön innostus ja positiivinen treenienergia välittyy salin ulkopuoleiseen arkeenkin.

Raportoin teille siskon fiiliksiä ja tuloksia vielä haasteen jälkeen 🙂

 

 

xx Sara