Turpaan Eva Wahlströmiltä

D8X_6020-4.jpg

 

Ei ihan tavallinen keskiviikkoaamu. Ei sitä ihan joka päivä pääse (joudu?) nyrkkeilykehään Eva Wahlströmin kanssa.

Kokoonnuttiin eilen Konalan Savate Clubille Evan vetämiin nyrkkeilytreeneihin. Pysyin hädin tuskin housuissani, tämä laji on nimittäin kiehtonut minua aina. Muistan kun meidän vanhan Vallilan kodin pommisuojasalilla oli nyrkkeilyhanskat ja säkki. Hakattiin niillä joskus puoliläpällä ja uhottiin, että aloitetaan laji. Ei koskaan aloitettu. Lajikokemusta siis pyöreät nolla.

Lämmiteltiin alkuun, käytiin pikaisesti läpi tekniikkaa ja sitten paiskittiin menemään lopputreeni. Ja täytyy sanoa, että olo oli sen mukainen. Käsiä pakotti koko loppupäivän, niillä ei juuri nosteltu mitään. Hyvä, että ruokaa sai laitettua 😀

Nyrkkeilytreenin kruunasi pikamatsi Evan kanssa kehässä. Koko tilanne oli niin absurdi, että hypin kuin pikkulapsi. Nauratti kokoajan. Paitsi niinä kolmena kertana kun sain osuman kasvoihin (huom tsekatkaa vika kuva), silloin hiljenin hetkeksi, hahha. On muuten kohtalaisen nöyryyttävää saada nyrkki naamaan. Ensimmäinen kerta sekin!

Työni on vienyt minua vuosien varrella ihan mielettömiin paikkoihin ja tilanteisiin, ja tämä eilinen lienee yksi kohokohdista. Kiitos vielä Björn Borg, Polhem PR ja Eva Wahlström <3

 

BB_VK_ 02961_20180912.jpg

BB_VK_ 00200_20180912.jpg

D8X_6067.jpg

D8X_6077.jpg

BB_VK_ 02996_20180912.jpg

D8X_6128-8.jpg

BB_VK_ 02951_20180912.jpg

kuvat minusta: Janni Ehari

kuvat nyrkkeilykehästä ja Eva Wahlströmistä: Vesa Koivunen (edit me)

 

xx Sara

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.