16 FROM SLOVENIA

D8X_7878.jpg

 

Kotona. Huh.

Tuntuu kuin en olisi käynyt blogissa ikuisuuksiin. Ja tottahan se osaltaan onkin. Järjestelmäkin oli heittänyt minut ulos, mitä ei ole tainnut käydä koskaan aikaisemmin.

Kaksi mieletöntä reissua takana, Sveitsi ja Slovenia. Olen nähnyt kahden viikon aikana vuorimaisemia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Matkustanut autolla ja junalla satoja satoja kilometrejä. Kiivennyt niin monelle vuorelle, etteivät sormet enää riitä.

Luonnolla on uskomaton vaikutus hyvään oloon. Kuinkahan monta kertaa olen parin viikon sisään ääneen todennut olevani onnellinen? Varmaan kymmenen. Tai kaksikymmentä. Yleensä niissä hetkissä päällä on ollut vaelluskamat ja edessä upeat näkymät. On myös ollut poikkeuksia, kuten onnistunut punaviinivalinta tai (kerrankin) hyvä käsi korttipelissä.

Sloveniasta jäi päällimmäisenä mieleen vuoret, turkoosit järvet/joet sekä ne lukemattomat aktiviteetit, joita maassa voi harrastaa. Slovenia on todellakin aktiivilomailijan aarre.

Mieleen jäi vahvasti myös Slovenian pääkaupunki, Ljubljana. Mikä mieletön kompakti kaupunki, niin kaunis! Ja edullinenkin vielä. Tänne on päästävä joskus vielä takaisin.

Yritän viikonlopun aikana kasata Slovenian vinkkipostauksen, sen verran monta toivetta on tästä jo tullut 🙂 Sitä ennen mennään vielä kuvilla. Slovenian parhaita paloja olkaa hyvät!

 

D8X_6802.jpg

D8X_7431-3.jpg

D8X_7348-side.jpg

D8X_9160.jpg

D8X_7436-2.jpg

D8X_8595.jpg

D8X_7465.jpg

P6220019_result.jpg

D8X_7837.jpg

D8X_8504.jpg

D8X_8514.jpg

D8X_8888.jpg

D8X_7643.jpg

D8X_9318.jpg

 

xx Sara

Tags:
,
6 Comments
  • AnnaKatri
    Posted at 05:10h, 28 June

    Vinkkipostausta odotellessa! Taas kävi nimittäin niin, että olitte juuri aiemmin samassa paikassa, johon olemme suuntaamassa hetken päästä. Kun olitte Nicaraguassa, oltiin me viikkoa myöhemmin samoilla hoodeilla. Vietnamin kanssa sama homma! Tää on niin loistavaa 😀 

    • saratickle
      Posted at 05:51h, 28 June

      siis mitä ihmettä!! 😀 No jo on! 

  • anuli
    Posted at 09:24h, 28 June

    Hei pystyisitkö linkkaan sen teidän kauniin airbnb:n Ljubljanassa?

    • saratickle
      Posted at 05:56h, 29 June

      Kolusin äsken läpi Ljubljanan kämpät, muttei tullut vastaan. Mä en ollut varausvastuussa tästä kämpästä, mutta kyselen varaajalta vielä 🙂

  • JH
    Posted at 06:37h, 29 June

    Moikka. Monesti mietin kun bloggaajat puhuu “vaeltamisesta”, mutta vaelluskengistä tai muista kamoista ei ole tietoakaan, että käytätkö itse esim. vaelluskenkiä? Menettekö niin helppoja reittejä, että pärjäät aina lenkkareilla, vai eikö nämä kunnon varusteet vain näy blogissa? Tuli mieleen, kun muutama paikallinen kertoi miten Norjankin suosituimmalta luontonähtävyydeltä Trolltungalta joudutaan vähän väliä pelastamaan porukkaa liian huonojen varusteiden vuoksi (ihmiset lähtee sinne jopa flipflopeilla). Tämä ei ole siis tarkoitettu mitenkään negatiivisena sinulle, vaan kysyn myös ihan mielenkiinnosta, koska en Alpeilla ole vaeltanut ikinä. Olisi siis kiva nähdä myös niitä realistisia vaelluskuvia ja -varusteita, jotta tietää vähän esimerkiksi millaisissa kengillä sinne kannattaa lähteä.

    • saratickle
      Posted at 09:55h, 29 June

      Hyvä kysymys!

      Vaelluskengät löytyy kyllä ja niitä tälläkin reissulla tuli muutamissa kohteissa käytettyä. Kaikilla ryhmäläisillä ei ollut, eli ilmankin pärjää jos on tarpeeksi varovainen. Debela Pec, joka näissäkin näkyy on yllättävän haastava reitti, etenkin loppuosa. Siellä olisi ollut ihan fiksua olla kunnon vaelluskengät. Suurimmalla osalla vastaantulijoista oli sauvatkin, mutta niitä en ole viellä koskaan kokenut itse tarvitsevani..

      Kesäisin diggailen kyllä mielummin kepeämmistä, mutta tukevista lenkkareista, jos vaan reitti antaa periksi. Keväät, syksyt ja talvet mielummin vaelluskengissä.

      Mitään ihan mahdottomia reittejä en ole koskaan vetänyt, eli ihan perus kuorikamoilla, fliissillä ja tukevilla lenkkareilla/vaelluskengillä on pärjätty aina. 

      Flippareilla nyt en ikinä lähtisi haikkailemaan, eikä kyllä kannattaisi muidenkaan 😀