levi-kopteri-2.jpg

 

Vaikka niiden läheisimpien ihmisten kanssa reissaaminen on parasta mitä tiedän, tekee välillä aika hyvää viettää aikaa vieraammankin joukkion kanssa. Erilaisilta ihmisiltä kun oppii niin paljon, jopa kolmessa (hyvin aktiivisessa) päivässä. 

Järkättiin yhdessä Peak Performancen, Levin iglujen ja Levin matkailun kanssa kolmen päivän reissu Lappiin. Mukana olleen porukan kanssa olen tehnyt paljon töitä, mutta harvemmin vietetään aikaa työajan ulkopuolella. Ja vaikka tähänkin reissuun kuului työtunteja, päästiin tutustumaan toisiimme ihan eri tavalla.

Liikuttiin luonnossa ja nautittiin Lapin raikkaasta ilmasta. Valloitettiin tunturi, käytiin lumikenkäilemässä, saunottiin ja kokattiin avotulen äärellä. Vierailtiin Snow Villagessa ja ihasteltiin Levin tunturia helikopterista käsin. Käytiin hyviä keskusteluja mm. lestadiolaisuudesta ja parisuhteista. Maattiin iglumme sängyllä ja tuijotettiin tähtitaivasta yömyöhään. 

Kiitos Henriikka, Arttu, Joonas ja Teena. Otetaan joku kerta uusiksi!

 

D8X_3738-3.jpg

D8X_4694.jpg

D8X_4146.jpg

D8X_4120-2.jpg

D8X_4153.jpg

D8X_3880-2.jpg

D8X_4333.jpg

D8X_3686.jpg

D8X_3910.jpg

D8X_4825.jpg

D8X_4542.jpg

Joonas_Linkola_2018040220180402-DSC_3925.jpg

D8X_3757.jpg

D8X_4649.jpg

D8X_4323.jpg

D8X_3770.jpg

D8X_3777.jpg

D8X_3785.jpg

D8X_4778.jpg

D8X_4567.jpg

 

xx Sara

D8X_1398-4.jpg

 

Loppukesästä päätettiin hetken mielijohteesta alkaa äänittämään podcastia. Istuttiin silloin Mariannan ja Elisan kanssa tukholmalaishotellihuoneemme petaamattomalla sängyllä ja painettii puhelimen äänistysohjelmasta play-nappia. Jaksoja saatiin viime syksyn aikana kasaan viisi, ja ne löytyvät kaikki täältä.

Nyt on aika viedä homma uudelle levelille. Uusi podcast-sarjamme Yksillä julkaistiin tänään Suplassa ja sen ensimmäinen jakso on ulkona.

Ekassa jaksossa keskustellaan viinilasien äärellä somesta. Millaista on työllistää itsensä sosiaalisessa mediassa? Miten some on muuttanut meitä? Entäpä millaisia ulkonäköpaineita some aiheuttaa? Puhutaan somen negatiivisista vaikutuksista ja Instagramin luomista kuplista. 

Some työpaikkana -jaksoon pääset tästä.

 

D8X_1388-2.jpg

D8X_1344-4.jpg

 

Mitä te haluaisitte Yksillä-podissa kuulla?

Aihetoiveita, parannusehdotuksia ja palautetta otetaan ilomielin vastaan 🙂

 

xx Sara

D8X_3236-2.jpg

 

Huomenta ihanat! Meikäläinen istuu parhaillaan tyhjässä mökissä yksinäni. Luukutan parin vuoden takaisia kesähittejä ja juon aamun kolmatta kahvikupillista. Perhe lähti juuri lentokentälle ja minä odottelen Artun ja Henriikan lentoa, joka ilmeisesti myöhästyy jonkin verran. Tai no, uusimman tiedon mukaan koko lento ei ole edes lähtenyt vielä Helsingistä.

Aamu oli koleampi kuin aikaisemmat. Aurinkoinen, mutta hyytävän kylmä. Yritin hörppiä kahviani kuistilla, mutta meinasin jäätyä pystyyn. Ehkä niitä kuistikahvikelejä joutuu vielä kuukauden päivät venailla 😀

Kunhan saadaan koko porukka kasaan isketään päiväksi rinteeseen nauttimaan talven vikoista laskuista. Siihen menee kuitenkin vielä hetki. Josko tässä odotellessa hyökkäisi kirjanpidon kimppuun! Rentouttavaa pääsiäispäivää. Palataan pian! 

Ps. Vaikka se harkitulta näyttääkin niin tämä kypärästä kenkiin ulottuva mustavalkoinen laskuasu oli puolivahinko 😀

 

D8X_3385-2.jpg

D8X_3275-2.jpg

D8X_3258-3-side.jpg

D8X_3444.jpg

D8X_3268-2.jpg

D8X_3420-2.jpg

 

Peak Performance ski clothes

Poc goggles

Burton board

 

 

xx Sara