DSC_0955-4.jpg

 

Joku ehkä muistaa kun avasin laukku-unelmiani? Sain tosiaan valmistumisen kunniaksi valita itselleni mieleisen laukun. Paras lahja ikinä?!

Laukkukokoelmastani uupuu crossbody-laukku. Pieni, kevyt ja sopivan arkinen malli. Sellainen, johon mahtuu pieni lompakko, avaimet, puhelin ja huulirasva. 

Pinterestin laukkukollaasini oli täynnä mokkaa, samettia ja Chanelin Boy Bagia. Alkoi olla selvää mihin malliin kallistuisin – Boy Bag it is. Kyseessä on sen verran arvokas laukku, että päätettiin maksaa tämä vanhempieni kanssa puoliksi.

Järkeilin, että on varmaankin syytä ostaa mahdollisimman klassinen malli. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen Chanel-laukkuni. Päädyinkin mielessäni klassiseen tikkaukseen ja kultaisiin yksityiskohtiin. Koska Suomesta kyseistä laukkua ei löydy, enkä halunnut ostaa sitä käytettynä, päätin odottaa seuraavaan Pariisin reissuun.

Paitsi että näin ei käynyt. Mentiin nimittäin eilen veljeni vaimon kanssa käymään Della Margassa. Chanelin osastolla näkyi vaan pastellisävyjä, eikä sitä tiettyä ollut kuulemma saatavilla. Myyjä lupasi kuitenkin kiikuttaa muutaman tumman vaihtoehdon takahuoneesta.

 

DSC_0969-3.jpg

DSC_1007.jpg

 

Ja sitten tämä tuotiin eteeni. En ollut ikinä kyseistä laukkua nähnyt, mutta se oli samettipäällysteineen kuin sekoitus Pinterest-kollaasini kuvista. En halunnut enää kultaista hihnaa, enkä ainakaan klassista nahkatikkausta. Minä halusin tämän, enkä mitään muuta.

Samettipinta näyttää mustalta, mutta siinä on aavistus tummansinistä. Ylhäältä päin katsottaessa se näyttää tummansiniseltä, mutta edestä mustalta. Arkinen, mutta toimii myös juhlissa. Laukku on tavallaan klassinen, muttei kuitenkaan. Kuvastaa mielestäni ihan täydellisesti tyyliäni! Ihan meikäläinen!

Mitäs siellä tykätään? 🙂

 

DSC_1026-5.jpg

 

// The graduation present is finally here! My very first Chanel bag!! OMG! Not the most classic choice, but I just couldn’t resist this black n’ blue velvet Boy Bag that I found from Helsinki <3 

 

xx Sara

Sara Vanninen-175.jpg

 

Spotify-profiiliini ilmestyi joulun aikana lista nimeltä “suosikkikappaleesi vuonna 2016”. Ihmiselle, jolla on tapana ruokkia päässä soivaa musaa kuuntelemalla sitä repeatilla, voivat tällaiset listat olla hyvinkin yllätyksellisiä. Ja niinhän tässä kävi.

Minulla on tapana liittää musiikkia tiettyhin hetkiin/elämäntilanteisiin ja listan biisit toivat hurjan kasan muistoja mieleeni. Hulluintahan tässä oli, etten ole kyllästynyt yhteenkään listalla olevasta 101:stä biisistä!

 

Frank Ocean, Sia, NOËP, Justin Bieber, Coldplay, Years & Years, Major Lazer, Rihanna, JVG, Drake, Alvaro Soler (kuka? :D)

#No1Artists. Eniten kuunneltuja biisejä nousi näiltä artisteilta. 

 

Justin Bieber – Sorry // Justin Bieber – Sorry (Latino remix)

#Justin<3. Kuunneltiin näitä (erityisesti jälkimmäistä) Annikan kanssa repeatilla oikeastaan koko talvi ja kevät (:D) ja päädyttiinkin ostamaan liput JB:n keikalle. Itse keikkahan oli pettymys, mutta muistan vieläkin kuinka bileiden sijaan päädyttiin Tukholmassa hotellisänkyyn + irtokarkkeihin ja Latino remixin luukuttamiseen. Latinoremix soi myös noin 450 kertaa radiosta helmikuisella Nicaraguan reissulla ja minä tietenkin olin onneni kukkuloilla.

 

Sara Vanninen-183.jpg

 

Alvaro Soler – El Mismo Sol  // Alvaro Soler – Sofia

#MökkiLife. En tunnistanut artistia, kun katselin noita eniten kuunneltuja artisteja, mutta jälkimmäisen biisin tunnistan 😀 Myönnän. Hakattiin Alvaro Soleria kesämökillä 6 päivää putkeen. KUINKA HYVÄN MIELEN BIISEJÄ!!!

 

FDVM – Brightest Light // Shem Thomas – We Just Need A Little / Comet Blue – Spaceship // LISTENBEE – Save Me // Dj Snake – Middle

#Travel. Reissubiisien suosituimmat! Ah, niiin monia lomamuistoja!

 

Sara Vanninen -- GRAIN-189-checker.jpg

 

Roope Salminen & Koirat – Pilkun Jälkeen // Emma Bunton – What Took You So Long // Mikko Kuustonen – Viimeisen Kerran (Vain Elämää) // Eros Ramazotti – Cose Della Vita

#WHAT?! Mitä olisikaan kuunnelluimmat-lista ilman kysymysmerkkejä… 😀 On muuten ensimmäinen kerta kun nään Emma Buntonin ja Mikko Kuustosen samalla listalla.

 

Sia – Unstobbable // Sia – Alive // Beyonce – 7/11 // Antti Tuisku – Blaablaa // Kaija Koo – Siniset Tikkaat

#YouCanDoThis. Vuoden 2016 voimaantumisbiisit näkyvät ylhäällä. Näitä on hakattu silloin kun usko on horjunut (ja muutenkin…). Erityisesti listan ensimmäinen on aivan paras tähän tarkoitukseen!!

 

Sara Vanninen -- GRAIN-179.jpg

 

Anderson Paak – Am I Wrong // Years & Years – Shine // S Club 7 – Bring It All Back // Coldplay – Adventure Of A Lifetime // Major Lazer – Boom // CeeLo Green – Music To My Soul // NEIKED – Sexual // James Morrison – I Need You Tonight // LÉON – Nobody Cares // Juha Tapio – Copacabana ja Ipanema

#GoodVibes. Hyvän mielen musaa!! Pelkkä biisien nimien näkeminen saa suupieleni kohoamaan. Näistä biiseistä tulee niiiin hyvälle tuulelle!!

 

Dua Lipa – Hotter Than Hell

#GirlCrush. Aloin fiilistelemään kyseistä artistia alkuvuodesta ja hypin tasajalkaa kun kuulin mimmin saapuvan Flow Festareille. Koko tuotanto uppoaa meikäläiseen ihan täysillä. Ja muuten, biisin nimihän kuvastaa kyseistä tyyppiä täydellisesti. Nuoresta iästään huolimatta tämä nainen on äärimmäisen karismaattinen ja KUUMA!!! 

 

Sara Vanninen-177-checker.jpg

 

Mads Langer – 3AM // JB Cooper – September Song // Mura Masa, ASAP Rocky – Lovesick // Frenship – Capsize // HONNE – Someone That Loves You // James Bay – When We Were On Fire // Miguel – Sure Thing // Usher – I Don’t Mind // NOËP – Move

#Chill. Perusmusaa, jota on soitettu tunti tolkulla toimistolla ja kotona!

 

RAEVE – Sweetest Sin // Yall – Hundred Miles // Starley – Call On Me (remix) // The Chainsmokers – Don’t Let Me Down // Dimitri Vegas – Higher Place

#Workout. Vuoden 2016 treenibiisit!

 

Sara Vanninen-182.jpg

Pictures: Patrick Karkkolainen

 

xx Sara

Tags:

DSC_0641-checker.jpg

 

Kolme (kaksi ja puoli) täydellistä villasukkapäivää takana vanhempieni luona Kotkassa. Herkuttelua, lautapelejä, glögiä, päiväsaunoja, vanhoja kotivideoita, kilpailuja, joogaa ja lukemattomia päiväunia perheen kesken. Julupukkikin kävi! Aamupalapöydässä tosin.

Ja mikä onni onkaan saada viettää joulua tämän vuoden vanhan viinirypälehirmun kanssa. Tyyppi nauraa räkättää joka käänteessä ja kiipeää rappusia aina kun mahdollisuus vaan suodaan <3 Kissakin pidettiin kiireisenä. 

Toivottavasti sielläkin joulu on sujunut mukavissa merkeissä! 🙂 Me vielä nautitaan parhaamme mukaan pari rennompaa päivää Helsingin päässä. Nyt läppäri kiinni ja saunan kautta patojen äärelle!

 

DSC_9873.jpg

DSC_0529-2-checker.jpg

DSC_0703-2.jpg

DSC_9862-4-checker.jpg

DSC_9775-2.jpg

DSC_0788-checker.jpg

DSC_0799.jpg

 

// Christmas and family <3

 

xx Sara

Tags: