Nonniiin! On aika paljastaa mitä ihmettä tuo eilinen snäppini oikein meinasi. Kieltämättä kemistilookki tulivuoren huipulla on jokseenkin hämmennystä herättävä (kiitos vaan huolestuneista snäpeistänne! :D), mutta tälle on todellakin olemassa selitys.
Aktiviteetti nro yksi Nicaraguassa, Leónin kaupungissa on nimeltään tulivuorikelkkailu/-lautailu. Homma on hyvinkin yksinkertainen. Haikkaat ensin tulivuoren huipulle kelkan tai laudan kanssa ja sen jälkeen lasket sieltä alas. Kuulostaa hullulta ja myös todella oli sitä 😀
Matkanjärjestäjiä löytyy kaupungista useampiakin, tämä on siis helppo toteuttaa. Meidän sunnuntaiaamun ryhmässä oli 20 henkeä, eli halukkaita todella löytyy. Ryhmän vanhimmat taisivat olla päälle 70v (asenne!!). Jouduttiin vaikean valinnan eteen, kun piti päättää tuleeko rinteen alas puisella “lumilaudalla” vai kelkalla. Sora ja tuhka tuovat lautailuun haasteensa. Homma ei toimi ihan samalla tavalla kuin lumen tai jään kohdalla. Myös kiinnityksessä oli eroavaisuuksia omiin lautoihimme verrattuna: siteet = narut… Peruslenkkarit eivät siis soveltuneet tähän lajiin, joten päädyttiin valitsemaan alastuloon kelkat. Kelkkojen lisäksi jokaiselle annettiin reput, jossa oli laskuvarusteet.
Päivä oli normaalia tuulisempi, joten huipulla kelkan kantaminen oli toisinaan melko haastavaakin. Reitti sen sijaan oli helppokulkuinen! Nousuun meni taukoineen n. 1h.
No sitten se paras osuus. Breaking Bad lookki niskaan ja mäkeen. Kieltämättä hermostumisen oireita oli ilmassa, kun oppaat kertoivat, että joku ranskalainen nainen oli saavuttanut tässä mäessä kelkalla 170 km tuntinopeuden (?!?). Vauhtiin kuitenkin pystyit itse vaikuttamaan. Sen sijaan jos päästät vauhdin kovaksi heti alussa, on sen hidastaminen aika haastavaa. Oman kokemukseni mukaan parempi sana tähän on mahdotonta 😀 Mitä taaempana nojaat sitä kovempi on vauhti. Jarrutus taas tapahtuu jaloilla.
Kiviä lenteli aivan hulluna ja vaikka tiesin, ettei kaatuminen tulisi erityisemmin sattumaan, oli kaatumisen pelko ihan järjetön. Mainittakoon vielä, että muutama joulu takaperin, en uskaltanut laskea Kotkan vanhan jätevuoren huipulta alas, vaikka koko muu perhe uskalsi… Vauhti karkasi meikäläisellä heti alussa aika kovaksi, eikä se siitä ainakaan loppua kohden hidastunut. Lenkkarin pohjat paloivat ja kiviä on hiuksissa vielä vuorokaudenkin jälkeen. Pelastukseni oli viime hetkillä ostettu huivi, joka suojasi kasvoja!
Aivan hullua touhua, mutta niin sairaan siistiä! Tekisinkö uudestaan? Todellakin!
Volcano boarding at León, Nicaragua!
xx Sara
Posted at 17:30h
in
Uncategorized
by Sara
