NO PLANS 10 December, Dec 2016 - 05:00
Siskoni pisti eilen viestiä. Kyseli meidän perjantai-illan suunnitelmien perään.
“Palapelin kokoamista ja punaviiniä”, kuului vastaukseni. Naurahdin hieman lauseen kirjoitettuani. Kuulosti nimittäin jokseenkin kuivalta illalta 😀
Ollaan viime aikoina yritetty keksiä tekemistä kotona. Jotain muutakin kuin sitä ainaista, passiivista Netflixin ahmimista. Toissapäivänä pelattiin Scrabblea ja eilen levitettiin palapeli keittiön pöydälle. Milloin olette viimeksi koonneet palapelin? Enkä nyt puhu 12 osan lasten versiosta, vaan 1000-palan kunnon haastavasta pelistä.
Anteeksi, mutta kuinka koukuttavaa tämä touhu voi olla?! Kasattiin palapeliä neljä tuntia (!!) putkeen, kunnes lopulta molemmat oli nukahtaa pöydän ääreen. Ajantaju katoaa täysin, etkä suostu luovuttamaan. Paitsi, että jossain vaiheessa on vaan pakko, koska silmät ei pysy enää auki… Eli teille, jotka kaipaatte vaihtelua pimeisiin arki-iltoihin (tai perjantai-iltoihin :D) -> palapelikaupoille!
Meillä on poikaystäväni kanssa pitkästä aikaa vapaa yhteinen viikonloppu. Suunnitelmissa on olla suunnittelematta yhtään mitään. Tehdä just sitä mitä huvittaa. Eli hyvin todennäköisesti jatketaan haastavaa palapeliämme läpi viikonlopun kera kinuskijäätelön…
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Pictures: Ella Elers
coat Zara
knit Gina Tricot
beanie Samsoe & Samsoe
jeans Gina Tricot
shoes Gabor/Kookenkä
bag Chloé
// We have a “we’re not gonna plan anything” -weekend going on with my other half and so far it’s been great! When you decide not to plan anything, you actually end up doing everything fun! We spent our Friday night drinking red wine, listening Arcade Fire and doing a super hard puzzle (still unfinished!). Random, but fun! Next we’re heading somewhere for a breakfast (and after that probably gonna finish that damn puzzle!). Have a great weekend everybody!
xx Sara