Tätä päivää on mun ja siskon pikkuperheessä yhdessä sekä odotettu, että pelätty koko kevät: pääsykoepäivä.
Mä en tiedä olisko musta tohon. Lukea koko kevät, joka päivä aamusta iltaan valmennuskurssia ja kirjastoa, ja todennäköisesti ensimmäisellä kerralla tulla hylätyksi. Lippa nousee todellakin niille, jotka tietävät mitä haluavat ja hitto soikoon yrittävät niin monta vuotta kunnes lopulta pääsevät sisään. Tää on pitkäjänteisyyden ja periksiantamattomuuden lisäksi just sitä itsensä ja oman tulevaisuuden tuntemista, jotka ovat mun kohdalla olleet aina melko epäselviä.
Oon aina ollu kateellinen niille, jotka ovat pienestä asti tienneet mitä haluavat tehdä työkseen. Poliisi, kokki, eläinlääkäri… (mä sanoin muiden mukana eläinlääkäri, koska eläimet oli ihan kivoja. Muistaakseni yhen eläinlääkäridokkarin jälkeen se tais muuttua aika nopeasti kaupantädiksi). No yläasteen jälkeen kampaajat ja kokit lähtivät omille teilleen, minä lähdin lukioon koska ei hajuakaan mitä seuraavaksi. Lukiossa porukka alkoi jo löytää niitä omia intressejään. Mä tykkäsin matikasta (sen takia koska lyhyt matikka nyt oli vaan niin helppoa :D) ja historiasta, mutten todellakaan nähnyt itseäni historian opettajana tai arkeologina.
Lukion jälkeen välivuosi it-alan toimistosihteerinä, laskutusta ja kirjanpitoa -terve, tää ei ainakaan oo meikäläisen juttu. NEXT. Välivuoden jälkeen opiskelin liikunnanohjaajaksi urheiluopissa ja aloitin heti perään fysioterapiaopinnot. Vuosi fyssaria ja seinä vastaan. En vaan yksinkertaisesti nähnyt itseäni Ecco terveyssandaaleissa kuntouttamassa reumapotilaita (huom tämä oli kärjistys. Olen katkera, ala ei vaan sopinut mulle, vaikka niin olisin toivonutkin). Tein puoli vuotta pelkästään toimittajan ja bloggaajan hommia, kunnes kaksi vuotta sitten aloitin kulttuuri-/tapahtumatuotannon opiskelut.
Nyt haaveena on päästä tällä alalla töihin liikunnan/muodin/musiikin/terveyden pariin, mutten halua sulkea pois toimittajan ja bloggaajan hommiakaan. Haaveena on myös jossain vaiheessa hankkia PT-koulutus ja ynnätä se jotenkin tähän samaan mössöön tai tehdä niitä juttuja jonkun aikaa erikseen. Kuulostaapa lupaavalta (:D), mutta nää on niitä mun haaveita!
Eli kyllä tässä on pääsykokeisiin päntätty, mutta kuten huomaatte, aika hakemistahan (kirjaimellisesti) tää on ollut. Jos olisin aina tiennyt tarkkaan mitä haluan, olisi lukumotivaatiokin varmasti ollu korkealla vaikeisiinkin kouluihin. Mä vaan nään sieluni silmin sen kun päättäisin hakea Helsingin oikikseen, pääsisin neljännellä yrittämällä sisään ja toteaisin vuoden jälkeen, että ei tää oo mun juttu, scoooreee!
Tän koko postauksen tarkotuksena oli alunperin tsempata teitä pitkäjänteisiä ja ihailemiani pääsykokeisiin pänttääjiä, eikä suinkaan kertoa tylsähköä elämänkertaani ja pelästyttää mun tulevaisuuden kuvioista jo ennestään huolissaan olevia vanhempiani, niinku tässä tais just käydä. Enivei, tsemppihaleja kouluun hakeville, tähdätkää kohti unelmia ja haaveita, älkääkä luovuttako!! <3
Ps. meillä on täällä Johannalle ansaitut yllätyskekkerit, kunhan hän vaan kotiutuu pääsykokeista, hähää 🙂
T.Sara
Posted at 17:17h
in
Uncategorized
by Sara
