Hauskat Wi-fi nimet

DSC_6142-2.jpg

Minulla on salainen harrastus. Kun kuljen ulkona, liikun julkisissa tai kun olen vieraassa paikassa kylässä, pistän wi-fin päälle ja etsin hassuja verkkojen nimiä. Toisinaan niissä ei ole edes mitään erityisen hauskaa, mutta silti ne jostain syystä naurattavat. Kuulostaa ehkä säälittävältä (ja sitä se taitaa ollakin), mutta hitto vie, koukuttavaa ja ennen kaikkea palkitsevaa touhua! 😀

Ennen tosiaan luulin, että kaikkien verkot ovat tyyppiä iPhone(Sara) ja WLAN_39e472, mutta olin pahasti väärässä. Mitä ihmeellisimpiin nimiin on tässä tullut vuosien varrella tullut törmättyä ja voi mikä riemu siitä aina syntyykään kun uusi hauska löytyy. Toisinaan innostun kirjaamaan nimiä ylös, mutta suurimmaksi osaksi vaan naureskelen niille itsekseni enkä muista niitä enää seuraavana päivänä.

Tähän listaan törmäsin äsken puhelimeni muistiossa: THE WiFi -list. Lista on ollut elossa jo vuosia, mutta päivitystahti on tämä kohdalla kaikkea muuta kuin tiheä. Uusin merkintä taitaa olla viime marraskuiselta Nykin reissulta kun wi-fin janoisina meinattiin päätyä huutamaan tuo kyseinen elin 😀

 

THE WiFi -list

  • Muumijuokaljaa
  • Kovalchukin pepsi
  • Sirpan intternetti
  • Kontrollikarkaa
  • Vaahterasiirapin paluu
  • Ikuisesti haminalainen
  • Punkeasiili
  • Avaruusapina
  • Moppimies94
  • Hobittikellari
  • Meijän kodin webbi
  • Jussinpussi
  • Kapitalismin vastustajat
  • Yell PENIS for password

 

DSC_6139-2.jpg

DSC_6161-2.jpg

 

 

Nyt välittömästi Wi-Fit päälle ja tarkastamaan löytyykö timantteja!! 😀 Hauskoja nimiä saa (ja pitää) jakaa!

 

xx Sara

Tags:
132 Comments
  • Jane C.
    Posted at 16:38h, 01 June

    Meiän naapurissa oli Ankkalinna 😀 Ja koulusta löytyy Makkarakastike. 

    • saratickle
      Posted at 05:00h, 02 June

      hahah siis makkarakastike on erinomainen valinta koululle!! 😀

  • Tiia Rantanen
    Posted at 16:48h, 01 June

    Mä kirjoitin samasta aiheesta muutama vuosi sitten, mutten vielä siihen mennessä ollut löytänyt noin hyviä! Oma suosikkini on se, että oman Monty Python -inspiroituneen verkkoni (TheKnightsWhoSayNi) kaveriksi on taloyhtiöömme ilmestynyt niin ikään Monty Python -vaikutteinen DeadParrot -niminen verkko. Kun olin sinkku, ajattelin, että tyypin on oltava sielunkumppanini.

    • saratickle
      Posted at 05:02h, 02 June

      hahah mahtavaa!! 😀 Me päivitettiin oma wlan Jättihamstereiksi, toivottavasti myös täällä naapurit inspiroituu!!

  • Juuuuliaaaa
    Posted at 17:12h, 01 June

    Hamsteri ja paska sonera 😀

    • saratickle
      Posted at 05:02h, 02 June

      :DDDDD

  • Krisu
    Posted at 17:16h, 01 June

    Listan paras: “You can’t sit with us” 😀

    • saratickle
      Posted at 05:03h, 02 June

      Mean Girls edition!!

  • memmmi
    Posted at 17:38h, 01 June

    Hahah tää on ihan parasta puuhaa! Tän päivän löytöjä oli fuck off mate ja hienokoira. Ei todellakaan niitä parhaimpia, mutta silti. Harmi kun en oo aiemmin kirjottanut niitä ikinä ylös, välillä on vaan tullut niin huikeita nimiä vastaan, mutta eipä niitä tietenkään muista enää 😀

    • saratickle
      Posted at 05:04h, 02 June

      hienokoira :DD Nyt nimiä ylös, ja otetaan tää uusiks loppukesästä!! 

  • Kakkamarakattilover
    Posted at 17:43h, 01 June

    Kakkamarakatti. Kuulostaa hauskalta, on hauska.

    • saratickle
      Posted at 05:05h, 02 June

      No onhan se!

  • Millasd
    Posted at 17:57h, 01 June

    poikaystävän porukoilla Wi-Fi on nimeltään Vaikka Pirkko 😀

    • saratickle
      Posted at 05:06h, 02 June

      HAHAHHA!!! Pystyn kuvittelemaan ton nimeämisprosessin 😀 Ihan mieletön!

  • Vierailija
    Posted at 18:13h, 01 June

    Opiskelija-asuntojen ympäröimänä tulee kyllä vastaan kaikenlaista ja wifi-lista on yleensä piiiitkä. Omat muistiin jääneet lempparit on lihapulla ja olisipa_housut 😀

    • saratickle
      Posted at 05:08h, 02 June

      hahhaha. Toi on kyllä totta. Pitää alkaa tekemään inspiraatiovierailuja opiskelija-asuntoloiden pihoille!! + Joo housut on kyllä ihan tarpeelliset 😀

  • riia
    Posted at 18:20h, 01 June

    eii näitä pitäs tosiaan alkaa itekki keräileen talteen! 😀 ihan huikeita!
    mun naapurissa on Chuck Norris, mut kaikki muut vastaantulleet hauskat on unohtunu. nyt tosiaanki pitää alkaa pitään listaa 😀

    • saratickle
      Posted at 05:10h, 02 June

      Joo sanos muuta 😀 Tää on se syy miksi iPhonella on muistio!!

  • Abcdef
    Posted at 18:32h, 01 June

    Meidän opiskelijatalossa paras näyttäisi olevan “It hurts when IP” 😀

    • saratickle
      Posted at 05:11h, 02 June

      :DD

  • Aino--
    Posted at 18:36h, 01 June

    Kaverilla oli joskus: “Pretty fly for a Wifi” 😀

    • saratickle
      Posted at 05:12h, 02 June

      Nyt tipahti!!! 😀 Voitko pliis välittää sun kaverille mun yhteystiedot, mä haluun tutustua tähän huikeaan tyyppiin!! 😀

      • Vierailija
        Posted at 17:14h, 02 June

        Toi on lontoolaisen breakfast clubin wifi alunperin

    • Milla Jasmin
      Posted at 08:09h, 02 June

      Hei meillä on tää! 😀

  • Liisa Kivi
    Posted at 19:03h, 01 June

    Ei juma mitä nimiä! Joskus bongasin tällasen: “Älä vittu koske meijän wifiin” :DDD Anteeks ruma sana, mutta niin siinä luki XD

    • saratickle
      Posted at 05:13h, 02 June

      hahha kamala nimi!!

  • Vilmaaaaa
    Posted at 19:22h, 01 June

    Meiän talossa on jollain “Snape_kills_dumbledore”:-D

    • saratickle
      Posted at 05:13h, 02 June

      aahahah ihanaa!! HP inspikset on best!!!

      • Jun
        Posted at 11:52h, 02 June

        Mun vanhempien lankapuhelin on mulla edelleen puhelimen muistissa Kotikolona!

  • Bea
    Posted at 19:25h, 01 June

    Haha hauska postausaihe!
    Iambatman ja silkinpehmee löytyy tällä hetkellä lähistöltä! 😀

    • saratickle
      Posted at 05:14h, 02 June

      Molemmat varteenotettavia! 😀

    • Vierailija
      Posted at 07:40h, 02 June

      Väitän tietäväni kuka toi silkinpehmee on – löytyy myös instagramista 😀

  • Layra
    Posted at 19:30h, 01 June

    Haha, täältä löyty loogisesti nimetyt perseensuti ja perseensuti 2 😀

    • saratickle
      Posted at 05:15h, 02 June

      :DD Logiikka!

  • Pinja F
    Posted at 19:36h, 01 June

    Haha meillä poikaystävän kanssa meni nimen kirjaimet niin hyvin yksiin että nimestä tuli Piri-wifi ;-D täälläkin yksi salaa wifi-nimien etsiä!

    • saratickle
      Posted at 05:16h, 02 June

      Mahtavaa! 😀

  • HannaK.
    Posted at 19:51h, 01 June

    Hahaa, mäkin bongailen noita naureskellen toisinaan! Tällä hetkellä (ja yleensä muutenkin) samasta talosta löytyy ISOBEBE ja Laten_langaton 😀 Ei häävejä, mutta pistää hymyn huulille joka kerta niihin törmätessä.

    • saratickle
      Posted at 05:17h, 02 June

      😀 Mä haluun liittyä LAten_langattomaan asap!!!

  • Vierailija
    Posted at 20:07h, 01 June

    Tällähetkellä näyttäisi taloyhtiössä olevan mm. kakkaverkko, Ziggy Stardust ja kepanoid 😀

    • saratickle
      Posted at 05:17h, 02 June

      Valinnan vaikeus! 😀

  • Anumaaria78
    Posted at 20:18h, 01 June

    Mun oma oli joskus U Can’t Catch Me!

    • saratickle
      Posted at 05:21h, 02 June

      heh!

  • wilmaa
    Posted at 21:08h, 01 June

    opiskelija-asunnoilla tekee jatkuvasti huippuja löytöjä ! joukossa on niin “olispakaljaa” tyyppisiä nimiä, mutta parhain liittyi jotenkin jehovan todistajiin 😀 hitsi kun en kunnolla muista ..

    • saratickle
      Posted at 05:22h, 02 June

      eissaakeli, opiskelija-asuntola inspiraatioretriitti on pakko toteuttaa kesän aikana! 😀

  • hene
    Posted at 21:26h, 01 June

    Naapureista löytyy Mehumaija 2.0 ja Merimurmelin Internet 😀

    • saratickle
      Posted at 05:42h, 02 June

      😀 parhautta on jos nimestä löytyy “internet” tai “web”!!

  • Salli
    Posted at 22:18h, 01 June

    Mun opiskelija-asunnossa löytyy Saako ottaa kaljan 😀

    • saratickle
      Posted at 05:40h, 02 June

      Saako ottaa aina kaljan kun liittyy siihen??

  • Eevaisabella
    Posted at 22:37h, 01 June

    Naapurin Wi-Fi on homolandia 😀 Ei muuten ehkä hauska mutta kyseinen mies on homo…

    • saratickle
      Posted at 05:18h, 02 June

      haha parasta!

  • SaaraV
    Posted at 05:37h, 02 June

    Meidän taloudessa molempien osapuolien nimet alkavat S-kirjaimella, joten luonnollisesti langattoman nettimme nimi on SS-joukot 😀

    • saratickle
      Posted at 05:43h, 02 June

      aaahhhhh mahtavuutta! 😀

  • Eeppa
    Posted at 05:38h, 02 June

    Mulla naapurista löytyy pirkkaolut. Se jaksaa naurattaa joka kerta 😀

    • saratickle
      Posted at 05:42h, 02 June

      Aissaakeli nyt on kova!! 😀

  • Emmiv
    Posted at 05:43h, 02 June

    Viiskulman hoodeilla pompsahti silmille tällainen kun “Al-Qaida’s hiding place”. Rupes jo vähän kuumotteleen!

    • saratickle
      Posted at 05:45h, 02 June

      Jauzaaaa!!

  • kiakarolina
    Posted at 06:10h, 02 June

    Aivan loistavia nää sun postaukset! 😀 Pisti silmään noi sun bikinit, mistä ne on? 🙂

  • Vierailija
    Posted at 06:31h, 02 June

    Paras minkä olen nähnyt on “Hide yo kids, hide yo WiFi” (viitaten siihen yhteen jokunen vuosi sitten netissä pyörineeseen videoon/meemiin). Meillä keksittiin muutama kuukausi sitten wifin nimeä yliväsyneenä muuttopäissään. joten siitä tuli Kummelihengessä Suklaamonni network 😀

  • Vierailija
    Posted at 06:37h, 02 June

    Mites toi naapurin Tissilaakso 😀

  • romppa
    Posted at 06:44h, 02 June

    Mun oli pakko tulla jakaa tää tänne koska mun pitää aina nauraa tälle yksin, mutta siis täältä löytyy
    homoseksuaalit_kipparit_ry

  • jannnni
    Posted at 06:51h, 02 June

    Itseltäni löytyy TellMyWifiLoveHer 😀

  • Henje
    Posted at 06:51h, 02 June

    Hahahah nää on parhaita! Mun porukoiden vanhassa talossa oli ihan huikeita nimiä. Sieltä löytyi mm. wuh-wuh-werkko, Iso Jorma ja Tortushka. Meidän äiti halus sit päästä mukaan tähän jengiin ja nimesi meidän wifin silloin “Turttu59” ja nauroi sile aina itekseen :–D

  • Julsu
    Posted at 06:57h, 02 June

    Pakanaverkko on tähän mennessä paras mihin olen törmännyt :DD

  • eelina
    Posted at 07:11h, 02 June

    Hehe, mä en muista oliks tää meidän aikasemmasta naapurista vai mistä mutta nimi oli “annavaimonnukkua”. Se oli kyllä hämmentävä, en oikein ymmärtänyt mitä sillä haettiin 😀

  • Juuli K
    Posted at 07:16h, 02 June

    Meidän talosta löytyy wifinä Kissataulukerho ja ihan paras ikinä on ollut kaverin taloyhtiössä HairyPotter :D:D:D Vieläkin naurattaa vaikka siitä on puolitoista vuotta kun se havaittiin!

  • jermia
    Posted at 07:25h, 02 June

    Bazinga, hommatkaa oma wifi ja munapussi näyttäs olevan tässä rivitaloyhteisössä.

  • Emmi / Me time
    Posted at 07:41h, 02 June

    Haha, huikeita! 😀 Ja vitsi, miten upeat kuvat! Millä linssillä nää on otettu? 🙂 Joku vastaava hakusessa!

  • Jonna1983
    Posted at 07:42h, 02 June

    Siis miten wifin nimen saa muutettua!? Meidän taloyhtiössä ei oo yhtään hauskoja 🙁 tylsää porukkaa mut ajattelin ite keksiä jonkun muista poikkeavan 😀

  • Vierailija
    Posted at 07:47h, 02 June

    Meidän talossa on mm. Alakerran Kuumat Sinkkupojat 🙂

  • Viv
    Posted at 07:49h, 02 June

    Vitunpaskaelisaviihde. Totuus löytyy tästä nimestä 😀

  • Vierailija
    Posted at 07:50h, 02 June

    Entinen oli Verkonjatke… Meinasin muuttaa nimen verkonpainoksi huonona päivänä

  • jejejejejej
    Posted at 07:52h, 02 June

    Oudoin johon oon törmännyt: “Mutsis oli reptiliaani”
    Siinä sitten kuumeisesti googlettamaan että mikä on reptiliaani. Kannattaa tsekata 😀

  • Palde
    Posted at 07:58h, 02 June

    Hahaha pitää alkaa kans keräämään noita wifi-nimiä talteen, hauska idea! 😀 Meidän kerrostalosta löytyy mm. “kisunetti” ja vissiin saman perheen vieraille tarkoitettu avoin verkko “vieraskisu”. Mun lemppari on silti “ala_tomistele_kantapailla_pls” :Dd

  • Milona
    Posted at 08:18h, 02 June

    Meidän äipän talossa on ‘Supon paku’. 

  • Neppo
    Posted at 08:22h, 02 June

    Pakko tulla kommentoimaan 😀
    Mä asuin kimppakämpässä poikaystäväni kanssa ja sielä oli “Spitaalisten päiväkerho”.
    Ystäväpariskunnan kotona on “trust me, I’m an engineer”.
    Meidän kotiverkko on nimetty CS-pelaajan mukaan “BOT-Allu”.
    Ehkä eniten hävetti toissaviikolla kertoa tuntemattomalle naiselle( pidin kotona vaatekutsut)meidän wifin salasanaa, kun se ei ollut mitenkään kauniimmasta päästä. Piti soittaa poikaystävälle, että : “oliko meidän salasana kissaonpaska vai homoluola?” xD

  • Regina
    Posted at 08:23h, 02 June

    Meidän talossa ehdottomasti paras on MissaMunRulliksetOn, naurattaa joka kerta ;D

  • SofiaHedvig
    Posted at 08:32h, 02 June

    Toivon oman tämän hetkisen verkon nimen aiheuttavan hilpeyttä naapureissa: “Hei! Minä rakastan kissoja<3"

  • Laurara
    Posted at 08:53h, 02 June

    Haha vähänkö hyvä harrastus 😀 Pitääpä alkaa tsiigailee kans tylsinä hetkinä lähiverkkoja. Meillä on miehen nimeämä; Koomaverkko 😀

  • Vierailija
    Posted at 08:58h, 02 June

    Mä pyysin kerran mun poikaystävää asentamaan mulle modeemin uuteen kotiin ja kun valmista tuli niin mun netin nimeks tää oli laittanut TURBOPONINETTI :DD sillä mentiin monta vuotta.

  • Elina R
    Posted at 09:14h, 02 June

    Ei vitsit, enpäs oo tajunnu kiinnittää tollasiin pahemmin huomiota 😀 nyt pitää alkaa olla tarkempi ja koittaa kehitellä vaikka omallekin yhteydelle joku hauska nimi naapureita viihdyttämään! Työpaikalla oon kyllä huomannut, että jostain naapurihuoneistosta löytyy verkko nimeltä “SuolakurkkuEiJaksa” 😀

1 2 3