Kun kaikki ei olekaan ok 05 June, Jun 2016 - 09:48
Kaksi viikkoa sitten se alkoi. Outoja sairaskohtauksia, joihin ei meinannut löytyä syytä. Kohtauksista palautuminen vei päiviä. Ravasin lääkärillä ja labrassa harva se päivä kuuntelemassa lausuntoja siitä, kuinka kaikki on kunnossa. Kropassa ei ollut mitään vikaa. Epäiltiin stressiä tai alkavaa norovirusta. Tai ehkäpä vain kuvittelin kaiken pääni sisällä? Aloin jo epäilemään itseänikin. Lähtikö jalat todella alta, ja olenko varma, että menetin näkökykyni?
Olen pysynyt terveenä lähes koko ikäni. Kausisairastelua ja pieniä leikkauksia lukuunottamatta olen ollut terve kuin pukki. Jos jotain on käynyt, sille on aina ollut selitys. Nyt sitä selitystä vaan ei ole tarjolla. Ja juurikin tuo epätietoisuus on tällä hetkellä pahinta mitä tiedän.
Viimeisin kohtaus iski perjantaina, ja nyt kaksi päivää myöhemmin olen vihdon tavoittanut ne lääkärit, jotka ymmärtävät minua ja oireitani. Keskustelu oikeiden ihmisten kanssa on helpottanut ihan hirveästi. Diagnoosi ei ole vieläkään selvillä, mutta suunta on oikea, ja pelkästään tämä tieto tuo ilon kyyneleet silmiini.
Vaikka nämä kuluneet alkukesän kaksi viikkoa ovat olleet ihanaa aikaa, olen kulkenut pää sumussa. Vaikka ympärillä on ollut maailman paras tukiverkko, josta en voisi kiitollisempi olla, on ollut vaikea keskittyä tai iloita aidosti yhtään mistään. Tänään kuitenkin päätin etten aio päästää tätä tilannetta enää pääni sisälle. Päätin etten aio enää pelätä.
Miksi kerron tätä teille? Siksi, ettei päässä ole hetkeen pyörinyt mitään muuta, enkä jaksa teeskennellä. Harvemmin jaan blogissa mitään näin yksityistä eikä minun ollut alunperin tarkoitus tehdä sitä tälläkään kertaa, mutta nyt halusin. Ehkä tästä on apua samassa tilanteessa eläville. Tai ehkä tämä toimii muistutuksena elämän aavistamattomuudesta. Käänteitä tulee, mutta niistä selvitään oikealla asenteella.
xx Sara
Mikko Antero
Posted at 10:12h, 05 JuneSä edustat mulle semmoista vahvan nuoren naisen mallia, niin ajatuksinesi kuin fyysisestikin, ja siitä otan mielelläni mallia. Sukupuolierosta huolimatta. Mun mielestä tämä postaus kertoo paljon sun vahvuudesta, että aina ei kaikki oo vaan pelkkää hauskuutta. On hienoa että uskallat!
Toivottavasti vastauksia löytyy, ja kesä etenee parempana ja ihanana! 🙂
saratickle
Posted at 10:54h, 05 JuneTää kommentti aiheutti sellaisen kyynelkanavien avauksen että huh. Kiitos ihan mielettömästi kauniista sanoistasi ja tuesta. Et uskokkaan kuinka paljon tämä minulle merkitsee <3
Ihanaa kesää sinne <3
fionaaa
Posted at 10:13h, 05 JuneVoi, en tiedä miten tähän pitäisi kommentoida. Toivon vain tuhannesti voimia ja jaksamista sinulle. Olet ihanan ihana bloggari <3
saratickle
Posted at 10:55h, 05 Juneihana <3
Elisa Lepistö
Posted at 10:31h, 05 June<3 <3 <3 <3
saratickle
Posted at 10:55h, 05 Junemuru <3
EricaK
Posted at 10:33h, 05 JuneEpätietoisuus on ikävintä. Paljon tsemppiä <3
saratickle
Posted at 10:56h, 05 JuneIso kiitos <3
Emmi / Me Time
Posted at 10:53h, 05 JuneIkävä kuulla, mutta arvostan avoimuuttasi! Olet niin rohkea, Sara! Tiedän, miltä tuntuu, kun lääkärit eivät ymmärrä, ja se epätietoisuus on pahinta. Itselläni on ollut samankaltaisia oireita, mutten ole vieläkään löytänyt ymmärtävää lääkäriä. Haluatko paljastaa, mistä lopulta sait apua?
Hurjasta tsemppiä, eiköhän kaikki käänny vielä parhain päin!
saratickle
Posted at 11:00h, 05 JuneKiitos <3
Tapaan ensiviikolla asiantuntijoita ja käyn vielä tarkemmissa kuvauksissa. Katsotaan mitä selviää. Lupaan avata lisää kun homma selviää, vielä ollaan aika lapsenkengissä.
Mikäli haluat, voit pistää mulle vaikka meiliä!
Tsemppiä sinnekin <3
Annaloviisa
Posted at 11:05h, 05 JuneSara ?? Paljon voimia ja tsemppiä epätietoisuuden keskelle! Tärkeintä on nyt se, että syy oireisiin löytyy. Voimahali täältä ruudun toiselta puolelta!
saratickle
Posted at 08:35h, 06 JuneIso iso kiitos tsempeistä <3
Outimarjaana
Posted at 11:27h, 05 JuneVoimia sinne ja toivottavasti vastaus löytyy mahdollisimman pian!
Voin myös samaistua tilanteeseesi saatuani muutamia vuosia sitten diagnoosin epilepsiasta, mutta sen saamaamiseen meni useita kuukausia ja tälläkin hetkellä odotan lausuntoja uusista tutkimuksistani jotta mahdollisesti pääsisin leikkaukseen. Mutta niin paljon kun tuo epätietoisuus, pelko ja kohtaukset ahdistavatkin niin juuri oikeanlainen asenne auttaa paljon ja itse olen ainaki päässyt pitkälle sillä, että pystyn nauramaan omalle sairaudelleni enkä anna sen lannistaa itseäni.
saratickle
Posted at 08:46h, 06 JuneHuh, voin vaan kuvitella. Asenteesi kuulostaa kyllä ihailtavan vahvalta, otan mallia <3
Kiitos tsempeistä ja kiitos kun jaoit tämän 🙂
Tinttinen
Posted at 11:37h, 05 JuneArvostan avoimuuttasi ja rohkeuttasi kertoa täällä vaikeistakin asioista. Hienoa aitoutta ja teeskentelemättömyyttä tuoda välillä ne elämän ikävät ja yllättävätkin asiat esille. Toivon todellakin sinulle kaikkea hyvää ja toivottavasti kohtausten syy selviää pian ja saat oikeanlaista hoitoa. Epätietoisuus varmasti pelottaa. Uskon silti, että oli se mitä vaan niin vahvana naisena selviät siitä ja täällä moni on varmasti hengessä mukana ja myötäelää kanssasi. 🙂
saratickle
Posted at 08:47h, 06 JuneIso kiitos ja halaus <3
Eveliina Pyykönen
Posted at 12:21h, 05 JuneHurjasti voimia, tsemppiä ja uskoa siihen, että selitys ja oikeanlainen apu oireisiin löytyy pian! ?
saratickle
Posted at 08:48h, 06 JuneSamaan uskotaan täällä! 🙂 Kiitos Eveliina <3
Mikaela inh. turh.
Posted at 12:23h, 05 JuneBeen there done that. Itsekin olen alkanut miettimään olenko vain vainoharhainen omituisten oireiden ja tuntemusten kanssa. Kaiken huippu oli vielä se, kun sain juuri kuulla erikoislääkärin peruneen vastaanottoaikani diagnosoimalla edes minua tapaamatta laktoosi-intoleranssin syynä vatsavaivoihin. Jännä juttu, kun en edes käytä maitotuotteita ja oireita on kolmen A4 verran, ei ainoastaan edes vatsaan liittyen. Turhauttaa, kun tuntuu ettei lääkärit ota tosissaan tai ymmärrä. Mutta vauvan askelin asiat selviävät, kuten itsein kirjoitit Tsemppiä!
-M
saratickle
Posted at 08:49h, 06 JuneVoisaakeli! Pistää vihaksi tämmöset tarinat!
Kiitos tsempeistä Mikaela, mä pidän täällä peukkuja, että syy sunkin oireisiin löytyy!
hinni94
Posted at 12:52h, 05 JuneTommoset tilanteet vaatii iteltä niin paljon sitkeyttä ja luonnetta. Toivottavasti kaikki selkenee. 🙂 Epätietoisuudessa eläminen on pahinta.
Itellä ollut nyt puolivuotta samanlaista lääkäreillä hyppäämistä jne kun kilpirauhanen oireilee ja kukaan ei ota tosissaan. Nyt onneksi käänne tapahtui vihdoin lääkäreiden ajatuksissa ja lähete vetämässä erikoissairaanhoitoon.
Onneksi meillä on niin hyvä terveydenhuolto täällä. Kaikki aina kääntyy parhain päin. 🙂 tsemppiä!
saratickle
Posted at 08:50h, 06 JuneOi että, onnellinen loppu! Mahtavaa, että hommat etenee!
Oot ihan oikeessa, tämmösissä tilanteissa se terveydenhuollon merkitys korostuu ja koko järjestelmää arvostaa ihan uudella tavalla.
Kiitos tuesta <3
Amppis
Posted at 13:11h, 05 JuneHirmuisesti tsemppiä ja jaksamista sinne nyt Sara! <3 Tosi ikävää, että on ollut terveydellisiä ongelmia, mutta ihanaa että on alkanut seljetä ettei tarvitse olla epätietoisuudessa. Oot mielettömän vahva ja oon saanut sun blogia lukemalla itsekin voimia painaa eteenpäin! Kaikki selviää kyllä!! <3
saratickle
Posted at 08:51h, 06 JuneVoi kiitos tavattomasti näistä sanoista <3 Te ootte ihania siellä!
Reetta Ekström
Posted at 13:37h, 05 JuneSelittämättömät oireet kuulostaa ikävän tutuilta. Itselläni syyksi selvisi ainoastaan stressi ja oman pään hallinta paremmin on jättänyt oireet suhteellisen hyvin pois.
Usein se, että sanoo ääneen ettei kaikki olekaan ok, auttaa itseään jo paljon. Terveyttään osaa arvostaa täysillä vasta sitten, kun huomaa, että arki ei sujukaan normaalisti.
Rohkea kirjoitus ja toivon niin paljon, että saat pikaisesti vastauksia ja olosi helpottaa. <3 Kaikkea hyvää sinulle Sara! <3
saratickle
Posted at 08:54h, 06 JuneKiitos Reetta! <3 Oot ihan oikeessa, terveyttä tosiaan osaa arvostaa kunnolla vasta tämmösissä tilanteissa!
Mä ymmärrän, että stressillä voi olla vaikutusta moneen, mutten ihan ymmärrä sitä, että tosi monet asiat pistetään sen piikkiin, ilman että muita vaihtoehtoja edes tutkitaan. Omani selvisi (ainakin näillä näkymin) ihan muuksi kuin stressiksi, vaikka sitä alkuun koko ajan epäiltiinkin!
Tsemppiä sinnekin <3
Annukkka
Posted at 13:51h, 05 JunePaljon tsemppiä!!??
saratickle
Posted at 08:55h, 06 JuneKiitos!! <3
Laurarosilla
Posted at 14:17h, 05 JuneTsemppiä muru. Mä lupaan, että asiat järjestyy ja vastuksia löytyy pian. Kiva että jaoit fiiliksiä<3
saratickle
Posted at 08:55h, 06 JuneKiitos Late <3 Nähdään pian <3
liiliis
Posted at 14:30h, 05 JuneRakas Sara <3
Kirjotan sulle ehkä kerran vuodessa, mutta nyt tuntui oikealta hetkeltä avata sanainen arkkuni. Itse kamppailen sairauden kanssa, johon kesti noin kaksi kuukautta saada diagnoosi. Nämä kaksi kuukautta olin aivan hukassa ja sumussa, joten uskon tietäväni jollain tasolla, mitä sinun päässä nyt on meneillään. En muista näistä kahdesta kuukaudesta paljoa ja olisin toivonut, että joku olisi antanut minulle neuvoja/vinkkejä, miten he itse toimivat.
Koita kestää, nämä asiat vaativat aina aikaa ja suuria tuntemuksia. Asian käsitteleminen ja hyväksyminen diagnoosin saatua on toinen aikaa vievä osuus, mutta niin kuin kerroit, sulla on aivan huikea lähiverkosti ja kuuntelevia ihmisiä ympärillä.
Tottakai toivon, että kyseessä on lääkityksellä tai muilla hoitokeinoilla parannettava sairaus. Jos kuitenkaan ei ole, se tulee muuttamaan elämääsi jonkin verran. Lohdullista on kuitenkin, että näitä elämään vaikuttavia äkillisiä asioita tapahtuu meille kaikille ja et varmasti ole yksin tuntemuksiesi kanssa, ympäriltä ja täältä blogista löytyy paljon välittäviä ihmisiä.
Jos mitenkään voin sua auttaa tai neuvoa tässä tilanteessa niin ota rauhallisesti ja turvaudu rakkaimpiin, tee just niitä asioita mitkä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Koita olla miettimättä tulevaa, koita jättää ne pahimmat uhkakuvat maton alle. Asiat selviää sitten, kun selviää. Sitten vasta alkaa miettimään, käsittelemään ja suunnittelemaan. Tiedän, se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tässä asiassa läheisillä on suuri merkitys. <3
Vaikka olen sinut vain kerran elämäni aikana tavannut ja en silloinkaan uskaltanut sinulle puhua, olet osa minun elämääni. Blogin kautta osaan samaistua elämääsi, ajatuksiisi ja elämäntyyliisi. Olen saanut sinulta paljon ideoita, vinkkejä ja ajattelemisen aiheita elämääni. Olet super vahva, aito, välittävä ja valloittava persoona, ennen kaikkea hieno esikuva monelle. Kiitos rohkeudestasi kirjoittaa aiheesta. Toivon sydämeni pohjasta, että asiat ratkeaa pian ja saat tilanteeseesi helpotusta.
Lämmin rutistus -L
saratickle
Posted at 08:57h, 06 Junehuh mikä kommentti. Täällä kyynelehditään ja iloitaan siitä, että ruudun toisella puolella on sunlaisia tyyppejä. Kiitos aivan älyttömästi tuesta ja sanoistasi. Nämä todellakin vahvistavat uskoani parempaan <3
Paljon haleja <3 Kiitos kun olet siellä!
JaninaHe
Posted at 15:01h, 05 JuneMoikka Sara!
En ole koskaan kommentoinut postauksiiksi, mutta nyt tuli sellainen tunne, että oli niin sanotusti pakko. Arvostan todella sitä, että uskallat ja tahdot jakaa tällaisia asioita, joiden kanssa moni varmasti kamppailee. Olen aidosti vaikuttunut siitä, että sinulla on rohkeutta puhua myös vaikeista asioista. Olet Sara aivan mahtava ja haluan välittää näin sinulle paljon tsemppiä! 🙂
saratickle
Posted at 08:59h, 06 JuneApua miten ihana kommentti. Kiitos tuhannesti näistä sanoista <3 :’)
Taija123
Posted at 15:17h, 05 JuneHui! Toivottavasti kaikki selviää pian ja saat apua ongelmaan!
Mulle on kehkeytynyt oikea lääkärikammo, kun kerran erehdyin lääkäriin valittamaan outoja oireitani, ja lääkäri tulosti minulle paperille masennustestin ja käski täyttää. No, ei ollut masennusta joten lääkäri ei oikein antanut sen kummempaa diagnoosia kuin koita kestää. Saa kyllä olla aikamoisen vakavia ongelmia minulla ennenkuin seuraavan kerran suostun lääkäriin menemään. Harmi vaan kyseinen tyyppi on työterveydessä meille osoitettu lääkäri… toivon siis todella ettei tule saikulle tarvetta. Lääkärissä käynti on todella epämukavaa jos kemia ei lääkärin kanssa kohtaa lainkaan ja saa tympeää kohtelua. Toivottavasti oot nyt löytänyt lääkärit jotka oikeasti on kiinnostuneet selvittämään sun oireita, se kun ei oo mikään itsestäänselvyys!
saratickle
Posted at 09:01h, 06 JuneVälillä tulee pohdittua, että miten lääkäreiltä ei vaadita sen kummempia sosiaalisia taitoja, vaikka he jos jotkut sitä tarvitsisivat. Tämmöset kanssakäymiset kanssa jättää varmasti pysyvät arvet.
Kiitos sulle! <3
Rosku
Posted at 15:20h, 05 JuneTsemppiä Sara<3
saratickle
Posted at 09:02h, 06 JuneKiitos sinne <3
LauLau
Posted at 15:40h, 05 JunePuuh.
Haluan nousta barrikadeille aina, kun kuulen, että jollekin toisellekin on lääkärin, terveydenhuollon ammattilaisen toimesta, huoletta ehdotettu oireiden olevan mielikuvituksen tuotetta.
Itse etsin omaan tilanteeseeni ratkaisua nuorempana reilusti yli vuoden. Yritin kuvailla oireitani, itkin, anelin, pelkäsin rehellisesti henkeni puolesta. Ja sain diagnoosin: pakko-oireinen häiriö. Minussa ei ollut lääkärin mukaan mitään vikaa, olin kuulemma vain liian huolissani omasta terveydestäni ja oireet olivat kuviteltuja. Yritin selittää, että kai on normaalia olla huolissaan terveydestään jos mm. menettää tajunsa päivittäin ja utelin, että miten sellaisen voi edes kuvitella.
Lopulta kuitenkin usealta lääkäriltä saman kuulleena, uskoin melkein itsekin. Söin määrättyjä lääkkeitä, masennuin ja ahdistuin.
Vei yli vuoden, että satuin kerran fysioterapeutin puheille muista syistä ja samalla ohimennen puhuin oireistani. Fysioterapeutilla kesti noin minuutin selvittää, mikä kaikki oireeni aiheutti ja löytää niiden poistamiseksi ratkaisu. Ikävä kyllä väärän diagnoosin aiheuttamat sivuvaikutukset, kuten masennus ja paniikkikohtaukset, jatkuivat vielä oireiden poistuttua pitkään. Paniikit satunnaisesti edelleen.
Myönnän, olen ehkä pienesti katkera. Tai ehkä enemmän pettynyt ja toivon, ettei kukaan muu joudu yhtä typerään tilanteeseen. En ymmärrä, miten yksikään lääkäri edes kehtaa ehdottaa ihmisen kuvittelevansa sairauksiaan, ennenkuin jokainen kivi asian selvittämiseksi on muuten käännetty.
Olen iloinen, että olet löytänyt oikeat ihmiset ja saanut asiasi eteenpäin. Voimia. Ratkaisun hakeminen voi olla väsyttävää ja toivottoman tuntuista, mutta sinnikkyydestä en usko sinulla olevan puutetta. 🙂
saratickle
Posted at 09:08h, 06 Junehuh mikä tarina, voi hitto että ärsyttää sun puolesta!!
Mä sain kuulla että oireet olivat a) mielikuvituksen tuotetta b) paniikkihäiriö c) stressi. Kävin kuitenkin aika monta kertaa tapaamassa lääkäriä, eikä kertaakaan tullut esille diagnoosi, jonka itse googlettamalla löysin. Nyt kun löysin oikeat tyypit, kävi selväksi, että oireet, joita ensimmäiselle tyypille moneen kertaan toitotin (hän ei uskonut niillä olevan mitään tekemistä tämän keissin kanssa), ovatkin melko olennaisessa roolissa tässä oikeassa diagnoosissa. Blööh.
Kuinkahan moni tyyppi kärsii masennuksesta, joka ei oikeasti ole masennus. Ainakaan ole ollut ennen lääkkeiden syömistä…
Kiitos kun jaoit tarinasi ja kiitos tsempeistä <3 Ja tsemppiä myös sinne!
vendy
Posted at 16:00h, 05 JuneEi voi muuta sanoa kuin tsemppiä. Olet tosi rohkea ja reipas! Kaikki järjestyy 🙂
saratickle
Posted at 09:08h, 06 JuneKiitos! 🙂
Suvi K.
Posted at 16:16h, 05 JuneVoi Sara, tiedän tunteen ja tiedän myös, että asia ihan varmasti kääntyy paremmaksi pian! Toissakesänä mulla diagnosoitiin kilpirauhasen liikatoiminta (lisää aiheesta mun blogissa), ja ne viikot oireilun alkamisesta siihen kun sain diagnoosin ja lääkkeet alko vaikuttaa meni todellakin kun sumussa. Mistä ikinä onkin kyse, anna itsellesi aikaa käsitellä tilannetta ja kerätä voimia. Valtavasti tsemppiä!
saratickle
Posted at 09:10h, 06 JuneIso kiitos tuesta Suvi! Tosi helpottavaa kuulla, etten ole ainoa, joka on elänyt tässä tilanteessa. Todellakin luo toivoa!
battery
Posted at 16:16h, 05 JuneTsemppiä Sara, tiedän tunteen! Itselläni oli borrelioosi vaikkei punkkia ollut näkynytkään ja siksi diagnosoinnissa meni hetken aikaa. Onneks sai hoidettua! Muistuta lääkäreitä tsekkaamaan myös se jos eivät ole vielä kattonu!
saratickle
Posted at 09:11h, 06 JuneMun oireet olivat itseasiassa niin omituiset, että ehdotin juurikin borrelioosia, jonka lääkäri torppasi samantien. Ei olisi kuulemma missään nimessä mahdollista….
Musta tuntuu, että ne pitää myös tsekata vielä varmuuden vuoksi.
lomoisio
Posted at 16:37h, 05 JuneOireet kuulostaa samalta kuin kaverini tädillä, joka on tosin jo vanha. Sillä oli jotain vikaa niska nikamissa, en vain muista mitä. Vaivan takana oli lääkäreilläkin selvittää mikä hänellä on kun vaikutti perus terveelta yms. Monesti vietti päiviä sairaalassa kohtauksen jälkeen. Lopulta pääsi kuntoutukseen mistä on ollut suurta apua. Toivottavasti lääkärit ottaa sut tosissaan ja saat diagnoosin vaivoille 🙂 Tuskin mitään vaarallista kuitenkaan 🙂
saratickle
Posted at 09:16h, 06 JuneKerroin silmieni sumenevan ja jalkojen pettävän, mutta se on vain aika pieni hipaisu meikäläisen oireista. Kohtauksissa on paljon muutakin. Luulen, että olen löytänyt nyt ne oikeat tyypit, jotka pystyvät selvittämään tämän keissin!
Kiitos kuitenkin tsempeistä!
Liisa Kivi
Posted at 17:59h, 05 JuneTsemppiä murunen! Oot vahva nainen <3
saratickle
Posted at 09:16h, 06 June<3
ässssssä
Posted at 18:19h, 05 JuneTiedän miltä tuntuu kun ei ole diagnoosia ja kohtauksia tulee monta kertaa viikossa. Itsellä meni puoli vuotta ennen kuin saatiin selville syy, on se ihmiskeho outo. Paljon tsemppiä ! Onneksi Suomessa on hyvä terveydenhuollon taso. Ihanaa, että uskalsit kertoa asiasta blogissakin. Ihailem suuresti rohkeuttasi.
saratickle
Posted at 09:17h, 06 JuneHuh, kuulostaa hurjalta. Onneksi vastaus löytyi!
Kiitos sinulle tsempeistä <3
Elisabet.k
Posted at 18:37h, 05 JuneTsemppiä Sara!<3
saratickle
Posted at 09:17h, 06 JuneKiitti!
Juliana02
Posted at 18:48h, 05 JuneTietämättömyys tuttua täälläkin! Sairastin nuorena yhtä Suomen harvinaisimmista lastentaudeista, jota yllättäen kukaan ei osannut diagnosoida. Meni useita käyntejä eri lääkäreillä ennenkuin yksi lääkäri muisti joskus lukeneensa taudista joka minulla saattaisi olla. Joten sain diagnoosin ja vuoden sairastamisen ja muutaman vuoden seurantojen jälkeen se on enää muisto vain. 14-vuotiaalle se oli kuitenkin erittäin raskasta ja hämmentävää kipujen ja lääkärien hämmentyneiden katseiden keskellä. Tsemppiä! <3 ihanaa lukea aitoa avautumista sinultakin!
saratickle
Posted at 09:19h, 06 JuneHuh, vahva tyyppi! Onneksi homma selvisi, mutta voin vaan kuvitella, ettei ole ollut helppoa.
Kiitos tsempeistä <3
nakedtruth
Posted at 20:24h, 05 JuneVoi Sara, en voi muuta kun sanoa että ymmärrän niiiin hyvin miltä susta tuntuu ja lähettää sulle miljoona voimahalia <3 Epätietoisuus on ehkä kamalinta ikinä, varsinkin jos kyse on omasta terveydestä. Onneksi suunta on kuitenkin oikea ja toivon että saat pian vastaukset kysymyksiisi! Kuten Mikko tossa ensimmäisessä kommentissa jo sanoi: olet älyttömän vahva mimmi! Musta on hienoa, että halusit jakaa näinkin henkilökohtaisen asian täällä, aina se ei ole helppoa. Oot ihana. Voimia 🙂
saratickle
Posted at 09:19h, 06 JuneIhana <3 Kiitos <3
Iiiiippana
Posted at 22:51h, 05 JuneTuntuu jotenkin hölmöltä kommentoida nyt tällaista, kun muuten oon kommentoinut sulle todella laiskasti, mutta pakko sanoa: sä oot jotenkin niin rakkaan oloinen ihminen. Lämpimän, aidon ja välittömän oloinen. Harvoin ruudun kautta välittyy niin vahvasti sellasta tunnetta, että tälle ihmiselle toivoisi vaan hyvää, mutta susta on sellainen kyllä tullut. Siks haluan toivottaa sulle kauheesti tsemppiä!<3 Toivottavasti pian tulee se päivä, kun voit muistella tätä aikaa kaikessa ärsyttävyydessään niin, että asia on jo täysin selvinnyt.
saratickle
Posted at 09:20h, 06 JuneEiii mikä ihana kommentti <3 Voi luoja, te tyypit siellä ootte tärkeempiä kun osaatte kuvitellakkaan <3
Nöyrin kiitos!
Toimitus
Posted at 06:35h, 06 JuneHengessä mukana, huh <3
saratickle
Posted at 09:21h, 06 June<3
sannjuulia
Posted at 08:03h, 06 JuneTosi rohkeeta sulta jakaa tällanen asia julkisesti, ja itse ainakin olin otettu tästä, sillä olen kokenut viime talvena saman.
Parikymppisenä terveelliset elämäntavat omaavana nuorena ihmisenä on tosi rankkaa sairastua. Olin aina parin viikon välein vuodelevossa kuumeilun ja flunssan vuoksi, ja se oli jotenkin todella pelottavaa, kun mitään syytä ei löytynyt. Jotenkin se myös hämmensi ja nolotti, sillä koin huolehtivani omasta terveydestäni hyvin, ja silti olin jatkuvasti sairas ja voimaton. Lääkärillä käynti lähinnä itketti, kun aina määrättiin ainoastaan lepoa ja buranaa.
Loppujen lopuksi se lepo nimenomaan omalla kohdallani oli toimivin lääke. Mistään vakavasta ei ollut kyse, vaikka itse sitä pelkäsinkin. Pääsin sairastelukierteestä eroon levolla, mutta se vaati myös mielen lujutta.
Uskon että oot semmonen ihminen, joka pystyy pitämään pään kylmänä ja pysymään vahvana. Sä varmasti päihität sua vaivaavan taudin!! Tsemppiä Sara 🙂
saratickle
Posted at 09:22h, 06 JuneKiitos kun jaoit tarinasi. Ja helpottavaa kuulla, että oot selvinnyt sairastelukierteestä! <3
Jättikiitos tsempeistä <3
nunneliina
Posted at 08:51h, 06 June2 vuotta takana. On ehdotettu masennusta, yms, tungettu käteen mielialalääkitys.. Mutta en ole aloittanut. Oireina mikään ei vastaa masennusta, en todellakaan ole masentunut. Koen iloa, jaksan pääni sisällä harvinaisen hyvin, varsinkin tilanteessani.
Jalassa se kipu on ja kipu saa patikoimaan, kun pelottaahan se kun jalat menee kokoajan huonompaan ja huonompaan suuntaan.
Lisänä yksin kotona kannettava vastuu 2 lapsesta, on tehtävä ruoat, pestävä pyykit ym vaikka fyysisesti ei jaksa ja välillä etenee kontaten..
Lääkärit lähettävät vain seuraavalle joka taas ehdottaa eioo:ta
saratickle
Posted at 09:23h, 06 JuneÄlä luovuta <3
Vb
Posted at 13:11h, 06 JuneHuh, tsemppiä Sara <3 Oon aina pitänyt sua tosi aitona ja vahvana, ihailtavana tyyppinä, mutta tämän myötä arvostan sua vielä enemmän. Rohkea teksti ja varmasti on heitä, jotka myös elävät epätietoisuudessa ja tällaiset tarinat auttavat ja voimaannuttavat. Kiitos sulle! :-*
Itselläni oli kovan stressin takia aikoinaan todella kummallisia oireita, kamalia kipuja ja ties mitä. Ravasin lääkäreillä ja erikoislääkäreillä eikä mitään löytynyt. Heiteltiin röngteneihin ja labroihin - ei mitään. Kukaan lääkäreistä ei kysynyt mitään elämäntilanteestani: miten voin? Keskityttiin ihmisen sijaan oireeseen. Vaikka oireita oli monta, keksityttiin yleensä vaan yhteen ja sillähän ei pitkälle pötkitä.
Vähän kyllä kummastuttaa välillä lääkäreiden meininki. Joskus ei millään suostuta selvittämään oireiden syytä vaan heitellään kaikki stressin ja psyykeen piikkiin ja välillä taas heitellään paikasta toiseen, sanotaan "ei mitään", kartuttamatta ollenkaan potilaan psyykkeen puolta. Eikö parhaimpaan tulokseen saataisi, kun otettaisiin potilaan oireet aidosti vastaan ja kyseltäisiin siinä ohessa myös elämäntilanteesta? Kova stressi saa aikaseksi vaikka ja mitä, joten sen roolia ei kenenkään kohdalla tulisi unohtaa. Mutta ilman tutkimuksia ei myöskään tulisi käännyttää potilasta kotiin eikä varsinkaan väittää hänen oireitaan kuvitelluiksi. Oireet ovat totta potilaalle, piste. Ne tulee ottaa vastaan, sitähän se lääkärin työ on?! Vaikka olisikin paniikkihäiriötä tai hypokondriaa tai mitä tahansa, tulisi potilaat tutkia. Muutenkin, musta tollanen on mielenterveysongelmaisille loukkaavaa, että "normi"asiakkaita heivataan ulos kuittailemalla naureskellen kaikki päänsisäiseksi. Mäkin kerran lähdin päivystyksestä lääkärin _NAURUN_ saattelemana, kun paniikkikohtauksen takia kyselin ihan älyttömiä kysymyksiä ja pelkäsin kuolevani ja pyörtyväni ihan just. Ei mikään lempikokemus.
Se on kyllä aarre, kun löytää itselleen sopivan ja itsen vakavasti ottavan lääkärin. Ihanaa, kun säkin olet löytänyt hyvän poppoon. <3 Epätietoisuus on pahinta, mutta ne kokemukset vahvistaa ja oppii itsestään taas uusia puolia. Tsemppiä vielä, toivottavasti pääset pian pois epätietoisuudesta. :')
sonjamariapauliina
Posted at 14:31h, 06 JuneRohkeaa, kun kerrot itsestäsi näin avoimesti. Osoittaa täyttä vahvuutta<3 Tsemppiä sulle kesään ja kaikkeen mitä elämäsi eteesi tuo<3
SiniOo
Posted at 15:06h, 06 JuneTsemppiä ihan hirveesti! Mä niin tiedän tuon tunteen, kun olen joskus ollut samankaltaisessa tilanteessa. Ei saanut apua, ja tutkittiin kaikkea muuta paitsi sitä mitä olisi pitänyt. Saatettiin sanoa, että omalääkärisi on lomalla ja tulee kuukauden päästä, vaikka oli tosi sairas, eikä meinannut välillä tajuissaan pysyä. Muutin lopulta 5kk:n jälkeen takaisin kotikaupunkiini (olin työn perässä muuttanut juuri toiseen kaupunkiin) ja siellä vasta pääsin kunnon tutkimuksiin ja lopulta kaikki meni hyvin ja sain myös mielenrauhan. Epätietoisuus on pahinta! Kaikkea hyvää sinne 🙂 Toivottavasti saat apua ja kaikki kääntyy vielä parhain päin <3
Mona
Posted at 16:55h, 06 JuneVoi ihana ihana Sara<3<3:( Tuo epätietoisuus on kyllä niin raastavaa. Sitä ja lääkärien vähättelyä ei kyllä toivoisi kenellekään. Vieläkin tulee ihan paha olo, kun äidille sanottiin pitkän sairastelun jälkeen, että lakkaa mittaamasta sitä kuumetta, niin kyllä se ohi menee:'( Onneksi kuitenkin löytyi se oikea ihminen auttamaan, joka ei väittänyt luulotaudiksi.
Tsemppiä Sara hurjasti ja miljoona halipusua täältä <3<3 Olen varma, että saat homman selvitettyä ja saat itsesi taas kuntoon. Ja jos jotain positiivista niin oman terveyden kiitollisuus nousee ihan järjettömiin lukemiin pienten vastoinkäymisten jälkeen.
Pus<3<3
Nina Annina
Posted at 16:58h, 06 JuneRunsaasti ja kovasti tsemppiä paranemiseen! Arvostan että kerroit ongelmastasi täällä, rohkea veto! 🙂 sen sijaan se mitä en arvosta, on monien tekemä lääkäreiden ruotiminen täällä. Esim. terveyskeskuksessa lääkäreiden osaaminen on tosi laajaa ja toisaalta siellä otetaan vastaan paljon potilaita, joiden kaikkien oireiden takana on stressi. Nykypäivän stressaavassa yhteiskunnassa se on jokapäiväistä, eikä syyttä. Varmasti ollaan puun ja kuoren välissä: täytyy kysyä kovasti miten voit ja arvioida stressin taso oireiden takana (ja ottaa huomioon se, että stressinsietokyky vaihtelee kovasti) ja samaan aikaan myös pohtia muuta. Se, että ensin laitetaan stressin piikkiin, ja ohjataan palaamaan, jos oireet jatkuvat, ei ole sanahelinää. Siinä suljetaan “hyvänlaatuiset” syyt pois. Vaikka oireet sopivatkin Sara sun googlaamisen tuloksiin, ne sopivat luultavasti myös kymmeniin muihin tauteihin: masennuksesta niskajumin kautta aina aivoperäisiin syihin. Lisäksi jokainen ihminen on yksilö, kertoo samat oireet eri tavalla ja toisaalta myös yhdellä on jotain mikä puuttuu toiselta, vaikka olisi sama tauti. Kiva kuitenki lukea, ku jengi kehuu täällä Suomen terveydenhuoltoa henkilökemioista huolimatta, sillä ensiluokkaista se todellakin on! 🙂
tsuppaduu
Posted at 18:47h, 06 JuneMoikka!
Mulle tuli eräs kevät “sairaus” nimeltä yöikunto. “Sairaus” siksi, että lääketieteellisesti yöikuntoa ei tunnisteta. Oireet oli niin vaihtelevia, että jotkut lääkäreistä epäili mun mielenterveyttä. Yksi olisi jopa ehdottanut paniikkihäiriölääkityksen aloittamista. Mä kuitenkin halusin kuunnella omaa kroppaani, ja onneksi niin tein, sillä keskusteltuani urheilulääkärin kanssa vihdoin sain varmuuden, että kyseessä mitä todennäköisemmin oli se. Tätä edelsi monta kuukautta lääkäreillä juoksemista ja hulluksi/stressaantuneeksi leimaantumista.
Ylikunto on salakavala: se hiipii yllättäen, ja yhtäkkiä koko kroppa pettää. Mun oireet oli vaikka mitä: huimauskohtauksia/keinumista kaupassa, rytmihäiröitä, pientä, jatkuvaa nuhaa, epänormaalit pupillit, hengästymistä jo kävellessä, lihassärkyjä, ahdistusta, en edes muista kaikkea. Kaupassa saattoi silmissä sumeta ja kun piti kiivetä portaat ylös syke oli maksimissa. Urheilulääkärin jälkeen otin neuvosta vaariin ja vähensin kaiken urheilun kävelyyn. Siitä pikkuhiljaa peruskunto alkoi nousta. Puolen vuoden jälkeen kävin ekaa kertaa jumpassa. En tiedä mikä sulla on, mutta halusin jakaa tämän. Ehkä joku lukija saa tästä apua. Ja voin sanoa, että ylikunto ei aina tuu vain kovaa treenaamisesta. Joskus se tulee siitä, että urheilee, syö vähän huonosti ja on stressiä. Varsinkin jos on ollut pientä nuhaa jo pitkään se voi olla ylikunnon merkki.
Tsemppiä mikä ikinä onkaan ja voimahali!
Nii
Posted at 19:44h, 06 JuneMulla oli abivuonna jotain ihme kohtauksia, jolloin vain tuijotin tyhjää tajuamatta yhtään mistään mitään. Tavallaan siis menin tajuttomaksi, mutta jos mulle ei sillä hetkellä puhunut, kohtausta ei huomannut lainkaan koska ne kestivät vain 5-10 sekuntia kerrallaan. Itse en niitä muistanut. Sitten alkoi jalat pettää alta ja välillä lähti taju ihan ykskaks. Päätä särki, näkökenttä kapeni, sain paniikkikohtauksia.
Tutkittiin, kuvattiin, otettiin miljoonia kokeita. Epäiltiin kaikkea mahdollista aivokasvaimesta MS-tautiin ja epilepsiasta syöpään mutta mitään ei löytynyt. Ajokortin sain vasta pari vuotta myöhemmin noiden kohtausten vuoksi. Jossain vaiheessa kohtaukset loppuivat yhtä nopeasti kuin alkoivatkin eikä niitä ole vuosiin enää ollut. Ainoastaan paniikkikohtauksen olen saanut molemmissa synnytyksissä, muuten ei mitään. Stressin ja hetkellisen hermostohäiriön piikkiin nuo laitettiin lopulta.
Multa ei siis mitään löytynyt, mutta koko sen tunneskaalan muistan kyllä hyvin. Paljon tsemppiä ja voimia, toivottavasti asiat selkenee!<3
norppu
Posted at 06:46h, 07 Juneolet vahva ja rohkea mimmi, toivottavasti kaikki selviää pian parhain päin!
Auraah
Posted at 08:43h, 07 JuneLuen blogiasi vain harvoin ja satunnaisesti, mutta tämä postaus pomppasi silmille niin, että oli pakko avata se. Osaan kuvitella miltä sinusta tuntuu, sillä tuntuu jo omalta arjelta ravata lääkärissä ja ongelmiin ei löydy ratkaisua. Pahimmillaan silmien pyörittelyä kuin olisin keksinyt kaiken itse. Mutta viimein kaikki on aina selvinnyt. Kokemusta on siis jos jonkin moisista sairauksista, urheiluvammoista, about ihan kaikesta. Viimeisimpänä epilepsian diagnosointi. Kaikesta huolimatta koen olevani terve ja omasta mielestäni se on oikeastaan vain asennekysymys. Hurjasti tsemppiä sinulle!
RiinamariannaS
Posted at 13:37h, 07 JuneMuistan vielä sen kuin eilisen. Juoksin lääkäreissä ja minua kiidätettiin ambulanssilla ensiapuun kerta viikkoon n. 6kk ajan. Kerta toisensa jälkeen minut lähetettiin kotiin, vaikka kuvailin kaikki oireeni. Sain diagnooseja mm. huimaus, paniikkihäiriö, masennus, ummetus, ripuli. En mielestäni sairastanut mitään noista. En ollut masentunut muusta kuin olotilastani joka vain heikkeini niin, että elämästä ei tullut mitään. Minua huimasi ihan oikeasti ja se ei ollut vain korvienvälisssä ja se laukaisi paniikin, mutta ei paniikkihäiriötä. Väittäisimpä, että kuka tahansa olisi pienessä paniikissa, kun silmissä sumenee ja olet yksin kotona oudon olon vuoksi, johon ei löydy muka selitystä. Sain jopa lääkkeet huimaukseen.
Lopulta en enää kävellyt. Jouduin sairaalaan ja sinne jäin vuodeksi. Ensimmäisenä kuulin lääkärin juttelevan hoitajalle, että eivät tiedä pysynkö hengissä. Paino oli tippunut 35kg. Pysyinhän hengissä ja sain lopulta oikean diagoosinkin. Minulla oli pahaksi edennyt Colitis Ulcerosa eli haavainen paksusuoli sekä IBS. Olin menettänyt paljon verta ja hemoglobiini oli alle 80. Helpotus, vaikkakin oli vaikeaa myöntää sairastavansa jotakin, sillä olinhan aina ollut perusterve. Samalla sairaala reissulla ilmi tuli syömishäiriöni ja ylikunto, mutta ei niistä sen enemäpää.
Halusin vain kertoa, että tiedän miltä tuntuu elää tiedottomassa tilassa. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti pian saat vastauksia. <3
Suvikaroliina
Posted at 11:52h, 08 JuneMoi! Pakko kommentoida, koska ei sitä tiedä jos osuisi oikeaan ja voisi auttaa. Elikkä, olet paljon matkustellut; onko sulta otettu alkueläin testit? Parasiitit. Jos ei ala löytymään, kysäse ottamaan testit. Valitettavasti nämä kamalaluudet ovat yleisiä nykyään! 🙂
Mia K.
Posted at 16:53h, 08 JuneJep. Meinasin sanoa samaa… itsellä ihan järkkyjä oireita nyt reilu 10v, ja ravannut kaikilla lääkäreillä! Nyt, n kk sitten löydös vahvisti epäilyt.
Ne on todella hankalia todentaa. Lääkkeet erittäinkin kalliita ja osa vain erikoislupavalmisteita.
Tsemppiä! Toivottavasti syy löytyy!
satus
Posted at 12:05h, 12 JuneVoi miten ikävä kuulla, tosi paljon tsemppiä ja voimahaleja Sara! <3
Kuule.. kompaten erästä edellistä kommentoijaa, käy pliiiiis tsekkaamassa ne borrelian vasta-aineet. Se on niiiin pikku juttu käydä varmuuden vuoksi käydä tarkistamassa. Borelioosi on salakavala ja epämääräinen tauti, mutta sitä ei todellakaan pidä pitää lasten leikkinä. Pahimmillaan se voi jopa kroonistua. Ja tosiaan on totta, että tartunnan on hyvin voinut saada vaikkei koskaan punkkia ihollaan olisikaan huomannut. Isälläni kävi juuri näin. Hän otti asian puheeksi lääkäriin mennessään erinäisten epämääräisten oireiden takia, mutta ääkäri kuoppasi heti siltä istumalta arvelut, ja sanoi etteivät oireet kuulu taudinkuvaan. Onneksi yksityiselle mennessään ehdotus otettiin kuitenkin vakavasti, ja verikokeista selvisi sitten juurikin borrelioosi. Monille lääkäreille valitettavasti tämä tauti on harmillisen epätuttu, sitä ei oteta vakavasti, eikä tartuntaa osata epäillä :/