DSC_9510.jpg

 

Oivalsin tänä vuonna, ettei joulutunnelmaan päästäkseen kämppää tarvitse välttämättä värittää punaiseksi. Kyseinen väri kun ei ole koskaan kuulunut edes lemppareihini.

Valitsinkin joulukoristeista suosikit ja pistin loput eteenpäin. Joulukuusen ja muutamien koristeiden rinnalle päätin hankkia jotain käytännöllisempää. Tonttu-ukkoja klassisempia sisustuselementtejä, kuten kynttilöitä, valoja ja tyynynpäällisiä sekä punaista käytännöllisempiä värejä, kuten kultaista, tummanvihreää ja tummanharmaata. 

Saatiinkin joulukoti, joka taitaa säilyä kevääseen asti! Kuusi tosin katoaa sisustuksesta vuoden alussa. Tai no, edellisvuosia peilaten, ihan viimeistään helmikuussa 😀

 

DSC_9622-checker3.jpg

DSC_9601.jpg

DSC_9493.jpg

DSC_9613.jpg

DSC_9535.jpg

 

// More practical and minimalistic Christmas decorations this year!

 

xx Sara

Tags:
,

DSC_9481-3.jpg

 

Rakastan dekkareita ja rikossarjoja. Luen ja katson niitä mielummin kuin mitään muuta, etenkin näin pimenevinä syysiltoina!

Vietettiin eilen pitkästä aikaa kunnon himasunnuntaita, noutoruokineen ja saunoineen. Saatuamme tarpeeksi tietovisailuista (kahoot, best!), päätettiin kokeilla uutta rikossarjaa. Pienten googlettelujen jälkeen päädyttiin aloittamaan sarja nimeltä How To Get Away With Murded.

Kuten arvata saattaa, vei sarja mukanaan. Vei itseasiassa niin pahasti, että inspiroiduin kirjoittamaan postauksen rikossarjasuosikeistani, johon uusi tulokas pääsi mukaan. Tässä tulee siis kahdeksan suosikkiani.

 

DSC_5378.jpg

DSC_8916.jpg

 

HOW TO GET AWAY WITH MURDER

Menestyvä puolustusasianajaja Annalise Keating vetää Middletonin yliopistolla rikosoikeuden perusteiden kurssia ja ottaa viisi menestyneintä opiskelijaa töihin yritykseensä. Opiskelijat ? Wes, Connor, Michaela, Asher ja Laurel ? avustavat häntä etsimään todisteita yrityksensä asiakkaiden syyttömyydestä. Todellinen soppa syntyy, kun yliopistokampukselta löytyy kadonneen opiskelijatytön Lila Stangardin ruumis. Mielenkiintoisesti kuvattu jenkkisarja yllätti todella!

THE KILLING

Rikosdraamasarjan The Killingin (Jälkiä Jättämättä) tapahtumat sijoittuvat tunnelmalliseen Seattleen. Päähenkilöinä toimivat poliisikaksikko Sarah Linden ja Stephen Holder, joita molempia piinaa synkkä menneisyys. Nuoren Rousie Larsenin murhatutkimuksen tapahtumat tuntuvat ajoittan todella aidoilta ja ahdistavilta. Jos joku, niin tämä sarja on ennalta-arvaamaton. Tarinaa kerrotaan aina yhtä aikaa kolmesta vastakkaisesta näkökulmasta, jotka kaikki ovat kytköksissä murhaan. Yksi parhaista rikossarjoista!

SILTA

Koukuttava, jo legendaksi muodostunut pohjoismaalainen rikossarja alkaa kun Juutinrauman sillalta löytyy ruumis, joka on aseteltu Ruotsin ja Tanskan rajalle millimetrin tarkasti. Käynnistyy sarja murhia, joiden taustalla näyttää olevan yhteiskunnallisia vaikuttimia. Rikoksia tutkivat Aspergerin oireyhtymästästä kärsivä ruotsalainen lääninrikospoliisi Saga Norén ja tanskalainen rikospoliisi Martin Rohde. Sarja on menestyshitti, eikä syyttä!

ARNE DAHL

Ruotsalainen rikossarja, jonka keskiössä toimii seitsemästä rikostutkijasta koostettu A-ryhmä. Kuten arvata saattaa, A-ryhmä saa tutkittavakseen ne kaikista haastavimmat tapaukset. Mukaansatempaavat keissit ja kiinnostavat henkilöhahmot (myös suomalaiset on edustettuina!) saavat sinut ahmimaan jaksoja kaksinkäsin. Yksi tarina koostuu aina kahdesta 1,5 h:n jaksosta.

TWIN PEAKS

David Lynchin ja Mark Frostin kulttisarja on juuri niin outo kuin olit kuvitellutkin. Outo, mutta nerokas. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Twin Peaksin kaupunkiin, jossa FBI-agentti Dale Cooperin yrittää selvittää nuoren Laura Palmerin raakaa murhaa. Sarjassa päästään seuraamaan pikkukaupungin asukkaiden elämää ja kaupunkiin liittyviä yliluonnollisia tapahtumia.

NOUSUVESI

Poliisikorkeakoulussa opiskeleva nuori Olivia Rönning kiinnostuu 25 vuotta vanhasta ja julmasta murhamysteeristä, jossa raskaana olevan naisen ruumis löytyi Ruotsin länsirannikolta. Tapaus jäi taannoin ratkaisematta useista silminnäkijähavainnoista huolimatta. Pian Olivia tajuaa, että murhan tutkintaa ei aikoinaan hoidettu kunnolla, ja jotkut yhä haluavat pitää tapauksen selvittämättömänä. Kymmenenosainen sarja on kerännyt Rutsissa mmiljoonayleisön ja sitä verrattu jopa Siltaan.

STRANGER THINGS

Stranger Things sijoittuu periamerikkalaiseen pikkukaupunkiin vuonna 1983. Sen keskiössä on neljän Dungeons & Dragons -roolipelejä rakastavan 12-vuotiaan pojan kaveriporukka, josta yksi, Will, katoaa ensimmäisessä jaksossa jäljettömiin. Pian alkaa tapahtumaan sarjan nimessäkin luvattuja outoja asioita. Todella outoja asioita. Netflix-sarjan ensimmäinen kausi ilmestyi viime kesänä.

SORJONEN

Perhe, Kari ja Pauliina sekä heidän teini-ikäinen tyttärensä Janina, päättää muuttaa Pauliinan lapsuuden maisemiin Itä-Suomeen, Lappeenrantaan. Sorjonen ottaa vastaan pestin paikallispoliisin Vakavien rikosten erikoisyksikössä, jotta perhe saisi uuden alun, enemmän aikaa yhdessä, ja Kari mukavampia rikoksia ratkaistavakseen. Mutta idyllisen rajaseudun rikokset ovat koskettavampia ja tulevat lähemmäksi kuin mikään aiemmin.

 

DSC_5382.jpg

DSC_5291.jpg

 

Ps. en malta odottaa, että pääsen illalla käpertymään sohvannurkkaan uuden jakson kera!!

 

xx Sara

DSC_5020.jpg

 

Tässä kirjiksiä luettuani ja blogihaasteisiin vastattuani, juolahti ihan oldscool-päissäni mieleen yksi postaussarja blogihistoriasta. Sen olen toteuttanut blogissa moneen kertaan, joskin edelliskerrasta on useampi vuosi. Postaussarjan nimi on KYSY.

Mainittakoon vielä, että trendikkäintähän oli kirjoittaa postauksen otsikko, kysy, kaikilla mahdollisilla kielillä: KYSY?! ASK?! FRÅGA?! (tällä otsikolla löytyy oikeasti aika monta postausta meikäläisen blogista…). Ja miksi näin sitten oli, niin siihen minulla ei ikävä kyllä ole vastausta. Vaikka kysymyspostauksesta on/olikin kyse.

Anyway, ajattelin, että vuosien varrella teillä on ehkä herännyt kysymyksiä, joita ette ole jaksaneet tai viitsineet kommenttiboksissa tai meilissä minulta udella. Eli mitä tahansa! Liittyen esimerkiksi harrastuksiin, elämäntapoihin, työhön, matkustamiseen, pukeutumiseen, kauneuteen, sisustukseen tai vaikkapa parhaimpiin karaokevetoihin?

Ps. älkää kysykö viimeistä. Siihen minulla ei ole heittää kun Ankkurinappi ja Robbie Williamsin Feel, jotka molemmat suoritukset menivät aika todella penkin alle… Erityisesti jälkimmäinen. Ei todellakaan teatteriviikonloppuun tällä vedolla.

No mutta nyt saa (ja pitää) kysyä! Alkoi samantien jännittämään, että mitähän sieltä tulee, vai tuleeko yhtään mitään. No, se jää nähtäväksi. Koostetaan näistä sitten juttua vaikkapa ensi viikolla. Jei!

 

DSC_5041.jpg

DSC_5003.jpg

DSC_5043.jpg

Pictures: Elisa Lepistö

knit Samsoe & Samsoe

top Gina Tricot

socks made by Grandma <3

 

// Not that long story even shorter: Ask me anything!

 

xx Sara