Parhaimmat reissut ovat yleensä niitä vähiten suunniteltuja. Jonkunnäköinen plan pitää olla, mutta liian tarkat aikataulut aiheuttavat vaan stressiä (etenkin kun liikutaan maassa, jossa esim aikatauluja ei yksinkertaisesti tunneta ja sääolosuhteet saattavat kääntää suunnitelmat sekunnissa ylösalaisin, kuten meillekin kävi). Jos minulta olisi ennen matkaa kyselty mitä on luvassa, en olisi osannut vastata että reissataan koko loma kahdeksan hengen porukalla ja asutaan kaksi viikkoa yhdessä. En todellakaan.
Törmättiin kolmeen helsinkiläiseen todella randomisti paikallisbussissa Palawanissa. Oltiin edellisiltana sattumalta buukattu tämän bussimatkan määränpäästä sama hotelli, johon nämä kolme olivat menossa moikkaamaan Suomesta tulleita ystäviään.
Osa oli pitemmällä reissulla ja osa Aasiassa vaihdossa. Suurinosa opiskeli kauppatieteitä ja yhteisiä kavereitakin löytyi. Olen helposti tyyppiä, joka tulee kyllä toimeen ihmisten kanssa ja miksei tutustu uusiinkin, muttei välttämättä päästä heitä sen lähemmäksi. Ei ainakaan kahden viikon reissun aikana. Tällä kertaa yhden rannalla istuskellun illan jälkeen kaikilla vaan klikkasi niin hyvin, että päätettiin jatkaa reissua yhdessä.
Asuttiin samassa talossa/bungalowissa, nukuttiin välillä samassa huoneessa, kärsittiin matkapahoinvoinnista kiemuraisilla teillä yhdessä, vietettiin aikaa merellä merirosvolippuisessa veneessämme ja patikoitiin viidakossa. Syötiin, juotiin ja jaettiin matkakertomuksia. Kiljuttiin hämähäkeille ja kalanpuremille. Löhöttiin isolla viltillä rannalla, juotiin mangoshakeja, ajettiin kaatosateessa skoottereilla ja opetettiin paikallisille miten liiketoimintaa ei pitäisi harrastaa (this is not how you run a business!! :D). Puhuttiin elämästä ja perheistämme. Annettiin tutuille kulkukoirille nimiä ja etsittiin saaren parasta Pork Adobo annosta. Oltiin maailman paskimpia jakamaan ravintolan loppulaskuja. Istuttiin auringonlaskuissa ja lenkkeiltiin auringonnousuissa. Joka ilta pidettiin fiilisrinkiä ja kukin kertoi vuoroillaan mikä oli päivän surkein juttu (mm. vettä korvassa, tilasi kokiksen mutta saikin spriten ym ultimaattisia “aivan läpipaska päivä” -tyyppisiä). Se jonka päivä äänestettiin huonoimmaksi sai avata joulukalenterin luukun.
Kysyin poikaystävältäni paluumatkalla Amsterdamin lentokentällä mikä oli hänen mielestään loman paras juttu. Vastaus tuli samantien: ihmiset. Yhdessä matkablogissakin se osuvasti sanottiin: joskus pitää matkustaa kauas, jotta saa ystäviä läheltä. Loma oli niin erilainen mitä kuvittelin, mutta samalla niin paljon parempi. Kiitos Outi, Krisu, Rebekka, Emppu, Hertta ja Petri ihan huikeasta matkasta. Me varmasti tapaamme vielä 🙂
T. Sara
Posted at 17:00h
in
Uncategorized
by Sara
