D8X_8065-2.jpg

 

VIIKON ARKIRUOKA

Jos pidät korianterista, chilistä, valkosipulista ja seesamiöljystä, tulet rakastamaan tätä thailohta. Helppo resepti löytyi täältä (en ihmettele, että löytyi googlehaussa ykkösenä). Uunilohi maistui tällä marinadilla paremmalta kuin koskaan aikaisemmin.  Miksen aikaisemmin ole maustanut kalaa näin?! Tehtiin kyytipojaksi vielä uunikasviksia: pistettiin lohen kanssa samaan isoon vuokaan kesäkurpitsaa ja parsakaalia. Valmiin lohen päälle roiskittiin vielä kalakastiketta ja limeä.

 

VIIKON KOTITREENI

Yhden kierroksen 15 minuutin kotitreeni on tämän hetken suosikkini. Yksinkertainen, mutta tehokas treeni kiireiselle päivälle!

 

dsc_1418-5.jpg

 

VIIKON APTEEKKITUOTE

Elämäni helpottui kertaheitolla kun löysin Oftagelin geelimäiset silmätipat. Vihdoin silmätipat, jotka oikasti toimivat! Tipat hellivät kuivia silmiä ja vievät pois punotusta. Nämä ovat minulla käytössä päivittäin!

 

VIIKON INSTAGRAM

Fanitan isosti Olja Ryzevskin (@oljaryz) valokuvia. Hänen Instagraminsa on pullollaan juuri sopivan taiteellista ja huoletonta sisältöä. Rakastan kuvien värimaailmaa!

 

oljaryz.png

 

VIIKON BIISI

The Chainsmokersin ja Emily Warrenin Side Effect on soinut viime päivinä tiuhaan!

 

VIIKON KOSMETIIKKATUOTE

Dr.Jart+:n naamiot ovat kultaa. Nämä ovat pelastaneet väsyneen ihon monta kertaa (myös tällä viikolla). Kosteuttava kuminaamio on suosikkini (ei kuvassa, sen olen jo käyttänyt!).

 

D8X_8075.jpg

 

VIIKON KOHOKOHTA

Venailen kuumeisesti viikkonlopun Blockfesteja, mutta lähes yhtä fiiliksissä olen siitä, että pääsen tällä viikolla suunnittelemaan kustomoitua surffilautaani!! Oma lauta on ollut unelma jo pitkään. Nyt pitää enää keksiä, että mihin ihmeeseen sen ripustaa kotona 😀

 

VIIKON TRENDI

Muotiviikoilla vilahdelleet överipitkät vyöt kiinnostavat! Erityisesti löysän kauluspaidan tai bleiserin kanssa tämä trendi näyttää superkivalta!

 

long belt.png

 

VIIKON SARJA

The Handsmaid’s Talea jäljellä enää neljä jaksoa! Vahva veikkaus, että sarja on ahmittu viikon loppuun mennessä.

 

VIIKON AAMUPALA

Vihersmoothie parin päivän takaa: 1 avokado, kourallinen lehtikaalia, 1 jäinen banaani ja kauramaitoa. Päälle pähkinöitä ja myslin jämät. Avot!

Huom. se, että aamiaiskuvan rapuyöpaita tuli alkuviikosta pesusta lienee myös yksi viikon kohokohdista.

 

2018-05-25 10.09.10 2.jpg

 

xx Sara

D8X_1559-2.jpg

 

Tiedättekö kun joskus ohitat jonkun pariskunnan tai porukan ja satut kuulemaan hämmentävän pätkän heidän keskustelustaan. Sitä alkaa väkisinkin kelailemaan, että mikähän juttu tämä oikein oli. Välillä nämä naurattaa pitkäänkin. 

No oletteko koskaan miettineet, että mitähän hämmentäviä pätkiä teidän keskusteluista on kuultu? Kammottava ajatus, eikö? 😀

Jos olisit tällä viikolla seisonut meikäläisen kanssa samoissa liikennevaloissa, kävellyt ohi kun tilasin jäätelötötteröä, istunut Mustikkamaan kallioilla viereisellä viltillä tai jonottanut samassa jonossa take away kahvia, niin olisit todennäköisesti kuullut jonkun näistä…

 

D8X_1566-2.jpg

D8X_1503-2.jpg

 

“…mulla tulee Patti Smithistä aina vaan mieleen Patti Smurffi”

“…mä näin yhtenä päivänä Iivo Niskasen keskustassa. Se näytti jotenki erilaiselta ilman niitä suksia”

“…miten vaikeeta veneellä ajaminen muka voi olla? Sitä paitsi Elisa sano, että ne väylämerkit voi vaan googlaa. Toi valkonen tötsä on varmaan et pitää kiertää vasemmalta… eiku toi yks meni nyt kyllä oikeelta”

“…mä pidän silmät tälleen puoliks kiinni etten nää jos tääl onki sinilevää”

 

D8X_1550-5.jpg

D8X_1635.jpg

 

“…sä näytät kävelevältä Instagram-kuvalta!”

“…siis miksi ihmeessä kukaan haluais Alepa-fillarin omaan hääkuvaansa?! Ellei ne oo muuten tavanneet niin, että se mies on antanut vikan Alepa-pyörän sille naiselle – varmasti ovat! Eikä miten söpöä!!!”

“…oispa suolakurkkuja”

“… ostikohan meijän teiniajan kolmekymppisetki jotain puhallettavia kännykkätelineitä ja laavalamppuja, vai oliks ne vaan teinien juttu?”

“…mul on taas se et sanon aina Isac Elliotia vahingossa Isac Newtoniks”

 

D8X_1601-2.jpg

Pictures: Kaisa Turunen // edit by me

 

Ganni shirt

Cheap Monday jeans

Zara sandals

Brixton hat

Chloé bag

 

xx Sara

Tags:

D8X_3208-2-side.jpg

 

Myyjän kommentti kun lauantaiaamuna menin omasta mielestäni vieläpä semi freesinä Tukholman 7/11:stä ostamaan hammasharjaa: “pitäisköhän sun ottaa myös kahvi?”

Kun tajusin, että Hanko sushi tulee siis tietenkin Hangosta?! Siis Hanko sushi – hah 😀

Kun oltiin eilen piknikillä saaressa ja innostuin korttipelien ohessa kuvailemaan saaren edustalla lilluvaa venettä. Vene ja sen kannella seisovien ihmisten siluetit näyttivät ihanilta auringonlaskussa. Lopulta selvisi, että veneen akku oli hajonnut, ja perhe yritti huutaa meitä hinausapuun.

 

D8X_3233-6.jpg

D8X_3255-2-side.jpg

D8X_3169-2.jpg

 

Kun kävin pyöräkorjaamolla fiksaamassa pyöräni satulan kuntoon. Ulkomaalainen korjaaja sanoi, että kokeileppa nyt onko korkeus hyvä. Poljin hetken ja hyvä oli. Huusin heipat ja lähdin kohti kotia. Ihmettelin kun mies vastasi hyvästeihini niin iloisesti ja kädet ihan ojossa. Noh, satulaa ei oltukaan vielä kiristetty ja sehän vajosi hyvin nopeasti kotimatkalla 😀

Kun vastasin erään asiakkaani kesäjuhla-kutsuun: “Thank you for the invoice”. Ja allekirjoitin meilin vielä “Best, Sars”. Niin lomalla.

Kuuntelin musiikkia, parkkeerasin pyörää ja räpläsin puhelinta samaan aikaan kun olkaani koputettiin. Siinä kuulokkeita riisuessani menin ihan paniikkiin, että kuka tää on ja pitäiskö mun tuntea tämä. Paniikkikommenttini tälle tietä kysyvälle turistille oli: “ai moi, sori en meinannu aluksi tunnistaa sua” 😀 

 

D8X_3188-3.jpg

D8X_3194-2.jpg

 

halla x halla Swimsuit

Peak Perfromance shirt

 

 

xx Sara

Tags: