Se on hassu fiilis kun astuu ammattivalokuvaajan eteen. Ei olekkaan enää itse vastuussa taustoista tai tunnelmasta. Kuvatkin lähetetään sulle valmiiksi käsiteltyinä. Tässä vaiheessa tulee aina mieleen ne ajat kun vielä venailtiin ja jännitettiin kehityksestä tulevia valokuvia. Tästä erästä vaan puuttuu ne perinteiset: 1) epätarkat 2) ne missä silmät oli kiinni 3) se mikä oli vahingossa otettu maasta 4) ne viimiset kuvat, missä puolet olikin valkoista.

Mulla on ollu ilo tutustua tähän nuoreen, tavattoman lahjakkaaseen ja huumorintajuiseen valokuvaajaan, josta aivan varmasti tulette kuulemaan lisää.

Homman nimi on seuraava, rakastan näitä kuvia! Miljöötä, tuulta ja kuvakulmia. Sain ahmittua valtavasti valokuvausinspiraatiota tältä sateiselta, mutta melkoisen hauskalta keskiviikkopäivältä. Kiitos Svante!

 college Cubus* / leather skirt H&M* / shoes Vagabond / backpack Bershka (*=gifted)

Photos: Svante Gullichsen

T. Sara

Kirjoittelinkin jo täällä Indiedaysin ja Olympuksen kamppiksesta, jonka tiimoilta tunnettu valokuvaaja Federico Cabrera veti meille workshoppia ja jakoi kallisarvoisia valokuvausvinkkejään.

Puhuimme workshopissa paljon siitä, miten hyvä valokuva syntyy köykäisissäkin olosuhteissa. Tarvitaan vaan mielikuvitusta ja hyvä valo. Todiste siitä seisoi meidän edessämme: Federico kertoi kuvanneensa uransa alkuaikoina upeita otoksia kotonaan ja Ikean halpaa lamppua apunaan käyttäen. Workshopissa nousikin heti esiin nuo Federicon painottamat valokuvan kaksi tärkeintä tekijää: Valo ja Persoona.

Bloggaajan ikuinen ongelma: kerrankin kun olisi sitä aikaa, kuvaaja puuttuu. Täältä poikaystäväni kämpästähän ei löydy kameranjalkaa eikä kauko-ohjaisinta, mutta parvekkeen valo näytti lupaavalta. Valosta inspiroituneena päätin kuvata tämän päivän asun kotona, yksin.

Olympuksen OM-D E-M10 kamerastani löytyy wifi, jonka avulla kameran pystyy yhdistämään appsilla älypuhelimeen. Appsilla saa mm. puhelimeen kamerasta suoraan valokuvia ja sen takaa löytyy myös kameran kauko-ohjaus. Voit huoletta viedä kameran kauas ja hoitaa tarkennuksen puhelimesta, johon tulee suora näkymä kameran näytöstä.

Pistin kameraan 25mm objektiivin ja asensin siihen itselaukaisimen, joka ottaa kahdeksan kuvaa peräkkäin. Viritin kameran parveketuolin päällä olevan lehtipinon päälle (vakaa meininki) ja lopuksi tarkensin + laukaisin kuvat iPhonestani. Kätevää!


Ysäri oli tänään läsnä. Päällä oli uudet kultaiset alepöksyt Weekdaystä, Berliinistä ostettu päivänkakkara hiusdonitsi, vanha printticollege ja Zaran täydellisesti jalkaani sopivat sandaalit, jotka juurikin edellä mainitusta syystä löytyvät multa sekä mustina että valkoisina.

college Cubus* / pants Weekday / scrunchie Urban Outfitters / sandals Zara (* = gifted)

Näinkin yksinkertaisilla puitteilla lopputuloksesta tuli mun mielestä kiva! Mukavan erilainen ja valoisa! Taidan pistää kotistudion pystyyn toistekin 😀
Mitäs te tuumaatte näistä vähän erilaisista asukuvista? 
 
Ps. TÄÄLTÄ pääset tsekkaamaan tunnelmia meidän workshopista ja kurkkaamaan miltä näyttivät meidän lopulliset mallikuvat 🙂
 
T. Sara

Indiedaysin ja Olympuksen yhteistyökampanjan kautta sain mahdollisuuden viettää mielenkiintoisen päivän tunnetun valokuvaajan, Federico Cabreran workshopissa. Hänen opastuksella päästiin kuvaamaan ihka oikeita muotikuvia upouudella Olympus OM-D E-M10 kameralla. Kampanjan tiimoilta arvotaan muuten samainen kamera. Tykkäämällä jostain kuvasta täällä, olet mukana Olympus OM-D E-M10 14-42mm EZ Kit -järjestelmäkameran (799,90 ?) arvonnassa!
Viime kuun puolella pidetty workshop alkoi aamiaisella ja Federico Cabreran puheenvuorolla. Aiheena valokuvaus, luonnollisestikkin. Mulle jäi Federicon sanoista mieleen kaksi asiaa: valo ja persoona. Molemmat äärettömän tärkeitä valokuvauksessa.
1. Valo. Valolla saa ihmeitä aikaan. Se on kaiken lähtökohta ja tunnelman luoja. Et tarvitse välttämättä kalliita studiovaloja onnistuaksesi. Luonnonvalo on ilmaista ja peruslamput edullisia. Federico kertoi uransa alussa kuvanneensa menestyksekkäästi Ikean perusvaloilla. Eli ihan perusvalojen avulla voit rakentaa jopa oman kuvausstudion kotiisi!
 2. Persoona. Kuvien pitää olla tunnistettavia. Taustalla pitää näkyä sinun persoonasi ja kädenjälkesi. Kokeile erilaisia juttuja, mutta tee se omalla tyylilläsi. Haasta itseäsi, mutta pysy uskollisena tyylillesi ja persoonallesi. Tavattoman tärkeää!

Vaikka paljon tuleekin kuvattua, olen näissä tilanteissa poikkeuksetta kameran toisella puolella. En ole koskaan kuvannut ammattimallia, enkä itseasiassa koskaan edes livenä seurannut kuvauksia, ainakaan näin intensiivisesti. Olen kyllä monta kertaa ollut paikalla kuvaustilanteissa, mutta yleensä ollut itse maskissa tms.
Päällimmäinen sana mielessä kun seurasin mallin liikkeitä: VAU. Päällimmäinen sana mielessä kun katsoin näytöltä hänestä ottamiani kuvia: VAU. Uskomatonta. Edessäni poseeraa lahjakas malli, vieressäni vinkkejä antaa maalilmankuulu valokuvaaja ja kädessäni minulla on 25mm objektiivilla varustettu tuliterä Olympus OM-D E-M10. Sanotaanko että kuvaajana ei vaan voinut enää epäonnistua, koko homma tuntui niin helpolta, ehkä jopa liiankin helpolta?

Bloggaajien tai pikemminkin muotibloggaajien ikuinen ongelma tulee tässä: yksin ei pärjää. Tai pärjää, mikäli kuvaa aina kotona ja jalustalla, mutta samanlaisiin kuviin kyllästyy helposti, niin lukija kuin itse bloggaajakin. Sillä roboottikuvaajia ei ole vielä keksitty, tarvitaan kuvaustilanteeseen aina toinen ihminen. Saaamastani avusta ja tuesta olen ikuisesti kiitollinen lähipiirilleni. Se on ollut ja on edelleen korvaamaton apu ja blogini elossapitäjä.
Saan paljon kysymyksiä juurikin siitä kuka asukuvani ottaa, sillä ne ovat kuulemma mielenkiintoisia ja niissä on tunnelmaa. No, kaikkihan sen tietävät etten itse siihen pysty. Vastaus kysymykseen kuuluukin poikaystävä, kaveri, sisko, veli, toinen bloggaaja, välillä äiti tai joskus jopa isä. Minä en ole se, joka kuvat ottaa, mutta olen se henkilö, joka päättää vaatteet, määrää paikan ja taustan, laittaa kameran asetukset kuntoon, ohjeistaa ja lopulta poseeraa. Tämän lisäksi kuvaustilanteissa on aina apuna näppärä kaverini, helppokäyttöinen Olympuksen ammattilaiskamera ja siinä kuvaustilanteeseen sopiva objektiivi. Kuvauksen jälkeen on edessä vielä kuvanmuokkaus, jolla luodaan kuviin lopullinen tunnelma.
Valokuvaus on kokanaisuus, josta itse kuvan nappaaminen on vain pienen pieni osa. “Koko homma tuntui niin helpolta, ehkä jopa liiankin helpolta?”. Tämä aiemmin mainitsemani epäröivä kysymykseni avautui minulle workshopissa tai itseasiassa hieman sen jälkeen. Valokuvaus on helppoa, mikäli kaikki on valmiina. Taustalla on niin paljon muutakin. Normaalistihan valokuvaaja itse on vastuussa kuvakulmista, rajauksesta, ajoituksesta, kameran säädöistä, valoista, tunnelmasta ja vaikka mistä, mutta mikäs minulla tässä kuvia nappaillessa kun ohjeet, kuvattava kohde ja ihan kaikki on hoidettu täydellisesti puolestani. Vaikka minä olinkin se, joka kameran nappia painoi, kuuluu näistä kuvista kiitos workshopin tiimille: stylistille, mallille, maskeeraajalle ja ohjeita antaneelle Federico Cabreralle. Sekä erityismaininta myös uudesta Olympuksen  OM-D E-M10 kamerasta! Tiedetään, alkaa kuulostamaan oscarvoittajan puheelta, mutta menköön nyt tämän kerran!
Oivalsin, että bloggaajana minä olen se ohjeiden antaja, maskeeraaja, stylisti, malli ja lavastaja. Seuraavalla kerralla kun joku kysyy kuka ottaa asukuvasi, nostan käteni ja vastaan että tässä, minä olen se tyyppi sen valmiin valokuvan takaa!

kuvassa kanssani ihanat ihanat naiset, Rilla ja Uino

Pari sanaa Olympus OM-D E-M10 -järjestelmäkamerasta. Kamera ja 25mm objektiivi ovat olleet mulla käytössä jonkun aikaa. Miten tämän nyt sanoisi, kliseistä tai ei niin rakkautta ensi kuvauksella. Vakaa kamera, helppo tarkennus, kääntyvä näyttö ja yksinkertaisesti parempia kuvia. Kamerasta lisää vielä myöhemmin!

Mallia kuvattiin eri läheisyyksiltä ja minä pääsin kuvaaman lähikuvia. Kokeiltiin erilaisia rajauksia erilaisista suunnista. Valokuvaaja valitsi suosikeikseen nämä neljä kuvaa! Mitäs pidätte?




Federico Cabrera / photographer and speaker
Stylist: Jasmin Mishima
Hair & Make-up: Marina Lavenius
Model: Stella / Brand Model Management
 
Bomber jacket: MMG ( Maison Martin Margiela ) / BEAM Erottaja
Black dress: Isabel Marant  / BEAM Erottaja
Silk shiffon pants: Isabel Marant  / BEAM Erottaja
Green bra: Monki 
 
Ja tosiaan, kaikki mukaan arvontaan. Lupaan, että tähän kameraan yksikään ei ole tyytymätön. Tykkäämällä jostain kuvasta täällä, olet mukana huikean Olympus OM-D E-M10 14-42mm EZ Kit -järjestelmäkameran (799,90 ?) arvonnassa!
 
T.Sara