Kuorsaaminen. Eeeh. Okei tiedän, ettei kukaan sitä tahallaan tee, mutta perhana, että vihaan kuorsaamista. Meteli auki olevasta ikkunasta yöllä – ei mitään, telkkari päällä – ei mitään, tasainen kuorsaaminen, jota rytmittävät äänettömät tauot – ei silmäystäkään unta koko yönä. Välillä jopa aavistuksen normaalia raskaampi hengityskin vie yöuneni. Mikä siinä onkin!!
kuva napattu meidän mökiltä kesän alussa
Vaihe 1. Kyllästyn nukahtamisyrityksiin. Nappaan puhelimen yöpöydältä ja alan pelaamaan 2048 peliä. Seitsemän kierroksen jälkeen totean, että olen ihan paska tässä pelissä. Yritän päivittää Bloglovinia viidettä kertaa, yllättäen kukaan ei ole postannut keskellä yötä?? Puhelin takaisin pöydälle.
Vaihe 2. Päätän äänittää kuorsausta. Saan hyvää materiaalia n. 30 sekunnin ajan. Tämän jälkeen pistän pätkän pyörimään poikaystäväni korvaan. Minusta täysin hyväksyttävää, samaa meteliähän minäkin parhaillani kuuntelen! Molemmat emme ilmeisesti kuitenkaan ole samaa mieltä, vastaukseksi saan nimittäin vihaisia tuhahduksia mm. aiheesta kuinka lapsellinen olen enkä ymmärrä, että toiset joutuvat menemään aamuksi töihin jne.
Vaihe 3. Nousen sängystä dramaattisesti (valitettavasti kukaan ei ole näkemässä) ja kävelen peitto kainalossa sohvalle. Jos kuorsaus ei kuuluisi sinne? Ikävä kyllä joudun pettymään. Yksiön mahtavia puolia: kuorsaus todellakin kantautuu tähän muutaman metrin päähän. Tönimisen sijaan joudun siirtymään kakkosvaihtoehtoon: sokkona tyynyillä pommittamiseen pimeässä huoneessa. Ne tuskin osuvat, meteli ei ainakaan lopu.
Vaihee 4. Kokeilen musiikin kuuntelua. Sen sijaan, että nukahtaisin rauhalliseen musiikkiin, alan jammailemaan ja laulamaan biisejä mielessäni.
Vaihe 5. Nostan koneen syliini ja kirjoitan postauksen aiheesta.
Kulta, rakastan sinua, mutta pliiiiis, hiljene. Kello on 02.04. Eiköhän yritetä taas. Hyvää yötä.
T. Väsynyt, muttei unessa
Posted at 08:42h
in
Uncategorized
by Sara
