Muistivihko-haaste: huomioita päivästä 24 May, May 2017 - 13:29
Löysin eilen kameran laturia etsiessäni muutama joulu sitten lahjaksi saamani muistikirjan. Muistikirjat ovat ehkä maailman suloisin juttu. Ajatus siitä, että kaivaa yhtäkkiä muistivihkon ja kynän esiin rustaillakseen mietteitään ylös, on minusta ihana.
Miksen minä rustaa ylös mitään juttuja? Tai no, rustaanhan minä. Tosin puhelimeni muistioon, ja pelkästään tylsiä “muista lähettää se ja se meili” tai “osta juustoa” -tyyppisiä muistiinpanoja.
Päätin, että minusta tulee muistivihkotyyppi, ainakin päiväksi, ja pakkasin vanhan (ja edelleen tyhjän) vihkoni reppuun kun lähdin aamulla kotoa. Ehkäpä osaisin arvostaa tilanteita ja hetkiä paremmin kun kirjoitan niitä ylös? Ehkäpä alan silloin tällöin epäsäännööllisen säännöllisesti kirjoittamaan vihkooni ja voin joku kaunis päivä tehdä analyysin tästä kaikesta?
Päivä vaikutti jo heti alkuun siltä, ettei vihkon sivuille taltioituisi yhtäkään järkevää ajatusta. Päätin etten ala säästämään sivuja, vaan pidän riman matalana. Kirjoitan ylös turhimpiakin havaintoja päivästä. Ehkä joku päivä sisältö voi olla fiksumpaa. Tänään ei tarvitse olla se päivä. Tänään havainnoidaan.
Alkukohmeilun jälkeen homma alkoi rullaamaan…
Havaintoja päivästä 24.5.2017
Tänään on se päivä kun tyypillisen 4 minuutin meikkirutiinini toteuttaminen tuntuu ylitsepääsemätömän vaikealta. Skippaan meikin, laitan vain aurinkorasvaa poskille.
Klo 8.15. Ajastin on ehtinyt sammuttamaan kahvinkeittimen. Poikaystävä on lähtenyt töihin puolituntia aikaisemmin. Kahvi on kylmää ja sitä on aika paljon. En raaski kaataa sitä viemäristä, lämmitän sen mikrossa. Maistuu pohjaanpalaneelta.
Alepapyörät ovat loppu meidän kodin kolmesta (!!) lähimmästä pisteestä. Universumi haluaa minun ottavan bussin.
Kävelin juuri Lidlin isojen ikkunoiden ohi ja näin heijastukseni. Raitapaita, momjeansit, punainen kolmiohuivi kaulassa, ponnari, lenkkarit, nahkareppu ja se meikittömyys saivat meikäläisen kieltämättä näyttämään 11-vuotiaalta partiopojalta.
Taivas on täynnä pilviä ja päälleni tippuu juuri muutama pisara vettä. Tunnen itseni hölmöksi, kun laitoin aurinkorasvaa.
Nainen tulee Rautatieasemalla pyytämään minulta kolikkoja ja sanoo, että hänellä on nälkä. Vastasin, ettei minulla ole kolikkoja, koska ei minulla koskaan ole. Jälkikäteen tajuan, että lompakkonihan jäi Lissabonista pullolleen kolikkoja. Jäi harmittamaan. Onkohan sillä naisella vieläkin nälkä? Aikoikohan se edes ostaa ruokaa?
Viisumihakemus 5/5. Passikuvani oli kuulemma väärän kokoinen ja vakuutustodistuksenikin väärä. Putkeen meni. Onneksi virkailija oli kiltti, ja saan toimittaa nämä meilitse jälkikäteen.
Kolme turistia odottaa metroa. Ne seisovat aivan reunalla ja leikkimielisesti tönivät toisiaan. Lopettakaa jo. Tulee mieleen House of Cardsin eräs jakso… Hyi olkoon. En voi katsoa.
Miksi 10 take away sushia maksaa 11,50 ja 12 eurolla saa syödä paikan päällä niin paljon kun napa vetää?
Nyt 10 take-away sushia syöneenä voin muuten sanoa, että on itse asiassa aika täydellinen määrä. Ei tullut ähky, eikä jäänyt nälkä.
Jano, mutten jaksa hakea vettä
Lyijykynästä katkesi lyijy. Pitää vaihtaa kuulakärkikynään.
Juon kahvia ja seuraan työhuoneen ikkunasta ohikulkijoita. Tunnen itseni ihan tirkistelijäksi. Kaksi vesimelonikypärää bongattu.
Vesimeloni vai vesimelooni?
Jes! Sovittiin lenkkitreffit poikaystäväni kanssa työpäivän päätteeksi. Ihana päästä juoksemaan! En ole urheillut hetkeen. Viikkoon. Väsyttänyt pohjelihakseni Lissabonin mäkisiä katuja kävellen kylläkin.
Tajusin juuri, että joudun matkustamaan Tukholmaan ilman passia ensi viikolla. Ei kai sitä tarvitse olla mukana? Eipä kai.
Aika siistiä 😀 En edes muista milloin olisin ylipäätään kirjoittanut vihkoon. Tämä pitää joskus ottaa uusiksi!
Haastan kaikki muutkin ottamaan muistivihot päiväksi käyttöön ja kirjoittamaan mitä ikinä mieleen tulee. Aika siistiä!
xx Sara