DSC_4236-2.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Työ- ja elinkeinoministeriö

 

Viimeisen viikon aikana on blogiin päivittynyt läjäpäin kuvia Suomen luonnosta. Porvoosta Kolille yltänyt autolomamme kolahti meidän porukkaan niin kovaa, että kuvia on puskettu ulos joka tuutista ja kovalla tahdilla.

Kaikki lähti siitä kun Työ- ja elinkeinoministeriö otti minuun yhteyttä keväällä ja kertoi Suomi 100 ? Löydä Suomesi kotimaanmatkailun haastekampanjastaan. Kampanjan tarkoituksena on haastaa suomalaisia lomailemaan enemmän kotimaassaan. Myös minua.

Olen jo pitkään haaveillut Suomessa toteutettavasta road tripistä, ja nyt tälle kotimaan autolomalle kannusti lähtemään itse TEM. Soitin heti viestin saatuani Elisalle ja ilmoitin, että nyt kuopataan yhteiset ulkomaanmatkasuunnitelmat tältä kesältä. Se on poikaystävät messiin ja suomilomalle!

Miltä näytti meidän lomahaaste ja millaiset paikat jäivät erityisesti mieleen?  

 

 

PORVOO

 

Lomahaasteemme ensimmäinen etappi oli Söderskärin majakka Porvoossa. Tunnelmalliselle majakalle pääsee Helsingistä kätevästi lautalla Vuosaaresta. Kestoa lauttamatkalla on reilu tunti.

Päivä oli kylmä ja tuulinen. Vaikka elettiin heinäkuun alkua, ilma enteili syysmyrskyä. Harmaa meri ja kolea keli kuitenkin sopivat tähän ympäristöön ihan täydellisesti. Aivan kuin oltaisiin oltu Muumipappa ja meri -kirjassa.

1800-luvulla rakennetun majakan seiniltä löytyi viime vuonna uusittu näyttely saaren ja majakan historiasta. Se kertoi mm. majakanvartioiden ja luotsien elämästä saaressa. Tuulen vinkuessa ulkona uppouduttiin mustavalkokuvien ja kiinnostavien tarinoiden maailmaan. Mahtava kokemus!

Postaus majakasta löytyy täältä.

 

DSC_7409-side.jpg

DSC_7435.jpg

DSC_7432-side.jpg

DSC_7513.jpg

 

 

RANTASALMI

 

Porvoon jälkeen matka jatkui kohti Rantasalmea. Synkästä ilmasta ei ollut tietoakaan kun saavuttiin Järvisydämen pihaan. Pihalla odotti rantasauna, beach volley kenttä ja rivillinen SUP-lautoja. Rannasta avautui upea järvimaisema!

Ajettiin veneellä lähisaareen retkelle. Paistettiin makkaraa ja muurinpohjalettuja. Ja pannukahviakin löytyi! Ai miten hyvää se oli! Iltapäivälle varattiin ilmajoogaa (!) ja kylpylä. Järvisydämen uunituore kylpylä on siis ihan mieletön. Näin tyylikkäitä sauna-/allastiloja en ole nähnyt vielä missään.

Lisää kuvia Rantasalmelta löydät tästä postauksesta.

 

DSC_7592.jpg

DSC_9914.jpg

DSC_7598.jpg

DSC_7672-2-side.jpg

DSC_7723.jpg

DSC_7766-2.jpg

DSC_7860-side.jpg

DSC_8029.jpg

DSC_8038.jpg

 

 

PUNKAHARJU

 

Seuraavaksi ajettiin Savonlinnan kautta Punkaharjulle. Yövyttiin tämän hetken ehkäpä puhutuimmassa majapaikassa, Saimi Hoyerin upeassa Hotelli Punkaharjussa. Nukuttiin kaksi yötä pienissä punaisissa metsämökeissä (Metsähuone), muutaman sadan metrin päässä hotellirakennuksesta. Lenkki harjureitillä, päiväretki inkkarikanooteilla, aamusaunoja, tennismatseja, kolmen ruokalajin illallinen, soutelua auringonlaskussa ja pellehyppyjä laiturilta keskellä yötä. Aivan mainiot kaksi päivää!

Punkaharju oli ehkäpä reissun mieleenpainuvin majoituspaikka kaikkine kontrasteineen. Hotelli Punkaharjusta löytyi mm. ulkohuussi, riippumatto, fine dining -ravintola!

Meidän kuvia Punkaharjulta löytyy täältä.

 

DSC_8351-2-side.jpg

DSC_8489-3.jpg

DSC_8437-side.jpg

DSC_8610.jpg

DSC_8267.jpg

DSC_8760.jpg

DSC_8796.jpg

DSC_8810.jpg

DSC_8898.jpg

DSC_9026.jpg

 

 

KOLI

 

Punkaharjulta matka jatkui Joensuun kautta Kolille. Majoituttiin superkivassa mökissä Loma-Kolilla, Pie
lisjärven rannalla. 

Aamu alkoi luomuaamiaisella idyllisellä Mattilan tilalla (lampaiden keskellä <3). Aamiaisen jälkeen treffattiin meidän huikea retkiopas Marja ja startattiin viiden tunnin vaellus Kolin vaaroilla! Katseltiin hulppeita maisemia ja kuunneltiin tarinoita Sibeliuksen ja Edefeltin inspiraatioreissuista. Ja pysähdyttiin syömään korvapuusteja näköalapaikalle! Vaelluksen päätteeksi suunnattiin skumppapullon kera rentoutumaan Koli Relax Span lukuisiin altaisiin ja saunoihin (K-18 kylpylä klo 16 jälkeen, mikä huikea keksintö!).

Illallisen jälkeen kiivettiin vielä Ukko-Kolille lätkimään korttia ja katselemaan auringonlaskua 🙂

 

DSC_9249.jpg

DSC_9262.jpg

DSC_9458-side.jpg

DSC_9538-2.jpg

DSC_9565-2-side.jpg

DSC_9593-3.jpg

DSC_9647.jpg

DSC_9775.jpg

DSC_9221.jpg

DSC_9215.jpg

 

Mitä reissu opetti? Paljonkin. Päällimmäisenä sen, että meiltä Suomesta löytyy ihan mielettömiä paikkoja, jotka helposti meiltä unohtuvat. Vaikka nämä maisemat olivatkin minulle suurimmaksi osaksi tuttuja, en ole vielä koskaan katsonut niitä tällä silmällä. Tunsin koko reissun ajan suurta ylpeyttä kotimaatani kohtaan. Suomi on mieletön! Enkä taida olla ainut, joka näin ajattelee. Muutama ulkomaalainen kollegani nimittäin ilmoitti minulle viime viikolla, että Saimaa meni heidän Places to visit -listan kärkipäähän. Ihan huippua!

 

“Suomen talous nousee lomailemalla kotimaassa. Jos jokainen meistä tekisi tänä vuonna vaivaisen yhden kotimaanmatkan lisää, kasvattaisi se matkailun kokonaiskysyntää järisyttävät 800 miljoonaa euroa. Uusia työpaikkoja syntyisi sen myötä jopa 7 000”

 

TEMin #lomahaaste-kampanjasta löydät lisätietoa täältä

 

 

xx Sara

DSC_9487.jpg

 

Luomuaamiainen Mattilan istuttavalla tilalla, vaelluspäivä Kolin vaaroilla ja illaksi kylpylään rentoutumaan. Esimmäinen kerta Kolilla kesäaikaan, ja täytyy sanoa, että tässä oli ihan oma tunnelmansa. Paikkaan liittyy minulle tärkeitä muistoja, ja nyt niitä syntyi kourallinen lisää <3

Maisemat täällä ovat ihan hillittömät. Koko ajan pitää pysähtyä hieromaan silmiä. Tuntuu hullulta, että näinkin eteläisessä osassa Suomea löytyy tällaisia näkymiä!

 

DSC_9243.jpg

DSC_9237.jpg

DSC_9249.jpg

DSC_9262.jpg

DSC_9292.jpg

DSC_9452.jpg

DSC_9515.jpg

DSC_9367.jpg

DSC_9353.jpg

DSC_9475-2.jpg

DSC_9570.jpg

DSC_9593-3.jpg

DSC_9645.jpg

DSC_9221.jpg

DSC_9215.jpg

*Majoitus ja elämykset tarjottu

 
xx Sara

DSC_8519.jpg

 

Porvoon ja Rantasalmen jälkeen meidän roadtrip jatkui kohti Punkaharjua. Alue on siinä mielessä tuttua, että olen syntynyt Savonlinnassa ja näillä seuduilla asuu edelleenkin perhetuttuja. Punkaharjun henkeäsalpaavan kauniita harjureittejä on siis tullut ajettua useamman kerran!

Majoituttiin Saimi Hoyerin Hotelli Punkaharjussa (uudistettu Punkaharjun Valtionhotelli), joka lienee tämän hetken puhutuimpia kesälomakohteita. Eikä syyttä. Harvasta majoituskohteesta löytyy sekä rantasauna, ulkohuussi, tyylikkäät (mutta silti niin söpöt ja tunnelmalliset!) metsähuoneet, fine dining -ravintola että riippukeinu. Päivällä voi viettää mökkielämää ja illalla nauttia tyylikkäästä illallisesta. Auringonlaskuksi tietenkin veneilemään. I love it! 

Koko laadukas elämys oli mietitty pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Kerrassaan mahtava paikka!

 

DSC_8326-2.jpg

Vaaleanpunaista, kaikkialla <3

DSC_8587.jpg

Vesille!

DSC_8351-2-side.jpg

Majoituttiin maailman söpöimmissä metsähuoneissa. Nämä oli sisustettu aivan tosi näteiksi!

DSC_4236-2.jpg

Auringonlasku näyttää aina parhaalta soutuveneestä käsin

DSC_8692.jpg

Niiiin kaunista. Ja rauhallista.

DSC_8810.jpg

Hotellin ravintola on ihan mieletön!

DSC_8816.jpg

Riesling-kippis!

DSC_8437-side.jpg

Kaanoottiretki // Näkymät meidän pikkumökistä!

DSC_0184.jpg

Lounaskalakeitot ihanassa Rantakivessä (tämä pysähdyspaikka on suosikkejani jo lapsuusajoilta!) Pelikortit tietenkin messissä!

DSC_8898.jpg

Vuokrattiin rantasauna illaksi <3

DSC_8300.jpg

Siemenkaurapuuroa ja tuoreita karjalanpiirakoita, juku että olikin hyvää!

DSC_8772.jpg

Kauniimpaa autotietä saa hakea. Punkaharjulla vieraillessa Harjureitti on ihan must!

DSC_8452.jpg

Hellepäivä ja inkkarikanootti <3

DSC_8856.jpg

Drinkit ja Illallinen Hotelli Punkaharjun hulppealla terassilla

DSC_8724.jpg

Metsäpolut on niin tunnelmallisia!

DSC_8974.jpg

J. Karjalainen, soutuvene ja auringonlasku!

 

 

*Hotellimajoitus tarjottu

xx Sara