Nykin reissun aikana koettiin sen verran mielettömiä aamiaisia, että eihän näitä hitto soikoon voinut jättää jakamatta eteenpäin. Aamiaisella homma lähti usein käsistä ja tilattiin pöytä täyteen kaikkea ihanaa: avocadoleipiä, mehuja, smoothieita, granolaa, pannukakkuja, omeletteja ja hedelmäkulhoja. Aamupala olikin lähes poikkeuksetta se päivän kallein ravintolalasku.

Koska aamunälkä, oli ruokaa saatava nenän eteen mahdollisimman pian. Sen sijaan, että oltaisiin matkustettu toiselle puolelle Manhattania, päätettiin aloittaa päivä aina läheltä naapuruston kahviloista. Kaikki seuraavat paikat löytyvät siis Lower East Siden alueelta.

DSC_3865.jpg

Butcher’s Daughter

 

TWO HANDS

– 164 Mott St, New York –

Ensimmäinen aamiaispaikkamme Nykissä ja tänne palattiin vielä myöhemmin uudestaankin. Trendikkään Two Handsin granola, smoothiet, mehut ja acai bowl (!!) olivat erityisesti mieleeni. Ja mainittakoon vielä, että kahvilan henkilökunta valitaan samalla perusteella kuin Joe and the Juicessa. Tietää ken tietää 😀

 

BUTCHER’S DAUGHTER

– 19 Kenmare St, New York –

Kasvisruokaa tarjoava kahvila-ravintola, jonka sisustus aiheuttaa kateusaaltoja. Butcher’s Daughter on yksi vahvimmista suosikeistani jo ihan pelkästään mahtavan terassinsa takia! Siihen tuntuu paistavan aina aurinko! Avocado leiville, smoothieille, mehuille ja hedelmäkipolle jättiläismäinen peukku, ihan naurettavan hyvää! (pssst. vegepekonia sisältävä bageli kannattaa suosiolla skipata, valitse joku toinen täyte! :D).

 

DSC_3616.jpg

Two Hands

DSC_5398.jpg

DSC_4475.jpg

Schiller’s Liquor Bar

DSC_3869.jpg

Butcher’s Daughter

DSC_3893.jpg

 

RUBY’S CAFE

– 219 Mulberry St, New York – ddd ww

Pieni, kotoisa kahvila-ravintola, jonka vihersmoothie jäi mieleeni. Avocadoleivät myös ihan superhyviä!

 

THE GREY DOG

– 244 Mulberry St, New York –

Retkeilyteemalla sisustettu isohko ravintola, joka tuntui olevan aina täynnä! Seinällä oleva ruokalista oli koostettu kilvistä ja vaikka sitä oli haastava lukea, onnistuttiin saamaan nenän eteen hyvät annokset! Omeletit, uppomunat, pancakesit, hillittömän kokoinen cappuccino ja jättiläismäinen hedelmäkippo eivät pettäneet!

 

SCHILLER’S LIQUOR BAR

– 131 Rivington St, New York –

Kuulostaa kohtalokkaalta aamiaispaikalta, mutta tosiasiassa aivan sairaan coolisti sisustettu hotellin kulman takaa löytynyt “the Cock” -henkinen ravintola, jossa vedettiin aamutuimaan mm. pannukakkuja ja hedelmäkippoja. Tänne teki mieli jäädä pidemmäksi aikaa ihastelemaan!

 

DSC_4217.jpg

The Grey Dog

DSC_3585.jpg

DSC_4729-2.jpg

Two Hands

DSC_3825.jpg

DSC_4689.jpg

Two Hands

 

My favorite breakfast places in Lower East Side! You gotta try them!

 

xx Sara

Pariisissa asuva tuttavani vinkkasi meidän reissun aikana tästä paikasta ja olihan se tsekattava. Kyse on Bikini Berlin ostoskeskuksessa olevan, 25 hours hotellin 10 kerroksesta, jossa toisessa päässä on ravintola Neni Berlin ja toisessa leppoisan oloinen baari nimeltä Monkey Bar.

Lähdetäänkö siitä, että a) mikä sisustus! b) mitkä näköalat!! c) mikä ruoka ja hintataso!!! Toisella puolella avautuu kaupunkimaisemaa ja toisella puolen Tiergartenin jättimäinen puisto. Ateria maksoi 12e, joka on aika todella kohtuullinen summa tällaiselta näköalapaikalta nautitusta herkullisesta lounaasta. Jälkeenpäin meitä harmitti, että päädyttiin tänne vikana päivänä. Olisi ollut sairaan kiva istua iltaa Monkey Barin ulkoterassilla ja nauttia valkkarilasilliset hyvän dj:n huolehtiessa asiaan kuuluvasta musasta.

Viime aikoina blogiani tarkemmin seuranneet eivät varmaan uskoisi minun kärsivän kohtalaisen kuumottavasta korkean paikan kammosta. Sen verran on nimittäin hehkutettu näköalapaikkoja ja kattoterasseja täällä blogin puolella 😀 Jostain syystä nämä paikat eivät vaan ole tuntuneet ihan niin hurjilta. Niin, tuota vessakokemusta lukuunottamatta… 

Ps. Berliiniin lähtevät tai lomaa sinne suunnittelevat hoi! Kannattaa tsekata myös aikaisemmat postaukseni Ravintolat Berliinissä ja Vinkkejä lomalle Berliiniin

DSC_6322.jpg

DSC_6289.jpg

DSC_6306.jpg

DSC_6386.jpg

DSC_6309.jpg

DSC_6331.jpg

DSC_6338.jpg

DSC_6366.jpg

DSC_6387.jpg

DSC_6397.jpg

DSC_6391.jpg

DSC_6407.jpg

DSC_6414.jpg

 

Mikäli et ole muuten vielä vieraillut Bikini Berlin ostoskeskuksessa, josta edellä mainitut ravintolat tosiaan löytyvät, niin tämä on ehdottomasti myös kokemisen arvoinen paikka. Keskus on täynnä pop up -storeja, vähän erilaisia merkkejä/suunnittelijoita, luomukahvioita, mehubaareja jne 🙂

DSC_6435.jpg

DSC_6416.jpg

If you’re going to Berlin you should definitely try this place. Neni Berlin restaurant and Monkey bar in Bikini Berlin shopping centre/10th floor of 25 hours hotel. The food, the decoration and last but not least, the view. Omg, what a place!

 

T. Sara

Hernesaaren rantaan avattiin viime viikonloppuna ravintolakompleksi, josta meikäläinen on tällä hetkellä pikkusen innoissaan. Hyvin pitkälti juuri tällaista on Helsingin kesään kaipailtukkin! Jes! Pitkän terassin varrella on tuttujen ravintolaketjujen kioskeja ja baareja. Mielettömän viihtyisä paikka, ainakin näin sunnuntai-iltana kun musiikki oli kohdillaan ja kelikin suosi. Kompleksi on auki aina aamupäivästä myöhäiseen iltaan ja tarjolla on ilmeisesti viikonloppubrunssiakin.

Korkattiin Hernesaaren ranta tosiaan eilen Hero Crewn kesken. Tuhottiin ilta-auringossa läjä sushia ja pari ämpäriä sangriaa. Ihan huikeimpia kesäiltoja so far! 🙂 Veikkaan, että tulen käymään näillä mestoilla kesän aikana vielä monen monta kertaa!

DSC_3372.jpg

DSC_3346.jpg

DSC_3352.jpg

DSC_3361.jpg

DSC_3395.jpg

DSC_3425.jpg

DSC_3342.jpg

DSC_3442.jpg

 

Gotta love these sunny summer nights! <3 Pictures from last night’s gettogether with Hero Crew at Hernesaari beach. Last friday it’s doors opened restaurant complex really impressed me, so cozy! Sangria tasted better than ever, sushi was delicious and the company was over the top. I enjoyed, thanks guys! 🙂

 

T. Sara