Onni tuli kylään 02 July, Jul 2019 - 10:38
Valo on kauneimmillaan kodissamme illalla. Kellon lähestyessä seitsemää porottaa aurinko sekä makkarin, että olohuoneen ikkunoista. Ilta-aurinko värjää koko asunnon keltaiseksi. Kotona on aina hurjan tunnelmallista tähän aikaan päivästä, tosin aika harvoin ollaan tätä todistamassa. No nyt olin, ja oli pakko napata muutama kuva!
Sunnuntaina meille tuli kylään ystäviemme uusi perheenjäsen Onni. Kun menin avaamaan ovea ja näin ensimmäisenä Onnin äidinsä sylissä, purskahdin nauruun. Se oli hämmentävä reaktio, mutten yksinkertaisesti voinut muuta. Pentu näytti niin hellyyttävän pieneltä ja epärealistiselta. Ihan taskukokoiselta pehmolelulta.
Onni on 9 viikkoinen kleinspitz, joka on pääosin hyvin rauhallinen, mutta saa iltaisin hepulikohtauksia <3 Onni kierteli sylistä toiseen ja taisteli välillä meidän silikonisen käärme uunikintaan kanssa. Hän nukahteli vähän väliä ja oli herättyään aina ihan pihalla. Voi pikkukaveria!
xx Sara