Tästä lähti aikamoinen keskustelu, ja olen siitä todella kiitollinen. Aihe on tärkeä, ja hyvä, että siitä puhutaan. Kaikki kommenttinne on luettu ja ajatuksia heräsi paljon. Sen sijaan, että vastaisin jokaiselle kommentoijalle erikseen, päätin nivoa ajatuksiani yhteen uudeksi postaukseksi.
Useampi kommentoija rajasi oikean työn koskemaan “yhteiskuntahyödyllisiä ammatteja”. Listalta löytyi mm. terveydenhuollon piirissä työskentelevät, teiden ja rakennusten kunnostajat, opettajat ja lakimiehet. Mielestäni tässä on juurikin se koko ongelman ydin. Ei osata katsoa asiaa avarammin. Arkkitehti suunnittelee tilan, jotta siitä tulee käytännöllinen. Talonrakentaja rakentaa talon. Sisustusbloggaaja taas tarjoaa ideoita siihen, miten saat kodistasi omannäköisen ja viihtyisän.
Ei me pärjätä pelkillä talonrakentajilla. Tarvitsemme kaikkia ammattiryhmiä.
On aika mustavalkoista rajata “oikeista töistä” eli “yhteiskuntahyödyllisistä ammateista” kokonaan pois esimerkiksi yhteiskunnan hyvinvointia lisäävät alat. Turhan alan piiriin oli kommenteissa listattu niinkin vaatimaton käsite kuin kulttuuri. Oma vapaa-aikani olisi ainakin aika harmaata kun pois otettaisiin liikuntapalvelut, elokuvat, keikat, tapahtumat, festarit, teatteri ja taidenäyttelyt. Olen siis todella kiitollinen kulttuurin parissa työskenteleville ihmisille, jotka ovat tekemässä omasta arjestani ja koko elämästäni värikkäämpää.
Ylipäätään ajatus siitä, että työt listataan tärkeysjärjestykseen tuntuu aivan naurettavalta. Kaikki työ on arvokasta. Jos kaupan kassat poistettaisiin, olisi ostosten tekeminen hankalampaa. Jos parkkipirkot lopettasivat hommansa, jengi parkkeeraisi minne sattuu. Käsite työ, syntyy tarpeesta. Ei olisi työtä, ellei olisi tarvetta.
Minulle on blogin perustamisesta asti ollut selvää miksi tätä haluan tehdä. Luin tuohon aikaan blogeja, joista tarttui tosi hyvä olo ja halusin pistää oman korteni kekoon. Iloa ja hyvää oloa kun ei liiaksi voi olla. Vaikka ajatukset ovatkin vuosien kuluessa päivittyneet, on ihmisten inspiroiminen ollut minulle aina se tärkein asia. Halun tartuttaa hyvää fiilistä ja vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Olla se tyyppi, jonka blogista lähtee inspiroituneena ja hymyssä suin.
Olen saanut lukuisia kommentteja ja meilejä siitä, miten olen blogillani vaikuttanut pysyvästi ihmisten elämiin. Jopa kaduilla on tultu pysäyttämään ja jaettu oma tarina. Ajattelen, että jos pystyn vaikuttamaan hyvällä tavalla yhteenkään ihmiseen, on omalla työlläni arvoa.
Jokaisen työn kohdalla on hyvä miettiä, että miksi teen tätä. Elämäntilanteet vaihtelevat ja on naiivia väittää, että koko työhistorian aikana jokaista työtään olisi rakastanut. Kun motiivi on selvillä, pystyy työhön kuin työhön yleensä asennoitumaan ja siitä voi saada ihan mielekästäkin. Ongelmia alkaakin ehkä heräilemään siinä vaiheessa kun huomaat ajautuneesi vuosi kausiksi työhön, josta et nauti tippaakaan, ja ainoa motiivisi on se kuun lopulla postilaatikosta tipahtava palkkakuitti.
Välillä on ihan hyvä tehdä hommia, joista ei niinkään nauti, jotta saa motivaatiota sen oman juttunsa löytämiseen. Itse olen kokenut kaikkea aina siivoajasta puhelinmyyjään ja toimistosihteeristä vaatekaupan myyjään. Nämä kaikki ovat olleet kivoja duuneja hetkellisesti, mutta olen aina tiennyt, etteivät kyseiset alat vain ole minua varten. Sen sijaan joku toinen voi nauttia näistä ihan eri tavalla. Aivan kuten minä nautin bloggaamisesta ja joku toinen ei sietäisi tätä viikkoakaan. Me ihmiset olemme erilaisia, ja se on rikkaus se. Erilaisuus on se asia, joka mahdollistaa koko yhteiskunnan pystyssä pysymisen.
Joku kommentoi siitä, että raha on kuitenkin pohjimmiltaa se ainoa syy miksi töissä käydään. Jos rahaa olisi rajattomasti, kukaan ei tekisi päivääkään töitä. Hmm, okei, jos minulle lyötäisiin miljoona euroa käteen, häviäisin varmasti maisemista joksikin aikaa ja reissailisin ympäriinsä. Sitten iskisi tarve tehdä jotain muutakin kuin roikkua riippumatossa. Asiat kuten kunnianhimo, itsensä kehittäminen ja halu edetä, vetäisivät minut takaisin työelämään. Työelämään, jossa olemisesta nautin suunnattomasti. Tämä on alani, jossa pääsen toteuttamaan itseäni ja intohimoani. Miksi ihmeessä en tekisi tätä?
Kommenteista nousi esiin ajatus siitä, että työn arvostuksesta olemme vastuussa myös me bloggaajat itse. Siihen vaikuttaa millaisen kuvan työstämme annamme blogeissamme ja sosiaalisessa mediassa. Blogi ja some pursuavat kuvia kahviloissa vietetyistä kahvihetkistä ja tuoreista tulppaanikimpuista. On aikaa treenata ja lukea lehtiä keskellä päivää.
Tästä aiheesta puhuttiin viime kesänä kun kaikkien huulilla oli somen pinnallisuus. Keskusteltiin siitä kuinka some vääristää elämiämme ja tekee meistä kateellisia. Haluaisin edelleen nähdä sen inspiroivan Instagram-tilin, jossa on kuvia toimistokaaoksesta, palavereista, kuvien editoimisesta, tarjousten suunnitteluista, videoiden kuvaamisesta ja -editoinnista, presentaatioista, kirjanpidosta, sähköpostiketjuista jne. Ketä kiinnostaa? Vastaus: ei ketään. Arjen keskelle halutaan saada piristystä, inspiraatiota ja puheenaiheita – tämä on se pohjimmainen ajatus, joka työllistää meitä bloggaajiakin. Kyse on ainakin omassa blogissani ja somessa nimenomaan valokuvaamisesta ja inspiroimisesta, ei välttämättä sillä hetkellä oikeasti tapahtuvista asioista.
xx Sara
Posted at 19:11h
in
Uncategorized
by Sara
