Can’t tell me nothing now 11 February, Feb 2010 - 18:30
Loistavaa torstai-iltaa! Puolentunnin päästä lähtee jälleen pyörimään se paras tv-putki, mutta sitä ennen vähän kuulumisia. Tänään vietin päivän Lotan kanssa. Käytiin kaupungilla ja pyöräiltiin salille pumppiin ja hieromatuoleihin 😀 Sitten haettiin K-marketista samisruokia ja poljettiin koteihimme. Jompe lähti tänään Kotkaan joten meikäläinen elelee loppuviikon omillani.
Meidän salilla on joku Suunto-sykemittarien kokeilu pyörimässä. Siispä saatiin pumppiin lainaksi Suunnon sykemittarit, joiden lukemat näkyivät koko bodypump-tunnin ajan isolla screenillä. Eli aluksi piti keksiä itselleen nimi ja nimien alla näkyi sitten kokoajan kunkin henkiön senhetkinen syke ja kuinka monta prosenttia se oli maksimisykkeestä. Sykevaihteluja pystyi siis seuraamaan kokoajan suoraan seinältä. Ihan loistavaa! Mulla pysyi käsiosuuksilla syke siinä 50% maksimista ja selkäbiisin aikana saavutettu 88% taisi olla tunnin ylin lukema. Tunnin jälkeen meille laitettiin sähköpostissa käyrä treenin sykevaihteluista ja tietoja siitä kuinka tulisi harjoitella viikossa milläkin sykkeellä jne! 🙂 Onkos kellään kokemuksia näistä?
Niitä ruokavinkkejä on toivottu aika paljon, joten jaampa teidän kanssa meidän eilisiltasen sapuskan!
Paista marinoimattomat kanasuikaleet
Lisää loppuvaiheessa erivärisiä (!!:D) pilkottuja paprikoita
Heitä sekaan Uncle Ben’s soossi. Tässä oli makuna Chili, mutta niitä löytyy monia muitakin!
Keitä seuraksi nuudelia, riisiä, pastaa mitä ikinä. Meillä oli eilen munanuudelia, jossa on huomattavasti vähemmän rasvaa kuin perinteisissä nuudeleissa!
Näiden lisäksi perussalaatti, jos jaksaa 😀 Mutta eniveis, TOIMII
Ihanku ei oltais tänään jo saatu tarpeeks musiikkia 😀 Noh, mutta viikonloppu lähestyy, joten tässä tulee vähä lauantaimusaa 😉
-Sara
Petra
Posted at 20:46h, 11 Februarymistä oikeen löydät motivaatioo noin ahkeraan kuntoiluun? 😀 mulla on ihan olematon motivaatio, vaikka toisaalta haluaisin. en vaan saa aikaiseksi 😀
Petra
Posted at 20:46h, 11 Februarymistä oikeen löydät motivaatioo noin ahkeraan kuntoiluun? 😀 mulla on ihan olematon motivaatio, vaikka toisaalta haluaisin. en vaan saa aikaiseksi 😀
Ocean
Posted at 20:50h, 11 FebruaryHyvältä näyttää toi sapuska! 🙂
Klara
Posted at 20:51h, 11 Februarymitä telkkarist muka tulee ! 😀
jutta
Posted at 20:57h, 11 Februarytästäkö sun blogin nimi tulee 😀
http://www.amazon.com/Tickle-Your-Fancy-Womans-Self-Pleasure/dp/097066110X
Riikka
Posted at 21:20h, 11 FebruaryVähän toi sykemittarijuttu kuulostaa kivalta!
Ja muuten, se sun viime kertainen (?) ruokaohje, se wokki, on mun suosikkiruoka nykyään! 😀 Vähintään kerran viikossa pitää saada sitä 😉 Eli kiitos ohjeesta 😀
Anonymous
Posted at 21:38h, 11 Februaryöö eiks munanuudeli oo just se perus nuudeli mitä kaikista pusseista löytyy 😀 riisinuudeli on paaaljon parempaa 🙂
Anonymous
Posted at 21:48h, 11 FebruaryOI VITSI ;D oisin voinu tulla eile teille syömää 😀
Anonymous
Posted at 22:24h, 11 Februaryjee näit ruokaohjeit jatkossakii!! nää on ihan parhait plus sitte myös liikuntajutut 😀
Anonymous
Posted at 22:27h, 11 FebruaryEn kyllä vieläkään lämpee noille inkkarikengille. Mutta bleiserin voisin ottaa itelleni 😉
Ah ja sulla on hyvä musamaku <3
Heidi
Posted at 22:44h, 11 Februaryihana asukokonaisuus 🙂 miten oot viihtynyt lappeenrannassa? uteliaisuuttani kyselen kun siellä muutaman vuoden “varhais”nuoruudessa asustelin :p
Hei, sitä vielä, että saako tohon sun kameraan näyttöön näkymään kuvaa sitä ottaessa? amatööriminä!
noona
Posted at 22:45h, 11 Februarytosi kiva asu taas kerran! 🙂
Anonymous
Posted at 23:24h, 11 Februarysara oot ihana 😀 toi sivuprofailll niin söötti :DD
Misu
Posted at 00:38h, 12 Februarylove your blog!
u have such a great style!!
Jennakaroliina
Posted at 01:24h, 12 FebruaryKuulostaa tosi hyvältä toi sykemittari juttu! 🙂
ippe
Posted at 07:23h, 12 February‘mun’ salilla kans forssassa on kai samantyylinen systeemi, ainkin flowride tunneille ne tarjos vuokrattavaks niitä sykemittareita ja sit sykkeet näkyis screenillä =) ite en oo vielä koittanu (koska täällä se maksaa… =D ehk 15e kuukaudessa, HUI) mutta oon kans sitä mieltä et tosi hyvä systeemi! en tiedä voiko sitä kyllä käyttää muilla tunneilla kun siellä spinningissä, mutta eniveii =) söpöt saappaat!
Anonymous
Posted at 08:30h, 12 FebruaryAika kevyesti olet tehnyt jos vaan 50 % maksimisykkeestä.. Mulla tuo syke tulee jo paikallaan istumisesta! 😀
Maira
Posted at 09:40h, 12 FebruaryVoi ei, nuo hieromatuolit kuulostavat ihanilta! Vastaavatko ne vähän kuin piikkimattoja?
elisa
Posted at 12:02h, 12 FebruaryTuo bleiseri on tosi kiva! Ja tykkään kyllä koko asukokonaisuudesta :)Ihanan rento.
Sun sporttisuus on kans hieno juttu 🙂
Anonymous
Posted at 13:47h, 12 FebruaryKirjoitit joku postaus sitten liikuntapäiväkijastasi. Tämän liikuntapäiväkirjan tarkoituksena on varmasti motivoida ihmisiä liikkumaan, mutta aina kun itse lueskelen liikuntapäiväkirjaasi ja tajuan, kuinka paljon liikut viikossa, mulla alkaa ihan mielettömästi masentamaan. Itse liikun 2-3 krt/viikossa, monesti en sitäkään. Olen siis lukion 1. luokalla ja yksinkertaisesti koulu vie vapaa-ajasta niin paljon aikaa, etten ehdi enkä toisaalta edes jaksa raahautua kuntosalille tai ryhmäliikuntoihin raskaan koulupäivän jälkeen. En ymmärrä, miten sinulla on aikaa liikkua 5-6 kertaa viikossa ja päivittäin noin paljon? En sitten tiedä, onko mulla aikataulun käytön suhteen ongelmia, mutta pääsen koulusta kotiin yleensä siinä klo 16 maissa, teen läksyjä 3-4h/ilta ja kello onkin sen jälkeen sen verran paljon, etten enää mihinkään jumppaan/kuntosalille ehdi, vaan katson televisiota (joskus teen jotain liikkeitä samalla) ja käyn pikaisesti tietokoneella.
Olet niin kaunis ja sinulla on aivan mieletön kroppa! Sellainen on tavoitteeni. En todellakaan ole mikään lihava, ihan normaalikokoinen, mutta inhoan peilikuvaani ja monesti tekisi mieli tunkea sormet kurkkuun pelkästään oman peilkuvan katsomisesta. Häpeän vatsaani ja etenkin takapuoltani ja reisiäni. Alakroppani on eriparia yläkroppani kanssa, eikä se todellakaan näytä hyvältä! Olen yrittänyt tehdä jotain reisi/peppuliikkeitä, mutta tuntuu, että se on aivan turhaa. En uskalla edes ajatella ensi kesänä pukeutuvani kivoihin shortseihin tai kukkamekkoihin – enkä etenkään bikineihin. En edes muista, milloin olisin viimeksi ollut yleisellä uimarannalla.
Jotenkin aloin kirjoittaa aivan yli aiheen mutta siis, aina kun luen näitä liikuntajuttuja, mieleni tekisi ihan oikeasti ruoskia itseäni: ‘Sinunkin tulisi liikkua yhtä paljon. Turha kuvitella mistään upeasta kropasta, jos et liiku yhtä paljon. Olet tosi surkea ihminen. Et saa elämässäsi mitään aikaiseksi.’
Tuntuu, etten saanut ajatuksiani mitenkään järkevästi kirjoitettua tähän kommenttiin, mutta toivottavasti ymmärrät, mitä haen takaa. Enkä nyt tarkoita tällä kommentillani sitä, ettet saa postata liikuntapäiväkirjaasi tai muita kuntoiluvinkkejä. Ne ovat kiinteä osa elämääsi, enkä voi tulla sanomaan, mitä saat postata ja mitä et. On ihailtavaa, miten joku osaa elää noin terveellisesti. Ja sitä paitsi, suurin osa lukijoistasi saa tästä motivaatiota ja haluavat ottaa mallia sinun elämäntavoistasi!
Ei tässä muuta.
Oikein hyvää loppukevättä!
Oona
Posted at 13:51h, 12 FebruaryIhana asu <3
Anonymous
Posted at 14:25h, 12 Februaryhei, mitä siin sun tatskas siis lukee?
Anonymous
Posted at 15:20h, 12 FebruaryKiva asu 🙂
Anonymous
Posted at 16:18h, 12 Februarylisää näitä ruokajuttuja! ei tietysti mitään ‘ruokapäiväkirjaa’ tarvii rueta laatimaan tänne, mutta just jotain kuvia välipaloista ja lounaasta/päivällisestä 🙂 .. ja reseptit on aina tervetulleita! 🙂
Anonymous
Posted at 16:23h, 12 FebruarySyöt noin vähän ja liikut ihan himo paljon. Mikset laihdu ollenkaan? :O
Anonymous
Posted at 17:37h, 12 Februarymoikka paljonko sulla normaalisti palaa kaloreita yhden body pump tunnin aikana siis kesto sen 60min? olisi kiva tietää ja verrata omiin tuloksiin sit kans:) liikun paljon viis kertaa viikkoon jumppaa ja kuntosalia. On mukava lukee näitä sun harrastuksia ku itellä samat ja kerranki oon ihan perillä asioista 😀
Fashion By He
Posted at 19:21h, 12 Februarygreat outfit, you look amazing, love your hair!! very pretty
want to link exchange?
come follow the first ever fashion blog from a guys POV, let He know what you think
fashionbyhe.blogspot.com
sasha b.
Posted at 22:01h, 12 Februaryi really LOVE your style! and your HAIR! i want it! aha great great blog. I;m following 🙂
Anonymous
Posted at 00:25h, 13 Februaryhei oisko jotain liikkeitä, millä sais treenattua rintalihaksia? pystyykö sitä solisluiden alla olevaa kohtaa kiinteyttämään millään liikkeillä? 🙂
PUSSAUSKOPPI
Posted at 00:49h, 13 FebruaryOi! Rakastan noita sun urheilupaitoja! Olen itse kanssa ihan hulluna erilaisiin urheilutoppeihin ja niitä kertyykin aina ihan mukavasti tuonne kaappiin. 🙂
Anonymous
Posted at 16:54h, 13 Februaryhei minkälainen toi ungle ben’s soosi on? Saako ihan normi kaupoista? 🙂 näyttää niin hyvältä toi ruoka että pitää kokeilla!
Anonymous
Posted at 19:41h, 13 February‘Anonyymi sanoi…
Syöt noin vähän ja liikut ihan himo paljon. Mikset laihdu ollenkaan? :O’
saralla ei oo selvästikään ihan parhaat geenit ton painon suhteen vaikka kaunis ihana tyttö onkin. eikä varmastikaan järkevänä edes haluaisi laihtua. on nimittäin kiva naisellínen kroppa!