Hohtava rusketus ilman aurinkoa

D8X_3322-3.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Swiss Clinic

 

Nuorena sitä jaksoi maata kahden viikon Kreikan matkan aurinkotuolilla, nykyään minusta ei ole enää saman tason auringonottajaksi (ja ihan hyvä niin). Tylsistyn ja tuskastun helposti – kaipaan tekemistä. Rusketunkin yleensä auringossa puuhaillessa, lenkkeillessä, kävelyillä, pyöräillessä, puistopiknikeillä ja terassilounailla.

Rakastan päivettynyttä ihoa, mutta tiedostan auringon haitat. Etenkään kasvojeni en halua saavan liikaa aurinkoa. Nykyään suojaankin kesäisin kasvoni vahvoilla suojakertoimilla, jopa sellaisina päivinä kun en varsinaisesti auringossa hengaile. Auringon ottamisen sijaan käytän kasvoillani itseruskettavia voiteita.

Kuulun niihin, jotka käyttävät itseruskettavia ympäri vuoden. Olen testannut markkinoilta vaikka minkälaista purkkia. Tyypillisesti levitän päivettävää voidetta koko kropalle aina ihon kuorinnan yhteydessä kerran viikossa. Kesäisin keskityn erityisesti kasvoihin.

 

D8X_3352-4-side.jpg

 

Törmäsin alkukeväästä Swiss Clinicin uuteen kaksivaiheeseen Self-Tanning Treatment -ihoitorutiiniin, jossa luvattiin luonnollinen tahraamaton rusketus kasvoille, ilman itseruskettavan pistävää tuoksua. Tuotteet ja tutorial-videot näyttivät sen verran laadukkailta, että halusin testata minäkin! Nappasinkin itseruskettavat tuotteet käyttööni juuri ennen meidän Japanin matkaa ja pakkasin tuotteet vielä matkalaukkuunikin.

Self Tanning Treatment koostuu kahdesta tuotteesta: Self-Tan Drops -tipoista ja Self-Tan Pads -lapuista. Tippoja käytetään aamulla ja lappuja illalla. Molemmilla on itseruskettava vaikutus.

 

AAMU: Self-Tan Drops

Päivävoiteeseen/aurinkosuojaan sekoitettavat tai sellaisenaan käytettävät Self-Tan Drops -tipat tuovat kasvoille luonnollista auringon hehkua. Tuote vaikuttaa tavalliselta seerumilta, sillä se ei tuoksu lainkaan tyypilliseltä itseruskettavaltaValitse sopiva päivetyksen taso tippojen määrällä (3-5) ja levitystavalla! Öljy sekoittuu iholle helposti, lisäpisteitä kauniista pipettipurkista!

 

ILTA: Self-Tan Pads

Aivan tavallisilta kosteuspyyhkeiltä vaikuttavat Self-Tan Pads -laput tuovat kasvoille päivetystä sillä välin kun nukut. Päivetyksen lisäksi ne suojaavat ja kosteuttavat ihoa. Laput tuoksuvat raikkailta eivätkä tahraa lakanoita. Muista pestä kädet, se unohtuu helposti tämän tuotteen kohdalla!

 

D8X_3116-3-side.jpg

D8X_3290-3.jpg

 

Lopputulos on luonnollinen ja raikas. Erityisesti kun tipat sekoittaa päivävoiteeseen/aurinkosuojaan. Tasaisen värin lisäksi parhaita puolia on tuotteen tuoksu, se ei nimittäin muistuta tippaakaan itseruskettavaa! Tämä tuotepari jää kylppärin kaappiin, iso peukku! 

Psst. Swiss Clinic päätti ilahduttaa lukijoitani alekoodilla. Koodilla SARA15 saat tuotteesta 15% alennuksen! 🙂

 

xx Sara

4 Comments
  • Ruusunen
    Posted at 06:02h, 15 May

    Mitä aurinkosuojaa käytät vartalolle? Minun pitäisi ostaa tälle kesälle uusi aurinkosuoja, joka ei jättäisi sitä inhottavaa valkoista kerrosta iholle eikä tuoksuisi niin voimakkaasti aurinkorasvalta.

    • saratickle
      Posted at 07:33h, 15 May

      Mulla on niin kuiva iho (jopa kesäisin…), että imeytyy kyllä rasva jos toinenkin. Sprayt on kyllä aika hyviä arkikäyttöön. Be3 ja Aco käytössä tällä hetkellä 🙂

  • Susanna P
    Posted at 08:06h, 17 May

    Heiiii! Kiinnostus heräsi, koska oon vuosia etsinyt sitä oikeasti hyvää itseruskettavaa ja tää vaikuttaa sellaiselta, joka pitäisi laittaa testiin 🙂 Haluaisin kuitenkin vielä kysyä pari tarkentavaa kysymystä, elikkäs… mihin asti levität tätä, kun kyseessä on vaan kasvojen itseruskettava? Eli laitatko kaulalle saakka, leuan alle vai miten? Ja sitten toinen kysymys, mitä ruskettavaa käytät kropalle? Mä kammoan niitä “rusketusrajoja” joten olisi kivaa tietää miten tässä mahdollisesti onnistuu 😀 Kiitos! :)))

    • saratickle
      Posted at 08:39h, 01 June

      Moikka! Hei ehdottomasti! Mä levitän kasvoille ja kaulalle tätä tuotetta. Rajoja ei tästä oikein jää. Päivävoiteeseen levitettävät tipat ja nuo padsit on siitä mahtavia!

      Iholla käytän sellaista brändiä kun For All My Eternity! Tämän kanssa pitää olla tarkempi. Kannattaa rasvata kuivimmat paikat (kyynärpäät, polvet) ennen itseruskettavan levitystä ihan tavallisella kosteusvoiteella! 🙂