Kun suututtaa 22 April, Apr 2015 - 17:00
Eilinen päivä oli totaalinen katastrofi. Ainekset olivat ilmassa jo siinä vaiheessa kun kaksi tuntia kirjoittamani mielipidekirjoitus kaatui. Tässä vaiheessahan en mitenkään tiennyt, että sama tulisi tapahtumaan kyseisen päivän aikana vielä uudestaankin – tuplasti!! Iltapäivästä olin istunut koneella kahdeksan tuntia putkeen, saamatta aikaiseksi yhtään mitään. Epäonnistuin kaikessa minkä vaan aloitin. Niin turhauttavaa! Kaikki mahdollinen kaatui, kone jumitti, verkko katkesi, bloglovin ei päivity (ei edelleenkään), blogilista ei päivity (no nyt päivittyy!), naapurin mummo katsoi ikkunasta arvostelevasti ja lopulta kun purin raivoani siivoukseen, imurikin vittuili 😀
Poikaystäväni tultua töistä kotiin murjotin olkkarissa. Kun hän pohti ääneen, että millähän keinoin saisi mieltäni piristettyä, avasin suuni: “Jätski vois auttaa“. No niinhän se auttoi! Breikki tietokoneelta, Kepler auki ja Aino vadelmajädeä lusikoimaan.
Näitä kaikki mahdollinen vaan epäonnistuu -päiviä, osuu minun kohdalleni suhteellisen harvoin. Mutta silloin kun osuu, voin luvata, että olen aivan kamalaa seuraa 😀 Mökötän, murjotan, en puhu mitään ja tihrustan yksin jossain sängynnurkassa. Näistä kuitenkin aina selvitään. Jäde, kunnon tuuletuslenkki ja hyvät yöunet auttavat joka kerta. Ja mitä siihen mielipidetekstiin tulee, se ei selkeästikään ollut tarkoitettu muiden luettavaksi. Näin minä sen ajattelen.
coat 2hand / t-shirt Gina Tricot* / jeans Gina Tricot* / shirt Seppälä / sneakers Nike / glasses Monki (*=gifted)
Yesterday was the day when everything went wrong. My laptop didn’t work and wifi sucked. Everything I started end badly. After spending eight hours on the computer I haven’t finished anything yet. I took a break (break=rest of the day), read a book and ate raspberry ice cream. I guess it wasn’t that bad day after all.
Pictures: Kaisa / Si Moda
T. Sara
Vierailija
Posted at 17:49h, 22 AprilVOI EI!! Tommoset päivät on kyllä kamalia kun kaikki menee päin persettä, onneks yleensä sen kiukun voi purkaa urheiluun 😉
saratickle
Posted at 04:50h, 23 AprilTodellakin! Siivous on myös varsin hyödyllinen 😀
merkka
Posted at 18:15h, 22 AprilKuulostaa tutulta. Mulla monta v-päivää takana kun maratonharjoittelu keskeytynyt pahan nilkkavamman takia.. Nyt ei pääse edes tuuletuslenkeille… Tsemppiä!
saratickle
Posted at 04:36h, 23 AprilOh shiet!! Voin vaan kuvitella :/ Tsemppihaleja! <3
Toimitus
Posted at 18:50h, 22 AprilTuttu tunne. Onneksi on jäätelö. <3 -Laura-
saratickle
Posted at 04:36h, 23 AprilOnneksi!! 🙂
Mia K.
Posted at 18:52h, 22 AprilHa.. noi päivät ku tietäskin ns etukäteen! 🙂 pysyisin sängyssä!
saratickle
Posted at 04:37h, 23 AprilSanos muuta! 😀
lauracamille
Posted at 21:14h, 22 AprilTäällä menossa samanmoinen VIIKKO. Alkuviikko pelkkää iltavuoroa, tenttejä, ärsyttäviä virastopuheluita jotka osottautuu turhiksi kun eihän mikään oo liian helppoa tarkotus olla, odottamista että nettitilaukset vois alkaa liikkua minua kohti pikkuhiljaa ynnä muuta mukavaa. Tämän päivän kruunasi uusi stop-merkki betoniporsaan nokassa, sai suhteellisen uusi auto keltaiset raidat peräpuskuriin (kiitti yliopistolle uudesta stop-merkistä! ei taatusti jää jatkossa huomaamatta) mutta tässä ollaan niin sanotusti jo siinä vaiheessa kun mikään ei enää yllätä 😀
saratickle
Posted at 04:41h, 23 AprilVoi ei!!! 😀 Kuulostaa hirveeltä! Ja mä niin tiedän ton pisteen kun mikään ei enää yllätä ja loppujen lopuksi ei voi oikeesti enää muuta kun nauraa. Tsemppiä sinne! Jos viikonloppua kohti paranisi? 😀
hilja
Posted at 04:18h, 23 Aprilniinhän se on, jätski on kyllä ratkaisu moniin ongelmiin! 😀 ihanan keväinen/kesäinen asu, me likes!
saratickle
Posted at 04:43h, 23 AprilSamaa mieltä! Ihan miltei virallinen lääke, ainakin meikäläisen kohdalla. Toimii ainakin huomattavasti paremmin kuin burana! 😀
Kiitti 🙂
EllaE
Posted at 05:31h, 23 AprilHei lopeta mulla kävi ihan sama setti eilen!
Kirjotin oikeen tosissaan avautumistekstin, joka poikkesi aika rajusti mun yleisestä ilosesta jorinasta ja siitähän se alamäki lähti. Kiukkua, koneen temppuilua, ahdistusta, maailmantuskaa, itsesääliä, poikaystävälle kiukuttelua ja lopulta kun sain tekstin julkaistua niin poistin sen samantien. 😀
Nää on näitä. Ehkä meijän tarttee jättää avautumiset niille jotka sen oikeesti hallitsee.
anskuu
Posted at 07:33h, 23 AprilHAH! 😀 Sori, mutta itellä oli eilen melkein samanlainen homma. Mulle vittuili tietokone. Onneks siitäki selvittiin kun vähän rauhottu :D:D
anskuu
Posted at 07:35h, 23 AprilJa kääk, unohin kehua sun asua! 😀 Ihana! Nyt on kaikki kohallaan mun mieleen 🙂
Janette
Posted at 16:06h, 23 AprilJoskus sattuu huonoja päiviä ja silloin ei auta, kun antaa huonojen fiiliksien mennä ohi. Seuraava päivä ei voi olla kuin parempi päivä! 🙂
Vivi
Posted at 21:11h, 23 AprilNyt jäi kiinnostamaan mielipiteet! Jos siis kirjoitit blogia varten (?) ja suoraan tänne Lilyyn (?), kantsii tsekata luonnoksista automaattisesti tallennetut -kansio, sinne tallentuu vaikka mitä mysteeristä. Vinkkinä vastaisuudenkin varalle 🙂 Vaikka ehkä tiesitkin jo?