Kuukausi kotona

 

Sateen jäljiltä tumma asfaltti ja edelleen maalissa olevat sormet. Sen siitä saa kun maalaa monta tuntia putkeen ja käyttää sormenpäitä yksityiskohtien tekemiseen. Ei lähde ihan helpolla irti. Eipä ne maalitahrat liiemmin tällaisena aikana kyllä haittaakaan. Ja niitä tulee kuitenkin joka päivä lisää.

Eilinen auringonlasku oli älytön. Sateen jäljiltä ne usein on. Käveltiin Kallion korkeimmalle kohdalla kauppareissun päätteeksi ihastelemaan oranssia väriloistoa. Torkkelinmäen vanhojen talojen katot peittivät suurimman osan näkymästä, mutta se ei haitannut. Ne on kauniita kattoja. Ilta oli tyyni ja raikas, linnut visersivät kuin kesäkuussa konsanaan.

Eristystä on tänään takana päivälleen kuukausi. Aika on mennyt tosi nopeasti, mutta samalla tuntuu kuin arki olisi aina ollut tällaista. Viikonloput ja arki eivät juuri eroa toisistaan, viikonpäivistä puhumattakaan. Välillä tajuan iltakuudelta, että päälläni on edelleen yöpaita. Välillä havahdun siihen, etten ole poistunut asunnosta pariin päivää. Kaikesta huolimatta huomaan nauttivani tästä kotoilusta enemmän kuin olisin ikinä arvannut. Olen rauhoittanut työtahtia ja purkanut ahdistusta maalaamiseen, ulkoiluun, kotitreeneihin ja musiikin kuunteluun. Se on auttanut.

 

 

 

Blogia tulee tällä hetkellä harvemmin päivitettyä, mikä on vähän sääli. Arjessa ei vaan tapahdu niin kauheasti, vaikka samaan aikaa tapahtuukin ihan tosi paljon. Pitää istahtaa alas ja listata kirjoitusaiheita. Kyllähän niitä aina syntyy kun pysähtyy kunnolla miettimään. Ehkä teen sen tänään.

Tämän päivän ja illan aion omistaa keskeneräisille työjutuille, mutta lopun pääsiäisestä keksiä muuta tekemistä. Suunniteltiin, että käydään Mustikkamaan rannassa uimassa ja ehkä piknikillä jossain rauhallisessa paikassa. Ajattelin korkata myös uuden kirjan (ja ehkä viinipullon). Rentouttavaa pääsiäislomaa!

 

 

xx Sara

7 Comments
  • ida ihana
    Posted at 19:22h, 11 April Reply

    Kiitos, kun päivitit! Kaunis kuvaus myös, on niin ihanaa, että kevät tulee ja valonmäärä lisääntyy kaikesta huolimatta 🙂 Monet asiat on meillä hyvin <3
    Mä olen innostunut kotona uusista jutuista, kuten leipomisesta ja neulomisesta, ja mulle on ollut tärkeä pitää työ- ja opiskelujutut ja vapaa-aika erillään, vaikka monia asioita nyt kotoa hoidankin.
    Mun blogista voi saada lisää inspiraatiota:
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Hyvää pääsiäistä, voimia ja ihana kun jaksoit tulla päivittelemään!:)
    Ida

    • Sara
      Posted at 14:57h, 14 April Reply

      Voi kiitos ja ihana kuulla sun kuulumisia myös 🙂 toivottavasti sulla oli kiva pääsiäinen!

  • Stella
    Posted at 10:26h, 12 April Reply

    Moi Sara,
    Olisi ihanaa, mikäli inspiroituisit tekemään vanhaa vaatekaapista -sarjalle jatkoa! 🙂 Olisi kivaa päästä vähän hifistelemään tämän kaiken härdellin keskellä. Toki ymmärrän myös hyvin, jos siihen ei tällä hetkellä ole innostusta tai voimia!
    Mukavaa pääsiäistä!

    • Sara
      Posted at 14:58h, 14 April Reply

      Moikka! Oi mahtavaa jos tuo sarja kiinnostaa. Mä heti pistin viestiä assarille ja päätettiin tehdä uusi postaus tälle sarjalle tällä viikolla! 🙂

      • Stella
        Posted at 20:15h, 14 April Reply

        Oi ihanaa kuulla! Kiitos nopeasta toteutuksesta!

  • Manteli
    Posted at 13:05h, 13 April Reply

    Meillä ei saa mennä ulos kuin 30min urheilemaan, kauppaan tai apteekkiin. En ole ollut ulkona yli viikkoon työni takia, kun pitää olla normaaliakin varovaisempi, mutta ihmeellisesti sitä vaan kaikkeen tottuu. Nyt olen vielä kahden viikon lomalla mutta jotenkim ekojen päivien jälkeen rauhalliseen elämänmenoon Tottui. Nyt odotam sitä että viikon päästä pääsen ulkoilemaan päivittäin – ajatus tuntuu luksukselta!

    • Sara
      Posted at 15:00h, 14 April Reply

      Hurjasti voimia haasteiden keskelle! Se on kyllä uskomatonta miten kaikkeen vaan tottuu! Ulkoilu tekee kyllä ihan järkyttävän hyvää <3 Nauti!

Post A Comment
Your comment will be visible after approval