Kyllä tästä selvitään… ainakin ehkä

DSC_4131.jpg

Raksi ruutuun, ensiräntä on nyt koettu. Ja miten masentavalta se tuntuikaan hyytävän tuulen kanssa kasvoilla juuri sinä päivänä kun olin unohtanut pipon ja sormikkaat kotiin. Takkikaan ei pysynyt kiinni ja molemmissa käsivarsissa roikkui kaksi pullollaan olevaa, ison pyykkikorin kokoista kangaskassia. Raitiovaunua ei kuulunut seitsemään minuuttiin ja vaikka kello näytti puolta päivää, oli ulkona pilkkopimeää. 

Jos marisen jo nyt, niin entä sitten kun lämpötila laskee 20:llä, tai vielä pahempaa, 30:llä asteella? Talvesta on selvitty joka vuosi, mutta tähän aikaan vuodesta jaksan aina ihmetellä, että miten ihmeessä se on mahdollista? Sen minä sanon, että ollaan me suomalaiset vaan aikamoisia sisupusseja.

Bloggaajan silmissä se talvi vasta haastava onkin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun kuvaustilanteessa paleltuneita sormia on lämmitelty autossa, tuuletusaukkojen alla, toista tuntia. Tai kuvauspaikalta on pitänyt kävellä pois jalat puikkoina, koska ne eivät yksinkertaisesti enää taivu polvien kohdalta 😀 Vahvimmin mieleen on jäänyt tämä upea kuvaussessio viime tammikuulta, kun talvi näytti parastaan, mutta mittari liikkui jossain -30 tietämillä. Silmät vuotivat ja kyyneleet jäätyivät matkalla poskille.

Räntäsateessa ei tänään onneksi tarvinnut alkaa kuvaamaan, koneelta löytyi nimittäin aurinkoiset asukuvat kolmen viikon takaa. Räntäsateesta toimistolle selviydyttyämme, kietouduttiin viltteihin, keitettiin pannullinen kahvia ja pistettiin Britneyn parhaat -lista soimaan. Briitun milleniumhitit ja kahvi alkavat pikkuhiljaa lämmittämään. Villasukatkin löysin naulakosta. Ei tämä kaamosaika nyt n i i n paha kuitenkaan ole….

DSC_4134.jpg

DSC_4106-checker.jpg

DSC_4199.jpg

DSC_4137.jpg

Pictures: Elisa Lepistö

Coat KappAhl

knit Gina Tricot

skirt H&M

shoes Zara (old)

 

// So it’s happening. It was snowing today in Helsinki! And with snowing I mean raining/snowing. You know, that nasty wet stuff falling down from the dark sky… And it’s not even November yet! I’m not sure if I’m ready for this, but will I ever be ready for the darkest time of the year: no I won’t. You must be thinking that the weather doesn’t look that bad in the pictures, but sadly I’m telling that these photos are taken three weeks ago. Hopefully I still have chance to wear that skirt before the “real” snow comes!

 

xx Sara

15 Comments
  • Anne Hepojärvi
    Posted at 16:34h, 25 October

    En tiiä miks, mutta toi villasukat naulakossa oli jotenkin supersymppis juttu! 😀 ? Täällä kans iltapäivä kului viltin alla ja pian teetä nenän eteen. josko se loisi lisää tunnelmaa ja veisi ikävät ajatukset pimeydestä ja hyytävästä syksystä pois.
    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    • saratickle
      Posted at 16:42h, 25 October

      haha kyllä, ne sojotti siellä 😀 Kuulostaa aika ihanalta iltapäivältä. Tsemppiä täältä ikävien ajatusten karkoitukseen <3

  • Alexa D.
    Posted at 16:43h, 25 October

    Haha mä olin sekä tänään että eilen kuvaamassa tuolla. Mietin ihan samaa että miten tästä ollaan joka vuosi vaan selvitty jollain keinolla? Katselin säätiedotetta ja näyttää siltä että duunia (tai ainakaan ulkona kuvaamista) ei pystyisi tekemään viikkoon 😀 Onneksi tässä työssä on paljon mukavia juttuja, se jos jokin lämmittää mieltä tähän vuodenaikaan.

    • saratickle
      Posted at 16:57h, 25 October

      Sä olet teräsmuija!! Huhhuijaa! Katselin tossa juuri viime talven kuukausittaisia postausmääriäni, sen verran korkeita, että ilmeisesti jotenkin me ollaan se tehty 😀

      Sanoppa muuta! Mihinkään muuhun en vaihtais! <3

  • Vierailija
    Posted at 17:28h, 25 October

    Ois tosi jees, jos hioisit sun vertauskuvia vähän enemmän. Tällä kertaa pisti silmään se, että lokakuussa Helsingissä ei ole keskellä päivää pilkkopimeää sitten millään (auringonpimennyksiä ei tainnut tänään olla :)) ja överivertauksenakin se tuntuu vain huonolta. Pilkkopimeällä tarkoitetaan kuitenkin sellaista pimeää, jossa ei voi nähdä juurikaan.
    Tsemii kylmyyteen!

    • saratickle
      Posted at 11:28h, 26 October

      Liiottelu on aina ollut mun juttu ja tulee myös olemaan!

  • Emmi / Me Time
    Posted at 17:40h, 25 October

    Just mietin samaa, että tätä tää sit on seuraavat puoli vuotta! Mutta on siitä ennenkin selvitty 😀 Muistan vielä ton viime vuoden päivän, kun oli ihan maaginen tunnelma pakkasesta huolimatta! Ja maagiset kuvat saitte!
    Tääkin takki on ihana 🙂

    • saratickle
      Posted at 11:26h, 26 October

      haha jooo! Oli kyllä ihan maagista!! 🙂

  • Vierailija
    Posted at 18:44h, 25 October

    käsivarsissa roikkui kaksi pullollaan olevaa, ison pyykkikorin kokoista kangaskassia.
    tohon ehkä joku sellanen perässä vedettävä kauppakassi niin ei harmita ja hyvää musaa itte tykkään kyl ku tulee jo vähän lunta täänkin kun toss astelin ja msua soi niin ei sitä ees huoamnnu ja nyt ilta lenkillä käyessä tuli tosi rauhallinen olo ja se lumi sopi hyvin

    • saratickle
      Posted at 11:27h, 26 October

      Mitäs täällä tapahtuu 😀

  • Ilari og
    Posted at 18:52h, 25 October

    kuka sulle ehotti tota mekkoo? ja ei oikeen noin ekngätkään mätsännyt siis ku toi mekko sua antteksi jos se on jok uaarre mut se on melkeen nojoo en sano ääneen ku se meni jo sotkuks mun mielessä itä olin sanomassa :D..
    oisit vaan rohkeesti ottanu nyt kuvii talvi asusta ja istunu vaik josai njuoamssa sitä kuuma kahvia mut laita toi mekko roskiin ja benssaa ja polta se
    mut harmi ku oli lasit päässä täytyypä katto pari kuvaa

    • XOX
      Posted at 22:48h, 25 October

      Mitä…

    • saratickle
      Posted at 11:26h, 26 October

      Nyt meni ohitse ja pahasti 😀

  • Vierailija
    Posted at 13:35h, 29 October

    Miksi lähes kaikki bloggaajat eivät pidä kuvissa takkeja oikeasti päällään vaan tuolla tavalla viittana? 😀 Onko tämä vain kuvia varten vai pidättekö takkeja oikeasti noin päällä?

  • Vierailija
    Posted at 11:24h, 30 October

    Uusimmissa postauksissa kerrot lähteväsi ensi viikolla Balille ja Tammikuussa vielä Vietnamiin, että etköhän sä selviä 🙂