Laskettelureissu ilman laskettelua

 

Kuvien mukaan istun lähikahvilassani hörppimässä maitokahvia, mutta todellisuudessa löhöilen alppimajamme olohuoneessa tupla villasukat jalassa ja kuuntelen José Gonzálesia jo toista päivää putkeen.

Morzinen laakso on taianomainen. Koristeltuja ikkunanpieliä, kotoisia ravintoloita ja vaikuttava vuoristomaisema. Lumihiutaleita leijuu tasaiseen tahtiin taivaalta. Puut ja mökkien katot ovat kauttaaltaan lumessa.

Muut lähtivät aamulla rinteeseen, mutta minä jäin tänne kämpille odottamaan matkalaukkuni toimitusta. Laukkuni hävisi lennolla, ekaa kertaa ikinä. Ja vaikka millaisia pikavaihtoja ja myöhästyneitä kentälle saapumisia on elämän aikana koettu, niin tämä tapahtui tietenkin ihan tavallisella suoralla lennolla. Ja harmikseni vieläpä laskureissulla, eikä esimerkiksi rantalomalla, jolloin jäisin kaipaamaan korkeintaan hellemekkoa ja uikkareita.

 

 

Tajusin tässä, että aika avuton on muuten ihminen talvisessa alppimaisemassa ilman ulkoilu- tai laskuvarusteitaan. Lentoyhtiön korvausrajat eivät riitä mitenkään uusien kamojen hankkimiseen, etenkään tällaisessa pienessä alppikylässä, jossa urheilukauppojen hinnat ovat pilvissä. Pitikin lähteä lennolle pelkissä joogatrikoissa 😀

Laskettelukohteissa pitäisi olla sellainen palvelu, jossa kadonneiden matkalaukkujen omistajat saisivat pientä korvausta vastaan vuokrata koko setit aina kerrastoista laskusukkiin, laskulaseista hanskoihin ja buffi-huiveista pipoihin. Sitä odotellessa.

Laukku oli onneksi löytynyt tänä aamuna, mutta sen toimittamisessa Sveitsistä tänne Ranskan puolelle on ilmeisesti ongelmia. Löytäisipä se jo pian perille <3

 

 kuvat: Kaisa Turunen

 

xx Sara

 

Tags:
4 Comments
  • Sara
    Posted at 13:37h, 13 January Reply

    Matkatavaravakuutuskin korvaa, osa sieltä jos löytyy vakuutus? 🙂

    • Sara
      Posted at 17:46h, 13 January Reply

      Kadonneet toki, mutta myöhästyneistä 100e alkava vuorokausi! Sillä ei vielä pitkälle pötkitä

      • Kadi
        Posted at 13:54h, 14 January Reply

        Tämä riippuu vakuutusyhtiöstä. Omalla yhtiöllä korvataan 400 euroon asti. Ei oo väliä sillä, kuinka myöhässä tavarat tulee.

        • Sara
          Posted at 01:20h, 15 January Reply

          Joo mulla oli tuo sama 400 mutta mun kohdalla piti olla kadonneena 72h muistaakseni. Vaikka paljon rahaa sekin on, ei sillä kyllä täysinäistä laskusettiä vielä saa, buu!

Post A Comment
Your comment will be visible after approval