Maailmanympärysmatkan suunnittelua

D8X_2614-2.jpg

*Kaupallinen yhteistyö/Ambassador: Segafredo

 

Maailmanympärysmatka lukee kalenterissani unelmakartan keskellä. 

Se on ollut haaveeni jo ihan nappulasta asti. Ei tosin ehkä se realistisin haave tässä elämäntilanteessa kun töitä on enemmän kuin ikinä ja pankissa seisoo monen sadan tonnin asuntolaina? 😀 

Mutta toisaalta, onko sitä ?oikeaa hetkeä” olemassakaan?

 

D8X_2541.jpg

D8X_2586.jpg

 

 

Uteliaisuus, kokemushalu, kiinnostus kulttuureihin ja intohimo valokuvaukseen ovat iso osa minua, ovat oikeastaan aina olleet. Viime vuosina reissut ovat suuntautuneet enemmän ja enemmän luonnon läheisyyteen. Eniten kiinnostaa maisemat, ihmiset, kulttuuri ja ruoka. 

Olen reissannut paljon, mutten ole ollut juuri kuukautta pidempää poissa. Haaveena on toteuttaa vielä joku päivä pidempi reissu. Puoli vuotta, tai ehkä jopa 9kk? 

Keitin iltapäiväkahvit ja pidin päivän Pausan – oman päivittäisen kullanarvoisen kahvihetkeni. Kaivoin pitkästä aikaa esiin kirjan nimeltä 1000 Places To Visit Before You Die. Sivuilta löytyi paljon tuttuja paikkoja (liekö sitä alitajuntaisesti suuntautunut juuri näihin kohteisiin?!), mutta paljon myös sellaisia, joista en ollut koskaan kuullutkaan.

 

D8X_2558-side.jpg

D8X_2549-2.jpg

 

Mihin kaikkialle sitten matkustaisin maailmanympärysmatkallani? 

 

Haluaisin päästä USA:n länsirannikolle ja käydä San Franciscossa. 

Mennä surffaamaan Marokkoon ja viettää aikaa Afrikassa. 

Palata Vietnamiin ja tavata meidän moottoripyöräpoikia pohjoisessa. Ja vierailla kummityttöni luona Keski-Vietnamissa. 

Tehdä roadtripin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa (tuli kylmät väreet!!). 

Käydä Etelä-Amerikassa, Brasiliassa ja Argentiinassa. Ja Perussa ja Kolumbiassa. 

Kiertää Suomi ja Pohjoismaat ajan kanssa, mennä Turun saaristoon ja käydä Lapissa kesällä.

 

D8X_2625.jpg

Pictures: Kaisa Turunen, edit by me

 

Noh, kyllähän tähän saisi sen 9 kk upottua 😀 Enemmänkin?

Millaisia reissu-unelmia teiltä löytyy? Haaveileeko kukaan muu maailmanympärysmatkasta?

Psst. @segafredosuomi -tilillä arvotaan taas seuraajien kesken matkalahjakortti (arvo 400e)! Arvonta suoritetaan kun seuraajia on kasassa tasan 3700 🙂

 

xx Sara

Tags:
,
21 Comments
  • Ainooooo
    Posted at 09:43h, 09 March

    Siis suunnitteluhan on (ainakin omasta mielestä) yks reissun kivoimmista jutuista!! Mulla on varmaan viis erilaista wordipohjaa tehtynä erilaisille reissuille, maailmanympärimatkakin sieltä löytyy. Myös toi Uuden-Seelannin roadtrip, Peru ja ihan kotomaan oman Lapin vaellus on omalla listalla ollu jo montamonta vuotta.
    Mutta onneksi joskus ne suunnitelmatkin toteutuu; menolippu Sydneyyn kuumottelee jo taskussa 🙂

  • VV
    Posted at 11:23h, 09 March

    Ai vitsit, tuli jo kylmät väreet pelkästä otsikosta, koska samoja suunnitelmia on myös täällä!
    Vahvoja vaihtoehtoja on tällä hetkellä kaksi: joko Amerikat etelästä pohjoiseen tai pohjoisesta etelään (USA:n kansallispuistot, Väli-Amerikka, Peru ja Chile erityisesti) tai Intian, Nepalin, Bhutan ja Tibetin kautta Australiaan ja Uuteen Seelantiin (camper van!!), josta sitten Etelä-Amerikkaan. Kumpaakin saisi helposti kulumaan melkein vuoden, ja sen pituinen reissu nyt tuntuukin parhaalta ajatukselta. Joka tapauksessa ajatus olisi edetä rauhassa ja lentää mahdollisimman vähän, sekä oppia espanja erittäni sujuvaksi. Työt joutuisi laittamaan paussille, mutta toisaalta unelmiaan pitää toteuttaa ja on vain luotettava siihen, että kaikki järjestyy.
    Lapin vaelluksesta, Ahvenanmaalla pyöräilystä ja Norjan telttaretkistä haaveilen myös, mutta niitä voi onneksi toteuttaa helposti jo ensi kesänä! Lähimatkailu onneksi muutenkin nostaa suosiotaan 🙂

  • LauraG
    Posted at 11:25h, 09 March

    Moi Sara! Sulta varmaan kysytään tätä usein, mutta en ole koskaan mistään bongannut sun mietteitä aiheesta, joten kysyn silti. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä ajattelet sun elämäntyylin ympäristövaikutuksista. Tekstissäkin toteat, että että luonto kiinnostaa matkakohteena, mutta samaan aikaan varmaan ymmärrät, ettei luonto kestä tuollaista jatkuvaa lentomatkustamista. Itsekin pidän matkustamisesta, mutta olen suosinut lähimatkailua lentomatkustamisen päästöjen takia. Pohjoismaissakin on kyllä upeaa luontoa yllinkyllin.

    • Algonuevo
      Posted at 10:19h, 11 March

      Ehkä ihmiset matkustelevat (eli lentävät) nyt niin paljon vielä kun voivat, monet välittämättä seurauksista ja valtavista määristä saasteita, sillä luultavasti lentomatkustamiseen on tulossa lähivuosina (toivottavasti?) rankkoja rajoituksia. Parinkymmenen vuoden päästä voi olla niin, että ihmettelemme miten typeriä olimmekaan lentäessämme useita kertoja vuodessa maailman toiselle puolelle, samalla tavoin kuin nyt ihmettelemme eläinten kaltoinkohtelua ja tehoteurastusta tai vaikkapa ydinvoimaloiden rakentamista. (Ei muuten ole montaa kymmentä vuotta siitä, kun maatilojen lantavedet ja kyläkoulujen kakat päästettiin suoraan järviin ja meriin.) Mutta tänään ei vielä taida olla se tiedostamisen päivä. Mennään oma inspiraatio ja ura edellä ja perustellaan lentämistä työkuvioilla. Toki uudet lentokoneet saastuttavat hieman vähemmän. Itsekin välillä ihmettelen tätä lentobuumia muotiblogeissa, kun samalla kaikki olemme tietoisia siitä, miten paljon se saastuttaa. Mutta tiedostaminen tapahtuu hiljalleen ja kai tähän ihmiset pikkuhiljaa havahtuvat. En yleensä kommentoi mitään, mutta tämä lentämisasia on kyllä mietityttänyt ihan omallakin kohdalla viime vuosina ja tavoitteena olisi lentää jonnekin maksimissaan kerran vuodessa. Ehkä ratkaisu olisi jatkuvan lentämisen sijaan vaikkapa muuttaa joksikin aikaa ulkomaille ja sillä lailla haalia kokemuksia? Ihan vain ehdotus. 

      • Algonuevo
        Posted at 10:48h, 11 March

        Ja vielä mitä tulee tuohon naistenpäiväpostaukseen, nyt kun vauhtiin pääsin! 😀  Herätti sekä postaus että kommentit jonkinlaista hämmennystä. Uskon, että Sarakin hämmentyi kommenteista, eikä edes oikein osaa heti vastata niihin. Musta se postaus oli lähinnä huvittava, kuten yleensä kaikki puuro- tai patukkamainokset blogeissa. Mutta toisaalta se on heidän työnsä. Kirjoitella mainoksia. Eihän Stockmannin mainokseltakaan odoteta “syvää pohdiskelua”!

        Olen samaa mieltä kommentoijien kanssa, että postaus oli vähän höpsö ja ehkä ajattelematonkin, ja on hienoa, että ihmiset ovat alkaneet havahtua tähän blogimaailman muovisuuteen ja kaiken kaupallisuuteen. Musta itsestäni ei olisi muotiblogin pitäjäksi, koska tekstit tuppaa aina venymään ja asukuvien ottaminen ei nappaa ollenkaan. Suhtaudun blogin pitämiseen muutenkin enemmän kirjoittajana kuin itseni brändääjänä. Mutta sitten toisaalta on vähän hassua tulla etsimään pohdiskelua ja syviä ajatuksia muotiblogista, vähän sama kuin odottaisi, että Cosmopolitan-lehdessä olisi kannessa kuva Paavo Väyrysestä tai pohdiskeleva artikkeli Talvivaarasta.

        Saran blogi on kaunis ja hauska kakku. Minusta tämä on kiva blogi ja Saralle työ. Itsekin katselen täällä yleensä lähinnä kauniita ja inspiroivia kuvia. En mä näitä tekstejä yleensä edes lue. Mutta siis niin, siitä huolimatta toki on hyvä, että tiedostavammat lukijat herättälevät muotibloggaajiakin, koska tosiaan monet pienet tytöt ottavat mallia näistä blogeista ja kuvittelevat ehkä, että se on lähes ainoa arvokas tapa elää.

        Enemmän mua huolestuttaa kuitenkin tuo ilmiö, että pikkuhousupostauksilla ja kauniilla kuvilla tienaa triplasti enemmän kuin esimerkiksi vanhusten hoitamisella. Raha liikkuu tällä hetkellä aivan väärissä paikoissa. Ja tämä on laajempi kysymys ja mielestäni maailma on siinä mielessä jotenkin hyvin vinksallaan ja vääristynyt. Tämä kommentti liittyi nyt enemmänkin tähän postauksesta heränneeseen keskusteluun. Ei niin, että Saran tarvitsisi nyt bloggaajana kantaa vastuu täsätä kaikesta! 😀 

  • mystery
    Posted at 12:04h, 09 March

    Mietin samaa kuin ylläoleva, että vaikka matkustus on tottakai varmaan kaikista ihanaa, niin samalla on hyvä ymmärtää ettei lentäminen ole mikään kevyt juttu maapallolle. Esimerkiksi yksi menopaluu Thaimaahan vastaa suomalaisen autoilijan vuoden hiilidioksidipäästöjä. Siis _vuoden_! Itsekin aion vielä elämässäni lentää kauas Suomesta, mutta en koe esimerkiksi tarpeelliseksi mennä samaan kaukana olevaan maahan montaa kertaa. Jos siis yhden paikan on jo nähnyt, olisin jo siitä onnellinen. Tottakai tälläinen unelmointi on ihanaa mutta musta ois hyvä jos lentämiseen ei suhtauduttaisi ihan kevyesti. 🙂 esimerkiksi joidenkin merireittien matkustus vaikka laivalla on jo paljon parempi vaihtoehto!

  • Vierailija
    Posted at 17:01h, 09 March

    Tää sun blogi on kyl niin irtaantunut tavallisesta arjesta, et tähän loppuu lukeminen.
    Mulle riittää jatkossa Jodelin blogijuorut -kanava, josta saan kaiken tarvittavan tiedon
    sun uusimmista kuulumisista. Arrivederci.

    • Kyllästynyt lukija
      Posted at 18:18h, 09 March

      Pakko yhtyä samaan. Olit ennen jotenkin lähestyttävä ja sulla oli mukavia ns. tavallisia postauksia. Ymmärrän, että raha tässä on varmaan pää motiivi, mutta valitettavasti sisältö kärsii. Kaikki on niin kiillotettua ja kuvissa ei ole mitään kosketuspintaa. Tämä instagram tyylinen kiiltokuva maailma näkyy valitettavan monen blogissa nykyään. Ei jaksa enää kiinnostaa.

      • XX
        Posted at 05:37h, 10 March

        Mutta hei, eikö ole positiivista että tässä postauksessa ei ollut yhtään kuvaa blogimaailman kuvatuimmasta haarovälistä. 😀 😀 😀

  • Jmari
    Posted at 21:02h, 09 March

    Täytyy myös valitettavasti yhtyä edellisiin… varsinkin nää matkailu-inspis postaukset leijailee ihan eri sfääreissä, ei oikeen löydä enää mitään samaistuttavaa. Ja lisäksi tuntuu hassulta ympätä espresso-brändi tähän! Niinkun joo, iltapäiväkahvit tuli keiteltyä mutta siis miten se nyt liittyy matkailuun… sun matkakuvat on joo upeita ja viimeisen päälle editoitu, mutta ite kaipailisin sellasta aitoa matkailumeininkiä! Lisää sitä aitoutta, minkä perään itsekin kuulutit tosiaan. 🙂

  • kiian
    Posted at 21:48h, 09 March

    Suosittelen Kolumbiaa matkakohteena! Erityisesti Cartagena, Pereira ja Cali ovat näkemisen ja kokemisen arvoisia paikkoja. Vaikka Kolumbiasta puhutaankin negatiiviseen sävyyn, en voi yhtyä yhteenkään sellaiseen kommenttiin nimim. asunut Kolumbiassa vuosia.

  • Elena124
    Posted at 21:56h, 09 March

    pakko yhtyä yllä oleviin kommentteihin, tää blogi on menny ihan naurettavan kiiltokuvamaiseksi. Ikävä kyllä samaan suuntaan mennyt Elisan blogi joka ennen oli lemppareitani. Vaikea uskoa, että kukaan jaksaisi tällaisesta enää kiinnostua, valtaosa lukijoista kuitenkin tekee oikeaa työtä ja elää tavallista arkea..

  • sanniiiis
    Posted at 11:46h, 10 March

    Mua ei itseasiassa ole ikinä houkuttanut maailmanympärimatka. Oon aika semmonen koti-ihminen, mutta toisaalta olen asunut lapsesta asti ulkomailla ja monessa eri maassa. Keski-Euroopassa asuessa matkusteluakin tuli välillä monta kertaa kuussa kun ulkomaille oli 2h ajomatka neljään eri maahan. Ja nykyään siihen että näkee perhettä ja sukulaisi aja kavereita eri maissa täytyy matkustaa, sen lisäksi että joskus pitää aina välillä käydä Suomessakin. Mulle on siis aivan parasta olla kotona ja kiireettömästi ja elää ihan tavallista arkea – ehkä koska itse en ikinä saanut kokea sellaista tylsää arkea josta pitäisi päästä pois matkalle! Mutta toisaalta ymämrrän kyllä että vaikka Suomessa koko ikänsä asuneelle matkailu voi olla tärkeä henkireikä. Tavallaan ymmärrän maailmanympärimatkan viehästyksen, ja olisihan se upeaa päästä näkemään kaikki unelmien kohteet (itsellä Australia, Yhdysvaltain etelävaltiot ja ihana Italia jossa olen jo monta kertaa ollut mutta joka ei ikinä ikinä kyllästytä). Mutta toisaalta mä jotenkin vaan tykkään arjesta ja rutiineista niin paljon, sekä tietysti luokanopen työstäni, että en usko että maaimlanympärymatkailu välttämättä sopisi luonteelleni. Hassua miten ihmiset on erilaisia 🙂

  • Lauraap
    Posted at 11:56h, 10 March

    Sara on jossain aikaisemmassa kommenttiboksissa sanonut tekevänsä uhrauksia muilla elämänalueilla. Kuten joku aiemmin mainitsikin vastaa meno-paluu Thaimaahan suomalaisen autoilijan vuoden hiilidioksidipäästöjä, yksi transatlanttinen lento taas vastaa vuoden kasvissyöntiä. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä ne uhraukset ovat? 🙂

    • PensaaPalaa
      Posted at 17:41h, 10 March

      Kun lentää paljon voi ainakin rehellisesti sanoa käyttävänsä enimmäkseen julkisia kulkuneuvoja… Se on eettistä.

  • Vierailija
    Posted at 18:48h, 10 March

    Blogisi kaupallisuus on mennyt ihan uskomattomaksi. Ymmärrän, että ainut syy blogin pitämiseen on enää puhtaasti vain rahan takominen, mutta hitsi miten surullista miten joudut sen tekemään. Tässäkin postauksessa kahvin ja maailmanympärimatkan suunnittelu liittyivät toisiinsa… no, eivät mitenkään. Et kyllä toisaalta tainnut edes yrittää yhdistää niitä.

    • Vierailija
      Posted at 10:53h, 11 March

      Tää pistää mullakin silmään. Ahdistavan lavastettuja kuvia, joka olisi tässä kamppispostauksessa ollut ihan ok jos teksti olisi ollut yhtään järkevämpää. Sattumoisin otit käteesi tämän kyseisen kirjan ja keittelit kahvit ja joka nimetön taho räpsi sinusta niin iloisia ja täydellisesti valaistutta kuvia kun olit vimpan päälle laittautuneena? 😀 Siis mitä ihmettä. Olisit vain pokkana kirjoittanut postauksen kyseisestä kahvista kauniilla kuvilla höystettynä ja rakentanut sitten sen ympärille tekstin jos välttämättä halusit alleviivata kirjasi aihetta ja maailman ympärysmatkaa. On noloa ja omituista väittä änäin lavastettua tilannetta todeksi.
      Kamppispostauksesi eivät koskaan ole olleet niitä kaikkein toimivimpia mielestäni, mutta viime aikoina nämä ovat kyllä ottaneet todella oudon harppauksen ties minne. Lavastetut kuvat vielä ymmärrän, väkisinkin sellaiset pitää luoda kun markkinoi jotain tuotetta (ja kuvasi ovat kauniita!), mutta niiden väittäminen todellisiksi, aidoiksi tilanteiksi ja höpöhöpö tekstit päälle saavat allekirjoittaneen ainakin hakkaamaan henkisesti päätä seinään. Markkinointi ja mainostaminen varsinkin blogiskenessä ovat ihan oikeasti taitoa ja ymmärrystä vaativia asioita. Suomen elitistisimmät blogit (joihin tämän Saran blogin myös katson..) eivät tätä hallitse ollenkaan. Nyt vaan viime aikoina rima on laskenut näköjään ihan pohjamutiin.
      Enkä vaan käsitä. Mikset voi edes yhdellä kommentilla noteerata meitä lukijoita, jotka emme vain kehu ulkonäköäsi? Sen sijaan pistät poikaystävänkin näpyttelemään tänne tekstiä ja mitä vielä. Ihan älytön hautausyritys meneillään kritiikkiä kohtaan, vaikka voisit hyvin ottaa tämän avoimin mielin vastaan ennen kuin porukka tosissaan kyllästyy asenteeseesi.

      • Vierailija
        Posted at 18:47h, 11 March

        Kiitos kun purit ajatukseni sanoiksi ihan hirvittävän hyvin.
        Näyttäisi siltä, että Sara tosiaan aikoo vain haudata asian. 4 päivän aikana ei vastausta kriittisiin kommentteihin, mutta uusien postauksien myönteisiin kommentteihin kyllä. Minä ja Jodelin perusteella myöskään moni muu lukija en aio tätä silti unohtaa.

        • Vierailija
          Posted at 19:04h, 11 March

          Arvostus kieltämättä laski uuden postauksen ja muiden kommentteihin vastaamisen jälkeen aika pohjamutiin. Hiton sääli ja paskamainen veto Saralta.

  • Nimetön
    Posted at 06:52h, 11 March

    Mä haluaisin reissata ihan kunnolla Varangerin niemimaalla, Nordkynin niemimaalla ja Mageroyan saarella. Niin paljon nähtävää. Olis mahtavaa myös vaeltaa pitkiä vaelluksia, ja tietekkin Kebnekaise olis ihan mahtavaa valloittaa. Lapissa on tullut käytyä lukemattomia kertoja, ja silti siellä on vielä niin paljon näkemättä. Halti ja Pältsankin on vielä huiputusta vaille. Itse koitan suosia ekologisuuden nimissä lähimatkailua. Mutta jos maailmanympärysmatka on haaveissa, niin kyllähän siihen kannattaa tarttua, etenkin jos joskus tulevaisuudessa haaveilet lapsista, niiden kanssa ainakin lisähaastetta reissuun tulee, vaikka eivät tietenkään mitään estä!! 🙂

  • heini12345
    Posted at 16:00h, 14 March

    Ei ole tultua käytyä pitkään aikaan blogien kommenttiosiossa, aikamoista menoa.
    Jos maailmanympärysmatka alkaa todella kiinnostamaan, blogistani löytyy muutamia artikkeleita & videoita noista paikoista ja saa kysyä vinkkejä (Uusi-Seelanti & Australia roadtrip, Latinalainen Amerikka). Belizestä ei tykätty yhtä paljon kuin te, Kolumbiasta löytyy mahtavia paratiisisaaria & rantoja jotka ovat myös paljon edullisempia kohteita kuin Belize. Mutta espanjaa kannattaa osata ainakin jonkin verran :D.