Matkailuautolla Norjaan – miksi, miten ja minne?

*Yhteistyössä: BestCaravan

 

Pitkäaikainen haaveemme toteutui kesällä kun päästiin ensimmäistä (muttei viimeistä!) kertaa Lofooteille vaeltamaan. Tulen muistamaan varmaan koko loppuelämäni sen tunteen, kun tämä harmaa tuliterä matkailuauto ilmestyi eräänä perjantai-iltapäivänä Kallioon meidän lähiristeykseen. Voisi muuten kuvitella, että se olisi hyvin erikoinen näky näillä kulmilla, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Risteys oli nimittäin pullollaan asuntoautoja 😀 Kertoo jotain tämän hetken matkailutrendistä!

Matkailuauto vuokrattiin tuttavamme suosituksesta Best Caravanilta. Heillä on toimipisteitä ympäri Suomea, mutta meitä lähimmät sijaitsevat Espoossa ja Hyvinkäällä. Matkailuautoksi valikoitui viidelle henkilölle rekisteröity Adria Matrix 670 SC Supreme.

Kasvoillamme oli odottavat virneet kun lastattiin autoon rinkkoja, surffilautaa, virveliä ja makuupusseja. Edessä olisi kaksi viikkoa asuntoautoelämää Lofooteilla ja Senjalla ystäväpariskuntamme kanssa. Tuskin pysyin housuissani!

Matkailuautoksi valittiin malli, jota sai ajaa B-kortilla ja oltiin jo hyvissä ajoin sovittu, että jokainen meistä tulee ajamaan. En ole koskaan aikaisemmin ollut asuntoautossa, saatika ajanut sellaista. Voitte siis kuvitella, että innostuksen lomassa vähän hirvitti. Säiliöiden tyhjennys ja täyttö oli minulle täysin vierasta, enkä hahmottanut kuinka usein auto tulisi liittää verkkovirtaan? Ja pystyisikö esim jääkaappia ja uunia käyttämään ilman virtapiiriin kytkemistä?

 

 

 

Miksi matkailuauto?

 

Syy miksi alunperin päädyttiin matkailuautoon telttojen sijasta oli puhtaasti mukavuus. Hyvät sängyt, vessa, suihku, kunnon keittiö ja jääkaappi, jossa voi säilöä kylmää juomaa houkuttelivat. Samoin tila, täällä ei haittaisi viettää paria sadepäivää ja autoon mahtuisi mukaan kaikki aina golfbägeistä surffilautoihin. Mukaan saisi pakattua myös ne pari telttaa yön yli vaelluksia varten.

Adria Matrix 670 SC Supreme matkailuauto on mieletön. Kuin hotellihuone. Toinen parisängyistä löytyy makuuhuoneesta ja toinen laskeutuu katosta ruokapöydän päälle. Ruokailutilaan saa viidennen makuupaikan. Autosta löytyy erillinen suihku ja wc. Hyvinvarustellussa keittiössä on uuni, kaasuhella ja hyvin säilytystilaa.

 

 

 

Mitä tästä matkailuautosta löytyy vakiovarusteina?

 

  • Jääkaappi
  • Vesiallas hanoineen
  • Kaasuliesi
  • Liesituuletin
  • Uuni
  • Wc
  • Suihku
  • 2 x parisänky
  • Pöytä
  • Ympäri kääntyvät etupenkit
  • Markiisi
  • Kaappeja sisällä
  • Läpi auton säilytyskontti auton perällä (2 ovea)

 

Huom. Osa varusteista toimii ainoastaan, kun auto käyttää verkkovirtaa (= töpseli seinässä) esim leirintäalueella. Osa taas toimii auton akulla, joka latautuu aina ajaessa.

 

 

12 V – akulla toimivat (huom akku latautuu ajaessa)

Jääkaappi

USB-liittimet

Lämmitys

Liesituuletin (+ kaasuliesi)

 

230V – auto liitetään verkkovirtaan leirintäalueella

Lämmin vesi

Uuni

Töpselit

+ kaikki laitteet

 

 

 

Hyvä tietää:

 

  • Säiliöiden täyttö- ja tyhjennyspisteet löytyy yleensä leirintäalueilta
  • Norjassa kattavalla leirintäalueilla yöpyminen matkailuauton kanssa maksaa n. 15-30 € per henkilö (sis suihkut & latauspiste)
  • Vaatimattomammissa, “parkkipaikkamaisissa” leirintäpaikoissa vähemmän. Näihin kannattaa muuten varata paikallista valuuttaa käteisenä, maksu suoritetaan yleensä kirjekuoressa postilaatikkoon.
  • Itikoita ja hyönteisiä on kesäaikaan pohjoisessa niin paljon, että auton lasi on yhtenään likainen (Norjassa tosin hyttysiä ei heinäkuun lopulla juurikaan ollut). Lasia saa pestä yhtenään 😀
  • Paras juttu: muille matkailuautoilijoille pitää morjestella tienpäällä!

 

 

HYÖDYLLISIÄ VIDEOITA:

 

Ajaminen matkailuautolla

Pesutila ja wc

Lämmitys

Kaasupullot

Säiliöiden tyhjennys

Sähkö, diesel, vesi

Polkupyöräteline & markiisi

Turvallisuus

 

 

 

Missä matkailuautolla saa leiriytyä?

 

Norjassa on voimassa laki jokamiehenoikeudesta, jonka nojalla voi yöpyä autossa, samoin kun Suomessa ja Ruotsissa. Norjassa on sääntö, että 150 metriä lähempänä asuntoa tai mökkiä ei saisi yöpyä. Yöpymisoikeus tarkoittaa yleensä 1-2 yötä, eli paikalle ei saa jäädä oleilemaan. Jos ilmoitetaan, että leirintä on kielletty, tarkoitetaan sillä yleisesti, ettei alueelle saa tehdä leiriä: ulos ei saa tuoda tuoleja, pöytiä tai pyykkejä eikä markiisia saa avata.

Me yövyttiin ainoastaan ihan muutama yö kunnon leirintäalueella. Muutoin tienvarsilla, rannalla, leirintään soveltuvilla parkkiksilla jne.

 

 

 

Matkailuautolla ajaminen

 

Kun puhuin, että ollaan lähdössä Lofooteille kesälomalla, mainitsi moni tuttuni, että paikka tulisi olemaan täynnä turisteja. En kyllä voi täysin allekirjoittaa tätä väittämää. Ainakin heinäkuun puolen välin tienoilta elokuun alkuun asti Lofootit näyttäytyi kohtalaisen rauhallisena. Leirintäpaikoilla oli hyvin tilaa, eikä iltapäivän/illan vaelluksilla vastaan tullut sen enempää jengiä kuin Lapissa (paitsi Reinebringenillä oli tungos!).

Tiet olivat Lofooteilla ja Senjalla tosi hyvässä kunnossa. Kuskilta vaaditaan pientä ennakointia, kaikkiin mutkiin ei mahdu kahta matkailuautoa rinnakkain. Liikenteen lukemiseen kannattaa siis keskittyä. Itsekin autoa ajaneena voin todeta, että vaikka kyseinen matkailuautomalli kohtalaisen kookas onkin, oli mitä melko näppärä ajaa. Käännöksiin kannattaa varata hieman henkilöautoa enemmän tilaa. Suurin haaste on oikeastaan peruuttaminen, siihen kannattaakin olla aina joku varmistamassa.

 

 

Pakkauslista matkailuautoon

 

  • Aluslakana, makuupussi ja tyyny
  • Lattiaharja, tiskiharja, saippua, tiskiaine, muutama käsipyyhe ja ämpäri
  • Henkareita
  • Muovilautaset ja -mukit, muovirasioita, kattila, paistinpannu, leikkuulauta
  • Haarukat/veitset/lusikat, lasta, kauha, muutama veitsi, sakset
  • Muovipusseja
  • Pressopannu (ihan luksus)
  • Ensiapupakkaus
  • Kynnysmatto
  • Pari kestokassia (kengille yms)
  • Flipflopit
  • Trangia
  • Vesikanisteri “hanaominaisuudella”
  • Retkituolit ja -pöytä (lainattiin 2 kpl ja ostettin 2 kpl Prismasta)
  • Viltit ulkohengailua varten

 

Psst. Suosittelen isoa kauppareissua ennen Norjan puolta. Esim Haaparanta on mainio vaihtoehto. Norjassa hinnat on selkeästi Suomea ja Ruotsia kovemmat.

 

 

Meidän Norjan reissun ajoreitit, vaellukset, leirintäalueet ym vinkit löydät täältä: 10 päivää Norjassa – Lofootit, Andoya ja Senja.

Heräsikö kysymyksiä? Pistäkää tulemaan! 🙂

 

 

 

xx Sara

13 Comments
  • Saara
    Posted at 14:53h, 15 October Reply

    Kiinnostaisi surffaus Lofooteilla ja kuvista ja tekstistä ymmärsin että surffaus oli yksi teidänkin aktiviteetista kyseisessä kohteessa. Haluaisinkin kuulla enemmän surffi-olosuhteista Lofooteilla, parhaat spotit?veden lämpötila? millainen aalto? pohja?

    • Sara
      Posted at 10:19h, 26 October Reply

      Jes! Suosittelen lukemaan tuon postauksen loppuun linkkaamani reissupostauksen. Unstad on place to be, käsitykseni mukaan Lofoottien ainoita surffispotteja. Majoituttiin Unstad Arctic Surfissa yksi yö, eli en ole ehkä paras ihminen vastaamaan kysymyksiisi yhden surffikerran perusteella. Aaltoja tuli tuolloin iltapäivällä ja keskiyöllä. Vesi on luonnollisestikin pirun kylmää, ilman märkäpukua sinne ei ollut mitään asiaa. Kysymyksiisi löytyy parhaiten vastauksia Arctic surfin sivuilta

      https://www.unstadarcticsurf.com/

  • ida ihana
    Posted at 22:40h, 15 October Reply

    Wau, mitä maisemia!:) <3
    Oslossa kävin ekaa kertaa nyt syksyll, se yllätti todella positiivisesti, ja Norjan lappi on kyllä ollut unelma jo pidempään!:)
    kiitos taas ihanasta inspiroivasta postauksesta ja mukavaa loppuviikkoa!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Sara
      Posted at 10:23h, 26 October Reply

      Ihana kuulla!! <3 JA kuulostaa kyllä niin hyvältä, Norjaan on päästävä ensi vuonnakin!

  • Veera Bianca
    Posted at 16:16h, 19 October Reply

    No morjesta vaan näille kaikille kuville <3

    • Sara
      Posted at 10:22h, 26 October Reply

      <3 <3

  • Sirppu
    Posted at 09:49h, 20 October Reply

    muakin kiinnostaisi kuulla surffi-olosuhteista!:)

  • josculi
    Posted at 11:27h, 21 October Reply

    Pystyykö tältä Best Caravanilta normaalisti siis vuokraamaan matkailuautoja? Jotenkin löysin vain myytäviä autoja sivuilta..

    • Sara
      Posted at 10:22h, 26 October Reply

      Pystyy vuokraamaan! Sivuilla on oma osio vuokraamiselle, ja olen sen linkannut tähän juttuun! 🙂 Täytä vaan valmiiseen pohjaan tietosi ja kerro millaiselle reissulle/porukalle autoa kaipaat! Alustavan budjetinkin voi heittää mukaan!

      https://bestcaravan.fi/matkailuauton-vuokraus/

  • Eija
    Posted at 23:13h, 21 February Reply

    Lofooteille meno suunnitteilla, mutta itselläni kauhea kammo korkeilla vuoristoteillä autoiluun. Oliko sinne mennessä minkä verran tällaisia teitä? Pelkään niitä rotkoja ihan mahdottomasti…

    • Sara
      Posted at 13:02h, 24 February Reply

      Turhaa murehdit! Mitään jyrkänteitä ei autoteille edes osu, ja tiet on ihan super hyvässä kunnossa! Asuntoautolla tietty vaaditaan vähän enemmän, mutta henkilöautolla ei mitään ongelmaa!

  • Juha Lindström
    Posted at 11:34h, 06 August Reply

    Ihan kiva tekstija hienot kuvat. Pari korjausta tähän osaan tekstiä:

    230V – auto liitetään verkkovirtaan leirintäalueella

    Lämmin vesi

    Uuni

    Töpselit

    + kaikki laitteet

    – lämmin vesi tehdään sillä lämppärilläja onnistuu myös kaasulla -> ei tarvitse verkkovirtaa
    – uuni on kaasutoiminen -> ei tarvitse verkkovirtaa

    Eli lähinnä toi verkkovirta on pakollinen noille töpseleille + niihin litettäville laitteille, kuten vaikka televisiolle. Ja nuo ongelmat saa kierettyä ostamalla muutamalla kympillä irtonaisen invertterin, mikä muuntaa sen akkuvirran -> 230v. Noissa riittää teho hyvin kännyköiden yms latailuun ja vaikka sen telkkarin katsomiseen.

Post A Comment
Your comment will be visible after approval