Mitä piti tapahtua viikonloppuna 02 February, Feb 2014 - 16:19
Tän postauksen tarkotuksena olis kuvastaa mun viikonloppua, jonka aikana piti tehdä paljon asioita, mutta tehtiinkin muuta.
- Meidän piti perjantaina lähteä pitkästä aikaa rellestämään oikeen täysillä, mutta sen sijaan vedettiin karkkiöverit ja päädyttiin puhumaan kiivasta keskustelua teknologiasta ja uskonnosta?
- Meidän piti mennä eilen katsomaan elokuviin Ei kiitos, mutta sen sijaan päädyttiin katsomaan leffa nimeltä Vangitut. Tai kuka katsoi kuka ei (silmät kiinni 30%). Leffa oli aivan sairaan hyvä ja sairaan karmiva samaan aikaan! Paras trilleri aikoihin, suosittelen!
- Meidän ei pitänyt eilen ottaa hesarin uutisgurua, se oli yhteinen päätös, sillä kilpailuhenkisiä kun ollaan, on tämän lehtivisan tuloksilla uutta maailmansotaa enteilevä vaikutus. Kotimatkalla ratikkapysäkin edestä maasta kuitenkin löytyi hesari, uutisguru sivu taivasta kohti. Olihan se tietovisa otettava ja meikäläinen hävisi #kukamuumuka
- Mun ei pitänyt jämähtää Hennalle ja syödä täällä kaikkia vastaleivottuja porkkanasämpylöitä, mutta niin kuitenkin kävi
Ps. voiko silmien väri vaan yhtäkkiä muuttua? Musta tuntuu, että mulle on käynyt niin!?
Pps. teki mieli järjestää bileet sen kunniaksi, että ekaa kertaa ulos mentäessä mulla ei ollut kylmä!! Pidetään tää lämpötila!! Ja pidetään nää auringonlaskut!
T.Sara
Miss T
Posted at 17:31h, 02 FebruaryOot tosi kaunis näissä!
Tickle Your Fancy
Posted at 21:06h, 02 FebruaryVoi kiitos!! 🙂
Janinaa
Posted at 17:41h, 02 FebruaryNäytät tosi freesiltä! Ja makee auringonlasku. Kiva kuulla, että ei ne asiat muillakaan mee ihan aina suunnitelmien mukaan 😀 No mut parhaat jutut tapahtuu yleensä suunnittelematta!
Tickle Your Fancy
Posted at 21:07h, 02 FebruaryAmen. Parhaat jutut tapahtuu AINA suunnittelematta 😀 Paljon kiitoksia sulle <3
noora
Posted at 17:44h, 02 Februaryihan sairaan magee toi autosta otettu kuva!! <3
Tickle Your Fancy
Posted at 21:07h, 02 FebruaryNiin sairaan makee toi vaaleanpunainen taivas! Voisko aina olla tommonen?!
Hallahalla
Posted at 17:59h, 02 FebruaryKaunis tämä auringonlaskukuva!! Ja mun silmienväri on ainaki vaihtunu! Ok joskus 5-vuotiaana, mutta kuitenkin 😀
Tickle Your Fancy
Posted at 21:08h, 02 FebruaryOnks se mahollista! Mä oon ihan varma, ettei mulla oo aiemmin ollu näin vihreitä/kirkkaita silmiä!
soofia
Posted at 18:02h, 02 FebruarySamaa meinasin sanoa, oot tosi kauniina näissä kuvissa! Ihanan luonnollinen look 🙂
Tickle Your Fancy
Posted at 21:10h, 02 FebruaryÄä mitä ihmettä! Vitsi miten paljon kauniita sanoja ja kehuja ihmiset :’) Kiitos kovasti!
Neiti Punahilkka
Posted at 18:33h, 02 FebruaryVautsi oot vaan niin upea! 🙂
Tickle Your Fancy
Posted at 21:10h, 02 FebruaryKiitos!! <3
JJ
Posted at 19:30h, 02 FebruarySamaahan minäkin kuin muutkin. Olet. Aivan.Upea. Tykkään niin tosta sun rentoudesta ja luonnollisuudesta.
Tickle Your Fancy
Posted at 21:11h, 02 FebruaryEi vitsiii tyypit, kiitos kiitos paljon 🙂
mursu
Posted at 19:52h, 02 Februaryoot niin kaunis! ja ihana asu:) mistä toi paita on?
Tickle Your Fancy
Posted at 21:11h, 02 FebruaryVoi kiitti 🙂 tää on mun ystävän paita itseasiassa, Bik Bokista
amarilla
Posted at 20:24h, 02 FebruaryHaha, NIIN samat fiilikset vangituista! 😀 tosin ite olin silmät kiinni varmaan puolet ajasta ja yritin suunnilleen kivuta poikaystävän syliin kun pelotti välillä niin paljon 😀
Tickle Your Fancy
Posted at 21:12h, 02 Februaryhahah sama täällä! Lisäksi mä peitin aina Juusonki silmiä aina välillä ihan varoiks! 😀
Varma valinta
Posted at 21:07h, 02 FebruarySushit näyttää sika hyviltä! Ihan ku jonku ammattilaisen tekemiltä 😉
Tickle Your Fancy
Posted at 21:13h, 02 Februaryhahah nyt tarkoitat varmastikkin ensimmäisenä valmistunutta makisettiä? Ammattilainenhan asialla olikin!
merenhelmi
Posted at 21:09h, 02 FebruaryVoi miten kaunis olet!:)
Tickle Your Fancy
Posted at 21:14h, 02 FebruarySinä olet Veera!! <3
Zammy
Posted at 22:09h, 02 FebruaryMitä yhteistä on teknologialla ja uskonnolla? Kumpikin niistä on tarkoitettu helpottamaan ihmisen elämää. Parhaimmillaan.
Tickle Your Fancy
Posted at 10:20h, 04 FebruaryHyvin sanottu!
emmainkeri
Posted at 23:29h, 02 FebruaryTäältäkin lähtee kehuja tulemaan!! Oot tositosi kaunis näissä kuvissa, mullekin tuli mieleen että freesi 🙂 Mietin että voisko tolla rusketuksella keskellä talvea olla jotain tekemistä silmien värin korostumisella? Tai sit ei, hahaa. Haluun muuten lähettää halin sulle, oot ihana! Ja sitten muistat pitää etujeejeen skarppina eikösss
Tickle Your Fancy
Posted at 10:21h, 04 FebruaryIhana kommentti!! <3 Sillä tosiaankin voi olla tekemistä, mutta silti musta tuntuu että jotain on tapahtunut! Kiitos hömppä 🙂 Haleja sinnekin <3
Tuulia
Posted at 07:26h, 03 FebruaryNiinkun muutkin on jo sanonu, oot tosi kaunis ja fressi näissä kuvissa <3
Tickle Your Fancy
Posted at 10:22h, 04 FebruaryVoi kiitos <3
Laura
Posted at 11:49h, 03 FebruarySilmienväri muuttuu kolme kertaa elämän aikana 😉
Tickle Your Fancy
Posted at 10:22h, 04 FebruaryMitä! Uutta tietoa!!
topi
Posted at 13:03h, 03 FebruaryOot tosi kaunis näissä 🙂 Ja tykkään sun tukasta, sulle käy hyvin tollanen lämmin blondi 🙂
Tickle Your Fancy
Posted at 10:23h, 04 FebruaryKiitos!! Just ajattelin että pitäis alkaa käyttämään hopeashamppoota 😀 Jotenkin en oo tottunu näin lämpimään!
helmika
Posted at 15:35h, 03 Februarylaav laav laav!
Tickle Your Fancy
Posted at 10:23h, 04 FebruaryLAAAAV!
pulla
Posted at 23:01h, 03 FebruaryAinakin itellä silmät näyttää aina hullun kirkkailta, Ja jotenkin voimakkaamman värisiltä, kun on kunnon bruna päällä! 🙂 näytät ihanan freesiltä näissä kuvissa!
Tickle Your Fancy
Posted at 10:23h, 04 FebruaryToi on kyllä varmasti se syy! Kiitos! Tässähän ihan punastuu 🙂