Perjantain kunniaksi fiilistellään Malediivien maisemia ja tunnelmaa (ja matkaseuraa <3) lyhyellä videolla!
Hulluintahan tässä on, ettei videon kuvalle ole tehty lainkaan jälkikäsittelyä ja se näyttää silti värikkäämmältä kuin yksikään aikaisemmista videoistani! Koskaan ei ole videon kasaaminen ollut näin helppoa 😀
Päivän ensimmäiset auringonsäteet taistelevat tiensä huolimattomasti asetellun pimennysverhon lomasta makuuhuoneeseen. Sen sijaan, että silmät tuntuisivat raskailta, herään levänneenä uuteen päivään. Yön rankkasateellakaan ei näytä olevan vaikutusta vireystilaani. Rakastan tätä tunnetta.
Sade taisi loppua aamuyöllä, ja nyt tuosta ohuesta, huoneen takaseinään ulottuvasta auringonsäteestä päätellen ilma on muuttunut parissa tunnissa merkittävästikin. Voi pojat, mikä tuuri.
Viereisestä sängyssä pilkottaa valkoisten lakanoiden alta päivettyneet varpaat. Pian esiin ilmestyy myös venyttelevät kädet. Haukottelujen lomasta kuuluu kysymyksiä: “Mitäs kello on?” “Vieläkö sataa, miltä ulkona näyttää?”
Avaan verhon ja kirkas valo täyttää koko huoneen. Palmupuiden takana kimmeltää turkoosi meri ja taivas on kirkkaan sininen. Kanaperhe on taas vallannut kuistin. Epätodelta tuntuvaan paratiisimaisemaan alkaa hiljalleen jopa tottua.
Ryhmä harrastajasukeltajia näyttää marssivan kohti laiturin nokkaa. Naapuri bungalowin pariskuntakin on jo aamu-uinnilla. Saari heräilee hiljalleen uuteen päivään. Eiköhän lähdetä aamiaiselle!
Siirryttyäni kasvisruokailijaksi, olen saanut blogiin yhä enemmän ja enemmän postaustoiveita liittyen kasvisruokiin. Ja tämä tietysti saa minut hyvin onnelliseksi. Hienoa, että aihe kiinostaa. Nyt onkin taas aika avata hieman reseptiarkistoani!
Tässäpä tulee videon muodossa yksi erinomainen, täysin kasvipohjainen reseptivinkki, joka toimii erittäin hyvin treenin jälkeisenä välipalana. Ja miksei täyttävänä aamiaisenakin 🙂
Smoothie Bowlissa olen käyttänyt pohjana maustamatonta Alpron Go Onia, joka on kasvipohjainen vaihtoehto rahkalle. Tuotteen proteiini tulee kuorituista soijapavuista (6,2 g/100g)!
Tarkempi resepti selviää videolla, mutta tässäpä vielä raaka-aineet, jota annokseen tarvitaan: