DSC_0413.jpg

 

Reissuvideoita editoidessa vanhat muistot palaavat jopa kuvaa vahvemmin mieleen, eikä eilinen päivä Vietnamista kuvattujen videoiden kimpussa ollut poikkeus. Maisemat, ihmiset, hetket. Miten siistiä meillä olikaan?! Mutta sisäistettiinkö me tätä siinä hetkessä? Minusta tuntuu, että tällä kertaa todella sisäistettiin 🙂 Videon julkaisen blogissa huomenna, mutta nyt reissupäissäni ajattelin avata teille hieman reissusuunnitelmiani.

Vietnam, Islanti, Norja, Bali, Malediivit, Pariisi, Myanmar, Cape Town, Barcelona, Tansania, Etelä-Amerikka, Uusi-Seelanti, Japani ja USA”, kirjoitin kunnianhimoisesti reissu-unelmiksi tälle vuodelle täällä. Nämä ovat maita, joissa haluaisin käydä, mutta ehtisinkö edes puolia tämän vuoden aikana?

Mottoni tälle vuodelle on nyt tai ei koskaan. Ei lapsia, ei remonttia, eikä työpaikkaa, joka vaatisi ihan jatkuvaa läsnäoloa. Vuosi 2017 on reissuvuosi. Jos olen jotain vuosien varrella oppinut on se että mikäli reissusuunnitelmiin ei tartu tosissaan, ei mitään myöskään tapahdu. Liian usein suunnitelmat jäävät puheen tasolle. Kalenterista pitää vain yksinkertaisesti raivata tilaa intohimolleen, minun tapauksessa matkustamiselle. 

Tässäpä vinkki jokaiselle reissusta unelmoivalle: järjestä aikaa, säästä rahaa ja osta lentoliput. Se vaatii uhrauksia, mutta se on sen arvoista.

Reissaaminen = rahaa kuluu, mutta omasta mielestäni ehkä paras tapa kuluttaa rahaa. Oikeastaan investoida on parempi sanavalinta tähän. Suuremmat ostokset (asuntoa lukuunottamatta, hah) on skipattu tältä vuodelta. Pyrin kuluttamaan kaiken ylimääräisen lentolippuihin ja reissuelämyksiin.

 

DSC_9537.jpg

DSC_9088-2.jpg

DSC_9917-2.jpg

DSC_0191-2.jpg

DSC_1049.jpg

DSC_8776.jpg

DSC_1140-4.jpg

 

Pariisissa ja Vietnamissa on tänä vuonna jo käyty. Kuun vaihteessa odottaa Peak Performancen minireissu Ruotsin Åreen laskemaan (yay!). Huhtikuussa taas lennetään viikon pituiselle mielettömälle duunireissulle Malediiveille. Olen aivan liian innoissani tästä!!!

Toukokuulle on suunniteltu blogimimmien kanssa kuvausreissua Madridiin, Barcelonaan tai Nizzaan.

Kesäkuun puolessa välissä on tarkoitus lähteä kaveriporukalla Pietariin. En ole koskaan käynyt Venäjällä, joten odotan tätä reissua todella!

Heinäkuussa koittaa viikon roadtrip Suomessa superjengillä. Ainakin Saimaalla ja Kolilla tullaan majailemaan! Puolessa välissä kuuta lennetään Portugalissa järjestettävälle joogaretriitille. Tähän reissuun olisi kiva yhdistää Portugalin parikin kohdetta. Vitsi mä olen odottanut näkeväni Portugalia!

Elokuulle on suunniteltu Italiaa ja Norjaa. Saa nähdä miten näiden kanssa käy. Pitää alkaa varailemaan lippuja.

Syksyllä edessä on Islanti ja USA. Talvella häämöttää Bali ja joku toinen kaukomatka! Etelä-Amerikka, Myanmar, Uusi-Seelanti tai ehkä Kapkaupunki? Ehkä yritetään yhdistää tähän parikin kohdetta!

 

DSC_9220.jpg

DSC_1000.jpg

DSC_8674-2.jpg

DSC_7861.jpg

DSC_7649-2.jpg

DSC_7676.jpg

DSC_8160.jpg

DSC_8724.jpg

DSC_7527-2.jpg

kuvat Vietnamista viime kuulta

 

Eletään vasta maaliskuuta, eli niin hullulta kuin se kuulostaakin, reissukalenteriin ehtii tunnetusti ilmestyä vielä lisää kohteita, kääks! En malta odottaa mitä kaikkea tämä vuosi ja reissaaminen tulevat minulle opettamaan! Nyt mennään eikä meinata! 

 

xx Sara

Tags:
,

DSC_6072.jpg

 

Koska itsensä nöyryyttäminen on parasta mitä perjantaipäivänä voi harrastaa… Päädyin illalla selaamaan puolivahingossa selaushistoriaani ja siitä se ajatus sitten lähtikin. Huolestuttavintahan tässä on, etten edes ihan kunnolla muista kaikkia googlaustilanteita…

 

 

meksikohattu kauppaniin, siis sombrero on kyseisen päähineen nimi, mutta kuka näitä muistaa… 😀 

battling ropes workout ropes – tässä on sevästi haettu oikeaa termiä salilta löytyville köysille…

kape aihinennimi ei sanonut mitään, mutta googletuksen jälkeen naama oli hyvinkin tuttu

soulpadensi kesän joogaretriitissä tullaan nukkumaan soulpadeissa! En ollut koskaan kuullut kyseisestä majasta, oli käytävä googlettamassa 😀

joka saa kontolleenhahahah awkward. Tuli blackout, nimittäin oliko se kontolleen vai KONTILLEEN. Oli juu kontolleen (ylläri)…

 

DSC_6095.jpg

DSC_6081-2.jpg

 

oppari – erinomainen täsmähaku

media kit template – inspiraatiota mediakorttiin, yes

tickle your fancy thai kookos keitto – omien reseptien googlaus – bestest.

islanti asukkaat iloisia – 😀 ai vitsit, mikähän juttu tämä on ollut. Hieno lause ainakin!

vastikää – tämän olen varmaan googlettanut elämäni aikana 20 kertaa. Jostain syystä en ikinä muista onko se vastikää vai vastikään, haha. 

 

DSC_6136-2.jpg

DSC_6134-checker.jpg

 

rommijäätelö tickle – nyt alkoi tehdä mieli tätä kotitekoista jädeä (huom jos ei jaksa kirjoittaa koko lorua, niin ticklellä pärjää myös)!!

nyt liite haastattelu – jälleen kerran mainio täsmähaku. Ilmeisesti mikä tahansa haastattelu kelpasi?

celine dionookoo

50 shades of grey reviwolisi vaan pitänyt uskoa niitä arvosteluja. Leffahan oli ihan kamalan huono 😀

alexa dagmar pariisi ravintolat – ei ole muuten ensimmäinen kerta kun tämän googletan!

 

DSC_6094.jpg

Pictures: Elisa Lepistö, edit by me

 

Gap coat

Samsoe & Samsoe knit

Gina Tricot jeans

Puma sneakers

Lindex cap

Chanel bag

 

 

Mahtavaa viikonloppua!

PS. tänne teekuppilaan on ehkä pakko tehdä reissu vielä joku päivä 😀 Ja huhhei, vielä 4,9/5 arvosteluissa. Skål!

 

xx Sara

20170310_115231.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Samsung

 

Mihin ikinä menemmekin, meillä kaikilla on kamera taskussa. Älypuhelimien ansiosta valokuvauksesta on tullut arkipäivää ja jopa tapamme hahmottaa maailmaa. 

Puhelinten kamerat ovat kehittyneet ihan huimasti vuosien saatossa, mutta puhelimen kamera on edelleen, no, puhelimen kamera. Sillä voi räpsästä kuvan Instagramiin, mutta laatu ei ihan riitä täyslevyiseen blogiin. Vai riittääkö sittenkin?

Samsung lanseerasi alkuvuodesta uuden Galaxy A-sarjan puhelinmallin ja päästiin testailemaan Galaxy A5 puhelinta tammikuisessa pressitapahtumassa Löylyssä. Sanotaan nyt näin, että luuri teki meihin kovan vaikutuksen. Ja syynä tähän oli ennen kaikkea sen kamera (ja okei, ehkä vähän myös söpö vaalean pinkki kuori <3).  

Sekä etu- että takakamera olivat aivan tajuttoman valovoimaisia ja automaattitarkennuksen ansiosta jälki kuvissa terävää. Laatu oli parhaimmillaan verrattavissa järjestelmäkameralla otettuihin kuviin. Aivan hullua!

Tästä saatiinkin Elisan kanssa Löylyn saunan lauteilla idea. Mitäpä jos rikottaisiin vähän bloggaamiseen liittyviä stereotypioita? Että pelkästään laadukkaalla kamerakalustolla voi kuvata hyvää materiaalia? Mitä ja toteutettaisiinkin postaukset käyttäen kuvituksena pelkästään Galaxy A5 -puhelimen kameraa

Ja kas tässä se tulee. Meikäläisen My Day, puhelimen kameralla toteutettuna!

 

Miten on, huomaatteko suurta eroa tavallisiin kuviini?

 

20170306_101307.jpg

Päivä käyntiin flow-joogalla Rootsissa <3

20170306_105205.jpg

Aurinkoinen päivä, ah!

20170316_120258.jpg

Joogasta suoraan toimistolle

20170316_120107(0).jpg

Siis tää aurinko!!! (etukamera)

20170306_115143.jpg

Kevään lempparitennarit!

20170308_105737.jpg

palaveri Alexan luona – katsokaa mitä tyyppi oli tilannut meille!

20170308_135310.jpg

Pankkitapaaminen puolessa tunnissa + asukuvat – check!

20170306_105636.jpg

Kuivat kadut – niin kevätfiilis!

20170306_151904.jpg

Vaaleanpunaiset asiat vetävät juuri nyt erityisen hyvin puoleensa…

20170310_115416.jpg

…näköjään myös housujen osalta. Kuvaamassa Konepajan Brunolla!

20170310_155517(0).jpg

Sain ihanan kiitoksen asiakkaalta onnistuneesta yhteistyöstä <3 En kestä! Ja mitä ihmettä, tässä oli maljakko valmiina – huikeaa! (etukamera, keinovalo)

20170308_082159.jpg

23:35 – Hyvää yötä! (keinovalo)

 

Hyvän kameran lisäksi Galaxy A5:ssä on muutama muukin ominaisuus, josta tässä koekäytön aikana olen ilahtunut. Se ei ensinnäkään hätkahdä hikilenkistä tai lumimyrskystä (tai vessanpönttöön tipahtamisesta). Puhelin on veden kestävä ja kestää upoksissa peräti puoli tuntia. Leffoja kylvyssä ja musaa saunassa – yes please!

Myös akku kestää hullun pitkään. Se ei väsähdä helposti edes meikän tasoisen somettajan käytössä. Malliin on saatu myös paljon näppäriä lisäominaisuuksia, kuten kameran laukaisupainikkeen säätäminen. Nappulaa voi siirtää näytöllä itselleen sopivaan kohtaan, jolloin kuvaaminen on helppoa käden koosta ja asennosta riippumatta.

 

*Kaikki kuvat otettu Samsung Galaxy A5 -puhelimella

 

xx Sara