DSC_1417-2.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Orion Pharma

 

Hiukset ja otsahiukset ovat yksi blogini googletetuimmista aiheista. Pituus on vaihdellut fiiliksen mukaan, mutta skarppi malli ja vaalea väri on pysynyt minulla nyt puolitoista vuotta. En tiedä osaanko luopua tästä enää ikinä. Tukka on nykyään oikea tavaramerkkini!

Lyhensin hiuksiani silloin aikoinaan juurikin paksumman pehkon toivossa. 15 cm:n hyvästely aikaansai juuri sen mitä olin toivonutkin. Sain hiuksistani ihanan tuuheat ja raikkaan elinvoimaiset. Koko ilme muuttui kerta heitolla!

Viime aikoina olen kuitenkin huomannut hiuslaadussani muutoksia. Hiukseni eivät tunnu enää yhtä paksulta kuin silloin leikkauksen alkuaikoina. Tämä juuri julkaisemastani kollaasikin sen kertoo, kaipaan hiuksiini tuuheutta!

Näissä hiusmietteissäni törmäsin sitten kuluttajien ylistämään Biorion-hiusravintolisään, jonka peräti 90% testanneista on kokenut toimivaksi. Kyseessä on tosiaan apteekeista saatava, Suomessa valmistettu ravintolisä joka auttaa vahvistamaan hiuksia ja kynsiä sisältä päin. Kerran päivässä nautittava kapseli sisältää runsaasti biotiinia, sinkkiä, seleeniä, kuparia, rautaa. Itselläni on nyt testissä 60 kapselin paketti, josta riittää kahdeksi kuukaudeksi.

 

DSC_1552.jpg

Biorion-hiusravintolisä

DSC_0352-2.jpg

 

Jotain on kuitenkin tehty oikein, sillä hiukseni keräävät tänäpäivänä paljon kehuja. Iso kiitos tästä kuuluu kampaajalleni, mutta luulen, että  myös hiustenhoitorutiineillani on jotain tekemistä asian kanssa.

Millaiset sitten ovat hiustenhoitorutiinini ja mitä hiustuotteita käytän?

 

Lähes päivittäinen käyttö:

Shampoo & Hoitoaine – Jos haluan pitää hiukseni auki, pesen ne aina aamuisin. Malli on siitä haastava, että yön aikana se monesti lässähtää. Tukka täytyy kuivata hiustenkuivaajalla, jotta siitä saa raikkaan näköisen ja tuuhean. 

Lämpösuoja – Suihkutan lämpösuojan pyyhekuiviin hiuksiin ennen föönausta.

Kuivashampoo – Erityisesti likaisen tukan ja ponnarikampauksien pelastaja. Suihkutan kuivashampoota usein myös puhtaaseen tukkaan, tuuheutta tuomaan!

Hiuslakka – Minulla on tapana tupeerata tyveä. Hiuslakka ja edellä mainittu kuivashampoo ovat erinomaisia apuvälineitä siihen. Myös otsatukka vaatii hiuslakan, muuten se rakoilee päivän mittaan!

Kiiltosuihke – Viimeistelen kampauksen kiiltosuihkeella!

 

 

Viikottainen käyttö:

Hiusöljy – Öljy ei ole käytössä päivittäin, mutta pari kertaa viikossa sitä tulee kuivalta tuntuviin hiuksiin lisättyä!

Hiusnaamio – Suunnilleen kerran viikossa hemmottelen hiuksiani naamiolla. 

Suolasuihke – Tämä tuote oli aikoinaan käytössä paljon useammin, mutta nykyään suora ja lyhyt malli ei välttämättä suihketta kaipaa. Fiiliksen mukaan!

Latvasuoja – Skarppi leikkaus ja hiustenhoitorutiinit ovat pitäneet latvat sen verran hyvässä kunnossa, ettei latvasuojaa tule käytettyä enää joka päivä.

Hopeashampoo – kerran tai kahdesti viikossa pesen hiukseni hopeashampoolla, jotta kylmä sävy pysyy yllä.

 

 

DSC_1470.jpg

Tuotteesta löytyvät sinkki ja seleeni vahvistavat myös kynsiä

DSC_1500.jpg

Biorionin tuuheuttavat ja ravitsevat shampoo ja hoitoaine ovat myös testissä kokeilujakson ajan

DSC_1411-2.jpg

 

Testijakso on startattu viikko sitten ja lupaan kertoa teille väliaikatietoja blogin puolella kuukauden päästä! Jännittävää nähdä millaisia vaikutuksia tällä on! 🙂 Onko kukaan teistä testannut kyseistä tuotetta?

 

ARVONTA:

Kerro, miten sinä aiot hemmotella hiuksiasi tänä vuonna. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 1 x 60 kpl Biorion-kapselin paketti (arvo 40e). Osallistumisaikaa on viikko, eli 11.1 asti. Olen voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti meilitse!

 

xx Sara

DSC_1861.jpg

 

Se fiilis kun avasin tänään aamulla sälekaihtimet. Ei tsiisus!!!

Kirmailin hankia pitkin kuin mikäkin 4-vuotias. Hieman innoissani. Missasin the ensilumen Balilla ollessani, ja reissulta palatessani lumi oli tainnut sulaa edeltävänä päivänä (perus). Tämä oli siis meikäläisen virallinen ensilumi ja tästähän otettiin kaikki irti: enkeleitä, lumisotaa ja epämääräistä pyörimistä. Tuntuipa mahtavalta vaan heittäytyä!

En millään malttaisi pysyä sisällä, vaikka töitäkin pitäisi tehdä. Seuraavaksi suunnittelin suuntaavani pulkkakaupoille… 

 

DSC_1843.jpg

DSC_1848-6-checker.jpg

DSC_1868-2.jpg

Pictures: Kaisa Turunen, edit by me

 

 

DAY/Zalando scarf (here*)

Urban Outfitters down coat

Timberland/Zalando shoes (here*)

Gina Tricot jeans

(*adlink)

 

 

// Snowing in Helsinki -BIG TIME! Omg! It’s soo beutiful out there. There’s just snow EVERYWHERE!! I think I need to go and buy myself a sled!! Where the hell am I going to find one?! 😀

 

xx Sara

HELLO_HAIR.jpg

 

Uusi vuosi, uusi tukka?

Mitään suuria muutoksia en kaipaa, mutta pieni päivitys kiinnostelisi. Tai no, näiden inspiraatiokuvien perusteella paksumpi tukka kiinnostelisi. Tuuhennus ja ehkäpä raitoja? Ah, miten mahtavalta se kuulostaakaan! 

 

// Just staring at these girls and their hair. Perrrrrfection! Thicker hair with streaks for me, please!

 

xx Sara

Tags: