Perhe Italiassa – 12 hetkeä lomaviikolta

 

Äiti täytti 60 vuotta ja päätti, että pyöreitä juhlitaan koko perheen kanssa Italiassa. Neljä päivää Roomassa ja viikko villassa Italian itärannikolla, Grottammaren kylän lähistöllä ei ollut lainkaan huonompi tapa kokoontua 10 hengen voimin juhlistamaan uutta vuosikymmentä.

Marchen alue oli minulle uusi tuttavuus. En ole käynyt Italiassa muualla kuin Roomassa, joten oli mahtavaa päästä näkemään uusia seutuja. Itärannikon vuoristoiset maisemat, lukuisat viinitilat ja sympaattisen vanhatkaupungit saavat sydämen pamppailemaan. Alue on hyvin rauhallista, etenkin näin turistisesongin alkuvaiheessa.

Miten mieletöntä meillä on ollut. Vaikka osa jengistä (lapset mukaan lukien) on viikon aikana harmillisesti sairastellut, ollaan ehditty tekemään kaikenlaista aina viinitilavierailuista pellehyppykisoihin (kiitos kaikista kommenteista tähän IG-Storyyn – ihan huippuja ootte! :D). Ratsastusreissullakin käytiin! Meidän villan piha, erityisesti allasalue on ihan huippu. Täällä viihtyisi vaikka koko kesän!

Vielä viimeiset lomapäivät Italiassa ennen arkeen paluuta. Aion ottaa näistä kaiken irti. Kohta starttaa pihaolympialaiset!

Ihanaa kesäviikonloppua!

 

 

 

xx Sara

Tags:
,
9 Comments
  • ida ihana
    Posted at 15:45h, 07 June Reply

    Ihania kuvia, kyllä Italia-kuumeeni taas kasvoi!:) Ja näillä perhematkoillahan tuo yhdessäolo on usein se paras juttu <3
    Kiitos postauksesta ja hyvää viikonloppua!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Sara
      Posted at 11:39h, 09 June Reply

      Kiitos Ida! 🙂 huippua viikonloppua!

  • Taija Tikkanen
    Posted at 17:24h, 07 June Reply

    Voi miten upeita kuvia! Kertakaikkisen ihania. Sulla on taito tuottaa megalaadukasta sisältöä ihan tasaiseen tahtiin. Tulikin siitä sellainen kyssäri mieleen, että tuleeko ikinä paineita, et apua miten saan tästä tai tästä hyviä kuvia? Kuvia, jotka ovat yhtä laadukkaita kuin edelliset? Vai onko kuvaaminen ja hetkien vangitsminen sulle niin luontaista, et sitä ei tarvii stressata 😊

    • Sara
      Posted at 11:38h, 09 June Reply

      Wow, ihana kuulla. Kiitos kovasti! Välillä jos olen ihan maagisen upeassa paikassa, saattaa minulle tulla kaikesta kauneudesta ihan mieletön tunnelataus ja koen että haluan ikuistaa tämän kaiken mahdollisimman hyvin. En oikeastaan ajattele sitä paineena, pikemminkin innostuneisuutena.

      Asia erikseen jos kuvaan asiakkaille, tällöin kuvaukset on suunniteltu ja koen perinteisempää duunipainetta, mikä sekin on mielestäni ihan hyvästä. Tekee yleensä lopputuloksesta paremman 🙂

      Puit lopussa hyvin sanoiksi, hetkien vangitseminen on tosiaan aika luontaista mulle. Toki testailen aina valon useammasta suunnasta ja mietin mikä toimii, mutta melko itsestään se tulee. Aika paljon on tarttunut oppeja 10 vuodessa!

      Lomaa osaa nykyään ottaa myös valokuvaamisesta. Vaikka valokuvaamista rakastankin, ja se on mulle tapa elää ja tulkita ympäristöä, on toisinaan aika kiva keskittyä hetkiin ilman kameraa 🙂

  • Leena
    Posted at 09:03h, 08 June Reply

    Hei, onko villa Airbnb:n kautta, ja jos kyllä niin voisitko laittaa linkin…? Mietitään ensi kesälle samantyyppistä. Kiitos!

    • Samuli
      Posted at 09:53h, 09 June Reply

      Villa oli HomeAway:n kautta. http://www.homeaway.fi. Löytyy kyllä näköjään myös airbnb:stä kuten monet muutkin Italian villan molemmista. Meidän Villa löytyy nimellä Villa Ariete

      • Sara
        Posted at 11:25h, 09 June Reply

        Kiitos Samuli! 🙂

  • Iina / MouMou
    Posted at 10:40h, 08 June Reply

    Sulla on kyllä järjettömän hyvä silmä valokuvaamiseen. Vautsi! <3

    • Sara
      Posted at 11:26h, 09 June Reply

      Äääks kiitos Iina! <3

Post A Comment
Your comment will be visible after approval