Raskausajan hankinnat vauvalle ja äidille

*Kaupallinen yhteistyö: Wauva

 

Nyt ollaan aiheessa, josta multa on viimeisten kuukausien aikana ylivoimaisesti eniten kyselty: hankinnat vauvalle. Voin heti alkuun paljastaa, että kyseessä ei ole itselleni mikään intohimoaihe. Olen (olin) hyvin pihalla siitä mitä vauvalle on syytä hankkia ja mitkä tuotteet ovat parhaita. Olen aikaisemmin sulkenut korvani aina siinä vaiheessa kun ystävät ovat alkaneet jakamaan toisilleen vinkkejä hyviin lastentarvikkeisiin liittyen. Aihe kun ei ole ollut itselleen ajankohtainen, se ei ole juuri kiinnostanut.

No nyt kiinnostaa. Tosin ei vieläkään niin paljoa, että jaksaisin ihan hirveästi käyttää aikaani tiedon etsimiseen ja keskustelupalstojen koluamiseen. Kuten monessa muussakin asiassa, myös tässä päätin luottaa asiantuntijoihin. Haluan parhaat ja hyödyllisimmät kamat. Ja mielummin yhdellä kertaa, niin että homma olisi hoidettu mahdollisimman kivuttomasti.

Moni ystävä suositteli Tampereen Ratinassa sijaitsevaa THE lastetarvikekauppaa. Wauva kaupasta löytyisi osaava ja lämminhenkinen palvelu sekä täydellisesti kuratoitu valikoima, johon on valittu markkinoiden parhaat tuotteet. Selvä homma, me tehdään viikonloppureissu Tampereelle. Samalla reissulla hankinnat vauvalle ja päälle sit vielä hyvä illallinen jossain Tampereen kivassa ravintolassa!

Wauva:sta on mahdollista varata erikseen palveluaika ja aavistelin, että sellaiselle olisi nyt tarvetta. Sovittuna aikana asteltiin kauppaan, jossa meitä oltiinkin iloisesti vastassa. Kerrottiin ne tuotteet, jotka ollaan tähän mennessä saatu ystäviltä ja pyydettiin henkilökuntaa esittelemään heidän mielestä ne tarpeellisimmat tarvikkeet, jotka näiden lisäksi tarvittaisiin. Tää oli paras juttu ikinä, jäi ihan sairaan hyvä fiilis meidän parin tunnin käynnistä!

Alla listattuna kaikki, mitä ollaan vauvalle (ja äidille) hankittu! Näihin tuotteisiin ja merkkeihin me päädyttiin 🙂

 

imetystyyny, Doomoo Buddy

Untuvapussi, Joutsen // Pehmolelu, Jellycat

 

 

HANKINNAT VAUVALLE JA ÄIDILLE

 

Tukivyö – Tukivöiden kuningatar, eli Lola&Lykke -merkin supersuosittu raskausvyö on liitoskipujen pelastaja. En voisi kuvitella lähteväni mihinkään ilman tätä! Puin tämän kyseisen vyön päälle jo kaupassa, enkä suostunut enää ottamaan pois 😀 Tukeva, pehmeä ja joustava. Plussaa siitä, et takaosaan saa laitettua mukana tulevan geelipussin joko lämmitettynä tai viilennettynä (ah). Vyö on fysioterapeuttien kehittämä ja en valehtele kun sanon vähintään 20 suositelleen tätä minulle! Erityisen hyvä kävelyillä, salilla ja missä tahansa liikkuessa! – Lola&Lykke, Wauva.

Imetystyyny – En osaisi enää nukkua ilman tätä kaveria. Onneksi hankin imetystyynyn jo nyt, ja onneksi valitsin tuon isomman Buddy-mallin. Halaavalla otteella lantioon kohdistuvaa painetta saa helpotettua öisin nyt raskausaikana. Ja nimensä mukaan tyyny toimii hyvänä tukena lasta imettäessä. Mulle sanottiin, että tämä pehmeä tyyny on markkinoiden paras ja kestävin. En kiistä! – Doomoo, Wauva.

Odottavien joogakurssi – Kun viimeinen kolmannes alkoi, alkoi myös mun odottavien joogakurssi Manipurassa* (kurssi saatu yhteistyönä). 1h 45min kestävä jokaviikkoinen jooga on ihana! Tunneilla keskitytään mm. hengitys- ja rentoutumisharjoituksiin, lepoasentojen etsimiseen, lantionpohjan lihasten tunnistamiseen ja tilan luomiseen lantion alueelle. Kurssiin kuuluu myös kaksi synnytysvalmennusta, joihin puolisot/synnytyksen tukihenkilöt pääsevät mukaan!

Kehto – Ystäväpiirissä kiertänyt kaunis rottinkinen ensikehto päätyi tänä syksynä meille! Carena-merkkisessä kehdossa on mahdollista nukkua ensimmäiset kuukaudet, jonka jälkeen vaihdetaan sitten isompaan sänkyyn. Mitä todennäköisimmin Stokken Sleepiin, joka menee sitten pidempään.

Untuvapussi – Joutsenen monikäyttöinen klassikkotuote menee vauvalla makuupussina, pehmusteena ja isompana sitten peitteenä (makuupussin vetoketjut saa avattua kokonaan, jolloin pussista tulee peite). Joutsenella on Allergia-, iho- ja astmaliiton tunnus ainoana untuvapeittojen ja -tyynyjen valmistajana. – Joutsen, Wauva.

Sitteri – Sitterin kohdalla mietittiin, että onkohan se välttämätön, mutta tosi moni ystävä sekä Wauvan työntekijät tätä suosittelivat. Babybjörnit ovat kuulemma lähes kulttimaineessa ja näitä on kaikilla. Juuso halusi tämän ehdottomasti pantteritwistillä!  Katu-uskottavuus taattu, how cool is this?! – Babybjörn, Wauva.

Leikkimatto – Oon nähnyt pelkästään sellaisia räikeitä leikkimattoja, jotka hallitsevat koko olohuonetta. Vielä tässä vaiheessa haaveilen sellaisesta seesteisestä ja siististä kodista vauva-arjessa (we’ll see :D), joten päädyttiin tällaiseen Done by Deerin kauniin simppeliin leikkialustaan! – Done by Deer, Wauva

Lastenrattaat + turvakaukalo – Kokeiltuamme Cybexin ePriam -sähköavusteisia vaunuja, ei paluuta yksinkertaisesti enää ollut. Tervetuloa loskakelit, lumiset kadut, haastavat metsäpolut, vastatuuli ja jyrkät ylä- sekä alamäet! Sähköavustus tekee vaunujen työnnöstä haastavissa olosuhteissa ihanan ketterää. Se antaa potkua silloin kun sitä kaivataan ja toisaalta myös hidastaa tarvittaessa. E-Priamit ovat hieman basic Priameita kapeammat ja mahtuvat näppärästi meidän 20-luvun talon hissiin! Erityisen innoissamme oltiin myös uudesta ominaisuudesta, jossa vaunut saa hytkymään paikallaan (hell yes!). Rattaat on tilattu, mutta ne eivät ole vielä saapuneet. Pitää tehdä niistä sit vaikka oma juttunsa 🙂 Cybex, Wauva.

Kantoliina – Saatiin ystävillä kierrossa ollut kantoliina testiin vauvavuodelle. Tutkiskellaan vähän viihtyykö pikkuinen tässä!

Pehmolelu – En kerta kaikkiaan pystynyt vastustamaan kiusausta kun bongasin Jellycat-merkin hymyilevän kukkakaali-pehmolelun Forumin My o My homessa. Kannustakoon tämä lelu häntä kasvisten syömiseen 😀 Äitiyspakkauksessa taitaa tulla joku uniriepu tai lelu vielä, jota voi käyttää sitten nukkuessa.

 

Tukivyö, Lola&Lykke

Sitteri, BabyBjörn // Leikkimatto, Done by Deer

Sitteri ja lelukaari, BabyBjörn

 

Unipesä – Hommattiin pesä perhepetiä varten. Tuntuu turvallisemmalta, että vauvalla on oma pieni alueensa, joka on helppo pakata mukaan myös viikonloppuvisiiteille jne. Tämä malli ja kuosi oli mun mielestä ihana! Done by Deerillä on muutenkin ihania juttuja! – Done by Deer, Wauva.

Hoitopöytä – Moni rakentaa vaipanvaihtopisteen pesukoneen päälle, mutta meidän pesukone on keittiössä. Saatiin ystäviltä useammalla kiertänyt hyvin klassinen Ikean hoitopöytä, johon saa näppärästi säilytyslaatikoita! Hoitopöytä sijoitettiin lastenhuoneeseen, joka sijaitsee onneksi ihan vessan vieressä.

Amme + kylpytuki + pyyhe – Jos vauva tykkää kylpemisestä edes puoliksi niin paljon kuin vanhempansa niin tälle tulee käyttöä! Kokoontaitettava malli oli must. Ei kaivattu korotettuja jalkoja, mutta istuin/kylpytuki koettiin tärkeäksi! Päädyttiin klassikkojen klassikkoon eli Stokken Flexiin. Veljenlapseni ovat kohta menossa kouluun ja he mahtuvat vieläkin kylpemään näissä! – Stokke, Wauva.

Äitiyspakkaus – Pitkään mietin, että tuleeko äitiyspakkauksen tuotteet käyttöön, mutta päädyttiin pakkaus kuitenkin tilaamaan. Tämän vuoden sisältö miellyttää omaa silmääni (kivoja sävyjä!) ja mukana on vaatteiden lisäksi muutenkin paljon tarpeellisia tuotteita. Harsot, ruokalaput, kuumemittarit, tutit ja kynsisakset saadaan ainakin sit täältä!

Vaatteita – Ollaan molemmat tultu maailmaan pienikokoisina, ja uskotaan vahvasti, että sama tulee käymään myös meidän vauvalle. Ollaan hankittu muutamia 50-koon bodyja, housuja ja yöpukuja. Äitini lähetti meille myös yhden 40-koossa. Aika monet näistä on Lindexiltä, joiden luomupuuvillaisia vauvanvaatteita niin kovin moni ylistää. Vaatteita ollaan saatu myös ystäviltä, suurin osa muutaman kuukauden ikäisille. Oon myös tilannut lastenvaatebrändeiltä ja ostanut kirppiksiltä mm. neuleen, sammaripaidan, villahousut ja pipon. Nää on kaikki vasta sit myöhemmille kuukausille, mutta veikkaan et käärin vähän hihoja ja lahkeita ja puen hänet aika pian niihin, koska en vaan yksinkertaisesti voi olla pukematta 😀 Rakastan yli kaiken yksivärisiä lastenvaatteita, luonnonläheisissä sävyissä.

Kapalo – Kapalopussi oli mulle kokonaan uusi juttu. En tiennyt, että tällaisia on olemassa. Täältä käsiä ei saa kiskottua vapaiksi, eikä näin ollen vauva myöskään säpsähdä käsien heilumisesta hereille. Kapalopussi on näppärä lisä nukkumaanmenorutiineihin ja Wauvan työntekijät ohjeistivat, että vauva kannattaa rauhoittaa kapaloon jo iltasyötön yhteydessä. Vitsi, että odotan jo meidän uusia rutiineja! – Love to Dream, Wauva.

Rintapumppumaidonkerääjä + liivinsuojia – Tavoitteenamme on onnistua imetyksessä ja samalla kerätä maitoa pakasteeseen, jotta myös muut voivat vauvaa syöttää. Jos Lola&Lykken langaton imetyspumppu on läheskään sitä tasoa mitä tämä heidän tukivyönsä on, olen myyty. Wauvan henkilökunta ylisti tämän sähköisen rintapumpun helppoutta, jos jollain niin tällä onnistuu! USB ladattava akku kestää jopa kaksi tuntia, joten pumppua voi käyttää missä vaan. Digitaalisen näytön muistista voi seurata tietoja pumppauskerroista. Samaan settiin hankittiin myös Lansinohin maidonkerääjä ja liivinsuojia. Lola&Lykke, Wauva.

Soittolelu & yövalo – Zazu Zoe kaiuttimen ja yövalon yhdistelmä löytyy monelta ystävältäni. Kaikki sanovat, että kohinalaite tulee helpottamaan vauvan nukahtamista ja nukkumista. Se on helppo ottaa mukaan vaunulenkeille ja viikonloppureissuille. Pingviiniin on ohjelmoitu valmiiksi seitsemän eri melodiaa: kohinaa, luonnon ääniä, kehtolauluja jne. Lisäksi kaiutin toimii myös bluetoothilla ja siitä löytyy uniajastimet. Zazu Zoe, Wauva.

Syöttötuoli – Meillä on toiveena pitää perheen yhteisistä ruokailuhetkistä kiinni myös vauva-arjessa. Koettiin tärkeäksi, että myös vauva pääsee osallistumaan pöydän ääreen omalle paikalleen. Syöttötuoli on näppärä myös silloin kun on ystäviä kylässä! Valittiin todellinen klassikko, Stokken tamminen Tripp Trapp -syöttötuoli newborn-setillä. Tämä supertuoli menee lisäosien ansiosta vastasyntyneestä aikuisikään asti. Syöttötuoli on samaa sävyä meidän uusien ruokapöydän tuolien kanssa ja sopii ruokailuryhmään täydellisesti! Stokke, Wauva.

 

Amme ja kylpytuki, Stokke // Vauvanvaatteet, Lindex

Kapalot, Love to Dream // Unipesä, Done by Deer

Leikkimatto, Done by Deer // Rintapumppu, Lola&Lykke // Maidonkerääjä + liivisuojat, Lansinoh

Hoitopöytä, Ikea (saatu ystäviltä)

 

Uupuuko teidän mielestä hankinnoista jotain tarpeellista?

Itkuhälytintä ollaan mietitty, mutta sitä tuskin ihan heti tullaan tarvitsemaan. Samoin juoksurattaita olen pohdiskellut, mutta ne tulevat olemaan ajankohtaiset sitten vasta 9kk jälkeen. Toisaalta olen miettinyt myös, että onkohan lenkkeily vaan miellyttävämpää yksin niin, että toinen sit vaan sillä välin hoitaa vauvaa. (Todennäköisesti). Useimmissa juoksurattaissa kopan saa kyllä kiinnitettyä myös pyörään, mikä taas tuntuu tosi hyödylliseltä. Pyöräilyä on takuulla luvassa. Mut tsekkaillaan näitä sitten lähempänä kun ovat ajankohtaisia!

 

Kehto, Carena (saatu ystäviltä)

 

/Sara

19 Comments
  • Sofia Andersen
    Posted at 19:35h, 10 October Reply

    Hah mäkin niiiin toivoin et vauva tykkäis neutraalin/kivan värisestä leikkimatosta ja ostin niin kauniin vaalean. Ja kappas, nyt se on jo myyty eteenpäin 😅 niin ne vauvat vaan rakastaa räikeitä väriä, rätiseviä leluja ja muikeita muotoja. Kaikista eniten melkein rakastaa Libero-laukun mukana tullutta perhosta (koska se täyttää nämä kaikki speksit).

    • Sara
      Posted at 10:17h, 11 October Reply

      haha saa nähdä miten tässä käy omalla kohdalla! Ehkä mä viritän tohon Libero-perhosia roikkumaan 😀

  • Tiia Tuominen
    Posted at 19:37h, 10 October Reply

    Unipesässä nukkuminen ei ole turvallista ikinä ilman valvontaa. Se siis perhepedissä on nimenomaan vaan riskitekijä eikä turvallista. Kannattaa tutustua perhepedin turvallisuus ohjeistuksiin.

    Pyöräkärry juoksumahdollisuudella on ollut yksi meidän tärkeimmistä hankinnoista, mutta tosiaan ajankohtainen vähän myöhemmin. Meillä on Thulen sport malli, ja pelkkää hyvää sanottavaa. Toki juokseminen on kivaa omaa-aikaa, mut välillä kivaa myös koko perheenä:)

    Tsemppiä loppuraskauteen!

    • Sara
      Posted at 10:19h, 11 October Reply

      Ehkä pikemminkin sellaiseen aamumakoiluun ja sit tietty sohvalle, olkkarin lattialle – missä ikinä tyyppi nyt pötkötteleekään. Kiitos tsempeistä!:)

  • Taija
    Posted at 20:51h, 10 October Reply

    Ihana juttu! Itkuhälyttimiä suosittelen, niitä on tarvinnut viimeistään isommassa talossa vieraana käydessä/mökillä/lasta ulos nukuttaessa.
    Kantoliinaa ja ”reppua” kokeilleena pidän reppua eli kantovälinettä kätevämpänä – tosi hyvä keskustassa kun haluaa käydä myös ei-ratasystävällisissä liikkeissä tai metsäpoluilla. Kantamiseen ihastuneena ostin myös kantotakin jota voi pitää muutenkin.
    Äitiyspakkaus on tosi hyvä juttu, sieltä löytyi niin makuupussia kuin kylliksi vaatteita.
    Ainut must-have joka listaltasi mielestäni puuttui on harsot 🙂

    • Sara
      Posted at 10:21h, 11 October Reply

      Kiitos vinkeistä! 🙂 Itkuhälyttimet pitää kyllä jossain kohtaa hommata. Kotona sitä tuskin tulee tarvitsemaan mut just vanhemmilla, mökillä jne!

      Harsoja tuli 4 tai 5 äitiyspakkauksessa, pärjäisköhän niillä? 😀

  • Nimetön
    Posted at 23:04h, 10 October Reply

    Keskiluokka täällä vaan kyselee että paljonkohan tämmönen ostosreissu ravintolaillallisineen kustantaa?🤭 Vaihtaisin nettikirppisten ja torin selaamisen koska tahansa tämmöseen jos pystyisin😄

    • Sara
      Posted at 10:38h, 11 October Reply

      Pal-jon 😀 Jos joku tässä on selvinnyt niin se, et vauvan tulo maksaa (erityisesti ekan), ja etenkin jos haluaa uusia ja laadukkaita kamoja. Ja tavarahankintojen lisäksi vaihdettiin yksiöstä isompaan kotiin eli se vielä tähän päälle. Mä en edes uskalla laskea kokonaissummaa, hah. Edullisemmin pääsee ehdottomasti, jos ostaa kaiken käytettynä (toki siihenkin saa rahaa uppoamaan). Perhe on kuitenkin meidän pitkäaikainen haave ja ollaan paiskittu töitä ja säästetty rahaa uutta elämänvaihetta varten. Koettiin et halutaan investoida uusiin tuotteisiin, mutta totta kai tiedostan, et kaikilla tähän ei ole mahdollisuutta!

  • Pauliina
    Posted at 15:36h, 11 October Reply

    Harsoja tarvii paljon, osa pyykissä, osa kuivumassa ja osa käytössä. En valehtele jos väitän jopa 15kpl olevan minimi 😄

  • Maria
    Posted at 15:43h, 11 October Reply

    Tarvittavien harsojen määrä riippuu ihan vauvasta. Esikoisen kanssa meillä meni päivän aikana helposti sotkuun 20 harsoa. Kuopus ei taas pulauttele ollenkaan joten viikon aikana ehkä 1 harso päätyy pesukoriin.

  • Ninni
    Posted at 18:54h, 11 October Reply

    No huh, kyllä noilla tarvikkeilla kelpaa! 😍 Panosta hyviin imetysliiveihin ja niitä monet, koska vaikka on harsot ja liivisuojat niin aina ne on märkänä 🙈😄 Ja kantoreppu ehdottomasti etenkin sulle, koska miten kannat muuten kaikki sun kassit (oon käsittäny, että sulla on aina muutama kassi enemmän kuin normaalisti ihmisillä..?!) 😄 Tsemppiä loppuodotukseen, palkinto on mitä parhain ❤️

  • Nh
    Posted at 21:02h, 11 October Reply

    Me ei pärjättäisi ilman itkuhälytintä! Käytettiin ihan kaksiossa asuessa jo, kun kuuli sen kautta paremmin heti ekan ininän mitä vauva päästi. Pystyi nopeasti mennä avustamaan takaisin uneen. Illalla varsinkin kun katseltiin telkkaria, niin makuuhuoneesta ei olisi vauvan ekat pihahdukset kuuluneet. Mutta onneks kaikkia tarvikkeita voi ostaa sitä mukaan tosiaan kun tarve niille iskee, varsinkin kun kaikilla niin eri tarpeet.😇 Tsemppiä hurjasti loppuodotukseen!

  • annemaria
    Posted at 21:26h, 11 October Reply

    Itsekin mietin että harsot listasta puuttuivat, ainakaan meillä ne äitiyspakkauksen eivät riittäneet mihinkään vaan melkein heti vauvan synnyttyä piti lähteä ostamaan lisää 😀 Ja nenäimuri kannattaa ehdottomasti ostaa, millään ei saa niin hyvin helpotettua nuhaisen vauvan (ja myöhemmin taaperon) oloa! Tsemppiä loppuodotukseen, ihanaa aikaa elätte <3

  • Elisa
    Posted at 14:08h, 13 October Reply

    Meillä taisi olla harsoja parikymmentä, vaikkei vauveli juuri puklaillut ja pyykkiä pestiin paljon. 😀 Peppuun valkoisia (ei haalene värit kuumassakaan pesussa) ja kivoja värillisiä sitten muuhun, ei mennyt sekaisin! 😉

  • Katju
    Posted at 20:21h, 13 October Reply

    Aika lailla tavaraa. Kaikkea, ette varmastikaan tule tarvitsemaan ja jotain voi toki puuttuakin. Helposti innostuu vähän liikaa😊 Niin minäkin. Toisaalta tarpeelliset tavarat riippuu niin vauvan mieltymyksistä ja kehittymisestä kuin vanhemmankin. Esim oma vauvani ei tuntunut viihtyvän sitterissä, vaan liikkui paljon ja alkoi kääntyä jo 2kk.. Ei olisi pysynyt missään unipesässä. Kantoreppu taas jäi käyttämättä, kun se tällaiselle rähmäkäpälälle tuntui hankalalta. Jne jne.

  • Rbka
    Posted at 21:08h, 13 October Reply

    Niin me ollaan erilaisia, mä laittaisin harsot siihen turhien tavaroiden listaan 😁 meidän vauva puklaili niin vähän ettei harsoille juurikaan ollut tarvetta. Toki niitä voi käyttää kuulemma melkein mihin vaan muuhunkin, mutta mä en vaan osannut. Edelleen on kauniita käyttämättömiä harsoja kaappi pullollaan 😁

  • Tuire
    Posted at 21:14h, 13 October Reply

    Nauratti tuo kommentti Libero-laukussa tulleesta perhosesta, koska se on meidänkin pojan suosikki! Kutsumme sitä Perhikseksi ☺️ Aika nopsaa ainakin meillä sai kaikki ”sisustukseen sopivat” leikkimatot ja lelut heivata kiertoon, värit on pop 👌🏻 Ja toisaalta värit kehittävät lasta ja parhaitenhan he ylipäätään näkevät värejä 🙂 Harsoja kannattaa olla PALJON, niitä tarvitsee..

  • Katariina
    Posted at 21:29h, 04 November Reply

    Kantoreppu on meillä ollut ykköstarvike kun vauva ei ole yhtään viihtynyt vaunuissa. Sit autoon turvakaukalo on tärkeä ja komppaan muita tossa et ne kaikkein räikeimmät lelut yms on aina hittejä 😅 Mut vauvat on tosi erilaisia ja itse harmittaa että osti etukäteen kaikki valmiiksi kun oma vauva ei juurikaan ole käyttänyt vaunuja tai pinnasänkyä eli oli turhia hankintoja meille. Ja unipesää ei suositella neuvoloissa enää käytettäväksi yhtään missään tilanteissa, ovat vaarallisia. Ja me pärjättiin hyvin niillä äitiyspakkauksen harsoilla mut tämäkin kovasti vaihtelee. Tsemppiä, tä on aikamoinen tarvikeviidakko.

  • Kepa
    Posted at 09:11h, 25 November Reply

    Harsoja menee ja nyt kun aloitettiin 6kk kiinteät olen käyttänyt niitä syödessä naaman ja käsien ym pyyhkimiseen. Helppo heittää pesukoneeseen ja ekologista! Liivinsuojat kannattaa ehdottomasti hankkia kankaisina, noilla kertakäyttö ei tee mitään! Ainakin mun piti yöllä vaihtaa useammat kun litimärät niin taas helposti pesukoneeseen. Meidän 6kk viihtyy edelleen hurjan hyvin sitterissä joten sille on tullut käyttöä. Ei tosin vielä ryömi, joten ehkä enemmän olisi voinut omien ruokailujen aikana pitää ihan vaan lattialla tai sitten tällä ei ole merkitystä. Keittiö ja olohuone erikseen niin en ole jaksanut leikkimattoa kantaa huoneesta toiseen kuin pari viikkoa 😀 leikkimatto meille tuli vauvan ollessa 2kk ja niin värikäs kuin olla voi. Onhan se kauhistus olohuoneessa mutta ne lelut sai sellaisia reaktioita aikaan että ai että. Ja kun ne saa irti niin kulkee edelleen leikeissä mukana.

Post A Comment
Your comment will be visible after approval