Roardtrip Pohjanmaalla – Vinkit länsirannikolle 30 June, Jun 2021 - 20:03
*Kaupallinen yhteistyö: 100 syytä matkailla Suomessa
Viime viikko kierrettiin autolla länsirannikkoa: kuusi päivää ja kuusi upeaa kohdetta!
Kohteet, joissa vierailtiin kerättiin kaikki 100 syytä matkailla Suomessa -sivustolta. Jos jollekin sivusto on vielä tuntematon niin täältä löytyy ihan valtava määrä vinkkejä kotimaanmatkailuun. 10syytä.fi on koottu todella upeasti: kohteiden kuvat ja videot ovat henkeäsalpaavan kauniita! Kohdevinkkien lisäksi löytyy inspiroivia artikkeleita ja räätälöityjä reittivinkkejä. Kotimaan helmiä voi suodattaa omien kiinnostuksen kohteiden mukaan mm. kulinaristeille ruokakohteita ja kulttuuritärppejä galleriafiilistelijälle. Omia suosikkeja voi myös merkata talteen sydämellä (mulla on omat suosikit -listalla vielä 30 kohdetta odottamassa tulevia roadtrippejä!).
Meille Itä-Suomi on tullut jo melko tutuksi ja niinpä päätettiin suunnata länteen. Haluttiin lähteä roadtripille nimenomaan sellaiselle alueelle, jossa ei olla koskaan vierailtu ja kasattiinkin reissuohjelma Pohjanmaan 100 syytä -vinkkien avulla. Kaupungeiksi valikoitui Seinäjoki, Kristiinankaupunki, Vaasa, Pietarsaari, Kokkola ja Kalajoki. En ollut aikaisemmin käynyt yhdessäkään, joten oli ihan mahtavaa päästä korkkaamaan näin moni uusi tuttavuus!
SEINÄJOKI
Lakeuden risti
Äärellä Kattila+Kuppi / Kalevan navetta
Kalevan navetta / Anne Katrine Senstadin Radical Light
Kalevan navetta – Seinäjoen upea taide ja kulttuurikeskus, josta löytyy taidenäyttelyitä, työpajoja, ostosmahdollisuuksia ja tapahtumia. Tänä kesänä keskuksessa pyörii mm. Anne Katrine Senstadin Radical Light -näyttely, joka oli todella vaikuttava! Kalevan navetan tiloissa toimii Äärellä Kattila+Kuppi -ravintola, josta sai hurjan hyvää lounasta.
Aaltokeskus – Kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluu Alvar Aallon suunnittelemat rakennukset, jotka löytyvät kaikki näppärästi 100m säteellä toisistaan. Vierailtiin Lakeuden ristin näkötornissa ja kirkossa, sekä tien toiselta puolelta löytyvästä kirjastosta. Aaltomaista arkkitehtuuria muotoineen ja yksityiskohtineen!
Valkoinen puu – Kaupungin tunnetuimmasta kakkukahvilasta löytyy vaihtoehtoja vitriinitolkulla! Valtavat kakkupalat kuuluvat onnistuneeseen Seinäjoki-visiittiin!
Moon design & Vaatelainaamo Tanttu – Koru- ja asustekaupan sekä vaatelainaamon yhdistelmä on valloittava. Tanttu on vaatelainaamo, josta voi hyvin kohtuullisella kausimaksulla lainata vaatteita viikottain! Moon designissa voi kuka tahansa käydä suunnittelemassa ja rakentamassa korvakorut!
Valkoinen puu // Moon design
Seinäjoen kirjasto
Seinäjoen kirjasto
KRISTIINANKAUPUNKI
Avoimet portit -tapahtuma Kristiinankaupungissa
Hotelli Krepelin
Ravintola Jungman
Hotelli Krepelin – Upeaan puutalomiljööhön rakennettu hotelli Krepelin on kaupungin uniikki helmi. Juuri tällaisia hotelleja sitä etsii kotimaan roadtripeillä! Huoneistot ovat tunnelmallisia ja todella kohtuuhintaisia. Uusin neljän hengen huoneisto valmistui juuri meidän visiitin aikana! 🙂 Yöhön ei kuulu aamiaista, mutta buffet-aamiaisen voi käydä halutessaan syömässä vaikkapa kulman takana sijaitsevassa Crazy Cat:ssa tai jääkaappiin voi ostaa aamiaistarvikkeet itse!
Avoimet portit -tapahtuma – Jos vierailet kesällä, suosittelen tsekkaamaan tämän tapahtuman ajankohdan. Ei ollenkaan huonompi idea ajoittaa visiitti Avoimet portit -viikonlopulle. Tällöin Kristiinankaupungin asukkaat avaavat pihansa kiinnostuneille. Paljon pihakirppiksiä ja pihakahviloita. Oli ihana päästä kurkkaamaan taloihin sisään, miten upeita kunnostuksia niissä onkaan tehty!
Ravintola Jungman – Viihtyisä ravintola, jossa pääsee illallistamaan todellisella merinäköalalla. Paikan lohiannos oli mieletön!
Kunstkomero – Ihastuttava kahvila- ja käsityöpuoti. Kauniita saippuoita, tuoksuja, hiuspantoja, kangaskasseja, kirjoja, kodin sisustustarvikkeita ja vaikka mitä. Tänne ehdoton suositus!
Café Lebell – Kesäkahvila vanhassa puutalomiljöössä. Sisustus on 1800-luvulta ja tunnelma ihana! Tänne kahville tai lounaspiirakoille.
Kissanpiiskaajankatu – Suomen kapein kaksisuuntainen katu on nähtävä. Bussikuskien kauhu!
Kunstkomero
Hotelli Krepelin
Hotelli Krepelin
Kristiinankaupunki
VAASA
Björköby
Salteriet
Raippaluodon silta
Strömsö – Käsityöläisten, nikkarien ja kotikokkien suosikkipaikka. Kuvausryhmän lomaillessa Strömsö on avannut ovensa heinäkuuksi ja vierailukierroksille pääsee viikottain. Käy kurkkaamassa kulissien taakse, siellä on vaikka mitä nähtävää!
Raippaluodon silta – Suomen pisin silta on nähtävyys jo itsessään. Berny’s ravintolan terassilta on hyvät näkymät!
Björköby – Vaasan ulkosaaristossa,n. 40 minuutin ajomatkan päässä keskustasta sijaitseva kalastajakylä on kuin suoraan Lofooteilta. Punaisia venevajoja ja lokkeja. Täällä on myös tosi kivoja luontoreittejä! Suosittelen kapuamaan Saltkaretin näkötorniin, josta on hyvät näkymät merelle!
Café Salteriet – Aivan ihana kahvila-ravintola merellisessa saaristomaisemassa, todellinen helmi. Suussa sulavaa saaristolaisleipää ja lohisoppaa!
Sokos hotel Vaakunan kattoterassi – Keskellä kaupunkia sijatsevan hotellin 9. kerroksen kattobaari on hurjan viihtyisä. Tänne ehdottomasti drinkeille.
Zip park – Vaasa on ennnen kaikkea tunnettu aktiviteeteistaan. Tekemistä löytyy kaiken ikäisille! Lähellä keskustaa sijaitseva Zip park oli yksi parhaista zip parkeista missä ollaan käyty!
Ravintola Niska – lounas- tai illallisvinkki Vaasaan! Hyviä salaatteja, pitsoja ja burgereita tyylikkäässä miljöössä.
Sweet Vaasa – Kaupungin suosituin kakkukahvila ei turhaan ole suosituin. NAM!
Strömsö // Raippaluodon silta
Ravintola Niska
Vaasan rantakatu // Kahvila Sweet Vaasa
PIETARSAARI
Mässkär
Mässkär
Mässkär
Mässkär – Noin puolen tunnin venematkan päässä mantereelta sijaitseva saari on täynnä punaisia mökkejä ja rantakallioita. Ja tupasvillaa! Mässkärin saarta kiertäessä tuli fiilis kun oltaisiin Saariston lapset kirjassa. Vietettiin yö vanhalla luotsiasemalla, josta saa huoneita hyvin edulliseen hintaan. Tähän kuului sauna ja aamupalat!
Arktinen museo NANOQ – Suomen ainoa arktinen museo löytyy Pietarsaaresta. Kuvailisin tätä toiminnalliseksi museoksi: museon pihapiirin mökkeihin pääsee sisään ja sinne kerättyjä tavaroita voi rauhassa hypistellä. Onpa tänne tehty Escape-ratakin! Museon on pistänyt pystyyn Pentti Kronqvist, joka on tuonut arktisen alueen reissuiltaan tavaroita ja tarinoita museoon. Todella kiinnostava paikka ja sopii kaiken ikäisille!
Fäboda – Pietarsaaren tunnetuimmalta ulkoilualueelta löytyy kivoja luontoreittejä ja kauniita rantoja. Kahville tai lounaalle kannattaa piipahtaa Kaffestugan:lla!
Pavis – Kaupungin viihtyisin ravintola on suosittu illanviettopaikka (ja häätila!). Ihana miljöö venerannassa ja älyttömän hyvää ruokaa. Drinkeille myös erityismaininta! Ulkoterassi on iso ja tyylikäs, täällä viikonloppuisin tarjolla livemusaa/dj.
Skata – Yksi Suomen suurimmista yhtenäisistä puutalokaupunginosista on täydellinen kesäpäivien haahuiluun ja vanhojen talojen ihasteluun!
Kahvila Skorpan – Skatan puutalomiljööstä löytyvä ihastuttava puutalokahvila on tunnettu kanelipullistaan. Meni kyllä pullien top 5 -listalle heittämällä. Ihana tunnelma täällä!
Koulupuisto – Pietarsaaresta löytyy upeita puistoja. Koulupuisto on kuin suoraan Italiasta. Paljon ihania kukkia, pieniä polkuja ja keskellä komeilee tyylikäs suihkulähde. Haaveiltiin piknikistä ja lukuhetkestä, ensi kerralla!
Rosenlund – Aspergerin upea puutarha ja 1700-luvulta peräisin oleva pappila ovat kuin suoraan Veraillesista. Puutarhan herkkuja pääsee maistamaan pappilan ravintolassa, jonka annoksissa hyödynnetään mahdollisimman paljon puutarhan omia kasveja! Me ei ehditty vierailemaan täällä, jää ensi kertaan!
Ravintola Pavis
Café Skorpan
Skata -puutaloalue
Fäboda
KOKKOLA
Tankar
Tankar
Kokkolan puutaloalue
Tankarin saari – Kokkolan ulkosaaristossa sijaitseva majakkasaari on kaupungin tunnetuimpia kohteita. Valloittava saaristomiljöö punaisine puutaloineen ja rantakallioineen. Tankarissa voi viettää myös yön! Peukku savukalalle ja muurikkaletuille Cafe Tankarissa. Tsekkaa tapahtumakalenterista mahdolliset joogatunnit! Vinkki: Tankariin on mahdollista tulla hyvällä säällä myös vesijeteillä, kysy lisää täältä.
Wanha kartano – Majoitusvinkki Kokkolaan! Pieneksi boutique hotelliksi kunnostettu Wanha kartano on unelma! Kourallinen erilaisia huoneita ja viihtyisät yleiset tilat. Huoneet ovat näyttäviä ja kohtuuhintaisia. Tuli vahvasti The Crown -vibat täällä!
Puutaloalue – Vuokratkaa torilta pyörät ja lähtekää tutkimaan kaupunkia! Kokkola on tasainen kuin pannukakku eli unelma pyöräilyyn. Vanhalla puutaloalueella riittää ihasteltavaa. Puutalojen juurella kasvaa unikkoja, niitä on kaikkialla! Ovat kuulemma levinneet aikoinaan apteekkarin puutarhasta.
Meripuisto – Meripuisto on mainio ulkoilualue ja oikea valinta biitsipäivälle. Tänne heinäkuussa avautuville padel-kentille ja burgereille/illanviettoon Burger Villageen!
Gastrokettu – Kruunuvoudintalolle kesäravintolan avannut Gastrokettu on todellinen helmi. Laaturuokaa puutarhamiljöössä – täydellistä! Syötiin suussa sulavaa kesäkeittoa, ihania inkiväärikurkkuja ja parhaat fish & chipsit ikinä! Tänne aion palata vielä!
Ohtakarin kalastajakylä – Pienen ajomatkan päässä Kokkolan keskustasta sijaitsee Euroopan pisin rantaviiva! Ihastuttava Ohtakarin kalastajakylä on jälleen kuin ilmestys Lofooteilta. Upeaa rantaviivaa ja kaunista merimaisemaa.
Vattajan Dyynialue – Ohtakarin vierestä löytyy upea dyynialue. Vattaja on vaikuttava näky. Tänne seuduille hellepäivää viettämään!
Kruunuvoudintalo & Gastrokettu
Kokkolan puutaloalue
Wanha kartano // Burger Village Meripuistossa
Ohtakarin kalastajakylä & uimaranta
KALAJOKI
Spa hotel Sani – Roadtripin viimeiseksi illaksi ajettiin vielä Kalajoelle rentoutumaan. Valittiin hotelli, josta löytyy spa! Lilluttiin uima-altaissa ja rentouduttiin saunoissa (ja laskettiin vesiliukumäkeä :D). Täydellistä! Majoituttiin huoneistossa, josta oli upeat näkymät dyynialueelle. Psst. Spa hotel Sanista löytyy pihalta myös kunnon vesipuisto, joka oli nyt huonon sään takia suljettu.
Kalajoen dyynit & hiekkasärkät – Harmiteltiin sateista keliä, joka loppupeleissä osottautuikin meidän voitoksi. Kalajoen dyynit valtasi tuona iltana mitä maagisin auringonlasku, kiitos dramaattisten ukkospilvien! Käveltiin kapeaa hiekkasärkkää pitkin monta sataa metriä keskelle merta taivaan muuttuessa vaaleanpunaisen oranssiksi. Länsirannikon etu on, että aurinko laskee aina merelle, auringonlaskut on henkeäsalpaavia! Tää oli upea lopetus meidän reissulle. Onneksi tultiin vielä Kalajoelle, biitsi on ehdottomasti näkemisen arvoinen, etenkin näin auringonlaskussa.
Viime viikko oli taas todiste siitä miten häkellyttävän upeita paikkoja kotimaasta löytyykään. Niin paljon nähtävää! Seuraavaa roadtrippiä odotellessa 🙂
xx Sara
No Comments