Synnytyskertomus

 

Vauvan syntymästä on tänään 3,5 viikkoa. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti ja sit samaan aikaan tuntuu kun meillä olis aina ollut vauva. Vanhemmuus on ollut jotenkin niin luontevaa. Mutta kirjoitetaan siitä joskus toisen kerran, keskitytään nyt synnytykseen! Tein muistiinpanoja pian synnytyksen jälkeen ja käytiin Juuson kanssa kaikki läpi tarkasti. Oon yrittänyt kasata tämän vastaamaan mahdollisimman todenmukaisesti mun synnytystä, mutta jossain kohtaa voi olla virheitä (suorastaan ihmettelen jos niitä ei ole). Näin se kuitenkin meidän muistikuvien mukaan meni!

Mun on pakko sivuta alkuun vähän raskautta. Tulin tosiaan raskaaksi viime maaliskuussa ja jo heti varhaisultrassa viikolla 7 kohdussani todettiin olevan väliseinä. Kohtu ei ollut soikea kuten kohdut tavallisesti, vaan Y-kirjaimen/sydämen muotoinen. Jo tässä vaiheessa kuulin ensimmäistä kertaa, että vauva tulee todennäköisesti syntymään hieman ennakkoon, koska kohdussa on sen verran vähän tilaa (turns out, näin ei käynyt :D). Erikoinen kohtuni muoto näkyi vielä kesäkuun ultrassa, mutta sen jälkeen se alkoi venymään ja paukkumaan siihen malliin, ettei väliseinää enää näkynyt.

Syksyllä raskauden viimeiselle kolmannekselle tultaessa todettiin vatsani olevan pienikokoinen. Pienen sf-mitan (kohdun mitta vatsan ulkopuolelta) vuoksi käytiin syksyllä tiheään kontrolliultrissa. Kaikki näytti hyvältä, mutta lapsi kasvoi vaan jostain syystä hitaammin. Syyskuun lopulla vauva myös laskeutui ja kiinnittyi pää edellä synnytysasemiin, jossa hän pysytteli reilut kaksi kuukautta (tätä painavan pään aiheuttamaa paineen tunnetta ei ole ikävä :D).

 

kuva 3.12, mun omana syntymäpäivänä

 

Laskettu aika läheni ja olo alkoi käydä malttamattomaksi ja vähän myös tukalaksi. Vauva oli ollut todella aktiivinen koko raskausajan, mutta nyt potkuissa alkoi olla jo voimaa ihan kunnolla. Kun koko raskauden ajan on hoettu, että hän todennäköisesti syntyy muutamaa viikkoa etukäteen kohdun muodon vuoksi, alkoivat nuo viimeiset viikot matelemaan kahta kauheammin. Lopulta koitti viikko 40, laskettu viikko. Toiveenani oli luonnollisesti käynnistyvä synnytys, joten päätin, että nyt otetaan kaikki konstit käyttöön. Samaan aikaan olin tosi utelias erilaisia synnytyshoitoja kohtaan.

Aloin juomaan vadelmanlehtiteetä ja varasin ajan synnytystä stimuloivaan akupunktioon Organic Spiritille. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt akupunktiossa. Mulle pistettiin neuloja ja samalla tehtiin vähän hierontaa ja lantiota avaavia liikkeitä. Hoito oli miellyttävä kokemus, mutta koska kolmeen päivään ei tapahtunut mitään, päätin kokeilla villiä korttia: Hei Babyn tunnetuksi tekemää kiinalaista akupunktiota Töölössä! Hoito oli just sitä mitä mimmit olivat kuvailleet 😀 Heti alkuun paikan omistaja tunnusteli vatsaani ja totesi “kolme päivää”. 2,5h hoidon aikana keho käytiin läpi lautasilla, kaulimella ja kohtalaisen paksuilla akupunktioneuloilla. Sain myös ruokaohjeet kotiin. Tästäkin jäi hyvä ja toiveikas fiilis. Näin jälkikäteen todettakoon, että kolme päivää oli kuitenkin turhan optimistinen arvio, ja hyvä niin. Jos vauva olisi nimittäin syntynyt kolmen päivän päästä, isä ei olisi päässyt synnytykseen mukaan!

Samana iltana tuon akupunktion jälkeen me tultiin molemmat miehen kanssa kipeiksi. Flunssa (ei onneksi korona) raskausviikolla 40+1 oli stressaava kokemus. Lähtökohtaisesti synnyttäminen kipeänä ei takuulla ole mikään kovin miellyttävä kokemus, mutta nyt korona-aikana tämä tarkottaisi vielä sitä, ettei Juuso pääsisi synnytykseen mukaan. Tukihenkilön oli oltava täysin oireeton. Tehtiin B-suunnitelma synnytykseen. Mukaan lähtisi äiti tai sisko. Myös ystäväni Janni ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Juuso olisi etäyhteydellä mukana. Viisi päivää meni sairastaessa ja synnytyksen käynnistymistä jännittäessä. Viisi päivää tuntui ikuisuudelta. Lopulta koitti rv 41+0 keskiviikko, ensimmäinen terve päivä. Todettiin, että vaara oli ohi. Nyt hän saisi tulla vaikka heti, ja just niinhän siinä kävikin.

Oltiin käymässä nukkumaan keskiviikkoiltana kun vatsaa kivisti omituisesti. Tuo tunne kesti ehkä 30 sekuntia. Tajusin, että tämä oli ensimmäinen supistus. Olin ihan sairaan innoissani! Supistus ei ollut kivulias, mutta se tuntui erilaiselta kuin mikään aiemmin raskausaikana. Tiesin, että tyypillisesti supistukset ja latenssivaihe voivat kestää etenkin ensisynnyttäjillä pitkiäkin aikoja, mutta jostain syystä mulla oli tosi vahva fiilis siitä, että synnytys oli tosi lähellä. Jotenkin ajattelin, että nyt olisi tosi kyseessä. Ehkä koska oltiin jo näin pitkillä viikoilla enkä supistuksia ollut raskausaikana aiemmin tuntenut. Lisäksi vauva oli ollut jo yli kaksi kuukautta lähtökuopissa kiinnittyneenä, hän oli valmis tulemaan ulos.

 

viimeinen kuva masusta, keskiviikkoiltana

 

Nukuin yön suht normaalisti ja heräsin tuttuun tapaan aamulla viiden maissa vauvan potkuihin. Hän oli aina hereillä tähän aikaan vuorokaudesta. Hetken aikaa makoiltuani aloin tuntemaan taas supistuksia. Niillä oli ihan selvästi alku ja loppu. Latasin puhelimeeni supistusten laskemiseen ja mittaamiseen suunnitellun sovelluksen ja aloin kellottamaan supistuksia. Niitä tuli säännöllisesti 7-10 minuutin välein. Mulla oli ihan sairaan hyvä ja helpottunut fiilis. Osaksi flunssasta selviämisestä ja osaksi siitä, että synnytys oli vihdoin alkamassa. Olin valmis!

Oli torstaiaamu 9.12. Juuso valmistautui työpäivään kotona ja minä rakensin olkkarin sohvalle “latenssipesän”. Kynttilöitä, rauhallista musiikkia ja diffuuseriin lempiöljyä. Kellottelin supistuksia ja kuuntelin musiikkia. Supistukset alkoivat hiljalleen voimistua ja otin sähköimpulsseja alaselkään antavan Tens-laitteen käyttöön. Se jeesasi tosi paljon. Aamulla klo 8 päätin soittaa Naistenklinikalle ja vähän tiedustella, että onkohan siellä tilaa tälle päivälle. Vastasivat, että tilanne muuttuu tunneittain eli mitään ei voida luvata. Ohjeistus sairaalaan lähtemiselle on se, että supistuksia on tullut 2h ajan 5min välein. Naistenklinikalta toivottivat tsemppiä ja suosittelivat suihkua ja kävelyä. Soittaisin uudestaan sitten kun ollaan tuossa 5min tahdissa. Jatkoin sohvalla makoilua ja supistukset alkoivat tihentyä. Päätin mennä suihkuun, mutta päästyäni lämpimän veden alle supistukset loppuivat kuin seinään. Mietin, että olikohan tämä nyt virhe. Pesin tukan ja tulin suihkusta pois. Kiinnitin Tens-laitteen uudelleen, syötiin lounasta ja supistukset tulivat takaisin. Juuso lopetti työpäivän puoleen päivään ja lähdettiin kävelylle. Supistuksia tuli säännöllisesti, välillä piti pysähtyä ottamaan niitä vastaan. 30 minuutin ulkoilun jälkeen päätin, että menen sohvalle makaamaan ja kellotan supistuksia nyt sen 2h ajan, niitä tuli sen verran usein. Lopulta kellotin 3h ajan, kunnes nuo sairaalaan lähdön kriteerit täyttyivät. Osa supistuksista alkoi tuntua jo kivuliailta enkä oikein pärjäisi enää ilman Tens-laitetta.

Kello oli vajaa neljä kun soitin naikkarille. Kuulostin kuulemma varsin hyvinvoivalta, eli voitaisiin olla vielä kotona jos suinkin pystyttäisiin. Vastasin, että asutaan Töölössä suht lähellä sairaalaa ja voitaisiin tulla ihan vaan tsekkaamaan tilanne ja tulla sitten takaisin kotiin. Tämä oli ok. Heitettiin viimeiset jutut sairaalakassiin ja hypättiin autoon. Kirjauduttiin Naistenklinikalle sisään klo 16.30 ja mun olo alkoi olla sen verran tukala, että makoilin odotusaulan sohvilla oudosti sivuttain, osin lattialla ja osin sohvalla. Tens-laite oli mulla edelleen selässä kiinni ja tuntui lievittävän kipua ihan hyvin.

 

Meidän synnytyksen toivelista, joka on käsialasta päätellen kirjoitettu hirveessä kiireessä, hah

 

Kätilö tuli hakemaan meidät aulasta ja tämä sama ihana kätilö oli meillä loppuun asti! Mentiin suoraan tutkimushuoneeseen ja mulle tehtiin sisätutkimus. Kohdunsuu oli 0,5cm auki. Ajattelin, että jestas, tästä tulisi vielä pitkä reissu 😀 Kätilö pyysi meiltä synnytystoivelistan ja luki sen huolella läpi. Hän kommentoi, että kuulostaa tosi hyvältä ja selkeältä. Sitten mut pistettiin KTG-käyrille eli vatsaan kiinnitettiin vöillä laitteita ja sikiön vointia sekä supistusten tehoja tarkkailtiin monitorilta. Moni on sanonut, että tää käyrillä oleminen on ehkä yksi ikävimmistä kohdista synnytyksessä kun joutuu olemaan pitkän aikaa paikallaan supistuskivuissa ja allekirjoitan tämän väittämän täysin. Laitteet tuntuivat kiristäviltä vatsalla ja jotenkin ne ahdistivat mua suunnattomasti. Vauvan liikkeitä haluttiin vielä tutkia tarkemmin eli olin käyrillä melko pitkään, yhteensä 1h 15min. Mietittiin, että mentäisiin kotimatkalla käymään jossain syömässä kunhan päästään käyriltä. Jossain tunnin kohdalla mulle tuli ihan suunnaton ahdistus päälle. Oltiin Juuson kanssa huoneessa kahdestaan. Mun jalat ja kädet vatkasivat tossa vaiheessa hullua tahtia ja itketti. Supistukset alkoivat tuntua tosi kovilta ja epämiellyttäviltä kylkiasennossa. Painettiin sitä punaista hälytysnappulaa ja kätilö tuli huoneeseen irroittamaan laitteet. Kävelin ympäri huonetta ja nojailin milloin mihinkin. Aloin miettimään, että selviänköhän enää kotona, että kannattaako tässä lähteä enää mihikään. Pyysin kätilöltä ulostuslääkettä, koska vatsa ei ollut toiminut hetkeen ja peräaukolla tuntui inhottava paine. Kätilö kuunteli mua hetken ja totesi, että tehdäänpäs uusi sisätutkimus. Tämä paine nimittäin kuulosti siltä kuin synnytys olisi edennyt. Ja niinhän se just olikin. Olin auki nyt 3cm.

Mulla oli toive päästä avautumisvaiheessa ammeeseen, joten kätilö sanoi, että hän pyytää nyt heti ammeen täytettäväksi ja seuraavaksi mentäisiin synnytyssaliin. Kerättiin kamat ja lähdettiin kävelemään salia kohti. Nojailin matkalla seiniin, tuntui että supistuksia tuli ihan koko ajan. Päästiin synnytyssaliin. Se oli iso huone, josta oli pääsy erilliseen “kylpyhuoneeseen”, jossa oli amme. Huoneessa oli tunnelmallisen hämärää. Tuntui jännältä ajatella, että täällä se sitten tapahtuisi (ellei päätyisi sektioon). Saliin päästyämme Juuso lähti siirtämään meidän autoa pitkäaikaiseen parkkiin ja kätilö sanoi, että haluaisi laittaa mut vielä käyrille ennen ammeeseen menoa. Ajattelin, että ei perse, taas käyrille. Tällä kertaa tosin laitteet oli langattomat (ei tarvinut olla paikallaan) ja supistuskivut sitä luokkaa, ettei vatsaa kiristävät kapulat tuntuneet enää missään 😀 Röhnötin jossain tukihenkilölle tarkoitetulla sängyllä ja uloshengittäessä pidin aina niin matalaa ja kovaa ääntä kuin suinkin pystyin. Ammeeseen meno ei tuntunut enää hyvältä idealta. Olin kuvitellut sen miellyttävänä kokemuksena, jolloin saisin lillua lämpimässä vedessä ja ottaisin supistuksia vastaan muutaman minuutin välein. Nyt tuntui, etten hallinnut tilannetta enää ollenkaan ja supistuksia tuli tosi tiheästi. Niiden välillä oli n. 30 sek taukoa, mikä oli kyllä pelastus. Tuon kivuttoman tauon voimin jaksoi yllättävän paljon. Kätilö ja Juuso silittelivät ja kehuivat, miten hyvin olin sinnitellyt, se tuntui ihanalta.

 

Tämä on ainoa kuva synnytyksestä ajalta ennen kuin lapsi on ulkona 😀 Tää on se kohta kun olin ekaa kertaa käyrillä ja alkoi itkettämään ja sit ilmeisesti myös naurattamaan!

 

Mulla oli edelleen pelkkä Tens-laite käytössä ja tuntui ettei siitä ollut enää mitään hyötyä supistuskipuihin. Synnytystoivelistassa olin maininnut, että toiveenani on saada kivunlievitystä tarpeen mukaan. Tähän mennessä en olisi välttämättä mitään vielä kaivannut, mutta nyt oli pakko saada jotain. Pyysin kivunlievitystä ja kysyin olisiko mun mahdollista saada vielä epiduraalia. Eniten tässä kohtaa pelotti se mihin tasoon kipu voi vielä nousta. Tämän vielä kestän, mutta seuraavaa leveliä en välttämättä. Kätilö kommentoi, ettei itse suosittele enää epiduraalia tässä vaiheessa, se saattaisi hidastaa loppua. Mulla oli mennyt niin hyvin tähän asti ja pahin oli jo takana (tykkäsin siitä, että hän haastoi mua, just tätä kaipasin!). Kätilö suositteli ilokaasua ja sitä aloin sitten supistusten aikana hengittämään. 19:45, samalla kun ilokaasu otettiin käyttöön, mulle tehtiin sisätutkimus: 8,5cm auki. Jestas miten nopeasti homma oli edennyt. Edellisestä sisätutkimuksesta (3cm) oli kulunut vain reilu tunti! Ehkä tämä oli nyt palkkioni siitä, että vauva oli kiinnittynyt varhaisessa vaiheessa aiheuttaen jäätävää painetta alapäähäni viimeiset kaksi kuukautta 😀

Vedin ilokaasua sisään niin paljon kuin pystyin ja uloshengityksellä pidin taas niin kovaa ja matalaa ääntä kuin suinkin osasin. Hengitykseen keskittyminen oli ihanaa ja ilokaasu maailman paras juttu, AH!! Supistuksista hävisi kivuliain kohta ja olo oli heti rennompi. Kätilö sanoi, että voisin mennä halutessani ammeeseen synnyttämään, mutta avautumisvaiheessa sinne ei enää oikein ehtisi mennä. Ponnistusvaihe olisi nimittäin lähellä. Olin päässyt ilokaasun makuun ja löytänyt hyvän asennon, tuntui etten jaksanut liikkua enää mihinkään. En vaikka ammeessakin olisi ollut tarjolla ilokaasua. Noin klo 20 eli reilun vartin päästä edellisestä sisätutkimuksesta tehtiin uusi, nyt olin 10cm auki. Olin ajatellut synnyttäväni seisten, mutta nyt kylkiasento tuntui aika hyvältä. Sovittiin, että edetään sillä. Kätilö sanoi, että Tens-laitteessa on olemassa erillinen ponnistusvaiheen ohjelma. Laitettiin se päälle. Sähköimpulssit tuntuivat hyvältä selässä ja yhdessä ilokaasun kanssa ne rikkoivat supistuskipuja.

Jatkoin ilokaasun hengittämistä, Juuso ja kätilö tsemppasivat vieressä. Kätilö ehdotti josko haluttaisiin laittaa musiikkia soimaan, sekin oli lukenut toiveissamme. Ensin ajattelin, että onkohan se nyt tarpeellista, mutta Juuso pisti matkakaiuttimesta tutun listan päälle, ja se oli ihanaa. Tunnelma oli jotenkin ihanan lempeä ja rauhallinen. Jotenkin sitä aina on kuvitellut, että synnytyksen aikana huone on jengiä täynnä, mutta tässä me vaan istuttiin hämärässä kolmestaan ja rupateltiin niitä näitä supistusten välissä. Kätilö sanoi, että lapsivedet eivät ole vielä menneet ja sikiöpussin kalvot voitaisiin halutessani puhkaista. Hän ei ehkä puhkaisisi niitä, koska synnytys on edennyt niin hienosti tähän mennessä. Keho on jostain syystä pitänyt kalvot ehjinä, joten ehkä olisi syytä olla koskematta niihin. Kalvoja ei puhkaistu.

 

Tää kuva on jo synnytyksen jälkeiseltä päivältä

 

Jossain kohtaa uloshengityksen kohdalla kroppa alkoi kramppaamaan ja kouristelemaan. Tunsin selvästi miten keho alkoi puskemaan vauvaa ulos. Mulla ei missään vaiheessa tullut sellaista “ponnistamisen tarvetta”, josta paljon puhutaan. Mä vaan hengittelin syvään, annoin kehon tehdä mitä se halusi ja myötäilin liikkeitä. Koska puudutuksia ei ollut tunsin tismalleen mihin suuntaan vauvaa piti avustaa ja puskea. Kätilömme tokaisi jossain kohtaa, että katsokaapas tänne alas kun kalvopussi syntyy. Ajattelin ensin, etten kyllä halua nähdä yhtään mitään, mutta sitten uteliaisuus otti vallan ja vilkaisin 😀 Se tosiaan näytti siltä kun synnyttäisin ilmapalloa, haha. Ihan hullua! Jostain luin jälkikäteen, että sikiöpussissa synnyttäminen voi olla kivuttomampaa kuin synnyttäminen vesien menon jälkeen. Tässä voi tosiaankin olla perää, en oikeastaan kokenut synnytystä missään vaiheessa toivottoman kivuliaana, melko maltillisesta kivunlievityksestä huolimatta.

Sitten tuli vaihe kun kätilö ilmoitti hälyttävänsä apuun toisen kätilön, jotta saadaan syntymäaika ylös. Tunsin valtavaa helpotusta. Kohta meidän vauva olisi täällä! En muista, että olisin rehkinyt pään synnytystä, se oli jotenkin yhtäkkiä ulkona (voi olla, että pussi jeesasi). Heti kun pää oli syntynyt, sikiöpussi hajosi ja lapsivedet valahtivat pöydälle. Kun pää oli ulkona, kätilö totesi että voin odottaa seuraavaan supistukseen tai vaan ponnistaa vauvan ulos nyt heti. Ajattelin, etten jaksa tässä mitään supistuksia alkaa venailemaan ja ponnistin vaan loputkin vauvan kropasta ulos.

Kello oli 20:29 ja meidän vauva oli syntynyt 14 minuutin ponnistusvaiheen päätteeksi. Miten ihanaa oli kuulla se itku ja saada hänet rinnalle. Hauskaa tässä on se, että mulla oli edelleen ne samat vaatteet päällä, joissa olin sairaalaan tullut. Vauvaa oltiin ojentamassa mulle ja sanoin, että apua odottakaas kun mä riisun tän paidan eka et tää on uusi, en halua sotkea tätä 😀 Kummasteltiin ja itkettiin. Juuso leikkasi napanuoran ja vauva etsi tietään rinnalle. Hän oli pieni ja täydellinen: 2,7kg ja 48cm. Hän sai Apgar-pisteitä 10 ja 10. Siinä me oltiin yhdessä kaikki kolme, meidän pieni perhe. Kätilö otti meistä ryhmäkuvan. Oltiin ajateltu, että taltioidaan paljon kuvia ja videoita muistoksi synnytyksestä, mutta jotenkin siinä rytäkässä kaikki vähän unohtui. Mä en edes tiennyt missä mun kamat saatika puhelin oli, hah.

Kätilö tarkisti alakerran ja ilmoitti, että virtsaputkeen oli tullut 3cm repeämä ja emättimen pohjaan joku pieni ruhje. Muutaman tikin saisin, mutta sitä ennen pitäisi synnyttää istukka. Ja tämä on se vaihe kun “ongelmat” alkaa. Ja oikeasti ei mitkään valtavat ongelmat, mutta ekat vastoinkäymiset. Pakko sanoa, että tässä kohtaa kun vauva oli sylissä, millään ei ollut enää mitään väliä. Kaikki oli mennyt hienosti ja tätä hetkeä varten oltiin tsempattu.

 

Tässä olin just tullut leikkaussalista meidän perhehuoneeseen, jossa Juuso ja vauva odottivat mua <3

 

Usein sanotaan, että istukan synnytys on se helpoin osuus. Mun kohdalla ei ollut. Istukka ei meinannut tulla ulos millään. Sitä yritettiin runnoa ulos painelemalla kohtua eri lääkärien ja kätilöiden toimesta. Hengitin edelleen ilokaasua, joten tää ei oikeastaan sattunut. Tuntui vaan epämukavalta. Mulle annettiin kohtua supistavia lääkkeitä suoneen ja kokeiltiin vaikka mitä, mutta mikään ei auttanut. Istukka oli tiukasti kiinni. Kun synnytyksestä oli kulunut suunnilleen 1-1,5h, ja verta oli vuotanut istukka casen aikana litran verran, tehtiin päätös, että istukka pitäisi irrottaa leikkaussalissa. Vauva Juusolle ja meitsille leikkaussalin kamat päälle. Sanottiin heipat ja mut kärrättiin pois. Mut nukutettiin ja istukka kaavittiin ulos. Se oli ollut kolmesta eri kohdasta kiinni ja oli muutenkin joku mutaatioversio. 370g painava istukka lähetettiin patologille tutkittavaksi, sen verran erikoinen se oli. Epäilivät, että istukka on voinut olla syynä myös vauvan pienikokoisuuteen. Nukutuksen yhteydessä sain myös tikkaukset alapäähän, mikä oli mahtavaa. Ei tarvinnut olla hereillä!

Heräilin leikkaussalista lämpöpeitteiden alta pienessä pökkyrässä ja mulla oli tosi onnellinen olo. Mietin kaikkea mitä just oli tapahtunut. Kohta pääsisin Juuson ja vauvan luokse. Kohtua tultiin painelemaan vielä muutamia kertoja ja joka kerta verta pulppusi ulos. Mua tarkkailtiin jonkun aikaa heräämössä. Olin menettänyt 2,4l verta, joten veriarvot olivat suht matalalla. Lääkäri kertoi, että raskaana olevien kehot ovat valmistautuneet synnytykseen ja verenmenetykseen. Minut operoinut lääkäri kertoi, että jos hän itse olisi nyt menettänyt saman verran verta, hän olisi todennäköisesti kuollut. Raskaus on ihmeellistä!

Jos vauvan syntymä oli ihana hetki niin toinen ihana hetki oli se kun klo 01 pääsin perhehuoneeseen miehen ja vauvan luokse. Siellä he odottelivat mua sängyllä makoillen. Vauva oli Juuson rinnalla rauhallisena ja edelleen aika punaisena 😀 Itkettiin ja fiilisteltiin kaikkea mitä tänään oli tapahtunut. Sain iltapalaksi jogurttia ja mehua. En nukkunut koko yönä. Tuijotin ja silittelin vaan vauvaa ja kirjottelin viestejä läheisille keskellä yötä. Oltiin osastolla yhteensä neljä vuorokautta hyvässä hoidossa. Tästä jäi niin lämpimät muistot. Me opeteltiin elämistä vauvan kanssa ja henkilökunta auttoi kaikessa. Vauvan sokereita tarkkailtiin tiuhaan ja hänelle tehtiin erilaisia kokeita. Pää käytiin myös lastensairaalassa ultraamassa, kuten ilmeisesti nykyään tapana on alle 3kg kokoisina näillä viikoilla syntyneiden kohdalla (ainakin näin meille sanottiin). Kaikki oli kunnossa ja me päästiin lopulta maanantai-iltana kotiin! 🙂

 

Pieni Käpy <3

 

Synnytyksestä jäi mulle tosi ihana kokemus. Kaikki meni niin hyvin, en olis voinut toivoa parempaa. Ehdittiin tosiaan olla Naikkarilla neljä mokomaa tuntia kun hän oli jo ulkona. Erityiskiitos meidän ihanalle kätilölle Vilmalle, joka kuunteli ja kunnioitti meidän toiveita ja pysyi hurjan tsemppaavana <3 Kiitos myös Naistenklinikan osasto 52:n henkilökunta, meillä oli ihanat neljä päivää perhehuoneessa teidän hyvissä hoivissa! <3

Ps. Pakko sanoa et hetken mietin et kannattaako tällaista onnistunutta tarinaa jakaa. Et luokohan tällaiset paineita tai satuttaako sellaisia, joilla on ollu vaikeampia synnytyksiä. Mutta sit mietin et hitsi, hyviä synnytystarinoita tarvitaan siinä missä niitä vertaistukea tuovia hankalampiakin <3 En todellakaan ota näin hyvin sujunutta synnytystä itsestäänselvyytenä. Valtavan kiitollinen tästä kokemuksesta.

 

 

xx Sara

Tags:
,
38 Comments
  • E
    Posted at 21:01h, 02 January Reply

    Hei osaatko sanoa tarkemmin tuosta aivojen ultraamisesta? Oma vauva syntyi alkuvuodesta 2.5 kiloisena eikä hänelle sellaista tehty 🤔

    • Sara
      Posted at 21:16h, 02 January Reply

      meille puhuttiin jatkuvasti siitä, et vauva on pieni viikkoihin nähden (41+1) eli voisiko johtua sit tästä. En ole asiantuntija niin en oikein osaa kommentoida, mut useampi meille sanoi et nykyään alle kolme kiloiset menee pään ultraukseen!

  • Linda
    Posted at 21:07h, 02 January Reply

    Alkoi itkettämään viimeisten kappaleiden kohdalla. Itse en ole koskaan ollut raskaana saati synnyttänyt niin tämä kertomuksesi tuntui todella lohdulliselta. Pieniä ongelmia saattoi olla, mutta silti hyvin onnistunut ja lämmin muisto. Toki pitää muistaa, että synnytyksiä on yhtä monenlaisia kuin äitejäkin.

    Tervetuloa maailmaan pieni Käpy ja onnea perheelle 🙂

    • Sara
      Posted at 21:15h, 02 January Reply

      voi kiitos, ihana kuulla, että kosketti <3

  • Erica
    Posted at 21:09h, 02 January Reply

    Voi miten kaunis kertomus. Lopun ongelmista kuulostaa kuitenkin tosi rauhalliselta ja kauniilta tapahtumalta. Itse olen synnyttänyt kaikki kolme lastani sektiolla (hankala perätila kaikilla, joten valitettavasti ei ollut muuta vaihtoehtoa), niin ihastelen aina näitä luonnollisia synnytyakertomuksia, sektio kun on niin kliininen taphtuma (ja koska erikoisia caseja kaikki, niin huoneessa aina ollut lähemmäs 10 henkilöä, eli vähän eri meiniki).

    Paljon onnea teille pikkuisesta!

    • Sara
      Posted at 21:14h, 02 January Reply

      Voi kiitos kovasti! <3 Synnytykset on kyllä ihmeellisiä, koskaan ei tiedä miten tulee käymään ja millä konstilla vauva tulee ulos <3

  • Niina
    Posted at 21:21h, 02 January Reply

    😭😭❤️ Kiitos tästä kertomuksesta ja onnea vielä teille! Poraan täällä silmät päästäni niiku joka kerta näitä lukiessa. Itsellä tänään rv29 ja niin kiitollinen olo että pääsen synnytyksen vielä kerran kokemaan, toivottavasti menee yhtä hyvin kun esikoisen ja teidän kohdalla.
    Hei jäi kiinnostamaan että miks sinne altaaseen ei enää avautumisvaiheessa saa/voi mennä? 🙈

    • Sara
      Posted at 21:31h, 02 January Reply

      <3 <3 ihana kuulla! Tsemppiä viimeiselle kolmannekselle :) Ah joo, tossa tarkoitin sitä, et ponnistusvaihe olisi alkanut about vartin päästä eli ei olisi ollut järkeä mennä dippaamaan pikaisesti sinne altaaseen ja sitten heti pois kun en halunnut altaaseen synnyttää! Mäpä fiksaan hieman tuota kohtaa selkeämmäksi :)

  • A
    Posted at 21:53h, 02 January Reply

    Onnea pienokaisesta! Meille syntyi syyskuussa tyttö täysin samoilla mitoilla eikä kyllä meille tuosta pään ultrauksesta puhuttu mitään eikä ultrattu 🤔

  • Elsa
    Posted at 21:56h, 02 January Reply

    Paljon onnea teisän pienelle perheelle ja kiitos ihanasta synnytystarinasta! Niin mystisiä juttuja kaikki synnytykseen liittyvä. Meidän oma esikoinen tulee maailmaan parin kuukauden päästä, en malta odottaa!

  • Tuuli
    Posted at 21:59h, 02 January Reply

    Kiitos kun jaoit♥️ ihana tarina, luin tätä kyyneleet silmissä 😭❤️

  • Maria Hyttinen
    Posted at 22:10h, 02 January Reply

    Kiitos, kun jaoit teidän perheen kokemuksen ❤️ itse ei raskaana ja ei synnyttäneenä jokainen raskaus/synnyryskertomus on tärkeä, koska jokainen opettaa sen, ettei ole olemassa yhtä tapaa ja synnytys voi olla vaikka minkälainen ja lopputulos hyvä eli kaikkki lopunviimein kunnossa! Onnea teidän perheelle ❤️

  • E
    Posted at 22:25h, 02 January Reply

    Kiitos vastauksesta! 😊 ja onnea vielä tuhannesti pikku käpysestä 😍

  • S
    Posted at 22:48h, 02 January Reply

    ❤️❤️ Kiitos kun jaoit kokemuksesi, tuo toivoa itselle kun tuleva synnytys lähenee ja on pelonsekaisin tuntein ajatuksissa päivittäin!

  • Nilla
    Posted at 22:58h, 02 January Reply

    Buääääh, itken täällä silmät päästäni. 😭❤️ Mulla on kaksi lasta ja molemmat synnytykset olleet tosi vaikeita. Tässä ollaan mietitty kolmatta mutta koska mulla kestänyt avautumisvaihe molemmissa lähemmäs 30h niin pelkään että käy taas niin.
    Nauttikaa vauva-ajasta! ❤️

  • Sanni
    Posted at 22:58h, 02 January Reply

    Kiitos, kun jaoit teidän ihanan synnytyskertomuksen ja paljon onnea koko perheelle! ❤️ Teksti sai vedet valumaan silmistä. Esikoisemme syntyy keväällä, joten oli rauhoittavaa päästä lukemaan, että teille jäi synnytyksestä hyvä mieli, vaikka pieniä mutkia matkaan mahtuikin.

    Vanhemmuus- ja vauvajuttuja on ehdottomasti kiva päästä lukemaan jatkossakin. 😊

  • Noora
    Posted at 23:00h, 02 January Reply

    Ihana synnytystarina!! Liikutuin! Kiitos että jaoit tämän, Ja oon samaa mieltä on tärkeää jakaa myös niitä tarinoita joissa kokemus on hyvä ja onnistunut. Nää varmasti helpottaa mun lisäksi myös muita naisia jotka ei oo vielä synnyttänyt, jännittää sitä tai miettii uskaltaako enää uudelleen.
    Ihanaa uutta vuotta teidän perheelle.

  • M
    Posted at 23:13h, 02 January Reply

    Kiitos tarinan jakamisesta ja onnea ihanasta vauvasta! Myös minulle on jäänyt todella lämpimät muistot Naistenklinikalta. Meidänkin vauva syntyi pienenä ja aivot ultrattiin, mutta tilanteeseen liittyi muutakin poikkeuksellista, minkä ajattelin syyksi tutkimukselle. Joka tapauksessa mahtava juttu, että tutkitaan.

  • Sini
    Posted at 23:15h, 02 January Reply

    Itselläkin (ensimmäinen) synnytys myös tiedossa lähipäivinä, ja just tällaisia positiivisia kokemuksia kaipaan tällä hetkellä valmistautumiseen ja psyykkaukseen. Kiitos kun jaoit teidän tarinan, tästä oli hirveästi lohtua! Paljon onnea koko perheelle 💞

  • Heljä
    Posted at 23:25h, 02 January Reply

    Aivan ihana kertomus, onnea kauniista synnytyskokemuksesta ja tietenkin vauvasta❤️

  • Oravanpyörässä oravaperhe
    Posted at 07:04h, 03 January Reply

    Lämpimästi onnea! 💝 Ja kaikkea hyvää uuteen elämänvaiheeseen 👣🎈

  • Iina
    Posted at 07:55h, 03 January Reply

    Meillä ei myöskään ultrattu naikkarilla alle 3kg vauvan aivoja, mutta tosin hän syntyikin 3vkoa aiemmin – täysiaikaisena kylläkin.

    Kiitos Sara, tosi hieno synnyskokemus sinulla. Näitä on aina niin kiva lukea!

  • Hanneli
    Posted at 09:45h, 03 January Reply

    Kaunis tarina. Olisipa kurjaa jos ei saisi kertoa hyvää synnytyskokemusta jos jollekin tulee paineita. Kyseessähän on asia, johon hyvin vähän voi vaikuttaa! Vaikka kävisi mitä synnytyslaulukursseja tms, niin silti voi olla vaikkapa virheasento tai ahdas lantio, irrota istukka tms. Kivun kokemus samaten. Vaikka miten hengittelisi (tai puuhkuisi ihan väärin) niin kipu voi olla sietämätöntä tai sitten ei. Oma synnytys oli nopea ja kivut pienemmät kuin pelkäsin, mutta tämä ei ollut omaa ansiotani millään tavalla, pelkästään hyvää tuuria! Onnea!!

  • E
    Posted at 10:32h, 03 January Reply

    Kiitos, kun jaoit tämän kokemuksen meille! Itse odotan esikoistani, ja tuntuu että joka paikasta saa kuulla vaan niitä kauhutarinoita, vaikka nyt en koekaan synnytystä niinkään pelkääväni. Ihana onkin lukea tälläisistä tarinoista. Onnea teille ihanasta pienokaisesta ❤️

  • Stefanie
    Posted at 13:40h, 03 January Reply

    Ihanaa kun kerroit tarinan näin yksityiskohtaisesti! <3

    Näin kun itsellä lasten saaminen (toivottavasti) alkaa olla ajankohtaista, tuntuu tosi lohdulliselta lukea myös tällaisia kertomuksia, missä suurin osa mennyt tosi hyvin!

    Ihanaa vauva-ajan jatkoa teille!

  • henna
    Posted at 13:46h, 03 January Reply

    aivan ihana synnytystarina, todella kauniisti puit tapahtuneen sanoiksi. kiitos kun joit teidän tarinan<3 tunsin suurta onnellisuutta lukiessani tätä, ja toivon saavani itse joskus kokea samanlaista rakkautta kuin te pienen kävyn kanssa!

  • Laura H
    Posted at 15:34h, 03 January Reply

    Meidän esikoinen syntyi vuosi sitten RV 39. Hän oli 2,8 kg ja 49 cm. Meillä ei myöskään ultrattu päätä eikä muutenkaan saatu mitään ohjeita imettää kahden tunnin välein (Tays), kuten teillä taisi olla. Eli olisko toi pään ultra just siksi, kun hän oli viikkoihin nähden pienehkö.😊 Hyvin on meillä vuodessa ottanut ikätoverit koossa kiinni.😊 Hoikka edelleen mut yhtä pitkä kuin isompana syntyneetkin. Onnea vielä vauvasta🥰

    • Sara
      Posted at 09:52h, 04 January Reply

      Ihan varmasti just tästä kyse 🙂

  • IL
    Posted at 17:19h, 03 January Reply

    Moi, ihana kirjoitus ja kysyn nyt kun itselle ajankohtainen että mikä tens laite sinulla käytössä ja suositteletko sitä? Kiitos ja onnea koko perheelle😊❤️

    • Sara
      Posted at 09:54h, 04 January Reply

      Mulla oli Elle Tens, vuokrasin käyttöön kuukaudeksi Manipurasta 🙂

  • Tiina
    Posted at 19:25h, 03 January Reply

    Ihana synnytyskokemus. Kiitos kun jaoit. 🙂

    Mun mielestä on tärkeää jakaa myös niitä hyviä kokemuksia. Synnytys voi olla myös voimaannuttava kokemus. Itselläni esikoisen syntymä oli ihan ok kokemus mutta kuopuksen synnytys jotenkin tosi voimaannuttava ja niin hieno kokemus kaikesta kivusta huolimatta että annoin synnytykselle arvosanaksi täyden kympin kun sitä sairaalassa kysyttiin. Meidän lapsiluku on täynnä mutta synnyttää haluaisin uudelleen, niin mieletön muisto jäi viimeisestä synnytyksestä.

    Ihanaa vauvakuplaa teille Käpyn kanssa. ❤️

  • Taija
    Posted at 20:22h, 03 January Reply

    Onnea pikkuisesta! Ihanaa, kun jaoit teidän tarinan. Positiivisia synnytyskokemuksia nimenomaan pitäisi jakaa enemmän – meidän neuvolan th sanoikin sen hyvin, että asiassa kuin asiassa negatiivisia kokemuksia usein kerrotaan yksityiskohtaisesti ja isoon ääneen, kun taas positiiviset yleensä jää kertomatta ja sivuutetaan vaan kommentilla että juu hyvin meni (tää perus suomalainen mentaliteetti että kel onni on se onnen kätkeköön). Oma synnytyskokemukseni oli kaikkea muuta kuin positiivinen, ja toki sitä toivoo että ahh oispa omakin synnytys jättänyt yhtä positiivisen fiiliksen, mutta ei tän kertomuksen lukeminen missään nimessä satuta, vaan just hyvä että positiivista kokemusta jaetaan myös!

  • Pia
    Posted at 21:05h, 03 January Reply

    Ehdottomasti kaikki tarinat on kiva kuulla 😊 Mä olen synnyttänyt kaksi poikaa ja kerron niitä tarinoita aina kaikille (jotka haluaa kuulla) tarinoina maailman helpoimmista synnytyksistä. Koska eihän missään nimessä kaikki synnytykset ole hankalia. Mulla syntyi eka poika 38+0 parissa tunnissa! Se kyllä yllätti! Ekat kovat supistukset oli klo 02 ja 5.16 Naikkarilla kohdunsuu oli 9cm auki… Sain siinä kohtaa spinaalin, mikä hidasti synnytystä (mutta ihanaa, kun ei sattunut) ja silti siitä alle 2h vauva sylissä. Tämän jälkeen kyllä kätilö sanoi, että seuraavassa mahdollisessa synnytyksessä tulee kiire. Ja niinhän se oli, että kun synnytys alkoi niin 20min mahaa kutitteli, vajaa 1h sattui kovasti ja kohdunsuu oli sen jälkeen 8cm auki. Tämä aukeaminen tapahtui siis reilussa tunnissa. Ja siitä pian vauva sylissä. Jos kolmas haluttaisiin, pitäisi synnytys käynnistää tai vauva syntyisi liian nopeasti. Siinäpä olisi myös jännitystä! Mutta meidän sylit on täynnä ❤

  • Carola
    Posted at 23:15h, 03 January Reply

    Aivan ihana synnytyskokemus ja tuo teidän kätilö kuulostaa taivaanlahjalta!
    Ja kuten sanoit, positiivisia ja onnistuneitakin synnytyskertomuksia tarvitaan yhtä paljon kuin niitä vartaistuellisia❤️

    Kiitos, kun jaoit❤️

    Nimimerkillä Kaksi täydellistä synnytystä kokenut äiti

  • Minttu Storgårds MAMI GO GO
    Posted at 19:24h, 04 January Reply

    Voi ihanaa!! Kuulostaa aivan ihanalta synnytykseltä! Synnyttäminen on BEST, hahaha ! <3
    Hurjasti vielä onnea!

  • Natalia Nevalainen
    Posted at 10:30h, 05 January Reply

    Siis todellakin kannattaa kirjottaa hyvin onnistuuneesta ja positiivisesta synnytyksestä! Oli ihana lukea tätä. Itselläni on kolme lasta ja sen myötä myös kolme erilaista synnytystarinaa joista viimesin on sellanen ku oisin toivonu kahden ekan kohdalla. Mutta paljon joka kerralla on vaikuttanu kätilöt, jotka ovat olleet aivan ihania.
    Paljon onnea vielä vauvasta!

  • Niina
    Posted at 20:41h, 05 January Reply

    Ihana tarina!❤️ Paljon onnea koko perheelle. Omat synnytykseni ovat olleet myös helppoja, viisi lasta olen synnyttänyt ilokaasun avulla, jakkaralla ponnistaen. Vieläkin voisin synnyttää, joka kerta on ollut uskomattoman hieno kokemus! Raskaana en enää jaksaisi olla..☺️ Mutta ehdottomasti hyvä, että näitä positiivia tarinoita tuodaan julki.

  • Niina R
    Posted at 13:36h, 08 January Reply

    Ihana tämä sinun kirjoitus.❤️ Tuli itku liikutuksesta. Tämmöisiä hyvin onnistuneita tarinoita synnyttämisestä pitää just kertoa, kun monet itse mukaan lukien pelkään synnytystä ja vanhemmuutta etukäteen.

Post A Comment
Your comment will be visible after approval