Kevään odotus palkittiin, Maryamin tuore tyylikirja EXCLSV tipahti tänään postiluukustani (missasin kirjajulkkarit, mikä harmitti suunnattomasti!). Mikäs sen parempi ajankohta tällaiseen inspiraatiopläjäykseen uppoutumiseen kuin sateinen maanantai-iltapäivä. Keitin pari kuppia kahvia (huom. vaahdotin oikein maitoakin), otin hyvän asennon sohvannurkasta ja avasin uudelta tuoksuvan kirjan ensimmäisen sivun.

Teosta varten on haastateltu kymmeniä muotialan vaikuttajia ja inspiroivia pukeutujia. Osa haastateltavista on minulle hyvinkin tuttuja kun osa taas tuntemattomampia. Kirjassa sukelletaan tarkemmin heidän tyyleihinsä ja vaatekaappeihinsa, toisten kohdalla pintaraapaisua huomattavasti syvemmälle. Mielenkiintoiset haastattelut on kuvitettu upeasti.

 

DSC_9337.jpg

 

Kirjaa lukiessa sitä kokee monen haastateltavan kohdalla samastumisia ja havahtuu moneen kertaa, että hei, tästä koko hommassa on oikeasti kyse. Oman tyylin löytäminen ei ole mikään itsestään selvyys. Välillä minusta tuntuu, että kuulun vielä itsekin jossain määrin niihin etsijöihin. Tai ehkä pikemminkin kokeilijoihin. Toisaalta ehkäpä juuri se kokeileminen onkin osa tyyliäni. 

 

DSC_9297.jpg

 

Ylipäätään tyyli on mielestäni valtavan mielenkiintoinen käsite. Se kertoo meistä enemmän kun uskallamme ajatellakkaan. Se heijastaa niin omaa elämäntilannetta, historiaa, persoonaa, kiinnostuksen kohteita, asennetta kuin arvojakin. Kulttuurialan opiskelijana minulle tyyli on osa taidetta, ainakin vahvasti kytköksissä siihen. Tyyli kätkee sisäänsä aina tarinan ja tunteita. Se on tapa ilmaista itseämme.

 

DSC_9308.jpg

 

Olen niin iloinen tämän kirjan olemassaolosta ja siitä, että Maryam on toteuttanut rohkeasti pitkäaikaisen unelmansa. Jo pelkästään tämä jälkimmäinen inspiroi minua aivan äärettömästi! <3

 

 

T. Sara