30 viikkoa raskaana: kysymyksiä ja vastauksia 22 September, Sep 2021 - 20:22

30 viikkoa raskaana – 10 jäljellä. Jos muistelen viime kevättä ja sukellan keskelle sitä stressaavaa, uuvuttavaa ja pelonsekavaa olotilaa, tuntui tämä etappi olevan valovuosien päässä (jos edes siellä). Lapsen syntymästä puhumattakaan.

Nyt ollaan kuitenkin tässä. Onnellisena ja täynnä intoa. Talvikurpitsan kokoinen pieni ihminen on edelleen matkassa mukana. Hän kasvaa kovaa vauhtia. Niin kovaa vauhtia, ettei äiti voi lähteä enää asunnosta ulos ilman tukivyötään…

Kyselin teiltä IG-Storyn puolella kyssäreitä ja päätin vastata niihin täällä! (en jaksanut näppäillä puhelimella :D)

Miltä muuttuva kroppa on tuntunut?

Vatsa oli pitkään aika vakiokokoinen, eikä raskautta juuri huomannut. Nyt ihan viime viikkoina se on pullahtanut esiin. Rakastan tätä masua. Kehon muuttuvat muodot saa tuntemaan naiselliselta ja sit samalla ihan valtavan kiitolliselta. En vieläkään meinaa käsittää et tää kaikki on mahdollista?! Kasvutahti on ollut ekaan ja tokaan kolmannekseen verrattuna tosi kova ja liitoskivut sen mukaisia. Kipuja ja painetta on enimmäkseen sisäreisissä ja lantionpohjassa. Polvet on välillä kävellessä kovilla. Jos loppuvaiheen kolotuksia ei lasketa niin tää muuttuva keho on ollut pelkästään kaunis ja maaginen asia. Tiedän et se saattaa joitain ahdistaa, mut itse en oo sellaista ainakaan vielä kokenut (toki kehon muutokset ovat olleet mun tapauksessa melko maltillisia). Painon tarkkailu neuvolassa on ehkä ainoita asioita, josta en niin kauheasti pidä. Ymmärrän täysin miksi sitä tehdään ja on tärkeää, että kasvua seurataan mut jollain tapaa se on raadollista. Muistuttaa teiniajoista kun pakonomainen vaa’alla ravaaminen oli arkipäivää. Se, että oma paisuva keho on toisten tarkkailun alla ja jotenkin eri tavalla alttiina muiden kommentoitavaksi on vähän ahdistavaa. Olen vahvasti sitä mieltä et kenenkään kehon kokoa ei tarvitse kommentoida, ei raskaana eikä sen ulkopuolella. (vinkki: sanat  “ihana” “upea tai “säteilevä” toimivat)

Onko raskausaikana ollut vaikea miettiä et mitä saa ja mitä ei saa syödä jne?

Olen suurpiirteinen ihminen ja tää on välittynyt myös mun raskausaikaan. Raskausajan ruokafilosofiani on et pahimmat rajattu pois (alkoholi, raaka kala jne) ja siinäpä se. Syön silloin tällöin salmiakkia ja lakua. Syön myös hollantilaisia tai puolalaisia pensasmustikoita, joista useampi mua on somessa huomauttanut. Alkuun esitin lisäkysymyksiä ravintoloissa ja kahvilan kassalla, ja saatoin tarkastaa pakkausselosteita, mutta nyt ne hyväksytyt tuotteet on oikeastaan opittu. Joku kyseli, et mitä kosmetiikkaa käytän raskausaikana niin ihan niitä samoja kuin ennen raskauttakin. Itseruskettavan oon jättänyt pois mut en näe ongelmaa siinä et sitä jossain tilanteessa iholleni levittäisin. Mulle tässä aiheessa kuten kovin monessa muussakin toimii kohtuus mut tiedän et moni haluaa pelata varman päälle ja ymmärrän tän ihan täysin, se on todellakin ok. Jokainen valitsee sen oman tyylin, joka toimii just itselleen!

Jännittääkö synnytys?

Jännittää se ihan sairaasti. Hyvällä tavalla, mut toisaalta myös vähän sellasella pelottavalla tavalla. Kaikki kun on uutta ja jokainen synnytys on yksilöllinen. Tällä viikolla alkaa synnytysvalmennukset, joita odotan kyllä tosi paljon. Aion valmistautua koitokseen ja pyrin tekemään kokemuksesta mahdollisimman rentouttavan ja omannäköisen (valaistus, led-kynttilät, viltit, musiikki yms) mutta toisaalta se ei takaa yhtään mitään. Voi tapahtua ihan mitä tahansa. Oon onneksi aika hyvä sopeutumaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Veikkaan että tuun suhtautumaan tähän sellaisena suorituksena, että nyt mennään perhana ja katellaan mitä tulee 😀 Vähän kun joku maraton, ei se nyt hyvältä aina hetkessä tunnu mutta valmistautuminen sekä vaihtoehtojen ja maaliviivan tiedostaminen helpottaa. Samalla helpottaa ajatus, että on tässä nyt muutkin synnyttäneet. Sen lisäksi mulla on ympärillä rautaisia ammattilaisia, joilta voin kysyä mitä tahansa. Hiukkasen ehkä huumoria messiin vielä, se tuskin ainakaan pahentaa asiaa. Mulle on koko ikäni toitotettu, että mulla on synnyttäjän lantio niin nyt se sitten punnitaan! Jos punnitaan, tässä on hyvät mahdollisuudet päätyä myös sektioon, mikä on mulle kyllä tosi fine myös. Tilanteen mukaan mennään ja ammattilaisiin luotetaan tässäkin asiassa. Katsotaan et mikä on sillä hetkellä sitten paras vaihtoehto 🙂

Millaisia synnytystoiveita sulla on?

Veikkaan, että tähän mulla on fiksumpi vastaus kuukauden päästä kun oon vähän enemmän perillä kaikesta. Oon elänyt raskausajan aika päivä/viikko kerrallaan. Turha stressata tulevasta, parempi keskittyä nykyiseen ja valmistautua synnytykseenkin sit kun se alkaa olla ajankohtaista. En jotenkin halua suunnitella synnytystä liian tarkasti, tiedän ystävien kokemuksesta et ne kun ei vaan aina toteudu. Uskon et meen tosi fiilispohjalla ja kuuntelen itseäni siinä hetkessä. Mitkä on sen hetken tuntemukset ja mitä vaihtoehtoja on ylipäätään just silloin saatavilla!

Miten olet treenannut raskausaikana?

Vähän fiiliksen mukaan! Alkuun en yhtikäs mitään, ja puolivälissäkin oli aika rauhallista. Nyt oon aktivoitunut. Kävelylenkkejä, puistojumppia, kotitreenejä, tanssia ja joogaa. Kerran viikossa käyn salilla. Olo on pysynyt loppukesän ja syksyn aikana kivan energisenä, vaikka kasvava masu vähän kolotuksia aiheuttaakin!

Mikä on ollut yllättävintä raskaudessa?

Mulla ei tule tähän mitään yhtä ylitse muiden mieleen. Oikeastaan tää on ollut tähän asti aika pitkälti just sitä mitä kuvittelinkin. Tosin ihan hirveästi en kyllä ees kuvitellut 😀 Mulla ei oikein ollut mitään valtavia odotuksia raskauteen liittyen, tähän kun oon suhtautunut tapani mukaan vähän päivä kerrallaan -meiningillä ja ottanut kaiken vastaan mitä nyt tulee. Aavistelin et raskauteen tulee mahtumaan ylä- ja alamäkiä, mutta ajattelin et päällimmäisenä tää olis varmasti ainutlaatuinen kokemus täynnä kiitollisuutta ja rakkautta. Tätä kaikkea se on ollutkin. Ehkä ekalla kolmanneksella stressinsietokyky tuli vähän puskista. Tuntui et tuohon aikaan ne ihan pienimmätkin jutut ahdisti ja stressasi, ja sit samalla sitä tietty jännitti sikiön selviämistä. Moni raskauteen liitettävä juttu on jäänyt omalla kohdallani puuttumaan, mikä on tavallaan ollut vähän yllättävää. Kaikki puhuu aina hormoneista johtuvista mielialavaihteluista/herkkyydestä, erikoisista raskaushimotuksia ja “preggo brain” -ilmiöstä, mutta ite en oo ainakaan vielä tässä 30 viikon aikana näihin törmännyt.

Millaisia kokemuksia neuvolasta?

Pelkästään hyvää. Nää on merkittäviä käyntejä ja jokainen käynti on aina yksi steppi eteenpäin. Aina oppii jotain uutta. Tunnen, että meitä kuunnellaan neuvolassa ja ilmapiiri on aina sellainen et ihan mitä tahansa voi kysyä, se tuntuu tosi merkitykselliseltä. Oon kokenut tosi tärkeäksi sen et ollaan molemmat vanhemmat aina paikalla. Ehkä ainoa miinus on se, et meillä on terveydenhoitajat ja lääkärit vaihdelleet tosi paljon koronan ja sit meidän neuvolan muuton vuoksi. Et ei ole (vielä) sellaista yhtä tyyppiä, jota voisin kutsua omaksi neuvolahenkilöksi, sellaista joka tuntisi meidän perheen.

Jännittääkö sua palautuminen, tai mitä ajattelet siitä?

Se, että synnytykseen ja koko raskausaikaan on suhtautunut niin et tulee mitä tulee, helpottaa myös jännitystä liittyen palautumiseen. Kaikki tunteet on sallittuja, sitä oon toitottanut itselleni koko raskausajan ja oikeastaan jo ennen sitä. Käsitellään niitä rauhassa sit sitä mukaan kun tuntemuksia tulee. Asenne on oikeastaan sama sekä henkisen, että fyysisen palautumisen osalta. Sopiva sekoitus lempeyttä ja luottoa löytyy niin omaa mieltä kuin kehoa kohtaan. Palautuminen tapahtuu siihen tahtiin kun se keholle ja mielelle suinkin sopii. Ja voihan se olla, et synnytys tulee olemaan ihan kamala kokemus enkä koskaan palaudu henkisesti tai fyysisesti siitä, ja sekin on ihan fine. Sitten ei varmaan enää synnytetä tai ei ainakaan synnytetä samalla tavalla toista kertaa! En aio asettaa mitään tavoitetta palautumiseen, vaan annan itselleni kaiken ajan minkä tarvitsen. Varmaa on et tuun tässäkin asiassa kääntymään ammattilaisten puoleen ja konsultoin oman tilanteeni osalta heitä!

Millaisia odotuksia vauva-arkeen?

Tuntuu et oon saavuttanut raskauteen, synnytykseen ja äitiyteen liittyen sellaisen lempeyden mielentilan, jossa elän tosi vahvasti hetkessä. Tuntuu turhalta tehdä olettamuksia tai suunnitelmia sen suhteen et millainen äiti minusta tulee tai millaista meidän arki tulee olemaan kun en voi jotenkin tässä vaiheessa vielä tietää mitä tuleman pitää. En tunne vielä vauvaa, enkä tunne äiti-minää. Uusia tunteita, ajatuksia ja oppeja tulee 100% varmuudella. Joskus haaveilin et tuun olemaan sellainen menevä mutsi, joka heittää lapsen johonkin rinta- tai selkäreppuun ja buukkaa päivät täyteen ohjelmaa ja kiipeää vuorelle ja tekee töitä vanhaan malliin. Sellainen joka ei anna lapsen rajoittaa elämää millään tavalla, vaan menee ja tekee. Nyt musta tuntuu tosi oudolta et päättäisin etukäteen millainen äiti musta tulee tai miltä arki tulee näyttämään. Entä jos ei kiinnosta lähteä mihinkään ja haluankin olla vaan kotona vauvan kanssa ja nautin siitä hurjasti? Entä jos oon kuoleman väsynyt enkä todellakaan jaksa kiivetä edes pienelle kukkulalle vauva selässäni? Entä jos ei yhtään kiinnosta tehdä töitä tai siihen ei ole mahdollisuutta jos vauvalla onkin erityistarpeita? Summa summarum: meidän näköinen vauva-arki olkoon just sellaista kun se sillä hetkellä on!

Miten kestit alkuraskauden epävarmuuden? Pelkäsitkö keskenmenoa?

Se oli raastavaa aikaa, mut jotenkin siitä selvisi. Meillä on ollut perhepiirissä paljon keskenmenoja, joten olin valmistautunut siihen et sama voi käydä meillekin. Oikeastaan olin 90% varma et niin tulisi käymään, tuntui jotenkin lohdullisemmalta ajatella niin. Silti samaan aikaan toivoin tietty ihan hurjasti et hän selviäisi. En noina viikkoina osannut oikein paljoa muuta ajatellakaan. Katselin rv 7 ultrassa otettua kuvaa, jossa vatsassa asustava pieni tyyppi näytti ihan merihevoselta. Hän näytti siinä kuvassa jotenkin ihanan tomeralta. Ehkä hän voisi selvitä. Mua helpotti jotenkin se et kerrottiin jo tosi varhaisilla viikoilla läheisille ja perheelle raskaudesta. Sit mahdollisen keskenmenon tullessa voitaisiin avoimesti kertoa siitäkin ja saataisiin tarvittavaa tukea. Musta on ihanaa et keskenmenoista puhutaan nykyään avoimemmin. Kenenkään ei pitäisi käsitellä näitä asioita yksin. Keskustelu ja toisten tuki on korvaamatonta. Mun oma pelko ja epävarmuus helpottivat jossain 14 viikon tietämillä.

Mistä tiesitte et ootte valmiita vanhemmiksi?

Helppo vastaus: ei me tiedetty. Me vaan päätettiin ja päätettiin alkaa yrittää. Mä en oikein usko käsitteeseen “oikea aika”. Sellasta ei tapahdu et ovikello yhtäkkiä soi ja sit siellä on joku tyyppi tarjottimen kanssa tarjoilemassa “oikeaa aikaa”. Koen, että oikea aika on vähän tilanteessa kuin tilanteessa sellainen et se vaan pitää päättää. Et nyt se on ja nyt aloitetaan tekemään töitä tämän eteen. Aina on helppo keksiä syitä tai pitkittää aloituksia, ja siihen me monet usein syyllistytään. Ja vaikka perheen perustaminen on useinpäätös, se voi myös tapahtua ihan vahingossa ilman suunnittelua tai sit sitä ei tapahdu ollenkaan vaikka halua kuinka paljon olisikin. Nää on tosi vaikeita asioita.

Onko vauvalla jo nimi?

Noo hänellä on aika monta nimeä 😀 Vielä pitäisi päättää et mikä niistä valitaan. Oon liittänyt nimilistan hänen 4D-kuvan viereen ja katselen aina säännöllisesti et keneltä hän niistä eniten näyttää haha. Voi olla et nimi päätetään sit vasta joskus myöhemmin. Nyt hän on Käpy.

Miten ootte suunnitelleet työt/yrittäjyyden vauvan synnyttyä?

Tääkin yksi niitä asioita, jotka on vielä melko auki. Miten arki lähtee rullaamaan, onnistuuko imetys jne. Katsotaan tilanteen mukaan. Vanhempainvapaa jaetaan ihannetilanteessa puoliksi niin et molemmat saa viettää aikaa kahdestaan lapsen kanssa ja toisaalta sit molemmat saa myös tehdä töitä. Mä hyvin todennäköisesti tulen olemaan ainakin ensimmäiset 5kk vauvan kanssa enemmän päivisin. Mutta tarkoituksena on kyllä myös käyttää rahaa hoitoapuun ja toisaalta hyödyntää meidän läheltä löytyvää tukiverkkoa röyhkeästi hyväksi 😀

Mitä sairaalalaukkuun mukaan?

Voin kertoa et tuun pakkaamaan tän varmaan niin loppumetreillä kuin ihminen voi sairaalakassinsa pakata. En yhtään tiedä mitä sinne otetaan edes mukaan. Varmaan jotain ruokaa ja vauvanvaatteita? 😀 Ja sit ne led-kynttilät ja musat, hah! Katsotaan sairaalakassia sit vähän lähempänä laskettua aikaa!

Onko teillä parisuhteessa koskaan haasteita? Ainakin oon saanu kuvan että teidän arki on ruusuilla tanssimista?

Voi kyllä meillä haasteita on siinä missä muillakin, vaikka riitojamme en someen kuvaakaan. Riitely, erimielisyydet ja huonot päivät kuuluvat parisuhteeseen siinä missä kaikki hyväkin. Vaikka meissä on mieheni kanssa paljon samaa, löytyy meistä myös paljon päinvastaisuuksia. Ja vaikka ne toisen luonteenpiirteet ja tottumukset oikein hyvin tiedostaa ja niitä osaltaan osaa kunnioittaa, saa niistä myös edelleen riitoja aikaisiksi. Viimeksi eilen lähdin ottamaan kävelylle vähän happea kun keskustelusta ei tullut mitään (minä ehdin innostua uudesta jutusta ja olen suin päin syöksymässä uuteen samalla kun toinen analysoi, harkitsee ja painaa jarruja pohjaan – aina sama :D). Usein pieni etäisyyden ottaminen auttaa. Happihyppelyn jälkeen oli ihan eri fiilis ja molemmat oli paljon ymmärtäväisempiä. Tehdään paljon asioita yhdessä mut meille on elintärkeää et molemmilla on myös ne omat harrastukset, omat ystävät ja omaa aikaa. Tää tekee tosi hyvää myös meidän parisuhteelle.

Meinaatteko kertoa lapsen nimeä somessa/näyttää hänen naamaa?

Veikkaan, että tää asia hahmottuu parhaiten sit kun hän on täällä. Vielä ei olla tehty oikein mitään päätöksiä tämän osalta. En näe mitään ongelmaa siinä et vauva-aikana hän somessa vilahtelee mut ehkä sitten kun lapsi alka kasvaa ja kasvonpiirteet alkavat muodostumaan tunnistettavammiksi, niin uskon et aiotaan kunnioittaa hänen yksityisyyttään! Nyt kun julkisuutta on tullut enemmän myös perinteisessä mediassa, omaan naamaan törmää herkemmin myös iltapäivälehtien otsikoissa. Ja se on sellaista mitä en lapselleni halua.

xx Sara