Uusi koti: Keittiö 18 October, Oct 2018 - 12:39
Tai no, uusi ja uusi. Ollaan asuttu tässä asunnossa pian puoli vuotta. Aika on mennyt ihan hurjan nopeasti. Niin nopeasti, etten ole ehtinyt vielä esitellä blogissa meidän keittiötäkään.
Korjataanpa asia samantien.
Kun etsittiin ensiasuntoamme, oli yksi kriteereistämme avokeittiö. Saareke on ollut pitkäaikainen unelmani. Jo lapsena rakastin perhetuttujemme saarekkeellista keittiötä, jossa oli hurjan kiva tunnelma. Salaattiaineksia pilkotessa pystyi seurustelemaan olkkarissa hengailevien kanssa. Saarekkeelle katettiin aina aamiainen ja välillä se syötiinkin baarijakkareilla sen ympärillä.
Meidän saarekkeeseen ei mahdu baarijakkaroita, mutta muuten se on toiminut kuin unelma. Säilytystilaa on loputtomiin, eikä liesituuletinkaan ole häiritsemässä yläpuolella: sisään rakennettu liesituuletin nousee napin painalluksella. Keittiöön on integroitu jääkaappi, tiskikone ja pesukone.
Asennettiin viime viikonloppuna saarekkeen päälle nuo kolme lamppua. Haluttiin tuoda keittiöön vähän rosoisuutta ja päätettiin, että annetaan johtojen vaan roikkua vapaana, ei lähdetä piilottamaan niitä.
Tykkään edellisten asukkaiden valitsemista keittiön pinnoiosta, ja aivan erityisesti välitilan laatoista! Keittiö on mukavan neutraali ja se sopii mielestäni mainiosti asunnon tyyliin.
Lue myös:
Uusi koti: sisustus ja pintaremontti
Uusi koti: Ensimmäiset kuvat & lasiovet
Uusi koti: Olohuone ja ruokailutila
xx Sara
Sara2
Posted at 14:47h, 18 OctoberIhanan värinen keittiö! Olet ehkä jo maininnut, mutta onko keittiö As Helsingön vai jokin muu? 🙂
saratickle
Posted at 05:40h, 19 Octoberkeittiö on HTH! 🙂
Sannanen
Posted at 14:56h, 18 OctoberAivan upea tuo teidän keittiö, samoin kuin koko muukin asunto!
saratickle
Posted at 05:41h, 19 OctoberKiitos ja kumarrus! <3
Pian mikroton
Posted at 11:47h, 20 OctoberIhana keittiö!! Onks teillä mikroa ollenkaan? Tuli vaan mieleen kun ostettiin just kämppä missä ei oo mikroa ja vähän mietityttää pitäiskö keksiä sille joku ei-niin-kätevä paikka vai selviääkö ilman…
saratickle
Posted at 12:06h, 22 OctoberVoi kiitos 🙂 Meillä ei oo mikroa ollenkaan, syystä ettei täälläkään ole paikkaa sille. Mutta joo, eipähän tule syötyä valmisruokia 😀 Lämmitetään ruoka aina uunissa tai paistinpannulla!
Joooooh
Posted at 07:56h, 21 OctoberHei, ihanan näköistä! Mitä matskuu ja mikä väri toi teidän lattia on? Ollaan just laittamassa uutta ja haluiaisin just jotain ton tyyppistä 🙂
saratickle
Posted at 12:03h, 22 OctoberVoi kiitos 🙂
Tähän postaukseen (kommenttiboksiin) oon linkannu: https://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy/uusi-koti-olohuone-ruokailutila
Vierailija
Posted at 12:38h, 23 Octobereikä, vau mikä kämppä, ja tyyli<3 ehkä kade keittiöstä 🙂 tyyli täys kybä!
Viivi124
Posted at 19:46h, 04 NovemberVautsi ihan super kivan näköistä teillä! Mistä toi teidän olohuoneen matto on? Pitkään olen tuommoista etsinyt. 🙂