Uusi koti: Sisustus ja pintaremontti

home3.jpg

 

Ensi viikko on muuttoviikko. Uskomatonta miten nopeasti neljä kuukautta onkaan kulunut?!

Uusi 58-neliöinen kotimme löytyi tosiaan Torkkelinmäeltä. Aikaisemmassa elämässään asunto oli kolmio, nykyään siellä on enää yksi väliseinä makuuhuoneen ja olohuoneen välissä. Kämppä olisi periaatteessa ollut muuttovalmis, mutta halusimme tehdä sinne pieniä muutoksia. Päädyttiin vaihtamaan lattia ja uusimaan väliseinän liukuovet.

Uuden ja ensimmäisen oman kodin sisustuksen ei tarvitse olla heti valmis. Tätä olen toitottanut itselleni jo monta kuukautta.

Edellä mainittu ei ole ihan helppoa meikäläiselle, olenhan normaalisti tyyppiä “kaikki heti nyt tänne”. Tällä kertaa olen kuitenkin luvannut asennoitua eri tavalla. Edetään rauhassa. Katsotaan miten tavarat asettuvat ja mitä pitää uusia. Ei harkitsemattomia päätöksiä, eikä sitä halvinta mahdollista.

Mitä päätöksiä on sitten tehty tähän mennessä? Lattia ja liukuovet. Nämä on jo hankittu ja ovat molemmat asentamista vailla valmiita. Meidän vanha sohva ja vaatekaappijärjestelmä tulevat myös jäämään edelliseen kotiin uusille vuokralaisille. Ruokapöydän osalta vielä arvotaan. Säilytystiloja tarvitaan uuteen kotiin lisää, mutta niiden suhteen ei olla tehty vielä päätöksiä.

 

home.jpg

home4.jpg

pictures from Pinterest

 

1. Lasiset liukuovet. Väliseinään rakennetut raskaammat puiset liukuovet vaihdetaan mustilla kehikoilla varusteltuihin lasisiin. Haluttiin asuntoon vielä lisää avaruutta ja valoa. 

2. Eurolavat. En tiedä osaisinko elää enää ilman tätä sänkyjärjestelmää, joka meillä on jo vuosikausia ollut käytössä. Itse sänky tullaan uusimaan, mutta eurolavojen suhteen ollaan suunniteltu pelkästään pintojen freesausta. Lavojen reunat toimivat laskualustana ja ajavat samalla yöpöydän roolin

3. Vihreä sametti. Ollaan molemmat, sekä poikaystävä ja minä ihastuttu smaragdinvihreään samettiin. Asiaa on pyöritelty päässä vuoden verran ja nyt samettisohvan hankkiminen omaan kotiin tuntuu jo hyvältä ajatukselta (vaaleanpunainen vastaavahan meiltä jo löytyykin toimistolta)Mielellään kuitenkin sellainen, johon on mahdollista vaihtaa päällykset, mikäli materiaali ja väri alkavat joskus kyllästyttämään. 

4. Leveä lankkuparketti. Olen niin tyytyväinen päätökseen vaihtaa uuden kodin lattia. Se ei missään nimessä ollut ihan helppo, olihan edellinen hyvässä kunnossa oleva lankkuparketti erittäin kelpo sekin. Asunnon vinot seinät ja massiivinen keittiön saareke asettivat oman haasteensa päätöksentekoon. Minä kuitenkin halusin spessumman lattian, se oli yksi uuden asunnon ehdoistani. 18cm leveät lankut saadaan uuteen kotiin keskiviikkoon mennessä, mutta näin aikaisemmin tällä viikolla saman lattian livenä ystäviemme uudessa kämpässä. Se oli mieletön!

5. Keittiö. Skandinaavinen keittiö on hyvin klassinen. Saareke, harmaat pinnat ja avarat työskentelytilat. Jossain vaiheessa saatetaan hankkia uusi kivipinta saarekkeeseen, mutta sillä ei ole kiire. Keittiön kaakeliseinä on yksi asunnon suosikki yksityiskohdistani!

6. Valaistus. Uusi koti mahdollistaa hyvin erityyppisiä valaistusratkaisuja vanhaan kämppään verrattuna. Lamppurivejä saadaan useampaan kohtaan: ainakin ruokapöydän ja saarekkeen päälle!

 

 

xx Sara

Tags:
,
8 Comments
  • HelsinkiDragonfly
    Posted at 17:13h, 08 April

    Onnea uuteen kotiin! Sohva ja lamppurivit kuulostavat ihanilta! Kuvia sitten jakoon!
    xxx
    E
    http//helsinkidragonfly.blogspot.fi

    • saratickle
      Posted at 17:15h, 08 April

      Kiitos ja kumarrus <3

      Jessööör! 🙂 Ihan ehdottomasti pistetään!

  • Vierailija
    Posted at 09:58h, 09 April

    Tiedät varmaan kemikaaleista joilla kuormalavat käsitellään? Jos niitä haluaa käyttää sisätiloissa, pitäisi esim. maalata lavat, jotta ne eivät päästä huoneilmaan sisältämiään myrkkyjä. Kannattaa googlettaa vähän tarkemmin.

    • saratickle
      Posted at 05:09h, 10 April

      Tiedän kyllä ja siksi nämä onkin ostettu sisustuskäyttöön lavoja myyvältä yritykseltä…

  • Ritsku
    Posted at 04:24h, 10 April

    Näyttää ihanalta! Onnea uuteen kotiin!
    Hei, millä menitte Cancunista Tulumiin? Hotellilta tarjosivat 130 dollaria kuljetuksesta..Pääsee varmaan bussilla edullisemmin..

    • saratickle
      Posted at 05:11h, 10 April

      Me ei menty suoraan, koukattiin Valladolidin kautta, vietettiin siellä yksi yö! Mutta Chetumalista Tulumiin maksettiin 20e kärsä taksikuljetuksesta!

    • Jesku
      Posted at 09:33h, 10 April

      Paikallisbussit (pieniä vaneja/busseja) kulkee hyvin Cancunin linja-autoasemalta. Ei maksa montaa euroa.

  • Vierailija
    Posted at 11:58h, 21 April

    Moikka Sara,
    Olisi hienoa ja vastuullista, että eurolavojen hehkutuksen yhteydessä mainittaisi niiden oikeanlaisesta käytöstä terveysriskien välttämiseksi. Nämä eivät ehkä ole kaikille lukijoille päivänselviä asioita (?)
    Lisää tietoa esim: http://www.tukes.fi/fi/Ajankohtaista/Tiedotteet/Biosidit/Ala-vaaranna-terveyttasi-ja-kuormita-ymparistoa-kemikaaleilla—kayta-kyllastettya-puuta-oikein/
    Aurinkoista viikonloppua!