Vauvapelko

Eilinen päivä oli täydellinen. Vietin sen mun lempparimimmien ja myös kollegoideni (aina halunnu sanoa kollega) kanssa. Tytöt, aamupalaa, biitsiä, lounaat terassilla ja taivalla lämmittävä aurinko. Minust oli kivaa, me kotkalaiset sanottaisiin.

Minä, Kaisa ja Janni. Meillä on ihan mahtava trio. Meitä yhdistää kotikaupunki, bloggaaminen ja sama huumori. Ollaan samaan aikaan niin erilaisia ja niin samanlaisia. Ollaan yhteydessä päivittäin, tuetaan toisiamme, pohditaan elämää, höpötetään turhia tytteöjen juttuja sekä jaetaan blogijuttujen plussia ja miinuksia. Noin puoli vuotta sitten meidän trio kasvoi yhdellä jäsenellä. Nyt meitä on neljä.

Luin Veeran postauksen Kun ystävä saa lapsen, ja pystyn samastumaan tähän. En kutsuisi itseäni vauvaihmiseksi. En tiedä niistä juuri mitään, eikä mun mielestä vastasyntyneet näytä enkeleiltä, niinkuin muut sanovat (en etenkään minä, joka tulin ulos kuulemma aivan sinisenä, napanuora tuplasti kaulan ympärillä). Tämä johtuu hyvin pitkälti siitä, ettei elämässäni ole aikaisemmin oikeastaan koskaan ollut vauvaa. Kaukaisemmilla tuttavuksilla kyllä, mutta lähellä ei. Kaisa pisti mulle mm. tässä keväällä kuvan uudesta babysitteristään, kysyin mikä toi on…

Tiedon puute yhdistettynä siihen, ettei elämäni aikana ympäristössä ole vauvoja näkynyt, johtaa siihen, että jopa pelkään vauvoja. Etenkin niitä, jotka syntyvät ystävilleni. Eristyvätkö ystäväni? Näenkö heitä enää ikinä? Entä jos en osaakkaan olla vauvan kanssa? Voidaan puhua jopa jonkin sortin mustasukkaisuudesta. Toiset koirat ovat mustasukkaisia, kun vauva tulee taloon. Ihmisellä se saattaa näkyä vähän samalla tavalla: keskustelunaiheet siirtyvät niistä perinteisistä yhteisistä asioista vauvaan, hänen vaippoihin ja pahimmillaan niiden sisällön koostumukseen.

Kun Kaisa vuosi sitten kertoi mulle yhdessä pressitilaisuudessa raskaudestaan, se meni jotenkin näin: “mä oon vähän kipee, mun pitää nyt lähtee kun mä oon raskaana”. Siinä oli varmasti jotain muutakin, mutta näin mä sen aina muistan 😀 Olin myöhässä (ylläri) ja juostiin jotenkin ristiin ja molemmilla oli kamala kiire ja sitten tämä uutinen vaan pamahti ja en tiedä ees mikä mun reaktio oli. Kukaan näin läheinen raskaana oleva ei oo koskaan aikaisemmin kertonut mulle uutisia henkilökohtaisesti. Olin tietysti innoissani, mutta samaan aikaan vähän peloissani.

Sanoin raskauden aikana jossain vaiheessa Kaisalle, etten tiedä vauvoista mitään ja hän vastasi, ettei tiedä itsekään. Tän lauseen jälkeen kaikki on tuntunut jotenkin tosi helpottavalta. Oon ollu mukana kuuntelemassa ja oppimassa vaikka mitä (tosin still ulapalla). Kaisa on maailman huikein äiti, yksi eikuvistani tällä saralla. Se ei ole jäänyt kotiin nyhjäämään, vaan on aina aktiivisesti mukana kaikessa, ja niin on skidikin. Puheenaiheet totta kai pyörivät vauvassa, etenkin jos paikalla on jotain muitakin kun me kolme ja skidi, mutta puhutaan me kaikesta muustakin. Kaisan asenne koko hommaan on ihailtava. Vaikka tyyppi on jonkin sortin perfektionisti, hän vaikuttaa nykyään niin stressittömältä ja luontevalta. Se nipotouhu, joka usein äitiyteen liitetään, ja johon vauva.fi:ssä törmää, siitä ei ole havaintoakaan. Homma on vahvasti hallussa, mutta asenne rento.

Eilen syötiin meidän neljän koplassa ihanaa salaattia terassilla. Tai no, kolme söi salaattia, yksi nuoleskeli rinkeliä, joka tipahteli aina välillä maahan. Ihanan rento tunnelma. Juteltiin mm. siitä, että mitä jos skidi innostuukin viisivuotiaana jostain planeetoista tai alkaa keräämään postimerkkejä 😀 Oli miten oli, mä oon ihan varma, että tällä naperolla tulee olemaan loistavat jutut ja hänestä kasvaa yhtä huikea tyyppi kun mun kotkan pojista <3 Musta on ihanaa olla osa pikkutyypin elämää ja nähdä hänen varttumistaan. Ilmottaudun jo nyt siksi tyypiksi, joka tulevaisuudessa aina tilaisuuden tullen tulee huomauttelemaan, että sä olit kuule sillon ihan ihan pieni ja sillon me leikittiin kaukosäätimellä ja otettiin selfieitä sun ja Janni-tädin kanssa.

T.Sara

31 Comments
  • Nora
    Posted at 10:25h, 11 July

    Mä oon miettiny pitkään, et oonko ainoo, joka “pelkää” vauvoja! Munkaan lähipiirissä ei oo ollu vauvoja ennen viime vuotta, joten en tienny niistä just mitään… Mä ehkä jopa vähän säikähdin ystävän vauvauutisia vähän ehkä samoista syistä: nähdäänkö me enää koskaan? Meneeks tää nyt nii, et kaikki jutut pyörii vauvan ympärillä?
    No mikään ei loppujen lopuks muuttunu! Vielä tän vuodenkaan jälkeen mun vauvapelko ei oo missään nimessä poistunu, mut kyl se on selkeesti vähentynyt. Isoimpana vaikuttajana on varmaan se, baby mama tyrkytä sitä poikaa syliin väkisin tai oikeestaan vaadi mua millään tavalla ottaa siihen kontaktia vaan saan tehdä sen omaan tahtiin ja näin mä toivoisin kaikkien olevan! Kertaakaan mä en oo uskaltanut pitää vauvaa sylissä enkä osaa oikein sille mitään sanoakaan, mut haittaaks se?
    Hauskaa viikonloppuu Sara! Ja jos oot Ilosaarirockissa ni tuun moikkaa (jos törmätään) ;-D

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 10:12h, 12 July

      Se, että ympärillä ei ole ollut vauvoja vaikuttaa ihan älyttömästi. Ymmärrän sinua! Mutta kiva kuulla, että pelot on vähentyneet. Hiljaa hyvä tulee eikö 🙂 Jes, täällä ollaan, moikataan jos törmätään!! <3

  • annajasebastian
    Posted at 10:27h, 11 July

    Ihana postaus Sara! Mä niin samaistun sun tekstiin! Mun sisko sai vauvan pari vuotta sitte ja olin ite kans elämny ihan vauvapimennossa koko elämäni. Jotenki se sitte lähti kuitenkin vaan rullaamaan ja ollaan pikkusen kaa ihan bff:t nykyään.
    Ihan huippua, että teijän tiimi on saanu pienen vahvistuksen 🙂
    -Anna

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 10:10h, 12 July

      Kiitos Anna!! <3 Ihana tsemppikommentti. Kyllä se vähän vaatii sen, että lapsi pullahtaa jollekin, ja hänen elämäänsä pääsee sisään. Varmasti lähtee pelot pois 🙂 Voin vaan kuvitella miten hauskaa teillä on bff:n kanssa!!

  • endorfiinikoukussa
    Posted at 10:29h, 11 July

    Ihana teksti. Meikä liikuttui. Ihana sä – haluat aidosti oppia ja ymmärtää. Olet varmasti ihana ystävä.

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 10:09h, 12 July

      Voi Elina, sä sanot aina niin kauniita juttuja <3 Tässä muuten myös toinen äitiesikuvani omani ja Kaisan lisäksi <3 KIITOS!

  • Riikka
    Posted at 10:49h, 11 July

    Ei jestas, miten ihanasti ja koskettavasti olet osannut aiheesta kirjoittaa! 🙂

  • Hymy huulilla!
    Posted at 10:50h, 11 July

    Aivan huikea kirjoitus. En tiedä miksi liikutuin tästä niin kovin. Sä olet vaan niin ihanan aito kun kirjoitat. Sait hymyn huulille ja kokosit yhteen ajatukset, joita itsekin usein miettii, kiitos!

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 10:08h, 12 July

      Voi ihana kommentti, kiitos valtavasti, arvostan todella <3

  • s
    Posted at 11:13h, 11 July

    Hyvin kirjoitettu! Voin samaistua täysin, mulla ei ole mitään ongelmaa lässyttää ja jutella eläimille, mutta kun siihen paikalle isketään vauva taikka minkäikäinen lapsi tahansa- en osaa sanoa yhtään mitään 😀 tai yleensä jostain syystä alan puhua kirjakielellä, ei mitään hajua miksi :DD ei ole mullakaan yhtä ainutta lasta lähipiirissä, eikä varmaan ookkaan ihan hetkeen, vaikka koko kaveriporukka on siinä 25 vuoden korvilla… meikäläinen ei leikkinyt lapsena edes nukeilla IKINÄ joten puuttuukohan multa joku vauva-vietti 😀 toisaalta haluan kyllä lapsia joskus mutta jotenkin vielä se tuntuu kovin kaukaiselle asialle.

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 10:07h, 12 July

      haha ihana, kirjakieli!! <3 😀 Tuntuu se täälläkin. Ja ps. mä en lässytä edes eläimille!!

  • Lilli
    Posted at 12:12h, 11 July

    Haha silloin me leikittiin kaukosäätimellä xD Tää oli kiva 🙂

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 10:07h, 12 July

      hehe kiitti Lilli! Terkkuja Kenille 🙂 <3

  • lilian
    Posted at 12:43h, 11 July

    Kirjoituksesi sai hymyn huulille! Tosi luontevasti ja hauskasti sait näinkin vakavan asian kerrottua. Minunkin kaveripiiriin on pullahdellut vauvoja (ei vielä ihan läheisille ystäville) mutta pientä stressiä siitä olen ajatuksissani jo ottanut, että missäs omalla kohdalla mennään… 😀
    ja aina jos joku työntelee vaunuja lähelleni niin mieluummin otan pari askelta sivuun kuin kumarrun lässyttämään ja venyttelemään vauvan poskia.

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 10:06h, 12 July

      Mahtavaa kuulla että upposi 🙂 Ymmärrän täysin sun ajatuksia, samoja täälläkin. Mä oon valmis äidiksi ehkä 10v päästä?? Mutten kuitenkaan haluaisi olla vanhakaan kun lapsi syntyy?? Jotenkin kaikki nää vauvapuheet tekisi mieli vaan omalla kohdalla sivuuttaa!

  • Aaaa
    Posted at 12:47h, 11 July

    Aivan ihana postaus. Oot paras! <3

  • Sofia
    Posted at 12:57h, 11 July

    Itse tulin yllättäen raskaaksi talvella ja vauva syntyy parin kuukauden päästä. Aluksi olin suorastaan kauhuissani, mutta nyt ajatukseen on jotenkin tottunut. Silti tulevaisuus pelottaa. En ole koskaan pitänyt ihan pientä vauvaa sylissä puhumattakaan jostain vaipanvaihdosta. En tykkää läheskään kaikista lapsista enkä esim osaa leikkiä kunnolla lasten kanssa. Mutta olen tosi onnellinen tästä ja luotan siihen, että omaan lapseen rakastuu ja kaikki sujuu luontevasti kun ensin vähän opettelee 🙂
    Pelottaa kuitenkin kuinka kaverisuhteiden käy. Tuttavapiirissä ei ole yhtään pientä lasta! Välillä on raskasta kun ei ole yhtään kaveria, joka jo olisi käynyt läpi tämän. Toisaalta on myös hienoa olla ensimmäinen, ehkä osa sitten tulee joskus perässä 🙂 Kaikki ovat tosi innoissaan tästä, mutta jännittää kuinka käy sitten kun lapsi oikeasti syntyy. Pyydetäänkö minua ja poikaystävää enää kahville, illanviettoihin, piknikille, minnekään? Entä jos kaverit ei pidäkään vauvasta, ärsyyntyvät sen itkusta ja läsnäolosta ja haluavat mieluummin olla keskenään ilman meitä? Entä jos kylässä käyvät vain isovanhemmat ja sukulaiset ihastelemassa vauvaa, eivätkä kaverit haluakaan enää tulla? Entä jos sitä itse muuttuu sellaiseksi, ettei ymmärrä huomioida sitä, että kaikki kaverit eivät välttämättä halua kuulla imetyksestä, koliikista ja vaipanvaihdosta?
    En tiedä mikä tämän kommentin tarkoitus on, mutta näitä ajatuksia heräsi kun luin postauksen näin raskaana olevan vinkkelistä. Kiva, että haluatte edelleen viettää aikaa porukalla, vaikka asiat ovat muuttuneetkin 🙂 Toivon, että omat ystäväni suhtautuvat myös luontevasti ja ymmärtävät kuinka tärkeää on edelleen pitää yhteyttä. Voi olla, että esim poikaystävän miespuoliset kaverit ottavat tilanteen superlunkisti ja sopeutuvat pikavauhtia. Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä 🙂

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 10:04h, 12 July

      Mahtavaa, että heräsi ajatuksia! Mä sanoisin näin lapsettomana ystävänä, että asia kannattaa ottaa puheeksi. Kertoa huoli jne. Veikkaan, että ystäviläl voi olla just näitä pelkoja mielessä mitä mullakin, ja puhuminen auttaa. Myös omaa aktiivisuutta kaivataan! 🙂 Onnea hurjasti teille!! <3

  • Kissis
    Posted at 12:57h, 11 July

    Sama. En osaa olla vauvojen kanssa enkä osaa lässyttää niille, en edes halua, se ei ole yhtään mua. En vaan tykkää pienistä ihmisistä.

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 10:01h, 12 July

      Ymmärrän kannan. Mäkään en osaa lässyttää, en edes eläimille. Mutta that’s fine. Mä puhun vauvoille samalla äänensävyllä kun muillekkin!

  • Tiia
    Posted at 19:30h, 11 July

    Ihanasti kirjoitettu! En pysty samaistumaan siihen kuitenkaan koska mulla on tällä hetkellä 2 pikkuveljee (kummankin vanhemman puolelta) jotka ovat lähes saman ikäisiä kuukauden ikäerolla sekä pikkusisko kaksoset:D
    Oon ihan pienestä tyttösestä asti ollut innokas hoitamaan lapsia ja oon mun serkut pikkuvauvoina ahkerana apulaisena vahtinut. Oon ollut 13 vuotiaaksi asti ainut lapsi ja yhtäkkiä pyrähti 2 pikkuveljeä ja vuosi sitten pikkusiskot..
    Kyllähän lastenhoito on raskasta mutta oon tosi kiitollinen siitä, että oon oppinut lastenhoidosta kaiken pikkusisarusten myötä(: Kyllä se muaki vieläkin mutta usko pois, pelot loppuu aikanaan! Jos pidät kaverisi lapsesta ei muuta kun innokkaana ehdottaudut opastetulle pissavaipan vaihtoreissulle 😉

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 10:00h, 12 July

      Voi sulla on olle ihanteellinen tilanne vauvojenhoidon suhteen 🙂 Kallisarvosta, ehdottomasti pitää olla kiitollinen noista opeista! Onneksi mun äiti on neuvolassa ja terveydenhoitaja, siihen voi aina tulevaisuudessa sitte turvautua kun oon pihalla!!

  • Roxy=)
    Posted at 20:56h, 11 July

    Oli mukava ja vähän hauskakin lukea tämä ja tietyllä tavalla samaistuin. Ainakin jos mietin itseäni reilu 6 vuotta sitten.
    En ollu lapsena/nuorena koskaan se joka haluaa olla ja leikkiä kaikkien vauvojen ja taaperoiden kanssa. Saatikka, että olisin alkanut lapsenvahdiksi. Taisin joskus ala-asteiässä jopa todeta että en halua omia lapsia.
    Parikymppisenä melkein panikoin jos oli tilanteita missä ois pitäny osata luontevasti hengailla pienten vauvojen kanssa. Mietin aina, että mitä niiden kanssa voi oikein tehdä!?
    No nyt vähän vanhempana (32 v), kohta kolme lapsen äitinä (kolmas vielä kuluttaa aikaa venyttelemällä mun mahanahkaa) kaikki on toisin. Kyllä sitä sitte viimeistään oppii olemaan niiden lasten kanssa kun on omia lapsia. Ja ne hoitohommatkin oppii. Vaikka eipä sillä, olin kyllä esikoisen synnyttyä aivan hukassa miten semmosta pientä rääpälettä hoidetaan. Onneksi elämä opettaa! Rohkeesti vaan hengailemaan ja juttelemaan kavereiden lasten kanssa. Ja ei niille taryte lässyttää, varsinkin,jo vähän vanhemmalle eli jostain 2,5-3 v eteenpäin voi jutella ihan niin ku aikuisellekin, ehkä vaan vähän yksinkertaisempia juttuja. ;D

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 09:58h, 12 July

      Kiitos kommentista ja tästä tarinasta! 🙂 Jotenki sitä ajattelee, että nuoret äidit ovat aina olleet tosi tietoisia vauvojen hoidosta jne. Tulee jotenkin ulkopuolinen fiilis. Ja näin se elämä vaikuttaa tämmösiinkin päätöksiin. Ihana kuulla, että tilanteesi on tällä hetkellä tuo. Onnea ja ihanaa kesää!! <3

  • Anne
    Posted at 14:28h, 12 July

    Ihanan rehellinen ja silti niin hyväntuulinen teksti! Kiva lukea sulta välillä pidempiäkin postauksia 🙂 Itse tykkään kovasti vauvoista, vaikka eipä niitä hirveesti oo lähipiirissä ollutkaan. Jotenkin ne vaan on niin suloisia ja viattomia, että ei niitä voi pelätä. Mutta mahtavaa, että sun ystävä on kuitenkin pysynyt omana itsenään lapsensaannin jälkeen 🙂
    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

  • Milla
    Posted at 14:49h, 15 July

    Hyvä aihe, ja hyvin kirjoitettu 🙂
    Voit tulla taltuttamaan sun vauvapelkoa tänne naapurin yläkerrokseen, löytyy pikkuneiti Turusen bestis (ja vastakohta.. Eli ei ADHD:sta tietoakaan, melko “laiska” tapaus, meidän neidin motto elämälle varmaan on joku Hakunamatata…)

  • Elina
    Posted at 21:34h, 17 July

    Täällä kans yks vauvapelkonen! Kuten näköjää monella muullaki kommentoijalla, mulla ei oo mitään ongelmaa lässyttää koirille ja muille elukoille mut jos mulle tyrkätään viereen vauva tai lapsi ni ei hemmetti meen aivan lukkoon :D! En tiä mitä niille pitäis sanoo enkä osaa lässyttää niille enkä osaa reagoida mitenkää luontevasti jos leikki-ikänen näyttää mulle vaik jonku tempun. En osaa leikkiä enkä ees pidä lapsia mitenkää erityisen sulosina ja ihanina (ainakaa vauvoja. Ne on ruttusia ja ne itkee ja kakkaa. Jee.). En tiä miten ihmeessä tuun ikinä selviimään jos joskus päätän tehä omia lapsia mut luotan siihen et homma alkaa siinä vaihees luistaa 😀
    Ihana kirjotus!

  • Jonna1983
    Posted at 10:03h, 18 July

    Jos yhtään lohduttaa niin en tiennyt minäkään yhtään mitään vauvoista ennen kuin oma syntyi, enkä pitänyt niitä kovin suloisinakaan. En osannut pidellä vauvaa, en osannut jutella niille saati vaihtaa vaippaa tai vaatteita. Vaikka vauva oli toivottu niin olin silti kauhuissani kun kuulin olevani raskaana! Siitäpä se sitten lähti kuitenkin liikkeelle, pikku hiljaa. Kaikkeen oppii ja tottuu 🙂 Mahtava kakarahan tuosta on tullut eli jotain on tehty oikeinkin!

  • camilla
    Posted at 22:47h, 14 September

    Kuulun ystäväporukassani niihin harvoihin kenellä ei ole lapsia tai kuka ei edes haluaisi niitä. Olen huomannut, että jotkut ovat sulkeutuneet pois elämästäni perheenlisäyksensä jälkeen, koska elämäntilanteemme on ollut niin erilainen. Se jos mikä on surullista. Välillä törmään myös ihmettelyyn tai arvostelemiseen, koska en kuulu siihen yleiseen joukkoon, ketkä haaveilevat häistä ja perheestä.
    Kai se on ihan yleistä, että on lapsipelkoinen, mikäli heistä ei juuri ole kokemusta. Silti jonain päivä, kun siskoni tulee saamaan lapsia, olen varmasti innolla mukana, maailman rennoimpana tätinä.. 🙂