VIIKON PARHAAT HETKET

Yksi elämän rikkauksista on arjesta nauttiminen. Se ettei elä reissusta reissuun tai viikonlopusta viikonloppuun, vaan osaa pysähtyä nauttimaan arjesta ja sen tuomasta ilosta.
Minulle arjen ilot ovat niitä pieniä asioita, joita ripottelen jokaiseen päivääni. Oli kyseessä sitten kuinka kiireinen päivä tahansa, on aina annettava hetki aikaa itselleen. Esimerkiksi tenttikirjan kimpussa paahtaminen aamukasista puoleenyöhön ei kuulosta laisinkaan niin pahalta kun päivään ajoittaa onnistuneen pikatreenin, rauhoittavan kahvihetken ja lukupäivän päättää suosikki tv-ohjelmaan.
Tässä lempparihetkiäni niin viikon arkipäiviltä kuin viikonlopun Tampereen irtiotoltakin 🙂

Lakanoiden vaihto ja kämpän perusteellinen tuuletus tiistaina!

Take away -latet Robert’s Coffeesta ja 30 minuutin pikavierailu siskon luona. Teki hyvää, meille molemmille! 🙂

Aivan loistava kahvakuulatreeni TFW:llä tiistai-iltana!

Ihana, ihana aamiainen lauantaina ?

Kahvipaussi kotona keskellä keskiviikkopäivää, kun molemmat sulkivat läppärinsä 10 minuutiksi ja vaahdotettiin maitokin!

Tampereen rakennusfiilistelyä tuulen ja sateen keskellä lauantaipäivänä

Kukkia, ulkona, OIH!!

Häviö Bezzerwizzerissä Tampereen Cafe Europassa 😀 Aihetta löytyi kuitenkin iloonkin kun kerrankin osasin heittää oikean vuosiluvun toisen maailmansodan taistelukyssäriin!! Winning!!

Mahtava pihvi-illallinen Ravintola Huuberissa! Ja jopa sapuskojakin parempaa oli seura ?

Värikäs naistenpäivä illallinen vauhtikestävyys sykepläjäys-juoksulenkin jälkeen

T. Sara

14 Comments
  • emma
    Posted at 22:47h, 08 March

    Mitä pidit Tampereesta:)? Näin sut lauantaina radiollla mutta en päässyt jutulle kassajonosta 😀 olet aina niin pirteä ja tyylikäs ja ehdottomasti mun lemppari bloggaaja! Iso peukku!

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 07:46h, 09 March

      Hahaa aia näit! Voi kiitos <3
      Oi Tampere oli ihana! Ainoa vaan, että sunnuntaibrunssipaikan eteen sai ihan tosissaan tehdä töitä: tyyliin kaikki mitä oli hehkutettu oli vaan lopetettu 😀
      Ehdottomasti sellainen kaupunki, jossa osaisin kuvitella asuvani!

  • :)
    Posted at 23:30h, 08 March

    Ihana aihe postauksessa ja hyviä kuvia 🙂
    Se on kyllä totta, että arjesta(kin) täytyisi nauttia. Sinä onneksi näyt osaavan sen!
    Se sun autoiluvideo instassa tänään oli muuten huippu!! 😀

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 07:47h, 09 March

      Niin siitä kyllä täysyisi, tekee tästä elämästä varsin paljon mukavampaa 🙂
      haha duetto oli jälleen vauhdissa 😀

  • Janette
    Posted at 06:51h, 09 March

    Tosi mukavaa luettavaa! 🙂

  • Mirkku
    Posted at 07:44h, 09 March

    Onpas hyvän näköstä lohta. Valmistit varmaan uunissa? Laitoitko kasvikset samaan aikaan lohen kanssa uuniin?

    • Tickle Your Fancy
      Posted at 07:50h, 09 March

      Eikö! Joo kaikki vaan samaan, inkivääriä, chiliä, soijaa, pippuria päälle. Kasvikset jää juuri sopivan rapeiksi 🙂 Ja juuresmuussia kylkeen!

  • Jenni
    Posted at 08:59h, 09 March

    Löysittekö mitään sunnuntaibrunssimestaa kuitenkaan?
    Ihanan näköisiä nuo uunikasvikset! Teen kyllä itsekin niitä tällä viikolla!

  • Siiri
    Posted at 09:01h, 09 March

    Tää oli loistava postaus! Sulla on ihanan valoisia ja selkeitä kuvia! Noinkin yksinkertainen asia kun maitovaahto tekee päivästä aina vähän paremman 😉

  • miia
    Posted at 14:37h, 09 March

    Toi teidän ruokapöytä on RAK-KA-US ??? Eikö se oo Perobasta? Onko se niinko oikeasti vanha/entisöity vai tehty vaan sen näköseksi? 🙂
    Ja herranjumala, kukkia ulkona!! Hetken jo ihmettelin, että missä ulkomailla oot ehtiny pyörähtää 😀

  • Norppa
    Posted at 14:52h, 09 March

    Tulitte sunnuntaina vastaan hermannissa vauhti/sykelenkillä! Arabianranta joenjatkoineen on kyllä mahtava paikka lenkkeilyyn 🙂 varsinkin nyt, kun sieltä on se 10cm paksu jää ja lumimassa sulanut pois.

  • Jenna
    Posted at 15:30h, 09 March

    Ihanan piristyskuvia! Ihan totta, että ne arjen pienen jutut on suurimman ilot <3 muistiko poikaystäväsi sinua jotenkin sunnuntaina naistenpäivänä? 🙂

  • dema
    Posted at 18:24h, 09 March

    Mitä sä opiskelet? 🙂