10 kiinnostavaa kotimaista taiteilijaa

 

Olen jo pitkään halunnut ostaa taulun. Sellaisen, jonka takana on kotimainen taitelija. Olen venyttänyt taulun ostoa tuntemattomista syistä jo useamman vuoden, mutta nyt päätin ryhdistäytyä. Nyt jos koskaan on hyvä hetki tukea kotimaista taidetta. Ja nyt jos koskaan me myös tarvitsemme taidetta.

Millaisen taulun minä haluan? Jonkun, joka kiehtoo ja saa hyvän fiiliksen. Värejä saa olla, mutta mieluiten murrettuja ja kohtalaisen rauhallisia. Sellainen sävymaailma, joka sopii meidän kotiin ja triojäätelön väriseen surffilautaani. Ei liian isoa taulua, koska meille ei oikein mahdu, muttei liian pientäkään. Ehkä yksi keskikokonen ja toinen pienempi! Kuten lähes kaikkien hankintojeni kohdalla, myös taulun osalta loin Pinterest-kansion ajatuksia hahmottamaan.

Pyysin IG-Storyssa teitä ilmiantamaan kiinnostavia kotimaisia taiteilijoita ja hitsi, niitähän riitti. Viestejä tuli monta sataa! Kaikki viestit on luettu läpi ja taiteilijoihin käyty tutustumassa instan kautta (niihin, joiden IG on julkinen). Esiin nousi niin taitavia tekijöitä, että innostuin kasaamaan suosituksista blogipostauksen. Ehkäpä tämä listaus auttaa teitäkin taulun etsimisessä 🙂 Alla 10 suosikkiani satunnaisessa järjestyksessä! Vielä en ole tehnyt päätöstä, mutta eiköhän se pian synny.

Jos listalta uupuu oma suosikkisi, lisää se ihmeessä kommenttiosioon!

 

 

 

@nettaeveliina.art

 

 

@kaarniadesign

 

 

@gabriellaleblancart

 

 

@sanniolasvuori

 

 

@viivaton

 

 

@artbymarianna

 

 

 @art.iisan

 

 

@ateliergranlund

 

 

@sarahraholmart

 

 

@blissposter

*Blissposter on kotimaisten artistien tekemiä taidejulisteita myyvä verkkokauppa.

 

 

xx Sara

Tags:
,
22 Comments
  • Aino Lahtinen
    Posted at 12:19h, 20 March Reply

    Marika Kotirannalla on aivan ihania tauluja – osa värikkäämpiä ja isa rauhallisempia. Ne saavat oikean osuessa eteen tuntemaan valtavasti tunteita! Itseltäni löytyy kotoa harmaankeltainen yksilö, joka tuottaa edelleen hymyn naamalla kun sitä katson 🙂 Hänen instagraminsa on marika.kotiranta!

    • Sara
      Posted at 13:17h, 20 March Reply

      vau, mahtavaa! <3 vaikuttaa lupaavalta! 🙂

  • Linda
    Posted at 13:19h, 20 March Reply

    Hei mahtavaa, tämä postaus tuli kuin tilauksesta. Olen myös pitkään miettinyt meille hyvin samoilla spekseillä taulua tusinadesenion (🙈) tilalle. Täytyy tarkastella näitä tarkemmin. Moni näistä oli aivan upeita !!!

    • Sara
      Posted at 13:21h, 20 March Reply

      Voi miten kiva kuulla! 🙂 Ei muuta kuin mieluista valitsemaan!

  • Eeva
    Posted at 13:36h, 20 March Reply

    Kaisu Sirviö👌

    • Sara
      Posted at 15:36h, 20 March Reply

      <3

  • Kati Manninen
    Posted at 13:40h, 20 March Reply

    Aivan ihana postausidea Sara-vau! 😍💪❤️

    • Sara
      Posted at 15:36h, 20 March Reply

      voi kiitos! 🙂

  • Salla
    Posted at 14:57h, 20 March Reply

    Hyvä idea tuoda kotimaista taidetta esille. Valikoima tosin ei ollut kovin suuri tai monipuolinen. Olisi kiva jos olisi selkeästi ollut esim. 10 (tai enemmän) erilaista taiteilijaa! Nämä olivat hyvin samanlaisia ja taiteen muotoja on kotimaassakin miljoona. Vahvat värien käyttäjät unohtui, samoin maisemat ja muut perinteiset taiteet. Toki tämä oli vain sinun mielipiteesi, en vain itse tästä innostunut kun etsin erilaista taidetta.

    • Sara
      Posted at 15:42h, 20 March Reply

      Kuten mainitsinkin niin mun ja seuraajieni suosikkeja kyseessä, ei siis missään nimessä läpileikkaus suomalaiseen kuvataiteeseen. En siis oleta, että jokainen näistä pitää, mutta jos taidemieltymys kohtaa mun kanssa, niin saattaapa joku löytää tätä kautta uuden kiinnostavan taiteilijan!

  • Netta
    Posted at 15:18h, 20 March Reply

    Ihana listaus!
    Mun on pitänyt kans hankkia lisää taidetta. Laitoin just tilaukseen yhden uuden teoksen lumi saarikoskelta!

    • Sara
      Posted at 15:43h, 20 March Reply

      kuulostaa ihanalta! <3

  • Anne Tossavainen
    Posted at 16:26h, 20 March Reply

    Noora Svärd :n taulut <3

  • Sipu
    Posted at 23:57h, 20 March Reply

    Ihana.postaus, itsekin instan taiteiluyhteisöön kuuluvana arvostan. 🙂 potentiaalisia asiakkaita on niin vaikea löytää kun ei ole tunnettu vielä! Muille etsijöille vinkiksi, kannattaa etsiä hashtagilla #finnishart ja #taidettakotiin.

    • Sara
      Posted at 15:22h, 23 March Reply

      oi totta, hyvä vinkki noi tägit 🙂

  • Torey
    Posted at 10:58h, 21 March Reply

    @anifreiart sekä @musteaukko ovat sellaisia, joista itse olen ajatellut uuteen kotiin tilata jossakin kohtaa taulut. 🙂

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/03/20/varia-kevaaseen/

    • Sara
      Posted at 15:22h, 23 March Reply

      Ihan huippua! <3

  • Karo
    Posted at 18:48h, 21 March Reply

    Ihana postaus, olisikin hienoa että ihmiset innostuisivat sijoittamaan 10 ikeatusinataulun sijaan yhteen ainutlaatuiseen, kotimaiseen teokseen 🙂

    • Sara
      Posted at 15:22h, 23 March Reply

      Tämä just! <3

  • Maija Sulku
    Posted at 08:24h, 23 March Reply

    Johanna Alanko!😊 Lahjakas!

  • MIIA PAJALA
    Posted at 08:30h, 24 March Reply

    Melina Pääkkönen 🤩

  • PPP
    Posted at 19:20h, 09 June Reply

Post A Comment
Your comment will be visible after approval