11 kuvaa joululomalta

 

Eka joulu Etelä-Suomen ulkopuolella! Varattiin vuokramökki Rukalta jo vuosi sitten. Aikkilassa sijaitseva villa oli upea. Ihana rantatontti ja tilava, valoisa huoneisto. Löytyy nimellä Villa Aikkilanranta jos kiinnostaa 🙂 Oltiin vähällä perua koko reissu olosuhteiden vuoksi, mutta päätettiin kuitenkin pitää suunnitelmasta kiinni. Pidettiin karanteenit ennen joulua, tehtiin kauppaostokset netissä ja pidettiin lomalla kontaktit minimissä!

Joululoma oli ihana monestakin syystä. Yksi niistä oli se, ettei olla nähty koko perheen kanssa livenä heinäkuun jälkeen. Miten spesiaalilta tuntui viettää aikaa yhdessä. Istua saman pöydän ääressä kaikille tyhmille jutuille naureskellen. Se oli ihanaa. Jokainen oli kehitellyt meidän lomaviikolle ohjelmaa. Oli mm. karaokea kuulokkeilla, viinitasting sokkona, aarrerata ja leffailta!

En meinannut pysyä housuissani kun ajomatkalla pohjoiseen maisema alkoi muuttua lumiseksi. Puiden oksilla oli paksu kerros lunta ja tien laidoilla kulki hiihtolatuja. Tajusin, miten paljon olen kaivannut kunnon lumista talvea ja kaikkea mitä sillä on tarjota. Ja lumisesta maisemasta otettiin muuten toden teolla kaikki irti. Käytiin hiihtämässä, pulkkamäessä ja patikoimassa. Repun vakiovarusteena oli aina termoskannullinen kaakaota. Jos metsäretkelle tai hiihtoladun varteen osui nuotiopaikka, tehtiin heti tulet. Takki haisee edelleen savulta. Tai pikemminkin tuoksuu, jos minulta kysytään.

Tämä joulu erosi edeltäjistään myös valmistautumisen osalta. Vaikka yleensä ahdistun liian tarkoista suunnitelmista, meni joulu jotenkin ihanan huolettomasti kun kaikki oli etukäteen sovittu ja suunniteltu. Kuka tekee minäkin päivänä lounaan/illallisen ja kuka on lastenhoitovuorossa jne. Hommaa oli kerrankin tasapuolisesti kaikille, eikä pelkästään äidille 😀

Nyt istun meidän uudella toimistolla. Juon kookosvettä ja syön laatikoista löytyneitä taatelipatukoita, joiden eräpäivä on mennyt lokakuussa. Ollaan pari päivää purettu kamoja ja siivottu remonttipölyä. Alkaa näyttää jo toimistolta! Päivän viimeinen palaveri loppui juuri. Ajattelin pitää loppuviikon vapaata 🙂 Ihanaa vuodenvaihdetta, palataan ensi vuonna!

 

    

 

 

xx Sara

2 Comments
  • Ellinoora
    Posted at 11:18h, 31 December Reply

    Vaikuttaa ihanalta joululta! Vitsit kun itsekin pääsisi pohjoiseen🤗

    • Sara
      Posted at 15:51h, 05 January Reply

      Oli kyllä aivan ihana loma!! Ja lähinnä just toi lumi, se teki paljon! Onneksi saatiin sitä nyt eteläänkin 🙂

Post A Comment
Your comment will be visible after approval