Arkiruoka: MOUSSAKA

Tämän ruoan perään kyseltiin Snapchatissa sen verran, että päätin jakaa reseptin blogissa! Kyseessä on arkiruoka, jota tehdään perinteisesti iso satsi kerralla. Maanantai-iltana valmistunutta, suussasulavaa moussakaa syödään helposti vielä torstainakin. Valmistusmenetelmä vaihtelee vähän käytettävissä olevan ajan/yleisen jaksamisen mukaan 😀

Tällä kertaa mentiin helpolla tavalla ja kyllä maistui! Munakoisot on vaan niiiin hyviä! Sapuska on helppo tuunata kasvisruokailijoillekin. Korvaa jauheliha esim sellerillä ja parsakaalilla.

DSC_0872.jpg

tarjoile moussaka basilikan ja turkkilaisen jogurtin kanssa!

 

MOUSSAKA

2 reilua munakoisoa

4 perunaa

 

Jauhelihakastike

700 g vähärasvaista naudan jauhelihaa

4 sipulia

3 valkosipulin kynttä

1 tlk tomaattimurskaa

1 lihaliemikuutio

pippuria

suolaa

sokeria

oreganoa

kanelia

 

Juustokastike

1 dl vehnäjauhoja

6 dl maitoa

2 dl juustoraastetta

suolaa

 

pinnalle juustoraastetta oman maun mukaan

 

 

Leikkaa munakoisot ja perunat ohuiksi viipaleiksi (munakoisoviipaleet perunoita hieman paksumpia). Itketä munakoisot, eli lado ne kahteen kerrokseen leivinpaperille sekä ripottele pinnalle ja väliin suolaa. Anna suolautua hetken aikaa ja pyyhi pinnalle noussut neste talouspaperilla. Psst. munakoisoviipaleet voi halutessa myös käyttää uunissa (paahda 180c:ssä noin 15 minuuttia).

Valmista jauhelihakastike. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Sekoita joukkoon tomaattimurska, liemikuutio ja mausteet. Anna kiehua hetken aikaa.

Valmista juustokastike. Mittaa jauhot kattilaan ja lisää joukkoon maito, koko ajan sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen pari minuuttia. Lisää joukkoon juustoraaste ja sekoita kunnes juusto on sulanut. Mausta suolalla.

Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain jauhelihakastiketta, peruna- & munakoisosuikaleita ja juustokastiketta. Ripottele vielä päälle juustoraastetta. Paista uunin alaosassa 175c noin 45-55 min (tarkkaile loppuvaiheella) niin, että pinta on ruskistunut ja perunat ovat kypsiä.

Peitä uunituore moussaka foliolla ja anna jäähtyä hetken aikaa. Tarjoile basilikan ja turkkilaisen jogurtin kanssa.

 

xx Sara

5 Comments
  • EricaK
    Posted at 04:01h, 09 June

    Ah mun on niin kauan pitänyt tehdä kasvismoussakaa, kiitos muistutuksesta! Helppo ottaa töihin mukaan 🙂

    • saratickle
      Posted at 05:50h, 09 June

      Se on myös ihan superhyvää 🙂 Todellakin. Täällä just pakkailen muovikippoon 😀

  • Se
    Posted at 06:08h, 09 June

    Onks sulla mitään vinkkiä miten tunnistaa reilut ja rehelliset munakoisot epäreiluista !?

    • saratickle
      Posted at 06:55h, 09 June

      Haha mahtava! Ei liian löysiä, eikä liian kovia. Semmonen snadi pehmeä on ainakin meikäläisen valinta 😀

  • Emma
    Posted at 12:45h, 11 June

    Kokeiltiin tätä tänään ja jouduttiin tekee kaks vuuallista ku tuli niin paljon. Muutettiin sen verran että korvattiin jauheliha soijarouheella. Olis kiva ku sun vuoan koko lukis tässä vinkkinä, vaikka ei tuo pari vuokaa nyt haitannut 🙂 mut törkeen hyvää tuli!