Huonoa ja hyvää, enimmäkseen hyvää

 

 

Kuivakaapissa oli taas kuoriaisia

Läppäri varastettiin

Autonrengas puhkesi

Naapurin ihana kukkakauppa muutti pois

 


 

Siivosin kaapit perusteellisesti ja hain kaikki ihanat syys-/talvitakit varastosta

Uusi läppäri toimii kuin unelma

Rengas korjattiin hetkessä

Löysin uuden söpön kahvilan matkalla uuteen osoitteeseen

 

 

 

 

Lihaskunto on romahtanut

En ole saanut tehtyä ollenkaan niitä juttuja, joita alkuviikolle olin kaavaillut

Sokerikoukku

Autonavaimet katosivat

 


 

Liikunta tuntuu ihanalta

Käytin eilisen työpäivän sukulointiin. Kyläilin pitkästä aikaa isovanhempien ja kummitytön luona

Pullabiili on ihana!

Avaimet on jossain meillä sisällä. Veljentyttö 4v on todennäköisesti ne johonkin tunkenut. Mistähän ne tulee lopulta löytymään 😀

 

 

 

 

Juuson olkapää lähti sijoiltaan

Mustikkasose kaatui valkoiselle kauluspaidalle

Vesikatko, jonka ilmoitusta ei taaskaan oltu huomattu

Aurinko menee pilveen just silloin kun työpäivä päättyy

 


 

Golfkausi oli muutenkin lopussa

Mustikkapaidasta tuli uusi maalauspaita

En päässyt suihkuun, mutta puolilikaisesta tukasta tuli just hyvä, kun sitä vähän kiharsi

Auringonvalo seinillä

 

 

 

 

Menen aivan liian myöhään nukkumaan ja nousen aamuisin vasta kasin jälkeen

Vietän ihan liikaa aikaa puhelimella

Ei jakseta iltaisin tehdä hirveästi mitään, lähinnä makoilla sohvalla

Ostin ison läjän kirjoja, joista en ole saanut luettua vielä yhtäkään

 


 

Olen nukkunut joka yö 8h

Siivosin Instagramia ja aloin seuraamaan tyyppejä, joiden sisältö aidosti kiinnostaa ja haastaa! 

Meillä on vuosipäivän treffi-ilta lauantaina

Monta hyvää kirjaa luettavana loppuvuodelle

 

 

kuvat: Johanna Rontu

 

 

xx Sara

21 Comments
  • s
    Posted at 19:19h, 23 September Reply

    Pro tip: mustikkatahrat lähtee kiehuvalla vedellä

    • Sara
      Posted at 08:00h, 24 September Reply

      Jes!! Kiitos! Testataan tää vielä!

  • Minna
    Posted at 19:34h, 23 September Reply

    Postaus oli kaikessa yksinkertaisuudessaan parasta lukemista blogi maailmassa pitkään aikaan <3

    • Sara
      Posted at 08:01h, 24 September Reply

      ei hitsi miten ihana kuulla! Voi kiitos <3

  • LauraH
    Posted at 21:40h, 23 September Reply

    Ihana, valoisa Sara.
    Mikä ikävä olikaan tällaisia kun olit poissa<3

    • Sara
      Posted at 08:01h, 24 September Reply

      ääää! <3 miten kiva kuulla <3

  • Taru
    Posted at 21:58h, 23 September Reply

    Niinpä, kaikki riippuu näkökulmasta. Osaisipa itsekin kääntää ajatuksensa ja etsiä sen hyvän. Pieniin epäkohtiin tarttuminen vie turhaan energiaa.

    • Sara
      Posted at 08:05h, 24 September Reply

      No sepä! Asioilla on aina kääntöpuolensa ja oon huomannut, että kun niitä epäkohtia vähän pyörittelee päässään ja tunnustelee niin alkaa löytymään myös positiivisia puolia 🙂

  • Jonna
    Posted at 22:42h, 23 September Reply

    Ihana postaus! Tätä se arki oikeesti on. Loppujen lopuks aika ihanaa<3

    • Sara
      Posted at 08:05h, 24 September Reply

      Tätä se on! <3 Ja kiitos, ihana kuulla!

  • Camomilla
    Posted at 23:42h, 23 September Reply

    Sun someilme on tehnyt täyskäännöksen – huomaa että sun sisällössä on uutta intoa ja olet nälkäinen kehittämään kaikkea itsellesi tyypilliseen suuntaan.. Lisäksi olen tehnyt iloisen huomion, että _rokkaat_ vaatetyylilläsi! Samaan aikaan saa fiiliksen, että elämä on kaunista, mutta aitoa. Kiitos <3

    • Sara
      Posted at 08:07h, 24 September Reply

      Siis nyt on kyllä niin mielettömän ihana palaute, että tekee mieli tulostaa ja kehystää seinälle! <3 Valtava kiitos, sun sanat lämmittää pitkään <3 Ihanaa kun oot siellä!

  • Ella
    Posted at 09:06h, 24 September Reply

    Kiitos tästä postauksesta! Tarvitsin tätä juuri nyt, kun omat ajatukset on vähän maassa koko ajan. Pitää muistaa asioiden hyvät puolet. Kiitos Sara <3

  • Ellinoora
    Posted at 09:27h, 24 September Reply

    Ihmisten täytyisi kyllä osata ajatella arkea hieman positiivisemmasta näkökulmasta. Itsekin syyllistyn välillä maisteluun, mutta tää postaus anto taas hyvää tsemppiä arkeen. Lisää tällaisia! 😊

  • Katri
    Posted at 10:50h, 24 September Reply

    Tämäpä piristi ja kannustaa katsomaan niitä hyviä asioita elämässä, vaikka huonoja asioita tapahtuisi siinä ohella 🙂

  • MieliMielessä
    Posted at 12:38h, 24 September Reply

    Harvinaisen aito ja uskottava kooste näkökulman vaihtamisesta! 💎

  • Liisa
    Posted at 13:07h, 24 September Reply

    Hei ihana postaus Sara! Tätä oli superkiva lukea, pitää varmaan iteki tehä tällanen ❤️

  • MissT
    Posted at 13:22h, 24 September Reply

    Tämä oli ihana Sara! Tätähän se on :). Kiitos <3. Antoi ajattelemisen aihetta.

  • Ella
    Posted at 08:51h, 25 September Reply

    Ihana postaus! Lähti aamu hyvin käyntiin 🙂

  • Emma
    Posted at 10:43h, 26 September Reply

    Niin upeita kuvia! Jäin katselemaan lähes jokaista pidemmäksi aikaa <3

  • HUONOA JA HYVÄÄ - Julia Toivola
    Posted at 19:10h, 27 September Reply

    […] Kiitokset Saralle postausinspiksestä […]

Post A Comment
Your comment will be visible after approval